Havumetsää

En usko että välillemme koskaan mitään tulee emme näe missään niin miten silloin tutustumme toisiimme paremmin Pekka?
Emme mitenkään.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

”Läpinäkyväpaita”
”Pinjaminsiemen”
”Adidasverkkarit”
”Koirakalenteri”


Jep jep

Oulussa on taas jutut

Äänestä
  • Koirakalenterilla EI ole mitään tekemidtä Oulun kanssa. Ei tarvitse keksiä omasta päästään yhdistelmiä joyka eivät pidä paikkaansa. Täällä on ihan tarpeeksi sekavaa muutenkin ilman eyyä sotket lisää.

    Äänestä

Aloittaja

Alkaakohan kohta satamaan.. voipi olla.

Äänestä

pillu

syy siihen, ettei ihminen jää eläkkeelle, vaikka on eläkeiässä. Kuitenkin sairastelee ja on sairaslomilla. Ei tykkää työstään ja kiukuttelee työpaikalla.

Asiaa kysyttäessä sanoo; ettei ole ”varaa” jäädä eläkkeelle, eikä kuitenkaan ole taloudellisia ongelmia ja miehensäkin on eläkkeellä.

Tuntuu vaan niin hassulta, kun työkaverit joutuvat kuuntelemaan kiukuttelua ja ihmettelevät, miksi pitää töissä olla, kun on niin vaikeaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    En kyllä tunnista itseäni tästä viestistä en ole eläke ikäinen. Karsee nimi sulla on kuka oletkaan.

    Äänestä

  • Pillu, sun vuoksiko sen pitäisi jäädä eläkkeelle,että voisit varmistella omat työsopparisi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Empä kyllä ymmärrä mitä höpötät. Onks joku noussut väärällä jalalla ylös?
    Miu nimi ei ole tollanen siehän sen omit piä hyvänäs vaan.

    Äänestä

Vaikeaahan se on eri mantereilla. Asut Ameriikan raitilla

Äänestä
  • Aloittaja

    Massu täynnä.

    Äänestä

  • Puhu äänellä jonka kuulen

    Äänestä

Aloittaja

Voi olla toisinpäinkin onnellinen ilman sinua.

Äänestä
  • Tuo on hyvä alku ei muuta kuin tuulta purjeisiin.

    Äänestä

Turhaa sellaista kaipaa jota ei näe hyvin ajattelit. 👍

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnetonilmansinua kirjoitti:

En usko että välillemme koskaan mitään tulee emme näe missään niin miten silloin tutustumme toisiimme paremmin Pekka?
Emme mitenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu