vaikka sattuisi ihastumaan ja tuntemaan tunteita, joita ei ole koskaan aikaisemmin tuntenut, saaden jopa vastakaikua tunteilleen, niin ei vaan pysty ylittämään itseään.
Perseestähän se on, mutta minkäs teet. Kai siinä on osallisena kaikki elämän traumat. Sitten sitä miettii vuosia mitä olisi voinut tapahtua ja tulla.
Perseestähän se on, mutta minkäs teet. Kai siinä on osallisena kaikki elämän traumat. Sitten sitä miettii vuosia mitä olisi voinut tapahtua ja tulla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täällä toinen..ymmärrän niin hyvin..
Täällä kolmas ymmärrän vielä paremmin kokemusta jo 40 vuotta.
Kertokaapa edelliset kommentoijat, miten tämmöiseen ihmiseen luo kontaktin? Luottamuksellisen suhteen?
Tunnen samoin, mutta en halua ymmärtää. Tosin minulla on kasaantunut jo ongelmia, joita en jaksaisi selvittää. On niin paljon ollut kaikkea, mutta en olisi kaivannut näitä tunteita siihen päälle. Eräänä päivänä vaan olin aivan loppu. No oli kaikenlaista tapahtumaa, vuoden vaihteen jälkeen eräs asia vei kokonaan viimeisetkin voimat.
Lähes koko kevät, kun sain jossain kohtaa huiliaikaa, meni aika sekavissa tunnelmissa ohi. Loppukeväästä tulikin diagnoosi, joka on oikeastaan oire jostain. Nyt sitten tutkitaan pikkuhiljaa ja lykätään hoitoa kehoon, mikä on aika rankkaa.
Nyt kärsin ruokahaluttomuudesta ja jatkuvasta pahoinvoinnista. Olo on sietämätön, en kaivannut tällaista pysähdystä. En ole ollut aikoihin pirteä, tai energinen, yritän vaan jaksaa jotenkin. Alakuloinen aivan väkisinkin, kun mitään ei jaksa enkä missään ylimääräisesti käy. Pakolliset velvollisuudetkin tuntuu ylitsepääsemättömän raskailta. Yksi asia on varma, jos tästä toivun muuttuu elämäni erilaiseksi. Olisin kiitollinen jos saisin olla vielä lähitulevaisuudessa eloisa ja pirteä. Alkaisin elää aivan uudenlaista, omannäköistä elämää, elämänjano ei ole sammunut.
Urheilu on hyvä homma, jossa sosiaaliset pelot katoavat, kun pitää toimia.
Itse pyytäisin tällaista henkilöä pelaamaan vaikka sulkapalloa.
Joutuu ihan oikeasti olemaan normaali.
Ei kaikki ole samanlaisia ja siksipä se on oikeastaan rikkaus, jos joku on hiukan vetäytyvämpi. Jopa kaunista. Mitä siitä tulisi, jos kaikki olisi pää auki mölyämässä?
Eli, jos olet sosiaalisen tilanteen pelossa, pyydä haluamaasi henkilöä pelaamaan sulkapalloa. Se on hyvä harrastus ja ei ole kovin kallista noissa halleissa. Ottaa vaikka kerran viikossa tms?
Pitää vain uskaltaa. Ensimmäisen kerran kun uskaltaa tulla kaapista, sitten tulee toinen, kolmas jne. Pelko häviää vähitellen kun itsevarmuus kasvaa...varsin yleinen vaiva...
Tutustu vaikka minuun. Pääasia, että löydät vertaistukea, jos et itse uskalla olla esillä. Siitä se lähtee, usko pois. Äläkä pelkää, koska meitä on monia muitakin, jotka ollaan selvitty samasta jamasta. Tsemppiä sulle ja rohkeutta. Et ole muita heikompi.