Olen muutaman kerran viime aikoina ihmetellyt seuraavaa asiaa: Tapaan jonkun, jonka kanssa tuntuisi olevan jotain jännitettä. Kumpikaan ei uskalla ottaa asiaa puheeksi, mutta ilmassa tuntuu olevan jotakin koko ajan. Jossain vaiheessa tämä toinen käytännöllisesti katsoen myöntää tunteensa, tai tekee jotain, mistä ei voi erehtyä. Sen jälkeen tämä toinen kuitenkin vetäytyy, välttelee / muuttuu muuten asiallisen viralliseksi.
Tällaisena kaappikaupungin asukkina mietin, onko kyse siitä, että sitä säikähtää lopulta omia tunteitaan, tai sitä miten pitkälle päästää asiat - jos ei kuitenkaan ole valmis kaapista ulos astumaan?
Tällaisena kaappikaupungin asukkina mietin, onko kyse siitä, että sitä säikähtää lopulta omia tunteitaan, tai sitä miten pitkälle päästää asiat - jos ei kuitenkaan ole valmis kaapista ulos astumaan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
..on näissä muutamissa kerroissa? Oletko itse täysin kylmä ja vastahakoisesti mukaanlähtevä ja itsekin kaapissa, eller hur? Mitäs jos tekisit jotain oikeesti, mistä ei voi erehtyä eli otat asian puheeksi?
Niin no roolini on kai se, että en ole itsekään julkisesti suuntautumistani mainostanut. Siten jutut jäävät aina epäselviksi, asioista ei aivan suoraan puhuta, ja kumpikin kai kuitenkin ajattelee, jos onkin itse vain kuvitellut toisen tunteet. On vain niin tuskastuttavaa, kun ei oikeasti osaa ottaa asiaa pöydälle, vaan kaikki jää roikkumaan.
hetkelliset avautumiset tapahtuneet humalassa?
Ja sellaisen asian olen huomannut jostain naisista (hetsku) kun he tietävät mitä minä olen ja heilä on ihme tarve purkaa huoliaan minulle ja joskus olen sillä päällä että kuuntelen ja jos näitä puhekertoja on enempi jossain vaiheessa nämä hetskumuijat koittavat jotain.
Jotkut vaan flirttaa ja toiset yrittävät sitten jotain muka kiihkeetä.
Mut ku mä en sillai syty hetskuille=)
Mut että jos ne luulee että kun on kavereita lesbon kanssa niin siihen kuuluu jokin yrittäminen=)?
Hei, mä vaan arvelen, en siis tiedä.
hetskuja?
jos ei ole astunut ulos kaapista kenellekään ei neutraalille ystävälleen ei edes kunnolla itselleen. Kun sitten kohtaa jonkun, josta ei tahdo päästä yli, on useita mutkia mielessä. Joista yksi suurimpia on tuo omien tunteittensa säikähtäminen ja vastuu, mitä kokee toisesta: miten voi mitään ottaa vastaan, kun ei tiedä pystyykö avoimesti ja rehellisesti mitään antamaan.
Sitä kuvittelee, että toisen kohtaaminen vaatii heti kättelyssä suurta esiinmarssia suhteessa omaan perheeseensä, ystäväpiiriinsä tai työyhteisöönsä, astumista kuvioon, joka käytännössä on itselle täysin vieras. Tuntuu hankalalta, kun ensimmäinenkin solmu, itsensä rehellinen kohtaaminen, on avaamatta, johon vastustamattoman vieraan olemassaolo pakottaa. Todellakin, sen tosiasian kohtaamista, että on kaapissa, vaikka vielä uskotteli olevansa kaapin takana kaikesta todellisesta suojassa.
Tämmöinen hankaluuden tunne voi tuntua monesta nauretavalta: Oma identiteetti on ollut alusta alkaen niin selkeä ja vahva, että mitään hyssyttelyjä ei ole tarvittu. Luontevasti on osattu hakeutua omalta tuntuneisiin piireihin ja ympäristökin on suhtautunut hyväksyvästi kaikeen. Mutta, yhtä kaikki, luulen, että moni hieman vanhempi kamppailee yksin oman pienen kaappielämänsä kanssa, pahimmillaan koko ikänsä, koska rohkeutta ei ole. Uhh.
Itse olen ollut pari kertaa tilanteessa, jonka kuvailit. Eli kahden ihmisen välillä on ollut vahva jännite, mutta kumpikaan ei ole sitten 'uskaltanut' lähteä viemään asiaa eteen päin. Joskus olen yrittänyt viestittää vahvasti katseilla ja kosketuksilla mielenkiinnostani tähän toiseen henkilöön. Mutta jos toisen käytös on pysynyt samana (vaikka 'jännite' välillämme on pysynyt), olen perääntynyt. Ehken niinkään sen takia, että pelkäisin tunteitani/kaapissa oloa, vaan tähän on yleensä syynä se, etten olekaan enää varma toisen seksuaalisuudesta. Ehkä pelkään vain satuttavani itseäni, jos hänen tunteensa eivät olekaan samanlaiset ja olen vain kuvitellut kaiken.
Yleensä kiinnostuksenkohteeni ovat kovin heteronoloisia ja paikkakuntanikin on suht pieni, joten ehkä sitä tulee 'säästeltyä' itseään epätoivoisilta ihastumisilta. Tosin, tällä hetkellä olen taas langennut tuohon samaan vanhaan ansaan.
Olisikin jännä tietää, että voiko tällaisen hullun ihastumisen vaistota? Vai voiko se 'jännite' olla vain yksipuolista, koska se kuitenkin tuntuu niin voimakkaalta? Nuo taitaa olla niitä elämääkin suurempia kysymyksiä, joihin ei koskaan vastauksia saada. :)
Hei tuo on se kysymys mitä olen itsekin pohtinut monesti; voiko niin vahva jännite, joka tuntuu oikein väreilevänä kahden ihmisen välillä yhä uudestaan, olla vain omaa kuvittelua? Voiko se tosiaan olla vain omaa toiveajattelua, vai saako sen aikaan yhteinen "kohtaaminen"?
ja energiaa (elektroniset mittarit vaan puuttuvat)
jokin aika sitten olin aika pitkään ihastunut yhteen naiseen, hän flirttaili kanssani ja antoi ymmärtää olevansa kiinnostunut. suostui treffeillekin mutta perui viime tipassa. näin tapahtui aina kun itse aloin osoittaa kiinnostusta, hän perääntyi ja käyttäytyi jonkin aikaa tosi viileästi minua kohtaan. ajattelin että okei, ei hänellä ollutkaan tunteita minua kohtaan ja jätin hänet rauhaan. oletin että hänkin jättäisi minut rauhaan, mutta toisin kävi. pian alkoi taas sama tuijottelu ja muu, ja minä kun olin heikko niin lankesin hänen ansaansa yhä uudestaan. näimme siis toisiamme päivittäin kun olimme samassa oppilaitoksessa. onneksi sitten tapasin toisen tytön ja pystyin unohtamaan tämän "seireenin" ja pääsin pois kyseisestä oppilaitoksestakin. nykyisin jo pystyn nauramaan tilanteelle, mutta silloin ei naurattanut yhtään...
Mun on niin vaikea ymmärtää, miten joku pystyy olemaan niin julma, että antaa koko ajan viestiä, että on kiinnostunut, mutta sitten taas perääntyy. Sitä tapahtuu koko ajan ja tulee väkisinkin sellanen olo, että on jotenkin hullu, kun on kuvitellut toisen olevan tosissaan. En ikinä itse voisi nöyryyttää toista ihmistä sillä tavalla ja käyttää häntä hyväkseen. Ehkä jotkut ihmiset hakevat itsetunnon kohotusta toisten kustannuksella. Alkaa vaan mennä luottamus ihmisiin. Jos ei kestä omia tunteitaan eikä ole valmis niistä puhumaan sen toisen kanssa, niin sitten voisi flirttailutkin jättää väliin ja palata asiaan, kun on siihen kypsä.
Vaikka mielestäni on ihan hyvä, että lesbous ja bi-seksuaalisuus on mediassa esillä, niin tuo se meille lesboille lisää vaikeuksia tunnistaa ja löytää aitoja ihmisiä. Kokeilijoiden määrä lisääntyy, kun asenteetkin tulevat vapaammiksi. Jotkut jopa ajattelevat, että kaikkien kuuluu nykypäivänä kokeilla seksuaalisuutensa rajoja vaikka sitten edes flirttailemalla. Se taas tapahtuu valitettavan usein sellaisten ihmisten kustannuksella, jotka oikeasti haluaisivat tutustua ja löytää kumppanin. Nyt en tarkoita, että bi-seksuaalit tekisivät näin. Kyllä toisten hyväksikäyttäjät ovat ihan oma kastinsa.
Minä olen perääntynyt, jos olen huomannut että toinen ei yksinkertaisesti kiinnosta fyysisellä tasolla.
Tähän voi syitä olla monia: hän on huono suutelemaan, väkivaltainen tai liian raju "hellyydenosoituksissasn" jo heti aluksi, tai muuten vaan.. outo.
En todellakaan kestä rajuja otteita heti alkuun. Se on pahin mahdollinen turn-off. Kieli kurkussa ei liiemmin kiihota.
minun kohdallani tuosta ei ollut kysymys, koska mitään fyysistä ei välillämme ehtinyt tapahtua. itsekin kammoan rajuja otteita ja olen paremminkin pidättyväinen.
tuttua nuo ensimmäiset tunteet, en edes itse tunnustanut vuosiin omia tunteita ja ajatuksia edes keneenkään päin, ja jos vähänkin tunnusteli itseään ja tunteitaan niin kaappiin huih, kiireesti takasin ja syvälle kiireen vilkkaan.
Siitä vaan jotenkin menee eteenpäin tai sitten jää paikalleen tai löytää jonkun muun sopivan ratkaisumallin.
muinoin seurustelin pari vuotta tyttösen kanssa ilman että kumpikaaan meistä oli tullut kaapista ulos edes toisillemme-- siitä siitä tuli kamalaa jälkeä. >puistattaa vieläkin< Lähes asuttiinkin samassa yksiössä, mutta ei me vaan koskaan puhuttu siitä. Kyllä siinä oli varmaan lähipiirillä ihmettelemistä. Edes naapurin ahdasmieliseltä tullut kirjelmä "Lesbot muuttakaa muualle." -kirjelmä ei saanu meitä edes kaappimme ovea raottamaan. Haukuttiin vaan kummallista naapuriamme. Onneks se loppui siihen kun piti lähtee opiskelee isompiin ympyröihin. Nykyisin tämä ex-kumppanini (minä sen myönnän, hän ei) elää vähän samankaltaisessa suhteessa erään toisen tyttösen kanssa. Se tuntuu pahalta. Toivon että tie ulos kaapista löytyisi hänellekin.
ai niin
nykyisen rakkainpain kanssa kiehnättiin vuoden päivät ennen kuin uskallettiin sanoa niitä ratkaisevia sanoja, se oli aika tuskallinen vuosi.
niin lähellä mutta niin kaukana, ja kun ei voi olla ihan varma -mitä jos tämä onkin vain omaa mielikuvitusta.
..meille lopputulos oli onnellinen ja riskini otto kannatti, ja olen miettinyt jos joskus joutuisin vastaavaan tilanteeseen -en kiduttaisi itsäni, vaan niskasta kiinni ja reippasti kysymään. Mutta tiedän että nyt minulla ei ole enää kaappikaupungin rasitetta niskassani.
Minä en olisi koskaan pystynyt tulemaan kaapista ulos kaappikaupungissa. Kunnioitan kovasti heitä jotka pystyvät. Onnea matkaan.