Kiroilun yleistyminen uskovaisten keskuudessa on vakava asia!!!!

Anonyymi

Jo kahdeksankymmentä luvulla rumia sanoja oli alkanut pesiytymään uskovaisten nuorten puheenparteen. Näitä sanoja kyllä yritettiin kitkeä pois, mutta jotenkin niihin vain totuttiin, vaikkei niitä sinänsä yhteisössä pidetty koskaan mitenkään hyvinä ja suotavina sanoina. Näitä olivat esimerkiksi p-ska, p-rse, r-tto, r-ökäle ja m-lkku. Tosin ensimmäiseksi mainittua sanaa ollaan käytetty 50-60 -luvuilla ei kiroilumielessä tarkoittaen eläinten tuottamaa matskua, joka oli sille varsin validi nimike. Myöhemmin tämän sanan rumennettua kyseinen sana siirtyi kirosanastoon ja eläinten tuottamasta matskusta alettiin käyttämään nimitystä sonta.
80-luku toi näitä tiettyjä rumia sanoja uskovaistenkin sanavarastoon, vaikka koskaan näitä ei olla elävässä kristillisyydessä täysin hyväksyttyinä nähty.
Nyttemmin etenkin nuoremman väen keskuuteen on pesiytynyt myös muita rumia sanoja, jotka kertovat oikeastaan siitä, että lopun aika vain lähenee.
Moni nuori käyttää jo puheen vahvikkeena kaikkia niitä samoja rumia sanoja, mitä epäuskoisetkin käyttävät. Me emme saa nostaa käsiä tämän vakavan ilmiön edessä. Sanoohan Herran Sanakin, että kiroilu ei sovi uskovaiselle.
Toisaalta oltaishan 80-luvulla tulleetkin rumat sanat voitu hoitaa pois käytöstä jo heti varhaisessa vaiheessa, kun ne pesiytyivät elävän kristillisyyden pariin.

Toivoisin siis, että SRK ottaisi julkisen kannanoton näiden sanojen poiskitkemiseksi. kaikki, jotka päräyttävät ruman sanan, olkoonkin se sitten vaikka r-tto, tai v-ttu, niin on julistettava elävän uskon ulkopuolelle, jos sanan ilmoilleen päästänyt ei tee tästä teostaan parannusta. Kirosanat eivät missään muotoa sovi uskovaisen kristityn suuhun!

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos sanon paska niin joudunko suoraan helvettiin vai kerkeenkö pakkaamaan sitä ennen matkatavarat? Ja onko siellä minkälainen ilma tällä hetkellä?

    • Anonyymi

      Vaikka onkin vakava asia ja asiasta on jo aiemmin tehty useita aloitteita, ei SRK ole saanut julkaistua muuttumatonta luetteloa kirjainyhdistelmistä, joita on pidettävä rumina sanoina. Mikähän tässäkin asiassa maksaa?

    • Anonyymi

      Matt.5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen , joka vihastuu veljeensä, on ansainut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: Sinä tyhjänpäiväinen, on ansainut suuren neuvoston tuomion: ja joka sanoo: Sinä hullu, on ansainut helvetin tulen. 1Joh.3:15 Biblia (1776) Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä. Kirjoitetaan: iankaikkinen.

      • Anonyymi

        Mikä on suuren neuvoston kokoonpano?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5917
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3744
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2033
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1239
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe