Portaat

Näen hyvin usein unia portaista. Portaat voi olla eri levyisiä ja erilaisissa taloissa ja joskus myös kierreportaita. Yleensä aina menen portaita ylöspäin. Olen kyllä lukenut portaiden merkityksestä unissa mutta vastaukset eivät oikein tunnu tyydyttäviltä.
Toinen asia on veden alla uiminen, josta olen nähnyt unta kaksi kertaa. Vesi on kummallakin kerralla ollut hämärää, aivan kuin uisi yöllä. Olen kuitenkin pystynyt uimaan helposti. Oikeastaan ymmärrän kyllä mistä näissä vesi unissa on kysymys, mutta haluaisin kuitenkin kuulla jonkun muunkin mielipiteen.
2330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Portaita talossa ylöspäin mennessä noustaan tietoisuuden yhä korkeammalle tasolle. Tehtäessä älyllistä tai henkistä työtä, noustaan koko ajan korkeammalle rappusia kuin kohti kattoa (päätä) talossa. Henkinen taso on kylläkin varmaan vieläkin korkeammalla (nousee kattoon ja katon yläpuolelle) kuin älyllinen,tietoinen,ideat, jotka lienee ullakolla.
Veden alla on piilotajunta. Siellä on kaikki alitajuinen (talossa vastaava osa on kellari),tukahdutetut muistot,pelot, vietit ja vaistot. Koska veden alla on hämärää(yö, tietämättömyys) , et ole oikein tietoinen alitajunnan tilastasi, halu päästä kosketuksiin sinulla kyllä tuntuu olevan, koska uit pinnan alla. Vasta jos vesi jossa uit on kirkasta ja menet syvemmälle, ja näet siellä, pääset tietoiseksi piilotajuisista vaikutteistasi, joita ovat mm. unet. Tällainen on minun näkemykseni. Oliko samanlainen kuin sinulla?

Äänestä
  • Ei ollut aivan samanlainen, mutta todella hyvä ja mielenkiintoinen. Kiitos

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mona Aamons kirjoitti:

Näen hyvin usein unia portaista. Portaat voi olla eri levyisiä ja erilaisissa taloissa ja joskus myös kierreportaita. Yleensä aina menen portaita ylöspäin. Olen kyllä lukenut portaiden merkityksestä unissa mutta vastaukset eivät oikein tunnu tyydyttäviltä.
Toinen asia on veden alla uiminen, josta olen nähnyt unta kaksi kertaa. Vesi on kummallakin kerralla ollut hämärää, aivan kuin uisi yöllä. Olen kuitenkin pystynyt uimaan helposti. Oikeastaan ymmärrän kyllä mistä näissä vesi unissa on kysymys, mutta haluaisin kuitenkin kuulla jonkun muunkin mielipiteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu