Ongelmani on seuraava: Olen viehättävä,itsenäinen,kunnianhimoinen ja mukava 29v- nainen. Seurustelusuhteita on ollut useita,olen ollut yksinkin pari vuotta.Pisin suhteeni kesti 3v. Minut on jätetty melkein aina.Osaan näyttää tunteeni ja olla avoin,tosin tutustumisvaiheessa olen aina varautunut ja jännitän miehen seurassa,etenkin kun olen toisesta kiinnostunut.Isäsuhteeni on ollut traumaattinen,siitä johtuu epävarmuuteni miesten seurassa,tilanteesta riippuen.Isähahmoa en ole koskaan etsinyt,turvallisuudentunnetta kylläkin.Olen rakastava ja annan rakkautta,silti huomaan suhteideni olevan melkein aina epävarmalla pohjalla.Viime suhteeni,josta en ole vieläkään toipunut oli seuraavanlainen:Sain arvostusta,välittämistä ja turvallisuutta,silti aina joskus huomasin miten exäni jätti minut huomioimatta yksin,esim.isommassa porukassa,syntymäpäivilläni lähti kaverinsa kanssa bailaamaan yms.suhtautuminen vaihteli välittämisestä kylmään asennoitumiseen.Suhde oli ihana ja repivä,hän ei rakastunut minuun,eikä suunnitellut tulevaisuutta kanssani :(,en kaipaa jatkuvaa huomioimista,olen itsenäinen ja olen kasvanut vahvaksi,silti en törmää mieheen joka rakastuisi minuun,aina viedään matto alta.Sänkyyni kovasti haikaillaan,jotkut exäni jotka seurustelevat,vierailisivat näissä merkeissä luonani,mutta en kaipaa yhtään sellaista.Haluan olla rakastettu ja olen saanut paljon törkyä niskaani,kyynisyys lisääntyy ja en kohta siedä mitään..miellyttämisen haluni oli joskus liian suurta mutta olen päässyt siitäkin eroon.Miksi minusta ei haluta vaimoa,vai olenko törmännyt vääriin miehiin?
siipeeni saanut
herkkä ja tunteellinen
61035
0Äänestä
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi sinun pitäisi miellyttää toisia ?
Entä oletko miettinyt, hakeudutko "vääränlaisten" miesten seuraan, kelpuutatko partnereiksi vain tietynlaisia, siis sellaisia, joiden kanssa siitä ei loppujen lopuksi tulekaan mitään. Kokeilepas vaihtaa kriteerejäsi, mieti asenteitasi. Itselläni on sellainen kokemus, että olin väärällä lailla valikoiva, jos niin voi sanoa.
Niin ja näytä herkkyytesi ja tunteellisuutesi heti, jossain voi olla mies, joka ihastuu juuri siihen.
En yritäkään enää miellyttää,sitä tapahtui parikymppisenä. Olen kasvanut vahvaksi että olen ajoittain liiankin suorasukainen miehille.Ehkä ihastun vääränlaisiin miehiin,näytän herkkyyteni ja olen avoin mutta vasta suhteessa.Olenkohan kotoa saanut mallin että elämän täytyy olla sekasortoista ja kun oikein haluan turvallisuutta niin löydänkin itseni miehen luota joka saa minut epävarmemmaksi mitä olenkaan ja itsetuntoni saa kolauksia.Pelkään että jään yksin.
Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia kuin sullakin. Olen tullut usein jätetyksi ja suhteeni eivät ole koskaan olleet onnistuneita.
Ehkä mulla on ollut myös jotain ongelmia isä-suhteessani, mutta ei varmaan mitään merkittävää, isäni ei näyttänyt tunteitaan ja oli etäinen, jotenkin ehkä olen etsinyt hyväksyntää ja tunnustusta niiltä miehiltä joiden kanssa olen ollut suhteessa koska en kokenut saavani sitä isältäni.
Jotenki tulee sellainen tunne itselle että en kelpaa "kellekään", kukaan mies ei ota mua tosissaan eikä välitä minusta todella. Kukaan ei rakasta mua. Tunnen itseni välillä todella yksinäiseksi.
Kiva kun joku vielä otti kantaa,miehetkin voisivat vastata,onko kokemuksia naisista joilla on jotain häikkää esim.isäsuhteessa.Millainen viime suhteesi oli?
oliko jotain samanlaisena toistuvaa mitä aikaisemmin.Itse yritän luottaa itseeni enemmän,sekin vaihtelee yltiöluottamuksesta alemmuudentunteisiin.Ei haluaisi seuraavassa suhteessa toistaa samaa kaavaa,vaikka kaveritkin ihmettelevät miksei tällainen ihana ihminen löydä rakastavaa kumppania :)en tiedä onko turha etsiä kaikkea syytä lapsuudesta mutta ehkä sillä on jotain merkitystä.
En tiedä onko mulla asenteessa jotain vikaa, epäilen että olen alkanut asennoitumaan jo niin että suhteeni epäonnistuvat automaattisesti.
Mulle ei ole koskaan edes oikeanlaista suhdettu ehtinyt kehittyäkään kun se on jo päättynyt. Olen alkanut syyttelemään itseäni ja etsimään vikoja itsestäni. Alemmuuden- ja huonommuudentunne kalvaa vaikka toisaalta ajattelen, että olen ihan varteenotettava nainen ja sitä mieltä ovat ystävänikin.
Nykyajan miehissä on vaan se vika että ne ei halua sitoutua eikä ottaa vastuuta. Toisaalta olen katkera suomalaisille miehille - eivät ole ehkä kasvaneet täysin miehiksi vielä (poikasia). Ymmärrän nyt paremmin sitä miksi monet suomalaiset naiset ottavat ulkomaalaisen miehen.
Tuota asennoitumista olen pohtinut,harmittaa että minusta on tullut liiankin realisti ja nyt kun joitain miehiä on lähellä ollut niin suhtaudun aika kriittisesti,tai oikeastaan haen ehkä alitajuisesti samoja luonteenpiirteitä mitä entisissä miehissä oli.Ulkomaalaista en itse halua kun tulee kulttuurierot yms..ei mulla kohtuuttomia vaatimuksia miehen suhteen ole,ihmettelen vain miksi suhteeni päättyvät ja usein käy vielä niin että exät sattuvat löytämään nopeasti uuden,kun taas itse kestää toipua menetyksestä kauemmin.
Joitakin suhteita jälkeenpäin tarkasteltuina olen tullut siihen tulokseen että hyvä kun päättyivät,tästä viimeisestä en meinaa päästä millään.Nuorena ihastuin silmittömästi ja olin takertuva,nyt jo liiankin itsenäinen.Alkaa usko hiipua kun kaverit pariutuvat pikavauhtia,en kuitenkaan pysty järkisuhteeseen kenenkään kanssa,vaan molemminpuolista rakkautta täytyy olla.Älä vanhempi luovu toivosta vaikka sitä koetellaan.Ihmettelen muutenkin nykyään sitä mitä kriteerejä suhteelle jo etukäteen asetetaan,miehetkin vaativat kaikenlaista vaikka eikö tärkeintä olisi että viihdytään yhdessä ja toinen tuntuu omanlaiselta.Onkohan otsaani jo tatuoitu "liian monta kertaa pettynyt" tai sitten sitoutumiskammoiset hakeutuvat seuraani.Iloisuuttani en sentään ole vielä kadottanut vaikka itku tulee kotosalla herkästi.