Hei! Olin viikko sitten sydämen ablaatiohoidossa eli minulta poltettiin ylimääräinen hermorata sydämestä,kaikki meni vissiin ihan hyvin lääkärin mukaan mutta itselläni on todella epämiellyttäviä tuntemuksia välillä sydämmessä ja pulssi kohoaa helposti tonne 100-130:neen välillä mutta varsinaisia "jumputuksia" ei ole ollut,tunne että lähtis jumputtaan on ollut mutta ei ole onneksi lähtenyt.Voisiko joku kertoa omasta kokemuksesta,että minkälaista oli toimenpiteen jälkeen? Kiitos
sydän ablaatio?
tare
112449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mutta olen menossa lähiaikoina itsekin samanlaiseen hoitoon,kirjottele ihmeessä kokemuksista,ja kuvaile itse toimenpidettä,millainen se oli,minulla hieman pelottaa mennä,koska pelkään että jokin menee pieleen.
Jos et halua täällä yleisellä foorumilla keskustella asiasta,niin voitais kirjoitella sähköpostin välityksellä.
Ei toimenpiteen takia tarvitse olla huolissasi se on kyllä aika minimaalinen mahdollisuus jos siel huonosti käy,mulle sanottiin että viimevuonna yhdelle potilaalle jouduttiin laittaan tahdistin tyksis ja niitä leikkauksia oli tehty toistasataa.mutta jos haluat kysellä vastaan mielelläni,pistä vaikka sähköpostia [email protected]
ei tarvi pelätä, ihan Ok toimenpide.
Itselläni vain kestänyt aika kauan noin kuusi tuntia ja toimenpiteen jälkeen joutuu vielä makaamaan toiset kuusi tuntia paikallaan, haulip. kanssa.
Ei kyllä pitäisi olla mitään tuntemuksia toimenpiteen jälkeen tai ei ainakaan minulla.
Itse olen menossa vuoden odotuksen jälkeen ;-) HYKSiin ens viikolla tähän eloktrofysiologiseen tutkimukseen ja sitten tarvittaessa tehdään katetriablaatio. Ja pelottaa..
Inhoan eri toimenpiteitä muutenkin ja juuri tämä kun se kestää niin mahottoman kauan..kuka siinä pysyy liikkumatta ja rauhallisena kun piuhat menee pitkin kehoa ja tarkoituksena kaiketi on saada aikaan ne rytmihäiriöt sähköisesti.
Tänään oli juuri aika häijyn tuntuinen pulssivalssi, eikä meinannut mennä ohi ollenkaan, niinpä pitkästäaikaa pistäydyin päivystyksessä ja siinä odotellessa..jonoa oli..rytmitkin tasaantui, se aina vähän turhauttavaa kun ei saada filmille.
No, motivaatioita on kyllä päästä "pöydälle", mutta miten siellä kestää sen kaiken, niinkuin enempi psyykkisesti, ettei tuu ahistus liian kovaks..
kyllä se minullakin oli aikast jännittynyt olotila ennen toimenpiteeseen menoa ja sit ku siin oli vielä taustalla muutenkin hermot loppu jatkuvan jumputuksen takia.
Mutta jos yhtään voin lohduttaa niin ei se niin kamalaa ole ja kun vaan luottaa niihin lääkäreihin,niil on niin hienot vehkeet siellä et ei siel kovin pahaa pääse tapahtumaan ihan heti,mulla se itse toimenpide ei kestänyt kauaa mutta ne valmistelut siinä vie aikaa ja mä ainaskin kyselin kokoajan että mitä nyt ja mikä toi on...se helpotti oloa huomattavasti,itse toimenpide ei ollut kivulias ja monet ei ees tunne mitään mä oon aika pienikokoinen ja ne sanos et sen takia varmaan tunsit...ku must se ei ollu mitään kivan tuntusta,ei sattunut mut tuntus.Kyllä se ihan hyvin menee ja sit ku se on ohi ajattelet sitä varmaan erilailla.Tsemppiä
Kiitos rohkaisusta!
Niinpä ne hoitajatkin totesivat sieltä HYKSistä, että sydänpotilaan kannalta tuskin turvallisempaa paikkaa on kuin heidän toimenpidesali ja kardiologit ympärillä :-)
Kummasti sitä alkaa miettimään, että tuskinpa sieltä mitään kuitenkaan löytyy ja "tavallisia" jumputuksiahan nämä vaan on..jos ei tarttis kuitenkaan mennä..
Ei vainkaan, mentävähän se on ja jos ei mitään hankalaa löydy niin tieto jo siitä, että vaarattomia rytmäreitä ovat, tietty jo helpottaa.
Joka tapauksessa hyvä kuulla täältäkin kokemuksia,varsinkin että elämisenlaatu on parantunut!
No heih.. itseltäni löyty ekg-harjotustyön yhteydessä vahingossa pari vuotta sitten WPW-johtuminen (ylimääränen johdinrata). Sovin viime kuussa yhen lääkärin kanssa, et otetaan se pois tässä joku päivä, kun hoitotakuun tuomat jonot hellittää hieman...
Ablaation jälkeen ei kyllä pitäs olla enää tuommosia tuntemuksia.. toisaalta 15 prosentilla ihmisistä, joilta poistetaan ylim. johdinrata niitä onkin kaksin kappalein... (tämän takia yleensä sairaalassa seurataan ainaki 20 minsaa hoidon jälkeen ekg:tä...) kannattaa käydä esim. terveyskeskuksessa tsekkaamassa, miltä ekg tällä hetkellä näyttää... vaikee kyllä kuvitella, että sinne olis mitään jäänyt... :)
tuo ablaatio ei itseäni oikeastaan pelota, mut asia, mikä mietityttää on toi sädeannos, joka on kummiski suhteellisen suuri...
voimia.. :)
sen verran kun olet siitä perillä,niin kuinka suuri se on ja mitä se on ,voiko vaurioitaa esim muita sisäelimiä vai miksi mietit sitä
Toimenpiteeni siirtyi kovan flunssan takia kuukaudella ;-)) eihän täsä olla oltukkan kuin vasta vuos jonossa..kuukausi sinne tänne..
Jäin myös miettimään tuota sädetystä. Tottahan se kai että läpivalisu eli "röntgen" on koko toimenpiteen ajan päällä..Tuloksena siis varsin Säteilevä Sydän!!
Sellaista tässä vielä mietin..kun aikaa tuli lisää jännittämiseen ja pähkäilemiseen, että näkyykö nämä mahdolliset ylimääräiset johtoradat sydämen ultraäänessä jo?
Tuntuis hiukan turhalta, jos kaikki piuhat pakko asetella..ja ei mitään ylimääräistä oliskaan löydettävissä. EEG:ssä kuitenkin näkynyt joku ylimääräinen "koukku" ja siitä tohtorit ovat päätelleet että sykkeet koukkaavat jonkun ylimääräisen piuhan kautta.
Kai tässä täytyy luovuttaa ja luottaa viisaampiinsa..ja lopettaa tämä turha hötkyily ;-)
Kerronpa oman kokemukseni tuosta ablaatiosta, kun sitä tuli senverran pelättyä ja mietittyä etukäteen.
Toimenpide kesti kaikkineen 5 tuntia, eli jokseenkin pitkä operaatio. Niitä oikoratoja löytyi kaksinkappalein, niinkuin joku tuolla mainitsikin, että se on aika yleinen löydös.
Hieman oli epämiellyttävän tuntuista tahdistukset ja rytmihäiriöt joita etsittiin ja aiheutettiin.Mutta toki samalla varsin mielenkiintoista kokea juuri ne samat tuntemukset ja rytmärit, jotka tässä ovat elämistä aika lailla rajoittaneet ja häirinneet.
Oikoradat olivat hankalassa paikassa ja niiden "polttaminen" hieman vaikeaa.
Ainoita kiputuntemuksia olivatkin ne poltot, mutta pysyivät kuitenkin siedettävinä. Lääkitystä annettiin kyllä runsaanlaisesti..meni muutama vuorokausi et pää selveni..
Vaikeimpana koin sen pitkän paikallaanolon ja makaamisen. Sitä kun kesti operaation jälkeen vielä nelisen tuntia, selkä oli kyllä koetuksella ja vähän hermotkin.
Pulssi ollut tavallista korkeammalla nyt pari päivää, mutta johtunee siitä että Emconcor lopetettiin ja sydän jyskää nyt hiukan kovempaa siitä syystä.
Toimenpiteen onnistumista ei pystytty täysin ennustamaan vielä.Sanoivat että toinen radoista tuhoutui ja toisen toiminta heikkeni.Jatkotutkimuksiin menen muutaman kuukauden päästä, jossa paremmin voidaan todeta mitä ratoja siellä sykket nyt kulkevat.
Itseasiassa se oli kuin sotatietokonepeli..tai formularalli koko operaatio..kiihdytystä ja "ampumista" kun lääkärit koettivat saada radat esiin ja tuhottua..hassulta tuntui olla se "pelikenttä"..
Huomaan myös odottavani niitä jumputuksia ja tuttuja rytmäreitä ja tuntuu todella oudolta ettei niitä nyt ole!
Kaikkeen näköjään tottuu..tähän uuteen oloon kyllä totuttelisin tosi mielelläni!
Jaksamista teille ja rohkeutta mennä operaatioon jos sellainen odottaa..se on todellakin vähemmän pelottava tilanne kuin mitä se sitten oikeesti on.
Ja kyllä nämä meidän kardiologit ja hoitsut ovat ihan huippuja, varsin taitavaa väkeä!!
..piti siis sanomani, et se on paljon vähemmän pelottava operaatio, kuin se mitä siitä etukäteen ajattelee ja pelkää..!! :-))
Taitaa lääkitys vielä vaikuttaa...Menee hitaammin päässäkin, ei vaan sydämes..