Näkyykö DTM-kisat miltään satelliittikanavalta salaamattomana(Astra/Eutelsat)?
dtm
4
1356
Vastaukset
- Horst
Saksassa dtm-kisat näytetään joko ARD:n tai ZDF:n kautta (vaihtelee vuosittain kumpiko näyttää). Ainakin siellä nuo kanavat lähetetään Astra-satelliitin kautta. Millään muulla kanavalla kisoja tuskin näkyy, nehän ovat, kuten nimikin kertoo, saksalaisten oma juttu, eli vastaava kuin rallin sm-sarja.
- Eino-Kalevi
"Millään muulla kanavalla kisoja tuskin näkyy, nehän ovat, kuten nimikin kertoo, saksalaisten oma juttu, eli vastaava kuin rallin sm-sarja."
No ei nyt ihan niinkään, DTM-kisat näytetään tietääkseni 30 maassa suorana tai nauhoitettuna. Ja onhan niitä kisojakin jo muutamia Saksan ulkopuolellakin.
Vapaana ei varmaan näytetä kuin ARDilla, johtuen siitä että muut kanavat, esim. MotorsTV:kin, ovat salattuja nykyään. Saksalaiskanavathan ovat useimmat salaamattomia, toisinkuin monien muiden maiden.
DTM-kisoja voi katsella kuitenkin myös netissä ilmaiseksi, kotitehtäväksi teille jätän osoitteen selvittämisen. - Mika fani
Eino-Kalevi kirjoitti:
"Millään muulla kanavalla kisoja tuskin näkyy, nehän ovat, kuten nimikin kertoo, saksalaisten oma juttu, eli vastaava kuin rallin sm-sarja."
No ei nyt ihan niinkään, DTM-kisat näytetään tietääkseni 30 maassa suorana tai nauhoitettuna. Ja onhan niitä kisojakin jo muutamia Saksan ulkopuolellakin.
Vapaana ei varmaan näytetä kuin ARDilla, johtuen siitä että muut kanavat, esim. MotorsTV:kin, ovat salattuja nykyään. Saksalaiskanavathan ovat useimmat salaamattomia, toisinkuin monien muiden maiden.
DTM-kisoja voi katsella kuitenkin myös netissä ilmaiseksi, kotitehtäväksi teille jätän osoitteen selvittämisen.Millä sivulla netissä voi katsella ilmaiseksi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.683218Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91861- 1121767
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241259- 1291058
- 99992
- 60954
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67936Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6875- 84869