Suomalaisella sosiaaliturvalla pyöritettävää liiketoimintaa

Anonyymi

Tässä nähdään yksi porsaanreikä:

"Hämeeseen juurtuvan suurperheen mamu-taustaisella isällä on kaksi julkisivua. Köyhän ja kipeästi apua tarvitsevan suuperheellisen maahanmuuttajan rooli Suomessa. Varakkaan kiinteistösijoittajan rooli Irakissa.

Suomalaisten sosiaalietuuksien suurkuluttaja lentää säännöllisin väliajoin synnyinsijoilleen hallinnoimaan kiinteistöbisneksiään. Sivutuotteena hän tulee jakaneeksi ympärilleen loistavia näköaloja vauraasta Euroopasta.

Mies on elävä esimerkki turvapaikan tuottamasta taloudellisesta menestyksestä. Lihallinen lupaus sosiaalisesta noususta, jonka tasa-arvoinen hyvinvointivaltiomalli mahdollistaa, jopa takaa kaikille yhteisönsä jäsenille.

Eurooppalaistuneen kiinteistösijoittajan tarina kuulostaa kotikulmilla sadunhohtoiselta ja houkuttelevalta. – Ehkä minäkin, kun kerran sinäkin.

Kertomatta jäänee se tosiasia, että kiinteistöjä Irakissa omistava monilapsinen perhe on tosiasiallisesti rikkaampi kuin monet heidän bisneksiään rahoittavista hyvinvointivaltion ylläpitäjistä, suomalaisista veronmaksajista.

Hyvinvointivaltion ihanne, sosiaalinen ja taloudellinen tasa-arvo, jää tällä kohtaa kurjalla tavalla toteutumatta.

Hämmentävää, että turvaan Suomeen hakeutuneet henkilöt voivat matkailla lähtömaahansa liikematkoille kenenkään siihen puuttumatta. Sekin on hämmentävää, ettei Irakin maksamia kärsimyskorvauksia huomioida Suomessa toimeentulotuen maksatusten yhteydessä

Voisivatko kuntien sosiaaliviranomaiset, Irakin valtionhallinto sekä finanssiala tiivistää yhteistyötään siten, etteivät suomalaiset sosiaalietuudet enää jatkossa valuisi Lähi-idän kiinteistömarkkinoille?

Tämän tyyppinen toiminta tuskin on kuitenkaan turvapaikkajärjestelmän perimmäinen tarkoitus. Toisekseen tulonsiirtoeuroille olisi kysyntää myös kotimarkkinoilla. Suomalaiset sosiaalietuudet pitäisi laittaa kiertoon täällä, ei Irakissa."

"Säästävä Suomi tilkitköön tämänkin vuodon. Siitäkin huolimatta, että kyseessä olisi ilmiön sijaan yksittäistapaus."

Facebook-sivuInstagram-sivuYouTube-sivu

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku mamu-isä sanoikin , että ku Suomessa hankkii 5 lasta, niin töihin ei enää tarvitse ikinä mennä.

      • Anonyymi

        Sen takia niitä tänne satumaahan tulee.


      • Anonyymi

        Jos saa turvapaikan, lähi-idästä ei juuri tule muita kuin kiintiöpakolaisia nykyään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos saa turvapaikan, lähi-idästä ei juuri tule muita kuin kiintiöpakolaisia nykyään.

        Selkokielellä?


    • Anonyymi

      No tuostahan voisi olla aivan eri mieltä. Kuten linkki kertoo, suomessa pystyy ulkomaalainen saamaan niin paljon tukia että kiinteistökauppaan pystyy ja siinä sivussa rikastuttamaan itsensä ja sukunsa todella vauraaksi.

      Joitakin vuosia sitten perustivat Slovakiassa supermarketin, ihan vaan suomalaisilla tuilla ja avustuksilla täällä kerätyillä tukirahoilla: Hauskasti nimetty "Valintataloksi"

      Voidaan sanoa: Olemme poikkeuksellista kansaa, tahdomme ilmeisesti sitä kovalla työllä aikaansaatua elintasoamme JAKAA ja mielellään ulkomaalaisille?
      Ennemmin kuin toiselle suomalaiselle, joita tarpeessa olevia aivan varmasti löytyy.

      Missä Järki?

    • Anonyymi

      "Hämeeseen juurtuvan suurperheen mamu-taustaisella isällä on kaksi julkisivua. Köyhän ja kipeästi apua tarvitsevan suuperheellisen maahanmuuttajan rooli Suomessa. Varakkaan kiinteistösijoittajan rooli Irakissa.

      Suomalaisten sosiaalietuuksien suurkuluttaja lentää säännöllisin väliajoin synnyinsijoilleen hallinnoimaan kiinteistöbisneksiään. Sivutuotteena hän tulee jakaneeksi ympärilleen loistavia näköaloja vauraasta Euroopasta.

      Mies on elävä esimerkki turvapaikan tuottamasta taloudellisesta menestyksestä. Lihallinen lupaus sosiaalisesta noususta, jonka tasa-arvoinen hyvinvointivaltiomalli mahdollistaa, jopa takaa kaikille yhteisönsä jäsenille.

      Eurooppalaistuneen kiinteistösijoittajan tarina kuulostaa kotikulmilla sadunhohtoiselta ja houkuttelevalta. – Ehkä minäkin, kun kerran sinäkin.

      Kertomatta jäänee se tosiasia, että kiinteistöjä Irakissa omistava monilapsinen perhe on tosiasiallisesti rikkaampi kuin monet heidän bisneksiään rahoittavista hyvinvointivaltion ylläpitäjistä, suomalaisista veronmaksajista."

      (lainaus samasta asiasta)

    • Anonyymi

      Ne saatanan vasurit junaili aikoinaan asiat siten että te pummit voitte makailla valtion siivellä kohdusta hautaan. Toivottavasti persut vielä muistavat vaali sloganinsa ”stoppi vastikkeettomalle rahalle”

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe