masennus lähtee työllä

Anonyymi

olen nähnyt masentuneita ihmisiä ja kaikkia vaivaa sellainen heikko elämänaenne. ollaan yliherkkiä ja ei ole pientäkään omaa tahtoa. lääkkeitä sitten kirjoitetaan näille ihmisille ja lääkkeet vie loputkin aloitekyvyt. sitten ihmetellään kun ei päästä eteenpäin.

asenne se on mikä ratkaisee. minäkin olen herkkä ja kokenut kaikkea paskaa mutta minulla on hyvin voimakas tahto. sellainen soturin luonne. siksi teen työtä ja minua ei vastoinkäymiset pysäytä. olisiko enää tässä jos olisin masennusta mennyt lääkärille valittamaan ja saanut lääkkeet. tuskin.

masentuneille pitäisi määrätä hoidoksi työtä ja viedä kaikki sosiaalituet pois jotta on ihan pakko tehdä. tämä maa mahdollistaa jouten olon. ei ihmiset ennenvanhaan jääneet masentuneina kotiin vaan tehtiin työt oli miten paha olla tahansa.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tuo ole niin yksiselitteistä. Jos sulla on soturin luonne ni hyvä, ihan kaikilla ei ole. Joillekin saattaa se tekeminen auttaa, joillekin lääkkeet tai terapia. Se on yksilöllistä. Ja silloin kun masentunut ei jaksa töitä tehdä ni onhan sen parempi hoitaa ni saattaa taas tulla työkykyiseksi. Vai olisko sun mielestä parempi että jäisi makaamaan loppuelämäksi?

    • Anonyymi

      Entä jos yritti ja yritti pinnistellä ja selvitä viimeiseen asti työelämässä. Sitten tuli seinä vastaan. Yöunet katosivat ja ennen töitä itketti ja töiden jälkeen vielä enemmän. Joutui sairaslomalle ja ei olekkaan enää työtä mihin palata? Jos haluaisi takaisin töihin ja tekemään sitä mitä osaa, mutta sinua ei enää kelpuuteta, koska olet masentunut surkea pökäle. Päivästä toiseen odottaa että tilanne muuttuisi, mutta ei muutu.

      • Anonyymi

        mikä asia yleensäkään muuttuu odottamalla? kaikkein vähiten masennus. pitää vain lisätä kierroksia kun seinä tulee vastaan. niin sodatkin voitetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mikä asia yleensäkään muuttuu odottamalla? kaikkein vähiten masennus. pitää vain lisätä kierroksia kun seinä tulee vastaan. niin sodatkin voitetaan.

        Sodi sinä vaan keskenäsi ennemmin. Älä tänne tule mouhoamaan.


    • Anonyymi

      mikäs sua tänään vaivaa? herkkyyden taso ihmisillä vaihtelee, eikä herkempää ihmistä saa syyllistää siitä että on vähemmän herkkä. samoin kuin ei esim voimallisesti heikompaa ihmistä saa syyllistää siitä kun ei pääse yhtä vahvoihin tuloksiin kuin joku himo bodaaja.

      koen ihmiset työ ympäristössä vittumaisiksi, ikäänkuin tilanne jossa olin koulukiusattu jatkuisi edelleen koska asiaa ei ole koskaan korjattu. en en alistu.

      • Anonyymi

        koulukiusaajien luonne ei mihinkään muutu, ovat vaan isoiksi ihmisiksi kun ovat kasvaneet samanlaisia v-päitä edelleenkin luonteeltaan. joku jossain sanoi että ei lue näitä palstoilla olevia kirjoituksia koska täällä on niin paljon vihaa. okei viha täälläkin parempi kirjoitella kun työelämässä, kouluissa konkreettisesti sitä toimeenpanna.


    • Anonyymi

      Masennus vie kaikki voimat joten työn tulisi olla kevyttä.
      Ja palkka sellainen että tulee toimeen, muutoin voi masentua entisestään enemmän.

    • Anonyymi

      Henkiseen uupumukseen auttaa ruumiin rasittaminen.

      • Anonyymi

        juuri näin. masennus vähenee kun ruumis saa käyttöä. se on täysin tosiasia. joitenolo sa terveenkin voimaan pahoin joten masentuneen vielä pahemmin.


      • Anonyymi

        Ja pask****at.
        Tein fyysistä työtä (sis. käsin nostelua 5000-7000 kg/ pv) vuosikausia.
        Ei lähtenyt masennus eikä ahdistus.
        Sain kyllä ikuiset nikama ja nivelvauriot.
        Edes unettomuus ei helpottanut fyysisen työn myötä.
        Eli jospa ette yleistäisi.


      • Anonyymi

        no ainakin teit sen mitä piti tehdä etkä jäänyt tuleen makaamaan. elämä on taistelua ja siinä kysytään halua ja voimaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no ainakin teit sen mitä piti tehdä etkä jäänyt tuleen makaamaan. elämä on taistelua ja siinä kysytään halua ja voimaa.

        Katsotaan tuota sitten, kun sinä sairastut tai ahdistut oikein kunnolla. Ok? Palaa asiaan.


    • Anonyymi

      Minusta aina ei jaksa, eikä tarvikaan jaksaa. On hyvä höllätä välillä. Toki jos se johtaa toimettomana makaamiseen ja jos ei siitä nauti, niin pitää pistää hihat heilumaan. Elämän ilon synnyttäminen on taito, jota voi kehittää ja oppia. Jos todellinen ilo tulee ihmisen sisimmästä, niin se ei ole keltään muultakaan pois. Siiksi todellista iloa pitäisikin tavoitella ja etsiä. Paljon voi saada aikaan jos yrittää...

    • Anonyymi

      Sääli on sairautta sanotaan. ja aika tottakin se on. kuka haluaisi muka tulla säälityksi? voi voi kun sinulla on vaikeaa ja plää plää. ei sellaista kukaan halua. se mitä halutaan masentuneina on se kun joku sanoo että mars hommiin, pystyt siihen. ei tässä maailmassa asiat parane ellei tee. ja turha tulla sanomaan että jos itse olisit masentunut niin tietäisit. olen käynyt pohjalla monet kerrat ja koskaan lääkkeet tai terapia ei ole auttanut. raaka asenne itseään kohtaan on auttanut. päättänyt vain tehdä.

      • Anonyymi

        Kukaan ei halua ihmisten keskelle sellaista, joka ei jaksa kuin itkeä. Jatkuva itkeminen vie voimat vaikka tekisi työt yksin. Jokainen askel vaatii voimia, ei siinä kukaan sulle maksa palkkaa jos työteho on viidennes siitä, mitä normaaleilla. Mutta hyvä että sulla auttoi, jätit tämän palstan niin onnistuneesti että!


    • Anonyymi

      Opiskelulla ja osa-aika työllä.

      Olen ikuinen opiskelija, vuodesta 1987.Vanhat farkut ja minimalistinen tyyli.

    • Anonyymi

      Entä jos pitkittynyt ahdistus laukaisee pahan unettomuuden ja on sitten fyysisesti uupunut ja työkyvytön? Tai entä jos stressi pitkittyy ja johtaa psykoosin puhkeamiseen?

    • Anonyymi

      Et tiedä mitä puhut. Itse vedin pitkittyneen työstressin/muun elämän stressin ja unettomuuden takia itseni tilaan jossa tunsin oloni Alzheimer tai dementiapotilaaksi. Lopulta kiikuttiin psykoosin rajamailla vakavassa masennuksessa. En halunnut lopettaa työn tekoa tai itseni rutistamista tekemään juttuja joten vedin itseni heikkoon happeen. Kun palaa kunnolla loppuun siitä on leikki kaukana ja kroppa sekaisin. Väsyneenä ja kierroksilla samaan aikaan. Palautuminen on hidasta vaikka kuinka haluaisi takaisin töihin. Joten painu hiiteen teorioidesi kanssa.

      T.Työtä kohdin, vielä joskus, mutta hiljalleen kuntoutuen.

      • Anonyymi

        Kyllä se niin on että liialla työllä voi sairastua aika vakavasti.Olen käynyt läpi sen helvetin kun et jaksa enää .Kaikki kiinnostus loppuu elämiseen ,vaikka kuinka taistelet tunnetta vastaan.Etkä sinä sitä huomaa itse,ennen kuin olet siinä pisteessä että haluat luopua työstäsi.Öylliset painajaiset,sydämmen tykytykset,levottumuus astuu esiin.Paniikki oireet,verenpaineet,nivel -lihas kivut.
        Sitten menet työterveyteen ja itket ja valitat että nyt on kaikki annettu.Mutta itse olet sen kaiken saanut aikaan liialla työllä ja tunnollisuudella.Tästä on kyllä selvitty onneksi levolla ja uudella työ paikalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe