Tuota, tässä olemme miettineet kummi-asiaa ja päätyneet siihen, että koska kummi lupaa osallistua lapsen kasvatukseen, pyydämme kummiksi sellaisen pariskunnan, jolle lapset voisi jättää, jos meille jotain sattuisi. Eikö tämä ole vanhastaan perusajatus kummivanhemmalle?
Siis me haluamme, että kummi osallistuu varsinkin kristilliseen kasvatukseen, kuten mekin osallistumme kummilapsemme kasvatukseen. Ei se tarkoita välttämättä kirkossa käyntiä lapsen kanssa, mutta esim. jouluna kummi antaa lahjan, joka muistuttaa kristillisestä joulun tarkoituksesta, antakoot muut muita lahjoja.
Merkkipäivät muistetaan 1-10 vuotiaiksi, sitten ripille pääsy, valmistuminen ja avioliitto, joskus kuolemakin, eikös se muistaminen mene näin, ainakin me olemme tätä noudattaneet ja tuttavatkin hyvänä pitäneet.
Siis me haluamme, että kummi osallistuu varsinkin kristilliseen kasvatukseen, kuten mekin osallistumme kummilapsemme kasvatukseen. Ei se tarkoita välttämättä kirkossa käyntiä lapsen kanssa, mutta esim. jouluna kummi antaa lahjan, joka muistuttaa kristillisestä joulun tarkoituksesta, antakoot muut muita lahjoja.
Merkkipäivät muistetaan 1-10 vuotiaiksi, sitten ripille pääsy, valmistuminen ja avioliitto, joskus kuolemakin, eikös se muistaminen mene näin, ainakin me olemme tätä noudattaneet ja tuttavatkin hyvänä pitäneet.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... mutta, käytännössä ei taida ihan aina olla näin.
Tuli tuossa mieleen, että täytyisi joskus joltain asiaa tietävältä kysyä sitä, että jos vanhemmille jotain sattuisi niin miten käytännössä sitten onnistuisi, jos huoltajuuden antaisi näiden "kummilakien" mukaisesti kummeille eikä esim. sisaruksille, isovanhemmille tai muille sukulaisille.
Voisi tulla asiasta suuri haloo niin lähisukulaisten kuin varsinkin sosiaali- ja lastensuojeluihmisten keskuudessa. Ja luulenpa, jos vanhemmat eivät erikseen mitään ole asiasta maininneet, ettei asia läpi menisi.
Olisihan se toisaalta aika kamalakin tilanne niiden osalta, jotka eivät ole vuosikausiin olleet tekemisissä kummiensa kanssa. Sitten olisi ilman vanhempia ja kummit olisivat vaikka kamppailleet lapsensaantiongelmien kanssa ja tulisivat vaatimaan lasta omakseen... huh...
Vai olisikohan tuo lapsen "jättäminen" -kummeille vain jyvänen eli tarkoitus ei olisikaan se, että vanhemmille jotain sattuessa, lapsi menisi kummeille vaan ajatus, että lapselle tulisi valita sellaiset kummit, joille tämän kunnian soisi vain "teoriassa", vähän kuin valitsisi lapsellee sitä parasta aikuiskaveria. Onhan se kummius aikamamoinen luottamuksenkin osoitus!
Tietysi ehkä ennen vanhaan asiat olivat toisin. Oli niin suuret suvut, että kummi löytyi helposti. Nykyisin, ainakin meillä, niin pieni suku, että kummeja ei yksinkertaisesti löydy suvusta. Ja sitten kaikki eivät edes kuulu kirkkoon. Ihan joskus on pakko ottaa kummiksi sellainen, josta ei erityisemmin välittäisi.
Mielestäni olisi parempi jos näitä kummi-säädöksiä vähän paremmin lapsen kastetilaisuudessa ja ennen sitä valotettaisiin asianomaisille ja vanhemmille. On niin paljon epäselvää. Ja sitten vielä se, että jos niitä kummeja ei yksinkertaisesti siis löydy niin onko lapsi sitten jätettävä ilman kastetta, kun ne kummit pitää olla ja vielä vähintään 2. Miten suurilapsiselle perheelle niitä enää löytyy???
No, eipä tainnut kukaan ymmärtää... Mutta kyllä kummius pohdituttaa - tänäkin päivänä. Ei se ole kaikille mikään läpihuutojuttu.
Me olemme kutsuneet lapsillemme kummeiksi sellaisia ihmisiä, joiden tiedämme noudattavan suunnilleen samanlaisia elämänperusarvoja kuin itsellämmekin on. Olemme miettineet, että ei pelkkä naapuri tule kysymykseen, koska he voivat muuttaa poi, ja tällöin lapsi jää ilman kummeja. Eli joku joka on vähän sukua (tavataan ainakin sukujuhlissa), kristillisen elämänkatsomuksen omaava ( osallistuu kristilliseen kasvatukseen). Ja vielä henkilö joka on sopiva esikuvaksi lapselle . Lapset yleensä rakastavat kummejaan ja ihailevat heitä, siksi en toivo lapsilleni kummiksi rikollista, tms. noh toivottavasti ymmärsitte mitä yritin sanoa.