Uskon jälleensyntymiseen ja siihen että "taivaassa" tapaa kuolleita sukulaisia ja tuttavia sitten kun itse kuolee mutta siinä on pieni "ristiriita".
Kuinka pian kuoleman jälkeen henki voi siirtyä uuteen ihmiseen ja syntyä uudelleen?
Jos esim. joku sukulainen kuolee 50 vuotta aikaisemmin ja itse sitten 50 vuoden jälkeen perässä niin onko tämä henki enään odottamassa sinua? Vai onko se sitten niin että hengillä on satojenkin vuosien väli ennen kun voi syntyä uudelleen?
Itse olen syntynyt samana päivänä kun pappani kuoli mutta vuosi sen jälkeen. Olen joskus saanut kuulla että olisikohan se pappa syntynyt uudestaan minussa...
Se lienee ei ole mahdollista jos hän odottaa siellä yhä elävää mummoani...
Kuinka pian kuoleman jälkeen henki voi siirtyä uuteen ihmiseen ja syntyä uudelleen?
Jos esim. joku sukulainen kuolee 50 vuotta aikaisemmin ja itse sitten 50 vuoden jälkeen perässä niin onko tämä henki enään odottamassa sinua? Vai onko se sitten niin että hengillä on satojenkin vuosien väli ennen kun voi syntyä uudelleen?
Itse olen syntynyt samana päivänä kun pappani kuoli mutta vuosi sen jälkeen. Olen joskus saanut kuulla että olisikohan se pappa syntynyt uudestaan minussa...
Se lienee ei ole mahdollista jos hän odottaa siellä yhä elävää mummoani...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minimi väkiaika on noin suunnilleen se aika, jonka ihminen viettää nukkuessaan.
Normaali ihmisellä aika vaihtelee paljonkin. Se riippuu juuri elämän pituudesta ja tarpeista. Useilla olosuhteiden odotuksesta johtuva aika on satoja vuosia. Tiedän taas ihmisen joka on käynyt tapaamassa ulkomailla olevaa entistä perhettään, sukulaisiaan.
jälleensyntymä on rangaistus pahoille ihmisille, he eivät saa lepoa, vaan syntyvät maailmaan kulkukoirana.
Tietääkseni se ei ole juuri mahdollista, kuvaamasi sielunvaellus.
Kyllä suurimmat pahuudet kohtaavat vain tietoista ihmistä, tekojen ja tunteiden alueella.
Oikotietä onneen ei ole kellään, vaan jokainen ihminen on samassa syntymien kirtokulussa mukana.
Suurimpia karman poistomahdollisuuksia antaa perheen kasvatus, ja ennen kaikkea suuren perheen onnistunut kasvattaminen.
piipahtaisin muutaman sata kertaa kastematosena
hyvää karmaa kasvattamassa?
Ja häipyä olemattomiin, jos elämä ei kiinnosta.
Eikö se ole niin, että ainoastaan äärimäisen pahat ja voimakkaat olennot syntyy uudestaan, itsensä vasta kohtana. Muut joutuu taivaaseen tai helvettiin.
Eihän se voi olla mahdollista...sillonhan kaikki ihmiset maailmassa olisivat hyviä. Päivittäin siitä saa kuulla että näin ei todellakaan ole!
Olisi mielenkiintoista myös tietää että kuinka kauan henki sitten "elää" taivaassa tai helvetissä jos ei se kerta synny uudelleen? Onko se sitten se ikuinen "elämä"
"Eihän se voi olla mahdollista...sillonhan kaikki ihmiset maailmassa olisivat hyviä. Päivittäin siitä saa kuulla, että näin ei todellakaan ole!"
Kyllähän ihmiset ovat hyviä pohjimmiltaan kuten muutkin. Elämä on vain hiukan kiurouttanut heitä. Tästä tulee mieleen tarina Pikolo Demonista joka oli äärimmäisen paha olento, mutta pelasti juuri ennen kuolemaansa Gohanin pahiman vihollisensa pojan. Gohan oli olut ainoa joka oli uskaltanut puhua normaalisti Pikkololle ja näin oli saanut tämän kylmän sydämmen lämpenemään.
(Olisi mielenkiintoista myös tietää että kuinka kauan henki sitten "elää" taivaassa tai helvetissä jos ei se kerta synny uudelleen? Onko se sitten se ikuinen "elämä")
Tästä en tiedä kertomus ei ole loputon. No sadanvuoden kuluttua kyllä esiintyy niin sanotuja junioreita, mutta ne ei mielestäni ole varsinaisia hyvien ihmisten ingarnaatioita. Esimerkiksi Gogu puhui henkiolentona Gogu juniorille.
Ihmisen elämä on kuin ruoho, eli jokainen on mukana samassa kiertokulussa, toiset tiheämmin ja toiset harvemmin.
Ihmisen viettämä unijakson summa on minimi väliaika ja sadatkin vuodet ovat tavallisia.
Pääsääntöisesti jokainen kerää taitoja, tietoja ja kokemuksiaan itselleen. Juuri siksi kunkin elämä on aina täysin ainutlaatuinen ja arvokas.
Kun puhutaan entisistä elämistä,niin sitä on aina oltu joku ylhäinen tai ritari tai jotain muuta romanttista.
Jos on ollut eläin on se susi,tiikeri,elefantti tai jokin muu "hieno elukka".
Tilastollisesti lähestulkoon jokainen on ollu entisessä elämässään tohvelieläin,ameeba,streprococcus mutans,karhukainen tai vastaava.
Ja ihmisistä joku köyhä maajussi.
Tämä on totta; esim. egyptiin tai atlantikseen sijoittuvissa entisissä elämissä ollaan pääsääntöisesti oltu kirjureita, arkkitehteja tai muuta ylhäisöä. Ns. maajusseja tai vastaavaa peruskansaa harvoin näkee, vaikka määrällisesti nämä lienee edustaneet reilusti yli 90% aikakauden ihmisistä.
Oma lukunsa on tietysti ne, jotka ovat olleet Jeesus tai Napoleon tai muu vastaava menneen ajan julkkis. Näitäkin on niin runsaasti, että pelkkiä Napoleoneja lienee tuhansia tai kymmeniä tuhansia. Jossain mättää ja pahasti; voiko moni ihminen ollut aikoinaan yksi ja sama ihminen?
Aiemmassa elämässä eläimenä olleeksi harvemmin ilmoittaudutaan, mikä johtunee kristillisessä länsimaailmassa siitä, että eläimillä ei raamatun mukaan ole sielua. Entisissä elämissähän on kuitenkin kyse sielunvaelluksesta. Itämaisten uskontojen ja filosofian piirissä taas eläimeksikin voidaan syntyä, mikä on ehkä nykyään hieman muokannut länsimaista ajattelumaailmaa mahdollistamaan eläimeksi syntymistä. Idän ja lännen ajatusten murrospisteessä lienee ollaan kuitenkin sitä mieltä, että kaikkein pienimmillä eläimillä ei ainakaan ole sielua, joten sen vuoksi ollaan oltu ennemminkin isompia eläimiä, kuten susia tai tiikereitä.
paljon tehokkaammin koukussa, kun kuulee olleensa Aleksanteri III tai joku muu suurmies, kuin joku nuorena Lontoon katuojiin kuppaan kuollut onneton.