Tämän maailman pinnallisuus ja seksistisyys

Ajaa minut rekemään itsemurhan. Siten mun on parempi olla, ei tarvitse katsella enää tätä pähkähullua touhua päivästä toiseen. Kaiken lisäksi omaa rakasta ei kunnioiteta, aina näyttää löytyvän parempaa aidan toiselta puolelta.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Elä nyt itsemurhaa tee, poistu sinä siitä pinnallisesta maailmasta :)! Oikeasti elämällä on paljon tarjottavaa kun sille antaa mahdollisuuden.

Äänestä

Oletko itse kunnioittanut?

Äänestä

On paljon vakavampiakin tilanteita kuin ihmisten asenne seksiin. Ei toisten asenteiden takia kannata itsaria tehdä. Ei muiden ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä voi hallita.


Tosta seksistisyydestä osittain samaa mieltä, siltä osin että naisten kehoa pidetään niin paljon useammin jonain seksiobjektina. Miesten kehoa ei niin paljon puhuta sillä tyylillä. Kertonee siitä mitä eri sukupuolet toisissaan arvostaa. Naiset sitä sydäntä ja miehet sitä vartaloa.


Olen itse syntynyt ja lapsuuteni kasvanut sellaisessa ajassa että seksikäs pukeutuminen, seksi mainoksissa ja elokuvissa pikkutuhmana muotona oli muotia.

Muistan ala-asteella jo rallateltiin ykkösellä että "muumipeikko pikku myy, auton alla lisääntyy..." ja muita panolauluja joiden oikeaa merkitystä ei ihan tajuttu. Oli vaan kiva lauleskella sellasia kun se hermostutti aikuisia.

Äänestä
  • Pakko oli hakee tähän malliesimerkiksi mun lempimainos lapsuudestani.

    https://www.youtube.com/watch?v=CmyhdtoHW0w


    Tällä ajalla kasvaneena ei ole kauheesti moksiskaan noista seksivitseistä tai pikkutuhmasta, vaikka itse en kylläkään hyväksy pettämisiä enkä sitä että miehet yrittää valeen kautta hyväksikäyttää pelkkänä panona kun puutteessa.

    Äänestä

Olet niin oikeassa. Kaunis seksuaalisuus on vaihdettu uskottomuuteen ja huoruuteen. Hekumoidaan ja millään ei ole väliä.
Rakasta silti itseäsi ja pidä sisimpäsi kauniina.

Äänestä
  • Kyllä onkin kaunis sisin käydä täällä unelmoimassa naisten itsemurhilla ja syytää erilaista propagandaa millä saattaa toisia huonoon valoon ja naisiapa tietenkin, voi mikä romantiikko

    Äänestä

Hyvä. Tee se. Minä ainakin arvostan jokaista joka tajuaa jättää tämän paikan ennen aikojaan.

Äänestä

Minäkin aion tehdä itsemurhan kun aika on sopiva. Nimeltä mainitsemattomat ihmiset pilasivat elämäni.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ajaa minut rekemään itsemurhan. Siten mun on parempi olla, ei tarvitse katsella enää tätä pähkähullua touhua päivästä toiseen. Kaiken lisäksi omaa rakasta ei kunnioiteta, aina näyttää löytyvän parempaa aidan toiselta puolelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu