Työpaikkaromanssit noudattavat kolmea mallia.

Työpaikkaromanssit noudattavat kolmea mallia. Kyseessä voi olla kahden henkilön välinen tosirakkaus, joka johtaa usein pysyvään parisuhteeseen. Toinen malli on nopeasti ohi menevä hullaantuminen, jonka taustalla voi olla esimerkiksi vaihtelunhalua ja jännityksen hakemista. Kolmas malli on suhde, johon lähdetään hyötynäkökohdista: sen kautta haetaan vaikkapa työsuhteeseen liittyviä etuja.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kukin tyylillään tai tavallaan tai miten molemmat sopivat asioistaan yhdessä.

Äänestä

Minulla oli suhde pomooni noin 1,5 vuoden ajan. Työkaverit huomasi aika alussa jo meidän olevan muutakin kuin työnantaja ja -tekijä. He alkoivat puhua meistä selän takana ja keksivät paljon omia johtopäätöksiä. Tästä johtuen meistä liikkui välillä jos jonkinlaisia huhuja, enimmäkseen ilkeilyä. En kuulunut enää työporukkaan, vaan olin täysin yksin. He jopa yrittivät tulla väliimme, pomolleni kerrottiin valheita minusta ja toisinpäin. Meno oli aivan järjetöntä, onneksi en ole enää siellä töissä! Siitä paikasta ei kyllä jäänyt kavereita elämääni.

Narsistin vanki

Äänestä

Näpithän noissa hommissa ain palaa.

Äänestä

Välillä kaikki suhteessamme tuntuu hankalalta ja läheisyyden katoaminen harmittaa. Toisaalta ajattelen, että toinen on valittuni. Miksi heittäisin hyvän suhteen pois? Toista samanlaista en kuitenkaan saa.

Äänestä

Sanat ”kiitos” ja ”rakastan sinua” kuuluvat rakastavaan ihmissuhteeseen: toisen läsnäolon ja tekojen huomioiminen on tärkeää. Jos kuitenkin on koko ajan tunne siitä, ettei oma kumppani arvosta tekojasi – niitä arkipäiväisiäkin – tai huomioi esimerkiksi merkkipäivinä, se kylmettää välit.
joten petin.

Äänestä

Luojan kiitos, olen yksin eläjä. Ei tarvitse ottaa ketään huomioon. Työyhteisö on sitten eriasia.

Äänestä
  • Työyhteisökös se sinun ainut huomioonotettava sosiaalinen verkostosi onkin.oi oi sentään no koira taitanee kumminkin löytyä siihen pahimpaan halipulaasi ja senhän voi aina vaihtaa. joo joo.

    Äänestä

Yhteinen päämäärä luo me henkeä ja seksikin pelaa no problem.

Äänestä

Luulempa että kaiken takana ei ole rakas. Vaan RAHA. Silloin kun köyhyys astuu ovesta sisään..... Rakkaus lentää ikkunasta ulos.

Äänestä

Mitä turhaa nähdä vaivaa enää oman puolison kanssa, hän kelpaa vain paskan puhumisen kohteeksi työpaikkaflirtissä joka on paljon kivempaa kuin aina sama tylsä ukko/akka kotona.

Äänestä

Ei saa omasta kuormasta syödä😂! Kokemusta on😂!

Äänestä

onha sitä töissä kiva panna😊

Äänestä

Exän kanssa meillä on ollut aina vähän on-off-tapailu suhde. Hän suututti minut pahan kerran ja kun nähtiin. häntä panetti, minua ei. Hän leikillään alkoi yrittää ottaa minua väkisin kun sanoin, etten anna enää ikinä hälle. Leikki oli hirveän kiihottavaa, välillä oltiin lattialla, välillä seinää vasten. Härnäsin kuin hullu mutta pistin vastaan minkä pystyin. Loppulta hän sai minut asentoon, missä ei enää pystynyt vastustelamaan ja pani kovaa. Pikainen pano itsessään oli, mutta "esileikki" kesti yli puoli tuntia

Äänestä

Into ja himo vei voiton. ja molemmat sai mitä halusi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Työpaikkaromanssit noudattavat kolmea mallia. Kyseessä voi olla kahden henkilön välinen tosirakkaus, joka johtaa usein pysyvään parisuhteeseen. Toinen malli on nopeasti ohi menevä hullaantuminen, jonka taustalla voi olla esimerkiksi vaihtelunhalua ja jännityksen hakemista. Kolmas malli on suhde, johon lähdetään hyötynäkökohdista: sen kautta haetaan vaikkapa työsuhteeseen liittyviä etuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu