Mistä moinen kertoo

Anonyymi

Oletteko te porilaiset veronmaksajat pohtineet että miksi vasemmistoliiton ministeri Andersson tarvitsee viisi erityisavustajaa kun edellinen kokoomuslainen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen tarvitsi ja pärjäsi kahdella. Kieliikö se jotain neiti Anderssonin vähäisemmästä älykkyydestä vai mistä moinen kertoo?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kummatkin ovat opiskelleet valtiotiedettä mutta vain kokoomuslainen Grahn-Laasonen on päässyt maisteriksi, Andersson on tavallinen kandinaatti.

    • Anonyymi

      Se kertoo sen, että älykkyys on alhainen ja ei uskalla tehdä päätöksiä.

    • Anonyymi

      Se kertoo siitä että suomenruotsalainen Andersson haluaa työllisyyden kasvavan ja antaa esimerkin omalla toiminnallaan. Fakta kun on että viisi työllistettyä on enemmän kuin kaksi.

    • Anonyymi

      Li Andersson haluaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, ettei tulisi sutta ja sekundaa. kuten edeltäjällään.

      Hän on älykäs ja fiksu nuori nainen. Älykkyyttä ei mitata sillä onko maisteri vaiko kandi.

    • Anonyymi

      Kaksi pitää kiinni käsistä, kaksi pitää kiinni jaloista ja viides pitää vesimelonia suussa.
      Näin naapurit saavat nukkua rauhassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe