Kaupungin talous painumassa pakkaselle

Kaupunginhallituksen esityslistalla käsitellään osavuosikatsausta. Siitä käy ilmi, että kaupungin verotulot putoavat roimasti!

Hälyttävä valmisteluteksti kertoo:

"Kuntaliitto julkaisi uuden veroennusteen 12.8. Kuluvan vuoden kunnallisvero tilitykset ovat ansiotulotietojen uudistuneesta ilmoitustavasta johtuen jääneet merkittävästi alhaisemmiksi. Tästä syystä Kuntaliitto on alentanut kunnallisveron kertymäennustettaan valtakunnallisesti 400 miljoonalla eurolla vuodelle 2019. Ennusteessa oletetaan, että verotulojen jaksotukseen liittyvät ongelmat tasaantuvat ja vuoden 2020 veroennustetta on vastaavasti nostettu 400 miljoonalla eurolla. Näin ei kuitenkaan ole ennustettu Heinolan osalta. Vuodelle 2019 ennustetaan verotulon alenemaa 3,3 M€ ja tasausta vuodelle 2020 vain 0,1 M€. Veroennusteen toteutuessa tulee tilinpäätös osoittamaan 1,3 M€ alijäämää."

Kaupungin tilanne näyttää erittäin haastavalta. Silti päättäjät ovat tekemässä mm. lukion osalta miljoonien eurojen menojen lisäystä, joka omalta osaltaan ja yhdessä muiden ylimiyoitettujen investointien kanssa johtaa kunnan ylivelkaantumiseen. Ei vaikuta kovin vastuulliselta.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Juku pliut sentään! Ja "kaikki" muuttaa vielä pois Heinolasta. Sitähän täällä on toitotettu. On hyvä, että meillä on tämä "kamreeri", joka ei itse päättäjä nyt, mutta napisee sieltä jäähyaitiostaan jatkuvasti. Voi sinnuu. Eihän täällä Heinolassa ole tällaista määkimistä ennen ollut. Pitää muuttaa bois!

Äänestä

Heinolassa jopa kokoomus on nykyisten päättäjiensä ohjastamana muuttunut vasemmistoryhmäksi, jolle yli varojen eläminen näkyy sopivan mainiosti.
Huonoa mainosta kokoomukselle valtakunnallisesti!

Äänestä
  • Kokoomus on sivistyspuolue, jolle laadukas koulutus on yksi tärkeimmistä vaikutusalueista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus on sivistyspuolue, jolle laadukas koulutus on yksi tärkeimmistä vaikutusalueista.

    Valtakunnallisesti varmaan, mutta paikallisesti ei todellakaan!
    Ensin pitäisi osata laskea ja sitten ymmärtää, että koko ajan heikkenevät resurssit käytetään opetuksen sisältöön ja laatuun, ei lapsellisiin monumentteihin!

    Kun ei muuta enää keksitty, alettiin Lukiota kutsua monitoimitaloksi
    - ikään kuin sillä voidaan perustella järjettömät kustannukset ja laskutaidottomuus, sekä kykenemättömyys ymmärtää kuntataloutta.

    Äänestä

Voi, voi ja margariini! Monitoimikoulu on tätäpäivää L. päivällä koulu illalla tehdään, jotain muuta mukavaa kansalaisten kesken. Yöstä en tiedä, mutta älkää nyt sentään ilmastointia laittako päältä pois, sillä säästöllä on muutama rakennus homehdutettu. Parakeista en osaa sanoa mitään, mutta eiköhän se sama laulu jatku sielläkin.

Äänestä

Päivän uutinen on, että Santapukki saa lisää maata ja rakentaa omakotitalon Rokkirantaan. Valittajien viisut on viserretty. Vihdoinkin Heinolan markkinointi saa ilmaa siipien alle. Toivottavasti Sipe muuttaa pian tänne ja elää kauan sillä jos Sipe vaihtaisi hiippakuntaa, niin kuka sitten Rokkirannassa markkinoisi Heinolaa. Se tässä vähän pelottaa. Sinnehän voisi tulla vaikka tilalle joku demaripomo, josta luoja meitä varjelkoon.

Äänestä

Heinolan nousulle apulantaa. Hienoa. Kaupungin keulakuvien nimien yhdistelmästä uudelle lukiolle nimeksi ToSi Lantala. Maaherran puistoon muiden suurmiesten joukkoon ratsastajapatsas, jonka jalustaan kaikkien hullunkuristen päätöksentekijöiden ikiomat nimilaatat. Vuosittain kulttuurisihteerin johtamana pyhiinvaellustapahtuma soihduin patsaalle, jossa molemmat jäljellä olevat liikuntakykyiset kaupunkilaiset laulavat kaihoisasti aikansa merkittävimpien kulttihahmojen biisejä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaupunginhallituksen esityslistalla käsitellään osavuosikatsausta. Siitä käy ilmi, että kaupungin verotulot putoavat roimasti!

Hälyttävä valmisteluteksti kertoo:

"Kuntaliitto julkaisi uuden veroennusteen 12.8. Kuluvan vuoden kunnallisvero tilitykset ovat ansiotulotietojen uudistuneesta ilmoitustavasta johtuen jääneet merkittävästi alhaisemmiksi. Tästä syystä Kuntaliitto on alentanut kunnallisveron kertymäennustettaan valtakunnallisesti 400 miljoonalla eurolla vuodelle 2019. Ennusteessa oletetaan, että verotulojen jaksotukseen liittyvät ongelmat tasaantuvat ja vuoden 2020 veroennustetta on vastaavasti nostettu 400 miljoonalla eurolla. Näin ei kuitenkaan ole ennustettu Heinolan osalta. Vuodelle 2019 ennustetaan verotulon alenemaa 3,3 M€ ja tasausta vuodelle 2020 vain 0,1 M€. Veroennusteen toteutuessa tulee tilinpäätös osoittamaan 1,3 M€ alijäämää."

Kaupungin tilanne näyttää erittäin haastavalta. Silti päättäjät ovat tekemässä mm. lukion osalta miljoonien eurojen menojen lisäystä, joka omalta osaltaan ja yhdessä muiden ylimiyoitettujen investointien kanssa johtaa kunnan ylivelkaantumiseen. Ei vaikuta kovin vastuulliselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu