Maaperätutkimus on jo varattuna, mutta mielenkiinnosta kysyn tietääkö kukaan. Onko mahdollista ettei välttämättä tarvi perustuksia?
Millainen on silttimaa rakentaa?
4
4164
Vastaukset
- Okt-asuja
Siltti routii voimakkaasti joten routaeristyksiin kannattaa kiinnittää huomiota.
Kuiva silttimaa on kivikovaa kaivaa lapiolla. Eli kaikki on syytä kaivaa koneella.
Märkänä siltti on ikävää velliä. - pitää
olla perustukset, myös kalliolle tehtäessä.
- vexi
Itse rakensin savisiltille. Kova savi otettiin esiin -onneksi ei satanut silloin kun tuotiin soraa päälle patjaksi.
Täällä hämeessä tuo pohja on ihan yleinen. Kunnon perustaminen luo rakentamiselle pohjan.
Paras tontti olisi tietenkin kalliolle ja vielä tietysti kukkulalle, m utta niitä on vaikeahko löytää... - esko
Odota tutkimuksen tulosta. Senjälkeen asiantuntija (insinööri) suunnittelee perustukset. Ei kannata oikoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774432Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k112343- 1681527
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2431466- 1211311
- 1151237
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil721159Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik81136- 641062
- 35956