Ensi kertani Pattayalla.

Olin edellisenä vuonna ollut Olympia- matkatoimiston järjestämällä pienen ryhmän matkalla maailman ympäri; sillä nimellä matkaa kuitenkin myivät. On hieman erimielisyyttä minkä voi pallonkiertomatkoiksi kutsua ja mitä ei.

Nyt houkuttelivat mukaan 3- 4:n viikon reissulle Delhi- Jaipur- Agra- Bangkok- Pattaya- matkalle joka järjestettiin vuodenvaihteessa joskus 80- luvulla.

Bangkokissa olin siis jo pikakäynyt ja kokemukseni paikallisesta saunasta sämpylä- vaahtopesuineen oli jäänyt mieleeni mahtikokemuksena. Tuumailin että sinne uudelleen ja retken päättävä rantalomakohde kuulosti oikein mukavalta.

Hotellimme oli Pattayan rantakadulla ja lähdinkin heti saavuttuamme iltakävelylle tarkoituksena hieman tutustua kylään.
Ensimmäisen baarin kohdalla viehko neito houkutteli minut istumaan.
Tuumailin että kyllähän tässä Heineken maistuisi.
Baaritiskillä sisäänheittoneito istui viereeni, kyseli että mistäs oot; siveli hiljaa käsivarttani ja katsoi minua ilkikurisesti ihanan ruskeilla silmillään.

Se oli vientiä ja heti.
Kävelyhetki siirtyi seuraavaan päivään.

29

<50

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei sentään maksa sanonut poks tuolla reissulla, ei olis Miikan tarvinnu yksinään uiskennella Siaminlahdella?

      • Anonyymi

        nazi se vain kuppaisia sano.


      • Anonyymi

        Siellä niitä kuppaisia maksoja uiskentelee muitakin.


    • Anonyymi

      Kuppaisia ovat kaikki Pattiskävijät toisin on meillä Chiang Maissa.

    • Anonyymi

      Kuppa menee maksaan ja aivoihin.

    • Anonyymi

      Mitä teki nazi kavereineen pelastaakseen kuppamaksan kuololta?

      • Anonyymi

        Kuppamaksoja kelluu lahti täynnänsä.


    • Anonyymi

      Kuksa kuksa kuksa.
      Aijaakuvaa kaivataan kuppakuksasta.

    • Anonyymi

      AAAAAAAAARGH... tosi romanttista, kerro lisää.

    • Anonyymi

      Ensi kerta Pattayalla ja sen jälkeen ei oo saanutkaan, muuta kuin koiran kaa!

    • Anonyymi

      Aivokääpiöllä vilkas päivä tänään näemmä Junttilassa.

      Mitäs mieltä Neiti 2010 ryhmästään???

    • Kiitoksia kovasti vastauksista joita onkin tullut runsain mitoin lyhyessä ajassa.

      Aloituksessa mainittu hotellini oli Tropicana, josta tässä video. Nyt remontin jälkeen se on paljon hienompi kuin minun aikanani:
      https://www.youtube.com/watch?v=BYQGUMzlX8Q

      Myös keskusteluketjussa usein mainittu kuksa on nähtävissä videon lopussa jättikokoisena.

    • Anonyymi

      28 / 32 viestiä ketjussa on senssunumban. Hieman hän kiehahti taas yli äyräiden. Viikonlopun jälkeinen krapula on taittunut uuteen nousuhumalaan ja lääkkeiden sekakäyttöön. Edelleenkin ihmettelen miten senssunumban sisuskalut kestää, vai kestääkö ne?

      • Anonyymi

        Pattayan palsta tahtomallasi tasolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pattayan palsta tahtomallasi tasolla.

        Ennenvanhaan hautakivissiä luki vainajan ammatti. Nykyään ei enää paitsi ehkä tasavallan presidenteillä. Senssuboyn hautakivessä lukisi S24 Nettitrollaaja ja katkera arsehole tyhjäntoimittaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennenvanhaan hautakivissiä luki vainajan ammatti. Nykyään ei enää paitsi ehkä tasavallan presidenteillä. Senssuboyn hautakivessä lukisi S24 Nettitrollaaja ja katkera arsehole tyhjäntoimittaja.

        Kiitos hyvästä ja asiasisällöllisestä, jopa moniammatillisesta lausunnostasi Pattayan matkailupalstalla, kiitos.


    • Anonyymi

      28x kävi jo 80 luvulla, harmi, tuo aika jäi näkemättä. Mutta 90-luvun alussa sai vielä kaikuja 80-luvulta.

    • Anonyymi

      Parempi et oon aloittanut vasta 2001 muuten olisin vanha.
      Vanhana ei ole kivaa ainakaan jos tämän palstan porukkaa katsoo.
      Katkeruutta ja katellisuuta yritetään peitellä jollain talo jutuilla tai lasten opiskelulla.
      Teidän juttuja ku lukee niin yli 50 ei voi olla onnellinen.
      Itsellä sìis 12 vuotta aikaa ja alamäki alkaa.

      • Anonyymi

        Eihän talollisen ja huvilallisen Laiffin perheen Laiffi, jonka virpomisikäiset on yliopiston huippu-urheilijoita ja joka Laiffi laskuttaa hurjia summia ilta- ja viikonlopputöistä, ole vielä viittäkymppiä ja käynyt Pattayalla jo kaksi kertaa.
        Kyllä alamäki voi alkaa iästä huolimatta päivästä kun rakastuu Pattayaan.


      • Anonyymi

        Joku laiffi ? Mikä laiffi ? Onko täällä joku laiffi ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän talollisen ja huvilallisen Laiffin perheen Laiffi, jonka virpomisikäiset on yliopiston huippu-urheilijoita ja joka Laiffi laskuttaa hurjia summia ilta- ja viikonlopputöistä, ole vielä viittäkymppiä ja käynyt Pattayalla jo kaksi kertaa.
        Kyllä alamäki voi alkaa iästä huolimatta päivästä kun rakastuu Pattayaan.

        Suomen rikkaimpiin miehiin lukeutuva sensei puhuu "huimista summista" jos laskuttaa normaalit prosentit 40 euron (alv 0%) tuntiveloituksen päälle yö ja viikonloppu töistä? Eihän tuon pitäisi olla millään toleranssilla "huima summa" varsinkaan huippurikkaalle senseille. Vai eikös ne rikkaudet sitten olekaan totta..?
        PK-Seudulla raksamiehetkin laskuttaa enemmän perustunnista kuin 40e.

        laiffila


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen rikkaimpiin miehiin lukeutuva sensei puhuu "huimista summista" jos laskuttaa normaalit prosentit 40 euron (alv 0%) tuntiveloituksen päälle yö ja viikonloppu töistä? Eihän tuon pitäisi olla millään toleranssilla "huima summa" varsinkaan huippurikkaalle senseille. Vai eikös ne rikkaudet sitten olekaan totta..?
        PK-Seudulla raksamiehetkin laskuttaa enemmän perustunnista kuin 40e.

        laiffila

        Muistui sivullisena mieleeni tämän laiffin kehuneen laskutuksillaan ja laskutuksien vero-osuuksilla maksavan veroja elättääkseen muita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistui sivullisena mieleeni tämän laiffin kehuneen laskutuksillaan ja laskutuksien vero-osuuksilla maksavan veroja elättääkseen muita.

        20 tonnia pelkkiä alveja maksan vuodessa ja muita veroja ja veronkaltaisia maksuja vielä enemmän. Niillä teitä "senseitä" elätellään.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c6cff8c5-95b1-4471-acaf-c7e52bc5a2dd
        Tämän saa siitä sitten kiitokseksi kun ottaa sensein poikakaverit vieraanvaraisesti vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        20 tonnia pelkkiä alveja maksan vuodessa ja muita veroja ja veronkaltaisia maksuja vielä enemmän. Niillä teitä "senseitä" elätellään.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c6cff8c5-95b1-4471-acaf-c7e52bc5a2dd
        Tämän saa siitä sitten kiitokseksi kun ottaa sensein poikakaverit vieraanvaraisesti vastaan.

        Tämän siittä sitten saa kiitokseksi voi voi että tämän siittä sitten saa kiitokseksi voi voi.

        Ps. Et sinä mitään alveja maksele, vaan sinä laskutat alveja ja kierrätät ne valtiolle.


    • Anonyymi

      Erottaudu siis, Oi Paulinus, joukosta, vetäydy rauhan satamaan, sinua on riepoteltu ikääsi nähden jo aivan tarpeeksi! Mieti, kuinka monet aallokot olet kokenut, kuinka monet myrskyt kestänyt yksityiselämässäsi ja kuinka monet vetänyt päällesi julkisissa tehtävissäsi. Hyveestäsi on annettu jo riittävä näyttö taukoamattomissa rasituksissa: tutki, mitä se saa aikaan joutilaisuudessa. Suurin osa elämästäsi, varmasti paras, on annettu yhteisille asioille; ota ajastasi nyt osa itsellesi. En kehota sinua velttoon ja saamattomaan toimettomuuteen, niin että hukutat luontaisen eloisuutesi löhöilyyn ja nautintoihin, joita kansa rakastaa.Ei se ole todellista lepoa. Tulet löytämään tehtäviä, jotka ovat paljon tärkeämpiä kuin kaikki ne, joita tähän asti olet terhakkaasti toimittanut, ja niihin voit heittäytyä huolista vapaana, levosta käsin

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe