Isäni on eläkepäivinään alkoholisoitunut rajusti. Viimeiset 10 vuotta on mennyt jallupullo päivässä ja kaljat päälle. Koskaan ei ole ottanut niin ettei humala päälle näy, mutta perheen jäsenet tietää tilanteen. Kortti meni 2 vuotta sitten, kun ajoi humalassa auton lunastukseen. Nyt on selvät maksakirroosin oireet: vatsa paisunut ja jalat pöhöttyneet. Äijä ei ole uskaltanut koskaan lähteä lääkäriin, kun se voisi merkitä juomisen loppua. Tosi ahdistavaa seurata perheelle läheisen kulkua kohti loppua, kun ei voi mitään tehdä. On niin surullista katsoa vaan vierestä miten isä muuttuu luenteeltaan ihan paranoidiksi ja oudoksi, kun viina on tehnyt tehtävänsä. Ei mulla mitään kysyttää oikeestaan ollut, halusin vaan johonkin ahdistusta purkaa.
isäni on
alkoholisti
9910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kerro isällesi että olet huolissasi hänestä. Ennenkaikkea hänen juomisestaan haluaisit, että sinulla olisi vielä tulevaisuudessakin isä, jonka kanssa elää!!
Onko vatsanpaisuminen maksakirroosin oire?..epäilen
On. Niin sanottu vesivatsa.
On se, usko pois. Maksa ei enää toimi niin kuin pitäisi, ja nestettä alkaa kertyä vatsaonteloon. Sairaalassa neste poistetaan ja tulee ainakin parempi olo. Kannattaisi heti lähteä sairaalaan, katkaisu ei ole enää tässä vaiheessa oikea paikka. Tiedän, koska mieheni kuoli samaan vaivaan. Jaksamista omaisille.
Samoja tunnelmia täällä. En ole asunut enää vuosiin kotona ja nykyisin kotireissut ovat suuria ahdistuksen aiheita. Isä juo joka ilta vähintään six-packin, usein vieläpä sitä vahvinta (7 prossaista tai mitälie) olutta. Joskus hän lantraa väkeviä oluella tai terästää olutta väkevillä, käy salaa kellarissa juomassa tai järjestää meidät muut kotoa niin, että pääsee juomaan rauhassa. Kun toiset nautisekelevat olutta esim. pari pulloa illassa, juo isä noin minuutissa pullon ja heti uutta perään. Luultavasti viimeiseen 7 vuoteen ei ole ollut yhtä ainoaa iltaa, jolloin hän ei olisi juonut mitään alkoholipitoista. Pitkät vapaat ja lomat ovat pahimpia, hän aloittaa juomisen jo puolen päivän aikaan ja on käytännössä koko ajan pöhnässä.
Me koko perhe olemme itkeneet ja huutaneet hänelle, kertoneet miten huolissamme olemme, miten hän on tuhoamassa itseään yms., mutta mikään ei auta. Hän vain loukkaantuu ja alkaa mököttämään, jos hänelle mainitsee asiasta. Hän haluaa enemmän viinaa kuin olla meidän seurassamme. Olen alkanut vihata häntä ja alkoholia. Äidin vuoksi on paha olla. Näen toistuvasti painajaisia, joissa huudan isälleni hänen alkoholinkäytöstään ja lopuksi päädyn lyömään häntä. Olen niin ahdistunut tästä. Nykyisin toivon usein, että hän joisi itsensä äkkiä hengiltä. Äiti voisi vielä löytää jonkun raittiin ja fiksun miehen, joka ei joka ilta istu passiivisena sohvalla jurrissa ja sössötä jotain sekavaa. Isällä alkaa olla myös maksakirroosin oireita, vatsa on paisunut aivan valtaisaksi ja muutenkin koko olemus on pöhöttynyt. Tällä hetkellä luultavasti kaikki odotamme, että tapahtuu jotain vakavaa. Jospa isä sitten heräisi todellisuuteen.
Ikävä kyllä mitään ei ole tehtävissä, ellei isäsi itse ryhdy tekemään asialle jotain. Hän on tiensä valinnut.
Keskity omaan elämääsi ja pysy sinä koko elämäsi raittiina.
Jos isäsi ei ole tullut toimeen viinan kanssa niin et sinäkään tule.
Jos paikkakunnallasi kokoontuu AAL-ryhmä (Alkoholistien aikuiset lapset) niin sieltä voisit saada myös tukea.
hei,sama tilanne ja isälläni on jo maksakirroosi,elinaikaa ei paljoa ole.Hae itsellesi apua,isäsi ei varmasti havahdu ennenkuin on myöhäistä..voit kertoa hänelle ettet halua menettää häntä ja kertoa totuuksia tästä julmasta sairaudesta.Kävin itse joskus alkoholistien aikuiset lapset ryhmässä mutta en kokenut sitä itselleni parhaaksi vaihtoehdoksi,joillekin varsin hyvä tapa purkaa ajatuksiaan.Kokeile ryhmää tai jotain terapeuttia,meillä omaisilla on paha tapa syyllistyä ja ahdistua ja kuitenkin on vain tämä yksi elämä.Elin itse lapsuuteni jatkuvassa pelossa ja kärsin vieläkin ajoittaisista ahdistuksen tunteista.En itse tunne alkoholiin viehtymystä,enkä ota juoppoa miestä..joten pärjääjä minusta tuli.Voimia sinulle.
Kaikki faktat on löyty pöytään ja isälle on kerrottu, miten häntä rakastetaan ja miten ei haluta menettää häntä, mutta häntä ei ilmeisestikään kiinnosta jättää juomista.
Minä en enää voi mennä kotiin, vaikka niin haluaisin äitiä nähdäkin. En enää siedä silmissäni sitä juoppoa miestä, joka kai on joskus ollut hyvä isä. En pysty enää olemaan hänelle ystävällinen, hän ei ole luottamukseni arvoinen. Mua alkaa itkettää tästä kirjoittaminenkin, olen ihan hajalla.
Itse en alkoholia käytä eikä miehenikään, onneksi. En ikinä enää halua alkoholistia lähelleni.
Niin,jos alkoholisti ei tunne halua auttaa itseään on keinot vähissä. Myllyhoitoa järjestetään alkoholisteille ja on vielä AA -liike.Isäni kokeili joskus AA-liikettä mutta ei onnistunut koska ei kyennyt sitoutumaan noudattamaan askelia ja käymään kokouksissa.Itse tein joskus sen päätöksen etten mennytkään kotiin jos isäni oli kännissä,halusin suojella itseäni ja aina piti puhelimitse varmistaa missä kunnossa isäni on.Äitini elää samassa taloudessa ja on se harmittanut kun tahtoisi äitiään useammin tavata.
Tilanne on nyt toinen isän sairastumisen jälkeen,ei enää alkoholin käyttöä vaan terveydentilan muutoksia huonommasta parempaan joka on myös todella raskasta.
Alkoholismi on sairaus ja vielä hyvin itsetuhoinen sairaus,uskon että taustalla on fyysisen riippuvuuden lisäksi huono itsetunto,masennus yms.Vie isällesi tietoa mistä hän voisi saada apua(olet varmaan jo niin tehnytkin)ja jos sekään ei auta,olet kaikkesi tehnyt ja keskity itsesi hoitamiseen.Mene juttelemaan ahdistuksen tunteista psykologille tai psykiatrille,itseä helpotti suunnattomasti ja ihmettelin miksi en aiemmin mennyt. Terapeutteja on monenlaisia että toivottavasti löydät itsellesi sopivan.Elämän kuuluu olla meille omaisille myös aurinkoista tämän lohduttomuuden keskelle.Toivon että isäsi pystyisi muutokseen.