Jyrki Nurminen tänään perjantaina 16.8-2019 Pavilla
Jyrki lauloi klo 20:00 lähtien koko illan ja hyvin ! Eräät kappaleet suorastaan loistavasti. Myös moni keskustelukumppanini, nainen tai mies kehui laulutaitoa. Se on nimittäin parantunut huimasti sitten Orimattilan kehräämön ajoista, joista on vasta vuosi. Vielä vuosi lisää ja Jyrki on tämän maan huippuja.
Toivottavasti pysyy kaukana laulunopettajista. Työ tekijäänsä neuvoo !!
Myös bändi on hyvä. Tanssilattialla Jyrkin pitäisi pitkänä miehenä lyhentää askelta.
Kyösti Mäkimattila on niin kuningasta, niin kuningasta, mutta pysyy pinnalla ainoastaan loistavan Varjokuva orkesterin toimiessa taustavoimana. Laulajana keskinkertainen, eikä enää kehity vaikka on ikänsä jo bändissä toiminut laulajana. Samat tylsät, olavivirta, maneerit illasta toiseen. Ilman Varjokuvaa olisi tipahtanut jo aikapäiviä unholaan.
Tv. Tanssinjärjestäjä
Jyrki Nurminen VS Kyösti Mäkimattila
38
3059
Vastaukset
- Anonyymi
Kyöstillä on ne omat kannattajansa jotka pitää hänen vähäeleisyydestään, mutta itse en liiemmin tykkää ja yhteen keikkaan onkin jäänyt .
Jyrki taas on aivan loistava tulokas iloisine ilmeineen ja todella hyvä-ääninen, häntä jaksaa kuunnella pitempäänkin :)
Harmi vaan kun harvoin pääsee näkemään.- Anonyymi
Lapsellista kinaamista, makuasioita nuo..
- Anonyymi
Ehkä pidät hänestä, uskotaan. Mutta ei tarvitse antaa ymmärtää, että kaikki muutkin tykkäävät. Annettakoon jokaisen itse todeta kenestä tykkää ja ei. Itse en vielä ole vielä luultavasti kuullut häntä. Mutta yleensäkin minulle merkitsee enemmän hyvä orkesteri ja orkesterin omat laulajatkin ovat mielestäni riittävän hyviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellista kinaamista, makuasioita nuo..
Eihän tässä kukaan ole mitään kinannut, kumpikin kirjoittaja kertonut vaan oman mielipiteensä artisteista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tässä kukaan ole mitään kinannut, kumpikin kirjoittaja kertonut vaan oman mielipiteensä artisteista.
"Eihän tässä kukaan ole mitään kinannut, kumpikin kirjoittaja kertonut vaan oman mielipiteensä artisteista."
heh, aloittajan kirjoituksen lopussa luki nolosti "Tv. Tanssinjärjestäjä". :DD
Kökkö provo siis. Oikea Tanssinjärjestäjä ei mollaa Kyöstiä, joka tuo tuvan täyteen maksavia asiakkaita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellista kinaamista, makuasioita nuo..
Makuasioita ....
https://youtu.be/jfvRcYTdfNY
Jyrki älä tyri ;) parketilla mummot hurmiooon :-)
Suunta on vain nousuun ....
Sävel soikoon .... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tässä kukaan ole mitään kinannut, kumpikin kirjoittaja kertonut vaan oman mielipiteensä artisteista.
Kaksi ihan eritason laulajaa. Hyvänen aika sitä toista mikinheiluttajaa.
- Anonyymi
Kyösti tarjosi joskus lettuja lavalla, onkohan rahat lopussa kun ei ole enää tarjonnu.
- Anonyymi
Taitaa sulla olla, jos lettuja vailla oot. Tanssi kotona ja paista letut itse, niin säästöä tulee. ;D
- Anonyymi
Jyrkin laulu on paikoitellen mölinää tai ehkä kirkkolaulantaa, joka ei kuitenkaan niin kaiuttomassa tilassa kuin tanssilavat on toimi.
- Anonyymi
Kuunnelkaa Jyrkin "Käyn uudelleen eiliseen" yrittäkää tanssia myös.
Ehkä Alfalta/permanto löytyy.
- Anonyymi
Jyrki on hanuri mies joten taallaan vyärä miea lauloo
- Anonyymi
Ääntä kyllä ehkä on mutta riitä kiometrit vielä Jyrki-boylla.
,,ehkä joskus vielä- Anonyymi
Ai kukkopoika -Jyrki
Tanssilavakoohottaja ja törmäilijä vailla vertaa.
Laulaa paljo paremmin ku tanssii.
Ammattilainen ehkä 10vuoden päästä- siis laulupuolella .
Hyvä kun pysyy sen ajan pois parketilta. Tanssii hitaatkin kappaleet loikkimalla juosten - Saa monet pelätä koska tulee päälle daaminsa kanssa.
Laulu on Jyrkin juttu - vaikkei Kyöstille pärjää mitenkään
Hyvää karaoketasoa. - Anonyymi
Olen pari kertaa ollut kuulemassa muutaman vuoden välein. Kehitystä tapahtunut, ei nyt ihan huonokaan laulaja. Putoaa ehkä siihen hankalaan välimaastoon ollako oikeasti artisti vaiko vain orkesterin solisti.
Tanssimisesta, niin tyypillinen hieman kilpatanssitaustaa omaaville, näitä muutaman tuolta tunnistaa. Monesti musiikin tulkinta on heille yllättävän haasteellista. Yksi toinen kaveri ihmetyttää, kun pääsee nuorena kundina tanssimaan nättien neitokaisten kanssa, mutta silti paukuttaa hitaat foksit takoen hhnn-askellusta.
Tuo päälle tulemisen pelkääminen on useimmiten täysin tarpeetonta, ja aiheuttaa monesti enemmän ongelmia kuin se, että jatkaa sitä omaa tanssia ihan normaalisti. Kyllä aika hyvin sitä kuitenkin vauhtierosta huolimatta huomioidaan ja ennakoidaan muiden liikkuminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen pari kertaa ollut kuulemassa muutaman vuoden välein. Kehitystä tapahtunut, ei nyt ihan huonokaan laulaja. Putoaa ehkä siihen hankalaan välimaastoon ollako oikeasti artisti vaiko vain orkesterin solisti.
Tanssimisesta, niin tyypillinen hieman kilpatanssitaustaa omaaville, näitä muutaman tuolta tunnistaa. Monesti musiikin tulkinta on heille yllättävän haasteellista. Yksi toinen kaveri ihmetyttää, kun pääsee nuorena kundina tanssimaan nättien neitokaisten kanssa, mutta silti paukuttaa hitaat foksit takoen hhnn-askellusta.
Tuo päälle tulemisen pelkääminen on useimmiten täysin tarpeetonta, ja aiheuttaa monesti enemmän ongelmia kuin se, että jatkaa sitä omaa tanssia ihan normaalisti. Kyllä aika hyvin sitä kuitenkin vauhtierosta huolimatta huomioidaan ja ennakoidaan muiden liikkuminen.Samaa mieltä, päälletulojen pelkääminen pääasiassa aiheetonta. Nopeasti liikkuvien toisten huomioiminen toimii hyvin, tuskin olisi muuten tullut tavaksi liikkua nopeasti, on tietysti yksittäisiä poikkeuksia. Ja tuskin kukaan yrittää mennä nopeasti, jos huomaa parilla olevan vaikeuksia tulla mukana. Sama koskee kädenalitansseja, liikkuvia ja paikallaantapahtuvia, naapureita huomioidaan. Katsokaa vaikka Alfan tanssilähetyksiä, samalta näyttää minun silmin käytännössäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä, päälletulojen pelkääminen pääasiassa aiheetonta. Nopeasti liikkuvien toisten huomioiminen toimii hyvin, tuskin olisi muuten tullut tavaksi liikkua nopeasti, on tietysti yksittäisiä poikkeuksia. Ja tuskin kukaan yrittää mennä nopeasti, jos huomaa parilla olevan vaikeuksia tulla mukana. Sama koskee kädenalitansseja, liikkuvia ja paikallaantapahtuvia, naapureita huomioidaan. Katsokaa vaikka Alfan tanssilähetyksiä, samalta näyttää minun silmin käytännössäkin.
Muajaheniihinmehtätallleouskonenäättelyihe tantsuloihe puarkettiloilha siit saattaakii kilipatansstaastoloist haettoo oulla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai kukkopoika -Jyrki
Tanssilavakoohottaja ja törmäilijä vailla vertaa.
Laulaa paljo paremmin ku tanssii.
Ammattilainen ehkä 10vuoden päästä- siis laulupuolella .
Hyvä kun pysyy sen ajan pois parketilta. Tanssii hitaatkin kappaleet loikkimalla juosten - Saa monet pelätä koska tulee päälle daaminsa kanssa.
Laulu on Jyrkin juttu - vaikkei Kyöstille pärjää mitenkään
Hyvää karaoketasoa.Antti Raiski yllätti minut täysin. Aivan käsittämättömän upea ääni ja tulkintakyky.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai kukkopoika -Jyrki
Tanssilavakoohottaja ja törmäilijä vailla vertaa.
Laulaa paljo paremmin ku tanssii.
Ammattilainen ehkä 10vuoden päästä- siis laulupuolella .
Hyvä kun pysyy sen ajan pois parketilta. Tanssii hitaatkin kappaleet loikkimalla juosten - Saa monet pelätä koska tulee päälle daaminsa kanssa.
Laulu on Jyrkin juttu - vaikkei Kyöstille pärjää mitenkään
Hyvää karaoketasoa.Onko tanssivideota.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Jyrki tuntuu kokoajan paranevan.
En ollut häntä vähään aikaan kuullut, ja perjantaina olin myös Pavilla.
Tangot jäivät erityisesti mieleeni. Onpa mahtava ääni, ja parantunut ihan loikilla
niin kuin tanssilattialla kulkeminen. Tangossa pitää olla laulajalla ääntä.
Ei niin kuin eräällä kähisijällä vaikka onkin kuningas.
Terveisin potkiva polle- Anonyymi
Kiitos Jyrki kommentista !
- Anonyymi
Siinä on meinaan vissi ero.
Tanssimisella ja loikkmisella.
Kolmiloikkaajat kuuluu urheilukentille.
.
Laulaminen on hajutonta ja mautonta-mut kai joku tykkkää ,vaikka vastaavia on karaokebaarit täynnä.
Vaikka se Kyösti onkin levy-yhtiön mannekiinikuningas -niin kyllä se näistä on silti se ammattilainen. ja bändi huomattavasti parempi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos Jyrki kommentista !
Minusta se kommentti on homoeroottinen ja tanssiväkivaltaa ihannoiva
- Anonyymi
Kyllä Jyrki on ylivoimainen, jos puhutaan esitettävän musiikin tanssittavuudesta. Olen jo kauan vältellyt Tanssija joissa Kyösti esiintyy.
- Anonyymi
Makuasioita- Itsellä toimii parhaiten tanssilavoilla se musiikki mitä kuuntelisin muuallakin -ihan kuuntelemisen ilosta.
Jyrkiä en kuuntelis hetkeäkään lavojen ulkopuolella . Kyöstiä ja Varjokuvaa kyllä koskavaan missävaan.
Sama kun Ippe Mansikka. Näitä en vartavasten lähtis mihinkään kuuntelemaan - niitä sietää hetken parempaa odotellessa lavalla. - Anonyymi
Sama.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Makuasioita- Itsellä toimii parhaiten tanssilavoilla se musiikki mitä kuuntelisin muuallakin -ihan kuuntelemisen ilosta.
Jyrkiä en kuuntelis hetkeäkään lavojen ulkopuolella . Kyöstiä ja Varjokuvaa kyllä koskavaan missävaan.
Sama kun Ippe Mansikka. Näitä en vartavasten lähtis mihinkään kuuntelemaan - niitä sietää hetken parempaa odotellessa lavalla.Omalta osalta voin kyllä sanoa, että enpä viitsi kuunnella yhdenkään tanssilavaorkesterin musiikkia lavan ulkopuolella. Pari naislaulajaa ihan ok silloin kun esittävät jotain ihan muuta kuin mitä lavoilla laulavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Makuasioita- Itsellä toimii parhaiten tanssilavoilla se musiikki mitä kuuntelisin muuallakin -ihan kuuntelemisen ilosta.
Jyrkiä en kuuntelis hetkeäkään lavojen ulkopuolella . Kyöstiä ja Varjokuvaa kyllä koskavaan missävaan.
Sama kun Ippe Mansikka. Näitä en vartavasten lähtis mihinkään kuuntelemaan - niitä sietää hetken parempaa odotellessa lavalla.Kun kuulin J:n "Käyn uudelleen eiliseen"- tv-tansseissa. Etsikää PERMANNOSTA:
Rimanalitus kertakaikkiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kuulin J:n "Käyn uudelleen eiliseen"- tv-tansseissa. Etsikää PERMANNOSTA:
Rimanalitus kertakaikkiaan.Löytyy yotube -video.
- Anonyymi
Kyllä Jyrki aina Kyöstin voittaa :)
- Anonyymi
Kyösti on Kyösti en käykeikoilla ent jyrki nurminen kyllä oli saivitansit piti olla normaalia tansimusikia en tule enään maksaa hänen musiikisa hyvinkää ihan hyvä paikka tauko musiikki ihan kurjaa pankaa vaikka souvarit soimaan niin on jotaki järkee tauko musikissa ottakaa opia pepestä
- Anonyymi
nohnoh...kyllä kyösti on hyvä laulaja ja esiintyjä--
- Anonyymi
Mitä kuuluu Kyöstille 😋
Musiikki
Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva-yhtye jäävät tauolle – "Olemme antaneet tanssilavoille sen, mitä meillä on antaa"
viihdyttäneet Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva-yhtye jäävät marraskuun jälkeen tauolle toistaiseksi.
– Olemme antaneet tanssilavoille sen, mitä meillä on antaa, ja lavat ovat antaneet meille, mitä niillä on antaa. Nyt mietitään, miten latu jatkuu ja uudistuu, Mäkimattila sanoo tiedotteessa.
https://youtu.be/2D8rOI6iE9o?si=LixLhx3VSM_-eLa9
– Marraskuun loppuun asti otetaan kaikki ilo irti keikoista. Täysillä, hyvällä energialla, nauttien joka ainoasta hetkestä. Kannattaa siis tulla vielä seuraamme, kun se on mahdollista. Pian tämä kombinaatio on uusien ideoiden äärellä, hän jatkaa.
Yhtyeen kalenterissa on tällä hetkellä 17 keikkaa, joista viimeinen on 30. marraskuuta Lomakeskus Revontulessa Hankasalmella.
- Anonyymi
Jyrki on nykyisin aito tanssilavojen ykkönen, Vaikka musiikki on tottumus- sekä makuasia, ei nykyisistä artisteista kukaan eikä Kyöstikään yllä lähellekään hänen tasolleen. ( Terv. Aktiivitanssija)
. - Anonyymi
Heistä ei voi puhua samana päivänä.
Tosin en tiedä osaako Kyösti tanssia. - Anonyymi
Vanha aloitus mutta pitää todeta, että Jyrki on kyllä kehittynyt laulajana.
Plussaa on myös se, että hän piipahtaa välillä parketinkin puolella.
Ymmärtää siis paremmin kappaleiden päälle mitä on mukava tanssia. - Anonyymi
Miksi näitä kahta pitäisi verrata toisiinsa?
- Anonyymi
🤦♂️🤣
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33381931 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12501Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672255- 1791915
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161482Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91331- 1121317
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741274RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601260Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421157