Löysin sitten tukihenkilön!
Kummini kanssa tuli tänään keskusteltua ”henkeviä”. Minulle alkoi selvitä nämä AA:n alkeet ja juonteet täällä yhteisössämme. ;-) Moni asia loksahti paikalleen.
Niin sanoin yhteisössämme, opin nimittäin senkin, että kuulun AA:han, siihen ei todella paljoa vaadita, ainoastaan halu lopettaa juominen.
Hän kertoi noista vastaus palveluista ja ryhmä touhuista ja niiden merkityksestä.
Meillä oli erittäin antoisa päivä, ainakin minulla. Eikä kumminikaan happamalta näyttänyt, päinvastoin – naurahteli joskus ehkä hänelle hassuille kysymyksille. Mutta jaksoi aina vastata. :>)
Yksi tyhmä kysyy enemmän, kuin kymmenen ehtii vastata.
Selvisi, että olen tehnyt ensimmäisen askeleen, kun olen myöntänyt olevani alkoholisti, voimaton ”kuningas – alkoholin” edessä, niin kuin hän sen ilmaisi.
Ja että kamppailen (=?) nyt toisen askeleen kanssa. Kotiläksyksi sain luettavaa aiheesta AA-kirjasta.
Nyt ei tule viikonloppuna tekemisen pulaa…
Varmaan tulee käytyä jossain palaverissakin jonain päivänä.
Mutta raittiina taas tänäänkin !

Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen iloinen puolestasi, että olet löytänyt "spiritual sponsorin". Pysytään kaffe -linjalla.
Kertoisitko hieman tukihenkilötoiminnasta. Voiko sellaisen saada liittymättä ensin mihinkään, vai vaatiiko AA-ta? Oon vielä vaimon silmissä satunnainen ryypiskelijä, mutta totuus on se, että tulee otettua joka ilta 4 -5 paukkua. ja tuntuu mahdottomalta jäädä niitä paitsi. En haluaisi paljastaa koko totuutta emännälle, vaan jotenkin luikerrella tästä kuiville jollain tavoin. Oon työkyvyttömyyseläkkeellä ja päivisin ois aikaa, kun tän masiksenkaan takia ei saa täällä himassakaan aikaseks just mitään!
AA-jäsenyyden ainoa ehto on halu lopettaa juominen. AA ei ole kiinnostunut juopoista, jotka eivät sitä halua. Mutta voit osallistua AA-ryhmien järjestämiin ns. avoimiin AA-kokouksiin. Monet käytyään jonkun aikaa avoimissa kokouksissa, liittyvät meihin. Ei siis ole mitään esteitä osallistumisellesi kokouksiin.
Mutta luonnollisesti emme opeta ihmisiä kohtuukäyttöön,- katsomme AA:ssa, että toimintaamme tulevat ovat jo "tutkintonsa suorittaneet" ja haluavat lopettaa juomisen tykkänään ja käytännössä ovat jo raittiina. Me autamme toinen toistamme pysymään raittiina ja viemällä sanomaa vielä kärsiville alkoholisteille.
Vihkonen kummitoiminnasta: "Questions and Answers on Sponsorship", joka on käännetty suomeksi nimellä "Kysymyksiä ja vastauksia kummitoiminnasta", selvittää kyseistä asiaa. Jos haluat perehtyä aiheeseen, voit tilata vihkosen ja linkki löytyy palstasheriffin linkkisuosikeista.
Olemme käyttäneet kotiryhmässämme menestyksellä vihkosen antamaa opastusta uusien tulokkaiden kanssa jo useita vuosia.
Itse sain tukihenkilön AA-kokouksesta. Palaverin jälkeen eräs ”istuntoon” osallistunut, jo vuosia raittina ollut henkilö jäi kanssani keskustelemaan. Juotiin siinä ”ylimääräiset” kupposet tuota mainiota eliksiiriä ja hän alkoi kertoa vähän tuon AA:n ideasta.
Tähän asti ole kierrellyt vain ryhmissä, sen enempää ajattelematta miksi, pysyin kuitenkin raittina, vaikka joskus silloin tällöin alkaa ”kossunmaku” tullakin kitalakeen…. Hän sitten tarjoutui tukihenkilökseni, jos niin haluan. Toki halusin! Opin eilisen iltapäivän aikana enemmän ongelmastani, kuin koko pienen raittiuteni akana yhteensä.
Nuo ”viisaammat” täällä osaavat varmaan kertoa onko tuon tukihenkilön saaminen ilman kokouksiin menoa mahdollista.
Minuakin alkuun pelotti mennä uuteen ja outoon kokoukseen, mutta nyt on pikkuhiljaa alkanut tottumaan.
En pysty menemään yksin koukouksiin, juuri tuollaise uudet sosiaaliset tilanteet on niin vaikeita että juon jotta kykenen olemaan ryhmä tai ylipäänsä sosiaalisissa tilanteissa. Enkä voi saada tukihenkilöä ensin ,jonka kanssa mennä yhdessä jne. Päätin aloittaa matkani raittiuteen tasan tänään, mutta kun en kykene soittamaan tukipuhelimiin tai meneen ryhmään yksin niin..tajusin ettei minulle ole mitään apua ilman tukihenkilöä:,( olen niin yksin.
Pyydä Tissua sun tukihekilöksi. Se voi neuvoa sua netissä. Se on ollu IRLkin tukihenkilö ja pystyy auttamaan sua tosi hyvin. Ei vcarmaan parempaa tukaria vois suomesta löytää kuin tissun.
Tissu varmasti hoitaa tukihenkilöpestin luotettavasti ja empaattisesti. Millä meinasit saada kontaktin häneen? Kas kun näitä tissuja alkopalstalla piisaa aivan kuten haukojakin.
No kuule ihan sähköpostilla. Kun tänne rekkaa tunnuksen, niin siitä tulee automaattisesti myös suomi24 sähkäriosote, jos et sitä tienny ja sinnehän tissu on monesti pyytänyt lähettämään yksäreitä, jos on jotain urputettavaa. Sitten siitä katotaan, että siirrytäänkö skypeen tai snäppäriin, koska tissun on oltava jatkuvasti valmiustilassa ja tavoitettavissa.
Mistä tiedät kuka on oikea tissu? Vai onko?
Joku kaipaili haukaa? Hih... En todellakaan ole unohtanut palstaa, mutta mulla on sellanen silence vaihe menossa. Tarkkailen ja kerään informaatiota täältä suomi24 ja muualta. Käyn joka päivä vähintään kymmenen kertaa täällä, yleensä aamu kuudelta jo ja ennen kahtatoista illalla käyn vikan kerran.