Perintömetsän työlistaa

Anonyymi

Perin metsätilan, n 70ha, kuusi vuotta sitten. Mitään siellä ei ole tehty, tänä kesänä ensimmäistä kertaa kävelin metsässä, ihmettelin lumen katkaisemia mäntyjä (kymmeniä poikki n 6 metrin korkeudelta, n 10cm halkaisijaltaan katkokohdasta). Näitä oli lähemmäs 100 kpl. Vakuutuksia ei ole, nyt pari viikkoa kesälomasta olen ajanut katkenneita latvaosia vanhaan puuvajaan, jossa pätkin niitä n 40 cm pötköiksi.

Sain eilen käsiini metsäkeskuksen paperit, joissa sanotaan, että tälle vuodelle pitäisi vielä istuttaa 23 hehtaarille taimikkoa, tehdä 4 hehtaarille päätehakkuu, 12 hehtaarille joku ylispuiden poisto. Ensi vuodelle pitäisi sitten harvetaa jotain taimikoita. Nyt minulla on aikaa, työttömäksi kun "tuotannollisista ja taloudellisista syistä" jouduin. Moottorisaha pysyy käsissä ja istutettukin on jossain vaiheessa nuoruudessa.

Miten tästä lähtisi liikkeelle. Pitäisikö ensin tehdä hakkuut ja tuo ylispuiden poisto, mitä se ikinä tarkoittaneekaan. Jos näillä rahoilla saisi ostettua taimet, ei mitään hajua paljonko tuosta tulee rahaa tai mitä tuohon menee rahaa. Aikaa minulla siis on, mönkijä ja kärry löytyy, samoin raivaus- ja moottorisaha. Pitäskö tilata kone vai sahaanko itse ja kuljetan tien varteen? Pitäskö ottaa yhteys johonkin metsäfirmaan? Kertokaas täyttä noviisia.

12

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Soita johonkin metsäfirmaan. Tulevat sutena katsomaan metsäsi ja kertovat mitä pitäisi tehdä. Tuo ei maksa mitään, eikä sido sinua mihinkään.

      • Anonyymi

        Tekisin just näin itekin. Ja opiskelisin hommaa ja tekisin itse mitä pystyy (esim. taimikon raivaus, istutus). Jos raivaat taimikkoa opiskele kemera-tukiasiat. Kemeran ja metsäkeskuksen kautta saa satasia per hehtaari taimikon raivuusta kun se tehdään oikein ja oikealla tiheydellä. Mitä en itse pysty voi kilpailuttaa mhyn kautta tai sitten jos haluaa kilpailuttaa itse ja kysyä pari tarjousta.


    • Anonyymi

      Hakkaa se 1700m3 leimikko ensin hankintana. Menee viikkoon sahalla, ja istuta syyskuun alussa ne aukot.

    • Anonyymi

      Ex keskuksen tiedot on usein puutteellisia. Tarkista ny vaikka että mitkä kuviot ovat oikeasti taimettomia. Jos sopivaa reunamettää ja säästö/siemenpuita aukon vierellä muokkaus usein riittää. Taaimien kanssa menöö usein raha hukkaan ku hirvet syö. Aukkohakkuu ei hankintana kannata. Tee ensihrvennukset ite ja pystykauppana uudishakkuut. Ensin se vanhin (laho)kuusikko nurin, ja sitten kaikki sellaiset missä jotain suojeluarvoa tai ehdotettuja rauhoituksia, niistä eituu muutaku harmia. Ellet sitten oikein halua raatomettää.

    • Anonyymi

      Taitaa olla itse tehden aika mahdoton homma. Liikaa töitä yhdelle miehelle.
      Eikös ne muutavarat ole hinnoiteltukin niin, että mitään et voita rahallisesti vaikka itse tekisitkin. Moottorisahalla ja mönkijällä ei paljoakaan aikaan saa.
      Pitäisi kuitenkin olla kunnon puutavaranosturi. Ei tukkisaksilla jaksa isoja tukkeja kärryyn nostella, ja mönkijöiden kärryt kestävät kai lähinnä pientä harvennushakkuupuuta. 70 ha on mahdoton määrä puuta, varsinkin jos sitä ei ole hoidettu vuosikymmeniin. Itsellä on pajon vähäisempi määrä, ja siinäkin olen yhtenä osakkaana kuolinpesästä.
      Voithan sinä polttopuuta ottaa, otat vähiten lahot kaatuneista puista talteen polttopuiksi ja sitten pystyyn kuolleista puista seuraavaksi. Parhaan ratkaisun suuriin hehtaareihisi antoikin jo tuossa aiemmin joku muu kirjoittaja.

    • Anonyymi

      Olen tässä itse miettinyt noin 100 hehtaarin metsäpalstan ostoa, ja tarkoitus olisi "luonnollistaa" se ihan omaa virkistyskäyttöä ajatellen. Onko tämä juridisesti mahdollista vai vaatiiko taho minua pitämään metsäni talouskäytössä? Voiko kunta esim. kaavoittaa tonttimaaksi, kun tämä ko. palsta sisältää myös järvenrantaa?

      • Anonyymi

        Ota vielä juristi vatuloimaan näitä.


      • Anonyymi

        Metsänomistaja päättää mitä uudistusikäisillä kuvioillaan tekee. Kuten kaikilla muillakin kuvioilla. Saa ne jättää hakkaamatta/hoitamatta.


    • Anonyymi

      Tälle vuodelle istuttamisen voi valuttaa ensi keväälle. Jos olet joutilaana niin puoli ha/ pv. Eli alkukesä siihen menee. Päätehakkuun voi aina lykätä (sitähän ne tyrkyttää jo varttuneelle taimikollekin). Ylispuiden poisto päätehakkuun yhteydessä; aika paljon ratkoo tietenkin se alikasvos. Jos on täystiheä ja hyvä niin voi antaa kasvaa sen kasvoksen liki kolmeen metriin. Eli sokka irti pullosta, kun olet noin ison alan perinyt. Ryypiskelet joutilaana maaliskuuhun ja alat kyselemään sitten taimia.

    • Anonyymi

      Ota yhteyttä paikkakunnan metsänhoitoyhdistykseen. Itse teen sellaiset hommat, joista tykkään ja joihin taitoni riittää eli yleensä taimikonhoidon ja istutuksen. Yhdistys kilpailuttaa eri firmat ja niistä valitaan sopivin hoitamaan hommat, joita itse ei voi jostain syystä tehdä.

    • No ihan ensinmäiseksi kukaan ei määrää/käskytä tekemään metsässäsi yhtään mitään mitä et haluaisi tehdä 2.jos myyt puuta yhdistykselle joka teettää korjuun yrittäjällä niin SINÄ MAKSAT PUUN KORJUUN VAIKKA OLISIT TEHNYT PYSTYMETSÄ KAUPAN (eli maksat yhdistyksen puiden keruun).

    • Anonyymi

      Jätä provoaminen sikseen. Taidat olla venäjän trolli tai sitten globalisti jurnottaja. Epäuskottava tarina on tuo. Äläkä nyt ainakaan "metsäammattilaisiin" ota yhteyttä, sieltä ei löydy kuin "puupeltoa, hävitä lehtipuut, harvenna liian harvaksi, että mahtuu koneilla pörräämään,jne" Maailman lopun meininkiö sano.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      134
      3596
    2. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      75
      2336
    3. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      259
      2235
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      141
      1990
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      69
      1562
    6. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      101
      1460
    7. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      61
      1323
    8. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      93
      1317
    9. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      61
      1290
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      71
      1161
    Aihe