terveeks ystävät

Omistan 16trs beksin ja olen kyttäillyt 19satasta
16 venttiilistä,pari vuotta nuorempaa,omani -88.
Onko siinä mitään erilaista mihin en olisi 10
vuoden aikana tottunut.
Haluaisin ostaa GTI mallin,missähän hinnoissa
mahtaa 90-92 mallit liikkua?
Kiitos etukäteen Ystävät
131300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kävin juuri samalla asialla tutkimassa keltaista
pörssiä. Henkilöautot-osastolle kun kirjoitin
hakusanaksi BX, niin löytyi 134 ilmoitusta myynti-
puolelta.

Ovat muuten muuttaneet inhottavasti sivuja niin,
ettei ilman maksua saa yhdestäkään, ei edes
vanhoista, selville hintaa eikä yhteystietoja.
Vähän halju juttu köyhälle opiskelijalle...

Äänestä
  • Sulle kuitenkin.
    En aio lopettaa ennen kuin olen löytänyt etsimäni.

    Äänestä

Totta tosiaankin, Keltaisen pörssin sivuilta on
turha yrittää löytää hintatietoja nykyisen
käytännön vuoksi.

Hintoja jonkin verran seuranneena voisin
kuitenkin sanoa, että 19 GTi:den hinnat
vaihtelevat 20 tmk asti. Riippuu ihan siitä,
millainen tapaus on.

16 Valvesta en ole ilmoituksia pahemmin nähnyt,
mutta ainakin yhden yksilön hinta näytti olevan
25 tmk. Tiedä sitten, onko hintansa väärti.

BX 16 GTi:tä saa kymppitonnin molemmin puolin.

Äänestä
  • Rekisteröitykää kelt.pörssiin, se on ilmaista ja
    näkee hintatiedot uusistakin ilmoituksista.

    Äänestä

  • T-T kirjoitti:

    Rekisteröitykää kelt.pörssiin, se on ilmaista ja
    näkee hintatiedot uusistakin ilmoituksista.

    Ei auta pelkkä sisäänkirjautuminen, pitää myös
    tilata lukuaikaa.

    "Miksi ostaa lukuaikaa?
    Ostamalla lukuaikaa saat ilmoitusten hinta- ja
    yhteystiedot näkyviin. Et osta sikaa säkissä!
    Voit ensin selailla ilmoituksia ja katsoa,
    löydätkö haluamasi. Maksat vain, jos kiinnostavia
    ilmoituksia löytyy. "

    Eli jos olet tuosta huolimatta saanut näkyviin
    hinta- ja yhteystiedot lukuaikaa tilaamatta,
    kerrotko mullekin miten se tapahtuu. Omalla
    koneellani näkyy sisäänkirjautumisesta huolimatta
    vain autotiedot, muttei hinta- tai yhteystietoja.

    Äänestä

  • Ballo kirjoitti:

    Ei auta pelkkä sisäänkirjautuminen, pitää myös
    tilata lukuaikaa.

    "Miksi ostaa lukuaikaa?
    Ostamalla lukuaikaa saat ilmoitusten hinta- ja
    yhteystiedot näkyviin. Et osta sikaa säkissä!
    Voit ensin selailla ilmoituksia ja katsoa,
    löydätkö haluamasi. Maksat vain, jos kiinnostavia
    ilmoituksia löytyy. "

    Eli jos olet tuosta huolimatta saanut näkyviin
    hinta- ja yhteystiedot lukuaikaa tilaamatta,
    kerrotko mullekin miten se tapahtuu. Omalla
    koneellani näkyy sisäänkirjautumisesta huolimatta
    vain autotiedot, muttei hinta- tai yhteystietoja.

    Kun haet ilmituksia voit valita hinta min - max.
    Hinta eroa supistamalla tarpeeksi saat tuotteeen
    hinnan selville vaikka eihän sillä mitään tee
    ilman yhteystietoja.

    Keltaisen pörssin logiikka on p:stä, hinta on
    ilmoituksen tärkein kriteeri. Ei ole mieltä lukea
    ilmoituksia joissa ei ole hintaa!

    Palstan(www.palsta.fi) systeemi on paljon
    järkevämpi, siinä näkyy ilmoitukset
    kokonaisuudessaan ja yhteystiedot saa
    lähettämällä tekstiviestin tiettyyn numeroon.

    Äänestä

  • Scamp kirjoitti:

    Kun haet ilmituksia voit valita hinta min - max.
    Hinta eroa supistamalla tarpeeksi saat tuotteeen
    hinnan selville vaikka eihän sillä mitään tee
    ilman yhteystietoja.

    Keltaisen pörssin logiikka on p:stä, hinta on
    ilmoituksen tärkein kriteeri. Ei ole mieltä lukea
    ilmoituksia joissa ei ole hintaa!

    Palstan(www.palsta.fi) systeemi on paljon
    järkevämpi, siinä näkyy ilmoitukset
    kokonaisuudessaan ja yhteystiedot saa
    lähettämällä tekstiviestin tiettyyn numeroon.

    Enpä huomannut edes ruveta kikkailemaan sen haun
    kanssa. Tosin taitaa olla aika hidasta haarukoida
    tietyn auton hinta melko tarkalleen.

    Tosiaankin, Keltainen pörssi on nykyään niin
    syvältä, ettei sinne paista edes aurinko. Ennen
    sitä oli mukava selata, kun näki hinnat ja
    yhteystiedot suoraan vanhoista ilmoituksista.

    Äänestä

Hesariakin kannattaa vilkuilla silloin tällöin.
Vaihtoautotrokareilla näyttää siellä täällä olevan
Bx:ia olevan kaupan. GTI:n pyydetyistä hinnoista
en osaa sanoa, mutta Bx:n hinnat näyttävät olevan
10 000 molemminpuolin. Tosin näin Kalevassa
kaupattavan 4 x 4 farkkua 34 900 hintaan, täytyy
pelin olla jo aika...
Joku aika sitten Nissanin edustaja Konalassa
kauppaavaa -88 16 trs vain 90 tkm ajettua 16 tmk.
Ilmeisesti mennyt nopeasti, kun sitä ei ole
näkynyt enään kaupattavan.

Äänestä

Vuosimallien 90-92 GTi Beksejä on aika vähän
verrattuna vaikka 88-90 vuosimalleihin.

Olen omistannut sekä 89 että 91 mallisen BX 19
GTI:n. 91 mallissa oli jo Kat ja se on kyllä
pilannut koko moottorin luonteen, paljon
nuhaisempi peli kuin vanhemmat ilman Kattia.
Muutenkin se koko Kat-systeemin asennus on aika
tökerö, näkee että autoa ei alunperin ole
suunniteltu moista varten. Esimerkiksi
tarvittavat sähköjohtosarjat on vain vedetty
konehuoneen poikki eikä edes kiinnitelty pahemmin
mihinkään. Samoin se aktiivihiilipönttö on
asennettu oikean puolen lokasuojan taakse
sivuvilkun kohdalle hieman väkisin, sivuvilkku ei
edes mahdu kunnolla paikalleen vaan irvistää
rumasti.

16V GTi mallissa ero on vielä suurempi,
katin "ansiosta" tehot 160 hp > 148 hp..
Näitä ei tosin olekaan suomessa kuin pari
kappaletta.

Äänestä
  • > 16V GTi mallissa ero on vielä suurempi,
    > katin "ansiosta" tehot 160 hp > 148 hp..
    > Näitä ei tosin olekaan suomessa kuin pari
    > kappaletta.

    Tuon takia pidänkin Mark 1:stä ainoana "oikeana"
    BX 16 Valvena... :)

    Äänestä

> Omistan 16trs beksin

Itsellä oli 7 vuotta (92-99) samalla koneella
varustettu BX 16 RS -89.

> ja olen kyttäillyt 19satasta 16
> venttiilistä,

Tuntuu olevan aika monella tänne kirjoittavalla
samanlainen hakusessa. Voin suositella!

> pari vuotta nuorempaa,omani -88.

Toi voi olla vaikee löytää. Pääasiassa Suomessa
on -88 ja -89 BX 16 Valve:ja.

> Onko siinä mitään erilaista mihin en olisi 10
> vuoden aikana tottunut.

No on se aika lentokone tohon 94 kaakkiseen
1.6litraiseen tottuneelle... :) ...huomattavasti
tukevampi ja jäykempi alusta kuin "normaali"
bekseissä. Pysyy ryhdikkäästi ojien välissä
maaseutu mutkilla sellaisissakin nopeuksissa
joihin 16TRS ei edes pysty.

> Haluaisin ostaa GTI mallin,missähän hinnoissa
> mahtaa 90-92 mallit liikkua?

Kuten sanoin, aika huonosti löytyy noin uutta.
Jos jostain löytyy, niin se on jo luultavasti
myyty... ;)

> Kiitos etukäteen Ystävät

Osta -89 ja laita kuntoon. Saat itsellesi kivan
matkan taittajan... ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BX kirjoitti:

Omistan 16trs beksin ja olen kyttäillyt 19satasta
16 venttiilistä,pari vuotta nuorempaa,omani -88.
Onko siinä mitään erilaista mihin en olisi 10
vuoden aikana tottunut.
Haluaisin ostaa GTI mallin,missähän hinnoissa
mahtaa 90-92 mallit liikkua?
Kiitos etukäteen Ystävät

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu