Hei Pattayakiinnostuneet konkarit, pienoinen raporttini paikanpäältä.
Paratiisissa kelit ei suosi kovinkaan montaa aktiviteettia ja kylää voisi verrata autiokaupungiksi.
Olenkin huomannut aktiviteettikiinnostuksen siirtyneen palaako parta shakkia pelatessa Malmin paikallisessa, sekä mikä vaikutus on rotujen sekoittumisella suomessa.
Tuosta tulikin mieleeni tuo rotujen sekoittuminen koska meidän perheessä on lapsi ja aktiiviasujalle tulossa ja aktiiviasuja tuossa ennen työkiireisiinsä paneutumista kertoi täällä Thaimaassa tv-selostajista lukien aivan kuuluisuuksiin asti olevan henkilöt, joilla vaaleampi iho kuin kantaväestöllä.
Aktiiviasuja on oikeassa, Thaimaan ns. julkkiksista valtaosa on näitä rotusekoittuneita.
Ai niin, meidän täällä ollessa aktiiviasujalla oli mahdollisuus tavata perheemme, jota hän on monin eri aktiviteetein, jopa esittäen vedonlyönnin tahtonut toteuttaa, mutta hän lienee estynyt henkilökohtaisten taloudellisten seikkojen johdosta, joten meidän perhe tässä tänään suuntaa nokkapyörän vex vex vaan tästä tuppukylästä.
Mukavasti kertynyt valokuvia Kuksasta sanomalehden ja Pattayan maiseman kanssa, siis sanomalehden joka ei ole värikopiotuloste valkoisella Ikean melaaminipöydällä.
Täytyy todeta todella että en lainkaan ihmettele, että täällä ei kyetä harjoittamaan kannattavaa ravintolatoimintaa 12 kk vuodessa, koska se edellyttää asiakkaita myös 12 kk vuodessa, joita täällä ei ole tarjolla kaikille ravintoloitsijoille.
Hymyilevät terveiset ja aktiiasujalle tsemppiä talonrakennusprojektiinsa, onhan 24 vuotias poikansa alan insinööri, joten ammattitaito käytettävissä.
Kuksa Pattayalla.
29
60
Vastaukset
- Anonyymi
Höpö höpö. Hoitajille terkkuja ja suolaa lisää puuroon niin aivot toimii kirkkaammin. Vantaalla ukostaa joten voit vedota siihen ettei sinun tarvi tänään mennä pakolliselle ulkoilutukselle vaan voit keskittyä täysin päivystämiseen netissä.
Sinun kiinnostuksesi on kuten luettavissa laatia esimerkiksi kakaramaisia juttujasi shakkinappuloiden syönnistä, joten mulle yhdentekevää sun juttus sieltä Vantaan ukkosesta, joten jatka poju matkailupalstamatkailuas ihan miten tahdot ja tahdothan sinä.
- Anonyymi
Jaahas Neidillä on sitten poistettujen viestien päivä.
- Anonyymi
Neiti 2010 lienee myös Sveitsiläinen nuori tyttö.
- Anonyymi
Juu niinpäs .
- Anonyymi
Kuksasta juodaan poronsarvista tehtyä uutetta, jolla saadaan pippeliä kasvatettua suuremmaksi. Ei kuulu Pattyan liikkeiden valikoimiin.
- Anonyymi
Painonnoston MM-kisat Pattiksella
Meneekö kuksa nurin- Anonyymi
16.09.2019. alkaen.
Mitä vaikutusta pitäisi olla Kuksaan?
- Anonyymi
Kaikke tuo lerppa kuvitteleekaan, olevansa Pattayalla.
Rahatonna pysyy visusti Suomessa.
Hehhehhee Allekirjoitan tämän aloittajan linkin:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15858723/kela-rahojen-siirrot-ulkomaille-estettava-- Anonyymi
Ja liittyy allekirjoituksesi miten Thaimaahan?
- Anonyymi
Arvuuttele nyt sitä tämä ilta, hähähäähäääääääää......
- Anonyymi
Lärppä vastustaa jyrkästi KELA rahojen siirron lähettämisen estoyrityksiä.
Hän on savakka, hähähäähhäähhäääääää.....- Anonyymi
Lerppa tutisee torpassaan tai laitoshuoneessaan kuolemanpelossa ja mättää lääkkeitä naamariin minkä kerkeää. Thaimaan matkat on hänen osaltaan ohitse tässä elämässä. Seuraavassa elämässä hän syntyy torakaksi jota pikkulapset kiduttaa, jos karmanlaki on olemassa.
- Anonyymi
Lärpän tulevaisuudenhaaveena on todellakin uudesti syntyminen johon hän uskoo vakaasti.
Siten ei todellakaan ole mahdotonta että hän syntyisi uudelleen torakkana jonka hengen heimolainen hän nyt jo on.- Anonyymi
Lärppä, Lärpätin, Lärppämäisin, Lärpätinkö, Lärpätinkömä?
- Anonyymi
Tätä laulua Lärpätin tarkoitti avauksellaan:
https://www.youtube.com/watch?v=2tm6mc6djkI - Anonyymi
Kuksan näin Pattayan moottoriradalla. Se kokeili siellä kääntyykö prätkä vastaohjauksella vai pitääkö turvautua matalakieroksiseen venemoottoriin.
Kova pulma oli siinä Lärpällä sano. - Anonyymi
Lerputinlärpätin on nyt kovin kiihkoissaan kun ei muista pöllö mitä on kirjoittanut itse ja mitkä tulisi poistaa.
Kivaa on lärpätellä mokoman mulukun kaa, haa haa..... No täytyypä antaa lämpöinen tervehdys täältä Phuketista sinne Suomeen kaikille rakkailleThaimaakiinnostuneille.
Olen tehnyt huomioni, että niin tämän keskustelun alla kuin muissakin rakasryhmä on tiivistänyt rivejään valtaisaan yhteistoimintaan yhdistäen voimavaransa ja ryhtyneet käyttämään kaikkea sitä mahdollista omaamaansa viisautta ja tietotaitoa Suomen kaikkinaisen tilan korjaamiseksi Pattayan matkailupalstalla, koska kansanäänestys ei puheena olevalle ääriainekselle ollut suosiollinen.
Minua ei kiinnosta millään tavalla, eikä varsinkaan tavalla jota tällä matkailupalstalla politikoidaan aiheista, mutta kerron mielipiteenäni joka myös 100 %:nen totuus, kun äänitorveksenne olette valinneet Pattayan matkailupalstan tosin muidenkin 24 palstojen ohella, niin saavutatte maksimissaan ainoastaan aiheistanne paljon sanoja, eli ihan yhtä loppuun taputeltu juttunne kuin Neiti 2010:n illuusio.
Jos todella koette saavuttanne jotain muutakin kuin eripurakirjoituksia olette pahan kerran erehtyneet aatteessanne ja toiminnassanne.
Jaahas, tuohon viereen tuli meidän kesy pelecanus onocrotalus pariskunta, täytyy antaa päivän Azi kalareissun annista osa provikkaa.
Eipä muuta kuin, että jatkakaa musumamusomasenssulärpättelyänne, sehän on teidän Pattayan matkailuanne.- Anonyymi
Se on laitoksen päiväretki sitten senseillä suoritettu. Kävittekö oikein Korkeasaaressa vaiko vain katselemassa laivoja ja jätskillä?
Numeroman palannee myös varsin pian resuilemaan. Molemmat kun olette aina samaan aikaan kateissa Anonyymi kirjoitti:
Se on laitoksen päiväretki sitten senseillä suoritettu. Kävittekö oikein Korkeasaaressa vaiko vain katselemassa laivoja ja jätskillä?
Numeroman palannee myös varsin pian resuilemaan. Molemmat kun olette aina samaan aikaan kateissaNo voi harmi että kun olemme Phuketin huvilallamme eikä pätkääkään kiinnosta sun somali ja muslimi ...... viisaudet.......niin koet että olen kateissa.
Kuules poju, vie sun palstakirjoittelus äidille tai vaikka niille hoidoilles, niin ne tuumaa että oot sinä kuules pahasti kateissa 🐒
Tämä tässä, en osallistu aiheisiisi enempää.- Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
No voi harmi että kun olemme Phuketin huvilallamme eikä pätkääkään kiinnosta sun somali ja muslimi ...... viisaudet.......niin koet että olen kateissa.
Kuules poju, vie sun palstakirjoittelus äidille tai vaikka niille hoidoilles, niin ne tuumaa että oot sinä kuules pahasti kateissa 🐒
Tämä tässä, en osallistu aiheisiisi enempää.Kai kuitenkin voit nyt julkaista Pattayan kuvakollaasin ja Paraisten miljoonahuvilalta muutakin kuin lahon portaan...? Vai voitko? Kerro hieman missä päin Pattayaa olitte majoittuneena? Kenties miljoonahuvilalla?
Vai jatkuuko edelleen poliisipäällikön kanssa seikkailut Bangkokissa?
Ennenvanhaan ne sinun seikkailut poliisijohtajien kanssa käytiin aina siellä mitä sattui lukemaan Pattayan uutisissa kulloinkin. - Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
No voi harmi että kun olemme Phuketin huvilallamme eikä pätkääkään kiinnosta sun somali ja muslimi ...... viisaudet.......niin koet että olen kateissa.
Kuules poju, vie sun palstakirjoittelus äidille tai vaikka niille hoidoilles, niin ne tuumaa että oot sinä kuules pahasti kateissa 🐒
Tämä tässä, en osallistu aiheisiisi enempää.Lerpsein seikkailut maailmalla perustuvat aina tositapahtumiin. Kun toinen seikkailee Bangkokissa tutustumassa rikoslaboratorioihin ja niihin piireihin niin toinen siirtyy perheineen Pattayalta Phuketiin ja ei ole vieläkään huolta pojan koulunkäynnistä kun Azin bensakasit laulaa ja sieltä vetouistellaan kaikenlaista ja annetaan osa google-kaloille.
Lerpsein seikkailut ovat aina parhaita. Tänään iltapuuro maistuu paremmalta kuin koskaan. Ovat päässeet ulkoilemaan. Se on hienoa! Suomalainen laitoshoito on edelleen maailman kärkiluokkaa. - Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
No voi harmi että kun olemme Phuketin huvilallamme eikä pätkääkään kiinnosta sun somali ja muslimi ...... viisaudet.......niin koet että olen kateissa.
Kuules poju, vie sun palstakirjoittelus äidille tai vaikka niille hoidoilles, niin ne tuumaa että oot sinä kuules pahasti kateissa 🐒
Tämä tässä, en osallistu aiheisiisi enempää.onko vaimosi taas "kylillä" vieraiden kanssa.
hampilääkärithän antavat usein suuhoitoa... - Anonyymi
Olipas kökkö mutta pitkä kirjoitus tämä.
Huh !!
Mistä saan elämääni 5 10 lisää minuutteja? - Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
No voi harmi että kun olemme Phuketin huvilallamme eikä pätkääkään kiinnosta sun somali ja muslimi ...... viisaudet.......niin koet että olen kateissa.
Kuules poju, vie sun palstakirjoittelus äidille tai vaikka niille hoidoilles, niin ne tuumaa että oot sinä kuules pahasti kateissa 🐒
Tämä tässä, en osallistu aiheisiisi enempää.Juu juu...
Et varmaan osallistu...
ETEERISEN KAUNIS - OLE NIIN KAUNIS --- APUVA !!!
ota se taplettisi pois senseiltäsi ja vie hänet saunaan. - Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
No voi harmi että kun olemme Phuketin huvilallamme eikä pätkääkään kiinnosta sun somali ja muslimi ...... viisaudet.......niin koet että olen kateissa.
Kuules poju, vie sun palstakirjoittelus äidille tai vaikka niille hoidoilles, niin ne tuumaa että oot sinä kuules pahasti kateissa 🐒
Tämä tässä, en osallistu aiheisiisi enempää.No hyvä.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327151Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e734183Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552512- 552126
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281669Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71647Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3391389Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131202Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.561057- 761030