tuntuu että nykyään ei enään edes OIKEASTI pahasti masentuneita ja paniikkihäiriöisiä hoideta kun epäillään sen olevan omassa päässä pyörivää "mulla on varmaan paniikkihäiriö" sairautta.olen jo vuosia asunut yksin pienessä yksiössä kaverina vain kaksi kissaa ja tietokone.siskoni on ainut ihminen minkä kanssa olen jutellut neljään vuoteen jos ei kotilääkäriä lasketa.itse en pääse kotoa mihinkään että sisko hoitaa kaikki mitä ei netinkautta saa hoidettua niin kuin kaupassa käynti ja lääkärille soittaminen.ymmärrän että joillakin voi olla sellaista pientä paniikkia mikä tulee kerran kuukaudessa tai jotain mutta liian moni valittaa turhaan kun kuitenkin juhliminen,koulut,työt ym. onnistuu niin ei siinä mitään kovin suurta hätää luulisi olevan.
olen yrittänyt kaikkea mutta nyt tuntuu että olen lopullisesti jämähtänyt tähän kämppään.ei lääkärit ota vakavasti enään masennusta eikä paniikkia sen jälkeen kun siitä tuli muoti-ilmiö ja helppo tapa saada lomaa tai mitä nyt sillä kukakin haluaa.
olen yrittänyt kaikkea mutta nyt tuntuu että olen lopullisesti jämähtänyt tähän kämppään.ei lääkärit ota vakavasti enään masennusta eikä paniikkia sen jälkeen kun siitä tuli muoti-ilmiö ja helppo tapa saada lomaa tai mitä nyt sillä kukakin haluaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voihanse olla vähän noinkin,mutta vaiva se pienikin vaiva.Optimaali tilanne on kuitenkin se,ettei ihmisen tarvitsis pelätä mitään,ja vois nauttia täysillä elämästä.Näin pitäs olla jokaisen kohdalla,mutta nykyään tuntuu,että kaikilla on jotain.Ei oo helppoo joka päivä taistella jokapäiväisten asioiden hoitamisesta.Ei elämän pitäs mennä niin,jotain on pielessä.Mulla on jonkin sortin "ihmisfobia"ja elämä tuntuu kokoajan vähän väkinäiseltä.En enää hanki sairaslomaa jos on hankalaa,vaan pusken päivä päivältä eteenpäin.Mut niinkun sanoin ei tämän tämmöstä pitäs olla.
Aivan totta, nykyään on muotia olla masentunut tai kärsiä paniikkihäiriöstä. Joka viikko joku julkkis on jossain lehdessä selvittämässä masennustaan, ja miten siitä toipui vaikkapa kolmessa päivässä..Etenkin nuorilla tytöillä on taipumus matkia julkkiksia ja idoleitaan, ja siksi ollaan nyt tässä tilanteessa, josta kirjoitit.
Enää ei eroteta toisistaan elämään kuuluvia vastaoinkäymisiä, melankoolista mieltä tai persoonallisuutta tai vain pientä harmistumista tai jännitystä. Ihmiset luokittelevat nuo kaikki normaalit asiat masennukseksi, mitä n eivät tosiasiassa ole. Lääkäritkin pääsevät helpommalla ja halvemmalla määräämällä näisää tapauksissa vähän sairaslomaa ja mielialalääkkeitä ja siinä kaikki. Ihan oikeaa masennusta potevia hoidetaan täysin samoin, eli he todellakin jäävät käytännössä hoidotta.
Sinun tilanteesi on aivan toinen, kuin marsunsa kuolemasta masentuneen teinipellen. En minä teidä, miten voisit jotain parempaa hoitoa saada tässä tilanteessa, sillä en ole mikään asiaantuntija. Auttaisiko, jos siskosi selvittäisi lääkärille tilannettasi? Olen kuullut, että läheisen puuttuminen hoitoon voisi tuoda parannusta asiaan.
Oneksi sinulla on edes netti, jolla pidät yhteyttä ulkomaailmaan. Kyllä näille keskustelupalstoille kirjoittaminenkin on josku aikamoista terapiaa. Toivon nyt kuitenkin sulle kaikkea hyvää ja sitä, että jotenkin ja jollain konstilla pystyisit lähtemään asunnostasi ihmisten ilmoille vaikka pieneksikin aikaa.
monen ongelma sinun tilanteeseesi verrattuna on pikkujuttu, mutta toisaalta, mitä siitä tulisi, jos kaikki häiriöiset päästäisivät tilanteensa yhtä pahaksi kuin sinulla?????? Ajattelepa ison perheen äitiä: Jos hän ei mene kauppaan tai muille asioille tai vie lapsiansa ulos, neuvolaan, hammaslääkäriin tai muualle, minne on mentävä, kuka työt tekisi hänen puolestaan? Elämän helppous ei ole monella samaa luokkaa kuin sinulla. On pakko mennä kauppaan ja töihin ja asioille pysyäkseen hengissä ja pitääkseen perheensä hengissä, kun kukaan ei tuo nokan eteen ruokaa tai muita palveluita.
jos todella paha paniikkihäiriö iskee ei siinä käydä kaupassa oli sitten kotiäiti tai yksinäinen.kyllä se varmasti auttaa siinä mielessä että ei niin helposti pääse jumittumaan mutta tiedän tapauksia missä äiti ei kertakaikkiaan ole päässyt edes kauppaan ja ei ole aina päättynyt niin hyvin nämäkään tarinat.
paljo olen lukenut että on vaikestakin paniikista ja masennuksesta päästy eroon kokonaan ja osittain.itsemurha on vaan valitettavasti se helpoin tapa päästä ongelmista mitä minäkin olen miettinyt mutta ainakin toistaiseksi pystynyt olemaan tekemättä sitä.no mutta kiitos kuitenkin kaikille vastauksista.
sotien ajan Suomea. Silloin oli varmasti ihan jokaisella kauhuja, masennusta, menetyksiä, pelkoa, epätoivoa ja traumoja, mutta eloonjäämisvietti oli valtava, kun elämä oli fyysisesti uhattuna. Aamulla oli pakko nousta lämmittämään asunto, ellei halunnut jäätyä kuoliaaksi ja pakko tehdä, etsiä tai hakea ruokaa jostakin, ellei halunnut nälkäkuolmaa. Pakko laittoi ihmiset sinnittelemään ja suuri puute jakamaan omastaan ja ottamaan toisetkin huomioon. Fyysinen ponnistelu osittain piti masennusta loitoilla tai ainakin lievitti sitä.
Nykyiset lämpimät asunnot ja hyvä sosiaaliturva voivat lisätä masentuneisuutta, kun ei ole ihan pakko ponnistella. Toinen nykyilmiö on, että elämän vaativuus henkisessä mielessä on lisääntynyt: on oltava sosiaalinen, itsevarma, ulospäinsuuntautunut, eteenpäin pyrkivä ja opiskeluhaluinen hamaan hautaan asti. Stressiä ei saa purettua kuten ennen vanhaan, kun oli pakko ponnistella jokapäiväisessä elämässä.
On hyvä, että on tämä keskustelumahdollisuus netissä. Ne, joilla on vasta pienet vaivat päällä, voivat löytää täältä keinoja hoitaa itseään ja välttää suuremmat häiriöt.
Ei ole tarkoitus niin, että täysi-ikäinen ihminen hoidattaa itsensä toisilla päivittäin, vaan on otettava hoitajankin voimavarat huomioon. On lähdettävä liikkeelle saamaan hoitoa, jos ei selviydy jokapäiväisestä elämästä. Pyydä vaikka siskosi mukaan aluksi ihan vain ulos kävelylle, sitten kauppaan ja myös terveydenhoidon pariin (MT:oon tai terv.keskukseen). Ota ihan pienet tavoitteet aluksi, mutta ota toipumisen tiellä siskosi voimavarat myös huomioon.