perinnön tasaarvoisuus

Anonyymi

Paikallisessa lehdessä oli tänään kirjoitus aiheesta.
Siinä tuotiin esiin testamentin teossa huomioiminen.

Uusperhe on monimutkainen asia melko usein. Jo se että molemmilla saattaa olla edellisestä liitosta lapsia ja sitten on yhteisiä lapsia.
Tärkeintä on kuitenkin se, että hyväksytään se tosiasia, että näillä entisten liittojen lapsilla on myös toinen biologinen vanhempi, joka on ehkä myös uusperheessä.
Ja tätä kautta lapsilla on omat isovanhemmat jo kahdelta puolelta.

On täysin absurdi ajatuskin, että näiden lasten pitäisi periä myös uusperheen toinen puoliso ja sitä kautta myös tämän suku perintökaaren mukaan. Tämä ajatuksena tuskin kovin viehättää edes lapsen toista biologista vanhempaa ja hänen sukuaan.

Arkisessa elämässä on syytä lapsen ollessa vanhempansa luona tulee hänen saada huolto samoin kuin muillakin perheen jäsenillä, mutta tämä perintöasia pitää mennä lain mukaan aina niille lapsille joille kuuluu.
Nämä edellisten liittojen lapset perivät vanhempansa ja heidän sukunsa sukunsa , eivätt äidin tai isän uuden kumppanin sukua.

Järkeä tähän asiaan, sillä näissä uusperhekuvioissa on varsin monenlaisia mutkia ja saattaa olla että lapsiakin on monen kumppanin kanssa.
Ei sotketa oikeaa perimysoikeutta testamentein eikä koskaan myöskään lakiosia jakamamalla.
Testamentti ja lakiosa ovat tilanteisiin, jotka ovat erikoistilanteita, mutta ei käytetä niitä omien lasten sortamiseen, jota näyttää tapahtuvan, se ei ole koskaan oikein.

0

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        113
        2396
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        37
        1433
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        640
        986
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        983
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        962
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        97
        868
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        865
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        700
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        696
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        686
      Aihe