Siitä ei mies parane!
Timo Soini on ihan ykkönen!
259
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ainut vika liene, että ei ole tehnyt päivääkään rehellistä työtä.
- Anonyymi
Timo Soini on laittanut itsensä likoon politiikan alttarille ja uhrannut elämänsä Suomen kansan puolesta. Timo Soini itsessään jo on rehellisyyden ja vilpittömyyden perikuva, ei mikään asepalvelusta pakoileva sivari.
- Anonyymi
Vassarin tyypillinen aivopieru on että Papin tai Poliitikon työ ei ole työtä, vaikka itsestä ei ikinä olisi näin vaativaan työhön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vassarin tyypillinen aivopieru on että Papin tai Poliitikon työ ei ole työtä, vaikka itsestä ei ikinä olisi näin vaativaan työhön.
Poliitikko itseasiassa toimiikin luottamustehtävässä poliitikkona.
Pitäisi sen verran tietää. Seppo Tiitinenkin totesi sen jo silloin, kun Teuvo Hakkarainen epäili olleensa kännissä eduskunnassa.
"Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen sanoo, ettei eduskunnalla tai virkakunnalla ole keinoa kontrolloida, suorittaako kansanedustaja tehtäviään humalassa, sillä eduskunta ei hänen mukaansa ole työpaikka.
- Kansanedustajan toimi on luottamustehtävä, ei mikään työpaikka. Vanhassa valtiopäiväjärjestyksessä on suoranainen kielto estää kansanedustajaa hoitamasta tehtäväänsä. Siinä ei ole puhuttu promillerajoista mitään, Tiitinen sanoo IS:lle." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vassarin tyypillinen aivopieru on että Papin tai Poliitikon työ ei ole työtä, vaikka itsestä ei ikinä olisi näin vaativaan työhön.
Papista tuli mieleen, että onkohan vaikeaa olla ns. leipäpappi? Onko sellainen edes uskottava? Kyllä papin täytyy olla uskossaan vahva ja tarmokas pirun torjuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Papista tuli mieleen, että onkohan vaikeaa olla ns. leipäpappi? Onko sellainen edes uskottava? Kyllä papin täytyy olla uskossaan vahva ja tarmokas pirun torjuja.
Tai mitä ajattelee lestapappi saarnatessaan kirkkoväelle, josta kaikki ei ole lestoja? Kuinka sellainen voi vilpittömin mielin puhua kaikille avoimista taivaan ovista, kun lestauskoon kuuluu oppi, että vain lestat sinne pääsevät? Muut ei pääse sen opin mukaan, vaikka kuinka nuhteettomasti eläisivät.
- Anonyymi
Ei tosiaan parane . Toivoton tapaus. Sairaaksi jää .
- Anonyymi
Mitä "rehellistä" työtä Halla-aho on tehnyt?
Mikä on rehellistä työtä? Anonyymi kirjoitti:
Timo Soini on laittanut itsensä likoon politiikan alttarille ja uhrannut elämänsä Suomen kansan puolesta. Timo Soini itsessään jo on rehellisyyden ja vilpittömyyden perikuva, ei mikään asepalvelusta pakoileva sivari.
" Timo Soini itsessään jo on rehellisyyden ja vilpittömyyden perikuva, ei mikään asepalvelusta pakoileva sivari. "
Taisi olla huoltokomppaniassa soppatykin tyhjentäjänä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Timo Soini on laittanut itsensä likoon politiikan alttarille ja uhrannut elämänsä Suomen kansan puolesta. Timo Soini itsessään jo on rehellisyyden ja vilpittömyyden perikuva, ei mikään asepalvelusta pakoileva sivari.
Timo Soini on toiminut vain ja ainoastaan Tino Soinin vuoksi, ja ainoastaan Timo Soinin parhaaksi. Kansalla ei ole siihen osaa eikä arpaa. Itsekäs pelle, kuten lähes kaikki politikot.
- Anonyymi
onko sse liittynyt perussuomalaisiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko sse liittynyt perussuomalaisiin
Ei taida Timpalla olla enää persuihin tulemista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida Timpalla olla enää persuihin tulemista?
Luuletko sen sinne ainakaan tällä hetkellä haluavankaan? Mutta Soini sen puolueen perusti ja nosti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko sen sinne ainakaan tällä hetkellä haluavankaan? Mutta Soini sen puolueen perusti ja nosti.
Valheilla ja tyhjänpäiväisillä heitoilla, sai äänestäjät liikkeelle, kunnes tajusivat Soinin olevan pelkkä itsekeskeinen tyhjäpää. Sinisten kannatuksestahan sen näkee, mikä oli Soinistien kannatus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko sen sinne ainakaan tällä hetkellä haluavankaan? Mutta Soini sen puolueen perusti ja nosti.
Ja tuhosi siniseksi tuokioksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vassarin tyypillinen aivopieru on että Papin tai Poliitikon työ ei ole työtä, vaikka itsestä ei ikinä olisi näin vaativaan työhön.
Kun kirjoitin ylioppilaaksi, naapurin mummu neuvoi lukemaan papiksi. Ei olisi kuin yksi työpäivä ja kuusi vapaata, ja kahvia saa juoda niin paljon kuin maha kestää. Nyt eläkkeellä harmittaa, etten ottanut neuvoa onkeeni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä "rehellistä" työtä Halla-aho on tehnyt?
Mikä on rehellistä työtä?Onhan Halla-aho ollut ainakin tarjoilijana, lähetystön virkailijana sekä yliopiston tutkijana ja opettajana.
Täyspaska silti, mutta ollaan nyt rehellisiä eikä persuja. - Anonyymi
räkäpää kirjoitti:
" Timo Soini itsessään jo on rehellisyyden ja vilpittömyyden perikuva, ei mikään asepalvelusta pakoileva sivari. "
Taisi olla huoltokomppaniassa soppatykin tyhjentäjänä.Arvokas toimi. Vai haluaisitko pakkiisi eilesen tähteitäkin?
- Anonyymi
niiii o oikee perus-sonni
- Anonyymi
Miks kaikki Persut on niin seksikkäitä ja miehekkäitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks kaikki Persut on niin seksikkäitä ja miehekkäitä?
Siksi, että peseytyvät vain jouluna ja juhannuksena, ja vaihtavat sukat joka toinen vuosi.
- Anonyymi
mahtava äijä sellasia suomi täyteen
- Anonyymi
Hyiii s***tana!
Onneksi ei vaikuta enää nykypersuissa! - Anonyymi
Timo Soini jyräsi vaaleissa 2015 itselleen 43 000 ääntä ja vei puolueensa hallitukseen. Soini sai 43 000 ääntä. Mutta omat koirat purivat.
- Anonyymi
Täytyy olla ykkösmies, kun sai noin paljon ääniä. Samasta vaalipiiristä ei edes Stubb saanut noin paljoa. Kyllä oli paljon viisaita ihmisiä Uudenmaan vaalipiirissä.
Soinille patsas! - Anonyymi
Halla-aholainen niin katkerana, niin katkerana....
- Anonyymi
nyt pulassa olevan kepun pitää ottaa soini johtoonsa
- Anonyymi
Täytyy myös muistaa, että Soini ei ole natsi. Eikä hänen aikanaan ollut ps puolueen johdolle, kansanedustajille ja jäsenistölle kunnia-asia, että persut osallistuvat natsimarsseille.
- Anonyymi
Kuten ei nykyisellekään puoluejohdolle ?
Miksi typerys velehtelet ?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten ei nykyisellekään puoluejohdolle ?
Miksi typerys velehtelet ??Nykypersujohto haluaa salata uusnatsikytkökset. Siksi uusnatsien marssillakin huudettiin iskulauseita jopa Halla-ahoa vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykypersujohto haluaa salata uusnatsikytkökset. Siksi uusnatsien marssillakin huudettiin iskulauseita jopa Halla-ahoa vastaan.
Totta kai huudeltiin Halla-aho on Suomen demokraattisimman puolueen johtaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai huudeltiin Halla-aho on Suomen demokraattisimman puolueen johtaja
Sekö Halla-aho, joka on tuomittu oikeudessakin?
- Anonyymi
Taitaa olla ainoa hyvä puoli.
- Anonyymi
Enpä tiedä. Mutta ilman muuta parempaa ainesta kuin nykypersujohto.
- Anonyymi
Täysin selkärangaton ?? Mitä hyvää siinä oli ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin selkärangaton ?? Mitä hyvää siinä oli ??
Kysy niiltä 43 000 äänestäjältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin selkärangaton ?? Mitä hyvää siinä oli ??
MItä Soinia parempaa Halla-ahossa on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysy niiltä 43 000 äänestäjältä.
Eipä taitaisi löytyä enää tuollaisia määriä. Kyllähän hekin jo ovat Soimismin kusetukseen heränneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MItä Soinia parempaa Halla-ahossa on?
Ainakaan huonompaa ja epäluotettavampaa ei voi olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taitaisi löytyä enää tuollaisia määriä. Kyllähän hekin jo ovat Soimismin kusetukseen heränneet.
Tarkoitatko muka, että Soini petti häneen uskoneet kannattajansa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko muka, että Soini petti häneen uskoneet kannattajansa?
Soinilta vedettiin puolue alta omien toimesta. Siinä oli petollisten persujen kiitos siitä, että Soini perusti puolueen ja sai sen hallitukseen.
Tämä nykypersunuhjake sen sijaan ei saa persuja hallitukseen ja kitisee lapsellisuuttaan jostain istumapaikoistakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soinilta vedettiin puolue alta omien toimesta. Siinä oli petollisten persujen kiitos siitä, että Soini perusti puolueen ja sai sen hallitukseen.
Tämä nykypersunuhjake sen sijaan ei saa persuja hallitukseen ja kitisee lapsellisuuttaan jostain istumapaikoistakin.Ei petoksesta kuulu kenenkään kiittää mitään eikä puolue ole Soinille mitään velkaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakaan huonompaa ja epäluotettavampaa ei voi olla.
Uskaltaako läskipallero liikkua yksin, voi pian liukastaliukastua vaikka keskellä kesää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskaltaako läskipallero liikkua yksin, voi pian liukastaliukastua vaikka keskellä kesää
Vasarallako meinaat auttaa?
- Anonyymi
Kyllä paranee kun laihduttaa 30 kiloa ja lähtee ensimmäistä kertaa eläessää oikeisiin töihin vaikka ``raksalle``.
- Anonyymi
Lihavat on lepposia. Pakkomielteiset laihduttajat on kireitä tyyppejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lihavat on lepposia. Pakkomielteiset laihduttajat on kireitä tyyppejä.
Vihreät ovat aika laihaa väkeä kun syövät heiniä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreät ovat aika laihaa väkeä kun syövät heiniä.
Kasvissyöjä oli Hitlerkin, joka edusti natseja. Ja uusnatsien riveissä julkisuutta on hankkineet muutamat persutkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreät ovat aika laihaa väkeä kun syövät heiniä.
Mussoliini ja "Suomen Mussoliini" Kosola ei vissiin olleet heinien syöjiä.
Khihihihiiiii - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lihavat on lepposia. Pakkomielteiset laihduttajat on kireitä tyyppejä.
Soini on kuin pystyyn nostettu sika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soini on kuin pystyyn nostettu sika.
Ei siat käytä rillejä, vai oletko kenties nähnyt käyttävän?
- Anonyymi
Nykypersuille natsimarsseille osallistuninen on kunnia-asia.
Sanokaa yksikin nykypersujen eliittiin kuuluva, joka on noita persujen osallistumisia natsimarsseille paheksunut?????- Anonyymi
Mars siminen on terveellistä
- Anonyymi
Soinin kannattaisi perustaa uusi puolue SMP-n hengessä. Tulijoita riittäisi.
- Anonyymi
Perusti jo ja huonosti kävi ei yhtäänä edustajaa
Että siinä oli ne soinismit sillä kertaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perusti jo ja huonosti kävi ei yhtäänä edustajaa
Että siinä oli ne soinismit sillä kertaaPikemminkin sen lajin soinimainen persuilu. Soinin innoittamat persuja äänestäneet menivät halpaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikemminkin sen lajin soinimainen persuilu. Soinin innoittamat persuja äänestäneet menivät halpaan.
Soinin innoittamat Persut ? Soinin ja hänen hengenheimolaistensa kannatushan mitattiin vaaleissa - sitä ei ollut. Miksi Persuja olisi äänestäneet Soinin innoittamat, kun Soinisteilla oli oma puolue ??? jota muuten ei äänestetty :D
- Anonyymi
Yhtä huono henkinen olisi puolue kuin perustajansa
- Anonyymi
Soini ei ollut natsi. Kuten ei Veikko Vennamokaan. Ei näillä nykypersuilla ole enää mitään tekemistä Vennamon perinnön kanssa, jota Soini edusti. Nämä nykypersut ovat Suomelle vaarallisia huligaaneja ja on erittäin tärkeää, ettei heitä valtaan päästetä. Jos puolue entisestään radikalisoituu voitaisiinko jopa puolueen kieltämistä harkita?
- Anonyymi
Soini petti äänestäjänsä ja se asia on kaikkien tiedossa. Hän petti Suomen kansan eikä enää puolustanut sitä haittamaahanmuuton valtavalta vaaralta. Miksi hän näin teki? Jussi ei ole pettänyt kertaakaan äänestäjiään. Tämä on sinunkin hyvä muistaa.
- Anonyymi
Luuletko ettei vihervasemmisto nyt radikalisoidu? Sitä se tekee parhaillaan. Perustelen jos tarvis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko ettei vihervasemmisto nyt radikalisoidu? Sitä se tekee parhaillaan. Perustelen jos tarvis.
No, perustele.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soini petti äänestäjänsä ja se asia on kaikkien tiedossa. Hän petti Suomen kansan eikä enää puolustanut sitä haittamaahanmuuton valtavalta vaaralta. Miksi hän näin teki? Jussi ei ole pettänyt kertaakaan äänestäjiään. Tämä on sinunkin hyvä muistaa.
Eli persu petti lukuisan määrän äänestäjiä. Hyväuskoisia hölmöjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soini petti äänestäjänsä ja se asia on kaikkien tiedossa. Hän petti Suomen kansan eikä enää puolustanut sitä haittamaahanmuuton valtavalta vaaralta. Miksi hän näin teki? Jussi ei ole pettänyt kertaakaan äänestäjiään. Tämä on sinunkin hyvä muistaa.
>>>Jussi ei ole pettänyt kertaakaan äänestäjiään. <<<
https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/jussi-hallaaho-unohtaa-oman-vastuunsa-6.23.460762.cbae461214
En olisi kovin sinisilmäinen halla-ahon suhteen jatkossakaan. Pettihän hän vaimoaankin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soini petti äänestäjänsä ja se asia on kaikkien tiedossa. Hän petti Suomen kansan eikä enää puolustanut sitä haittamaahanmuuton valtavalta vaaralta. Miksi hän näin teki? Jussi ei ole pettänyt kertaakaan äänestäjiään. Tämä on sinunkin hyvä muistaa.
Weke varoitti soinismeista eikä turhaan olisi kannattanut kuunnella Wekeä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Weke varoitti soinismeista eikä turhaan olisi kannattanut kuunnella Wekeä
Laitatko esiin näyttöä väitteesi tueksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitatko esiin näyttöä väitteesi tueksi?
"Vennamon mukaan ”todellista SMP:ta” ei ollut vuoden 1995 vaalien aikaan enää olemassa" wikipedia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vennamon mukaan ”todellista SMP:ta” ei ollut vuoden 1995 vaalien aikaan enää olemassa" wikipedia
Soinismeista varoittamisesta ei ollut mitään mainintaa.
- Anonyymi
Väärät voimat lähti jylläämään peruss. kun Soini ilmoitti ettei asetu enää puheenjohtajakisaan.
Otettu puolue haltuun. Halla-ahokin on vain välikappale puolueessa.
Soini jatkoi SMP:n aatetta, ei kylvänyt muukalaisvihaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soinismeista varoittamisesta ei ollut mitään mainintaa.
Whissybacka oli soinilainen
"SMP:n johto syytti konkurssista etenkin Hannu Suhosta, joka toimi 1990-luvun alussa puolueen hallinto- ja talouspäällikkönä sekä Pientalonpojan toimitusjohtajana.[91] Vennamo piti syyllisenä Vistbackaa" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soini petti äänestäjänsä ja se asia on kaikkien tiedossa. Hän petti Suomen kansan eikä enää puolustanut sitä haittamaahanmuuton valtavalta vaaralta. Miksi hän näin teki? Jussi ei ole pettänyt kertaakaan äänestäjiään. Tämä on sinunkin hyvä muistaa.
Mitä lakeja Halla on muuttanut? Kerrotko mitä hyvää on saanut aikaan? Soini toi selkeästi ja ytimekkäästi mielipiteensä esille, toisin kuin "tahallaan väärinymmärrettyjen" kommenttien antaja sivari. On aikalailla eroa heidän esiintymisessään ja karismassaan.
- Anonyymi
Timo Soini on ilman muuta parempaa ainesta kuin nykypersujohto.
Ei epäilystäkään.- Anonyymi
Vain ei perussuomalainen voi ajatella noin. Häntähän Soini ei ole kusettanut. No, pelkkä palstahäirikön huono provo tämä taas onkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain ei perussuomalainen voi ajatella noin. Häntähän Soini ei ole kusettanut. No, pelkkä palstahäirikön huono provo tämä taas onkin.
Nimenomaan noin. Ei älykäs ihminen lankea soinimaiseen puppuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan noin. Ei älykäs ihminen lankea soinimaiseen puppuun.
Eikä usko muuhunkaan persupuppuun. Muut puolueet hoitavat sen asian, josta persut toitottavat ja monta muutakin asiaa. Joko hyvin tai huonosti, mutta persut ei niitä asioita hoitaisi yhtään sen kummemmin. Persujen hallitustaidot(tomuus) on jo nähty.
Persut on duunarin vihollinen siinä kuin kokkaritkin.
Persut kuihtunevat muutaman vuoden sisällä. Mistä niille kannattajille riittäisi, kun kannattajat huomaavat, ettei persulle annettu ääni mitään tuota?
Sipilä saisi lisäksi häipyä kepusta ja muutama muukin samankaltainen kepukokkari. - Anonyymi
Ja sitä ainesta riittää vähintään 170 kiloo
- Anonyymi
Timo Soini on Suomen turhin politikko, oman edun tavoittelija, kusettaja, syönyt itsensä ryhävalaaksi yhteisillä verorahoilla.
- Anonyymi
Soini ei ole nstsi. Siksi lähti, kun Halla-aho natseinern valtasi puolueen. Nyt nykypetsu5 ei osaa muuta kuin räyhätä ja ihannoida väkivaltaa. Kuten sanottu, Soinin Raamattu heitetty katuojaan. Tilalla on Halla-aholla se Breivikin manifesti. Koko persupuolue on nyt pelkkä Putinin käsinukke.
- Anonyymi
Kyllä tuossa totuuden siementä on, että Halla-ahon porukka valtasi puolueen ja teki siitä täysin erinäköisen kuin miksi Soini ja muutama muu sen aikoinaan perusti. Siksi ymmärrän puolueen hajoamisen, vaikka ei ole tullut pieneen mieleenikään sitä koskaan kannattaa. Eikä varsinkaan nyt Halla-ahon johtamana puolueena.

Se "Halla-ahon" porukka oli se joka Perussuomalaiset Soinin toimiessa nokkamiehenä, nosti suurpuolueeksi. Soinillahan, Soinisteillahan oli se n. 6 % kannatus. Soini, Soinistit myös veivät Perussuomalaiset rappiolle, ja pelkäksi lippalakki, appelssiin-höpötys puolueeksi, Soinistit myös pettivat kaikki äänestäjille antamansa lupaukset, ja siksi lensivät Perussuomalaisista Sinisiksi. Soinin ja Soinistien kannatushan näkyi vaaleissa, se puhui selvää keiltä Soinin ja Soinistien suosiosta - sitä ei siis ollut. Mikähän tuossa mahtaa olla Persukriitikolle epäselvää.

Persuilla oli symbioosi kannatuksen haalimisessa. Ennen vaaleja Halla-aho tarvitsi Soinin tuomaa kannatusta ja päinvastoin. Ei Halla-aho niitä jytkyjä kuitenkaan luonut. Naurettavaa edes sellaista väittää, kun Soini nokkamiehenä veti sellaisen äänimäärän 2015 ja jo 2011 nosti puolueen varteenotettavalle tasolle.

"Soinistit myös pettivat kaikki äänestäjille antamansa lupaukset"
Sillehän en minä mitään voi, että persu petti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuilla oli symbioosi kannatuksen haalimisessa. Ennen vaaleja Halla-aho tarvitsi Soinin tuomaa kannatusta ja päinvastoin. Ei Halla-aho niitä jytkyjä kuitenkaan luonut. Naurettavaa edes sellaista väittää, kun Soini nokkamiehenä veti sellaisen äänimäärän 2015 ja jo 2011 nosti puolueen varteenotettavalle tasolle.
Ei yksinään nostanut mitään, ne taustavoimat nostivat. Soini oli ja on avutun höpöttelevä populisti. Jolla ei muuta ollut tarjottavanaankaan, ja sehän nähtiin kun meni hallitukseen ulkoministeriksi, koska siinä pärjää heitoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Soinistit myös pettivat kaikki äänestäjille antamansa lupaukset"
Sillehän en minä mitään voi, että persu petti.Eihän sinua käsittääkseni siitä syytettykään, se vaan todettiin. Eikä Persu pettänyt, vaan Soinistit, joiden valitettavan monet äänestäjät luulivat Persuiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yksinään nostanut mitään, ne taustavoimat nostivat. Soini oli ja on avutun höpöttelevä populisti. Jolla ei muuta ollut tarjottavanaankaan, ja sehän nähtiin kun meni hallitukseen ulkoministeriksi, koska siinä pärjää heitoilla.
"Ei yksinään nostanut mitään"
Ei yksinään, mutta Soini toimi nokkamiehenä kannatuksen nostamisessa, ei Halla-ahon nieleskellyllä olisi saatu selllaista kannatusta, jonka Soini retoriikallaan hankki. Mutta Soini/Halla-ahosymbioosi oli ilman muuta olemassa puolueen kannatuksen nostamisessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sinua käsittääkseni siitä syytettykään, se vaan todettiin. Eikä Persu pettänyt, vaan Soinistit, joiden valitettavan monet äänestäjät luulivat Persuiksi.
Olkoon niin, jos on noin hankala myöntää, että persu petti. Minua persut eivät kuitenkaan pettäneet, koska en ole heihin ikinä luottanutkaan.
Soinin retoriikka tehosi vain hyödyllisiin idiootteihin.
Halla-ahossa minua ihmetyttää hänen omituiset kirjoittelunsa ampumisista ja ihmisten kaasuttamisista, väkivallan arvostamisesta ongelmien ratkaisuss yms. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuossa totuuden siementä on, että Halla-ahon porukka valtasi puolueen ja teki siitä täysin erinäköisen kuin miksi Soini ja muutama muu sen aikoinaan perusti. Siksi ymmärrän puolueen hajoamisen, vaikka ei ole tullut pieneen mieleenikään sitä koskaan kannattaa. Eikä varsinkaan nyt Halla-ahon johtamana puolueena.
Essempeeläisenä ymmärsin että Soinin aika oli mennyt ja Soini sai mennä
Uusi aika ja uudet kujeet - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Essempeeläisenä ymmärsin että Soinin aika oli mennyt ja Soini sai mennä
Uusi aika ja uudet kujeetLäskitimo ei vastustanut Suomen varallisuuden siirtoa unionille, vaikka alunperin hänen politiikkansa perustui juuri tähän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se "Halla-ahon" porukka oli se joka Perussuomalaiset Soinin toimiessa nokkamiehenä, nosti suurpuolueeksi. Soinillahan, Soinisteillahan oli se n. 6 % kannatus. Soini, Soinistit myös veivät Perussuomalaiset rappiolle, ja pelkäksi lippalakki, appelssiin-höpötys puolueeksi, Soinistit myös pettivat kaikki äänestäjille antamansa lupaukset, ja siksi lensivät Perussuomalaisista Sinisiksi. Soinin ja Soinistien kannatushan näkyi vaaleissa, se puhui selvää keiltä Soinin ja Soinistien suosiosta - sitä ei siis ollut. Mikähän tuossa mahtaa olla Persukriitikolle epäselvää.
Ei Soini & co minnekään lentänyt puolueestaa, vaan lähti itse omatoimisesti. Jos pässiporukka olisi antanut varapuheenjohtajan paikan Jussi Niinistölle Hakkaraisen sijaan, hajaannusta ei olisi tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Soinistit myös pettivat kaikki äänestäjille antamansa lupaukset"
Sillehän en minä mitään voi, että persu petti.Siinä suhteessa tilanne ei ole mitenkään muuttunut.
- Anonyymi
Soinin puheenjohtajakaudella kesäkuussa 2011 persujen kannatus oli 23%. Saa nähdä, pystyykö Halla-aho koskaan samaan?
- Anonyymi
Eduskunta vaaleissa Sinisten kannatus oli 1 %, toivottavasti Halla-aho ei tosiaan vie Perussuomalaisia Soinin tietä.
- Anonyymi
Perut men8 piloille 2017 puoluekokouksen )älkeen. Ei enää mitään vastuullista politiikkaa vaan natsiöykköröintiä. Oliko kaappaus johdettu Moskovasta? Tulee jotenkin mieleen. Sinne kokoukseen oli rahdattu bussilasteittain roikaleita äänestämään Halla-ahoa. Kuka maksoi?
- Anonyymi
Niin. Persuillahan on puheenjohtajavalinnassa oma tapansa, joka poikkeaa muiden puolueiden käytännöstä.
Näin olen ymmärtänyt. - Anonyymi
Lyhyestä virsi kaunis sanoi persu, kun sanat loppui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyestä virsi kaunis sanoi persu, kun sanat loppui.
Sanat loppuivat, ei vaan selvästikin "kuulijan" ymmärrys taas kerran niille sanoille. "Persukriittinen" taas kerran järjestelee sanoja oman mielensä mukaan, luo outoja tarkoituksia sanoille, ja itsee että olisi muilla sanat loppu 🙄😏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanat loppuivat, ei vaan selvästikin "kuulijan" ymmärrys taas kerran niille sanoille. "Persukriittinen" taas kerran järjestelee sanoja oman mielensä mukaan, luo outoja tarkoituksia sanoille, ja itsee että olisi muilla sanat loppu 🙄😏
Olet hymiöinesi oiva esimerkki persusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanat loppuivat, ei vaan selvästikin "kuulijan" ymmärrys taas kerran niille sanoille. "Persukriittinen" taas kerran järjestelee sanoja oman mielensä mukaan, luo outoja tarkoituksia sanoille, ja itsee että olisi muilla sanat loppu 🙄😏
Tämä viesti "Lyhyestä virsi kaunis sanoi persu, kun sanat loppui. " oli vastine viestiin, jossa oli yksi sana.
Se sana oli idiootti. Siis vain tuo sana, taisi olla huutomerkki perässä?
Ei tuossa yhdessä sanassa ole paljon järjestelemistä.
Ylläpito on näköjään moisen mielipiteen poistanut. Miksihän?
- Anonyymi
Persujen seuraava hajoaminen on taas päivää lähempänä. Halla-aho on enää omassa junassaan matkustaja. Ohjaajan paikalla ovat jo peruSS-roturintaman edustajat.
- Anonyymi
Kun "persukriittisellä" ei ymmärrys riitä, tuollaisa kommentteja se sitten teettää 🙄😏
- Anonyymi
Huonoon suuntaan menee nykypersut ennen hajoamistaan ja sen jälkeen. Halla-aho on enää pelkkä pelinappula.
- Anonyymi
Soini oli kyllä ihan ykkönen takinkäänössä, jopa suomen mestaruustasoa, kova kilpailu sipen kanssa.
- Anonyymi
Persu pettää kuin kepu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu pettää kuin kepu.
Ei Persu edelleenkään pettänyt, vaan Siniset, Soinistit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Persu edelleenkään pettänyt, vaan Siniset, Soinistit.
Joku kirjoitti jälkiviisaudesta. Olkaa sitten sitä lajia puolustaessanne persusaatetta ja sitä, etteihän nyt toki persu petä.
Minä olin etukäteen viisas enkä langennut Soinin puheisiin. Ne oli liian lennokkaita ollakseen uskottavia. Ajattelin, että persu pettää kuitenkin. Mutta ajatelkaa te muut sitten toisin. Te, jotka lankesitte persuansaan.
:D - Anonyymi

:DMikä on kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, ei ole totta.
Soinin lisäksi muutkin persut pettivät 2015. Itseasiassa persujen petos oli suurempi kuin sitä osaa edes ajatella äkkiseltään. Koko persujoukkue petti laaja-alaisesti ja persujen on turha yrittää vierittää kaikkea Soinin niskoille 2017 tapahtumien varjolla.
Ajatelkaapa persut nyt joskus ihan omilla aivoillanne. Ettei aina muiden tarvitse selittää teille.
Muuten tulee helposti mieleen, ettette kykene ajattelemaan laisinkaan objektiivisesti, vaan olette kuin lammaslauma, jota kulloinenkin johtaja vie niin kauan kuin vie. Kun lakkasitte vannomasta Soinin nimeen, aloitte vannomaan uuden mestarinne nimeen ja Soinista tulikin petturi. Näköjään ette myönnä, että Soinin pettäessä persu olisi pettänyt. Muistakaa kuitenkin, että Soini petti jo 2015 samoin kuin muutkin persut, vaikka niin mielellänne vetoatte vain vuoteen 2017.
- Anonyymi
Kusetti kansalaisia ja lopuksi petti omat puolue toverinsa
- Anonyymi
Sellaisia ne persut on.
ps. Tuo yksi persu voisi lopettaa tuon hymiöintinsä, ettei palsta ala kohta olla täynnään tätä lajia.
👼👼👼👼👼👼👼👼👼👼👼👼👼
jne.
- Anonyymi
Teille persuille sanottiin ainakin vuodesta 2007 lähtien, että "Soini kusettaa teitä". Silti palvoitte häntä kuin jumalaa. Silmänne "aukesivat" 10-vuoden viiveellä. -Täydellisen epäuskottavaa selittelyä teiltä soiniWätyksiltä. Tuo teidän persujen jälkiviisaus on todella imelää ja haisee taivaaseen asti.
- Anonyymi
Säälittävää, säälittävää ja säälittävää on "persukriittisen" höpinät. 😁😂🤣 Hyvinhan se meni Soinillakin siihen saakka, kun meni pelkäksi omanedun tavoitteluksi, sitten tulikin lähtö Persuista.
- Anonyymi
Ei tosiaan parane , sairas on ja sairaaksi jää . Toivoton tapaus.
- Anonyymi
En ikinä äänestä natseja! Ei ole enää sitä perussuomalaista puoluetta. Kuoli ja kuopattiin kesällä 2017.
- Anonyymi
Alkuperäisestä Perussuomalaisesta puolueesta ei ole jäljellä kuin nimi. NYKYpersuille oma henkilökohtainen hillotollppa on aina tärkein. NYKYpersut ovat valmiit kääntämään selkänsä Halla-ahollekin heti, jos vain heidän henkilökohtaiset hillotolppansa ovat vaarassa.
NYKYpersut ovat täydellisesti seteliselkäisten, periaatteettomien ihmisten hallussa.- Anonyymi
Ja natsien!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja natsien!
Olisi mielenkiintoista saada jonkinlaista faktaa tuosta "persukriittisen" väitteestä, edes kerran, jostakin näistä älyttömistä "persukriittisen" väitteistä..
- Anonyymi
Koska sinä persu alat esittää faktaa väittämiesi asioiden pohjaksi? Tähän asti et ole pystynyt siihen kertaakaan.
Kerrohan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska sinä persu alat esittää faktaa väittämiesi asioiden pohjaksi? Tähän asti et ole pystynyt siihen kertaakaan.
KerrohanPalataan asiaan sitten, kun sinä kykenet näyttämään toteen väitteesi, valheesi PerusSuomalaisista. Minun väitteiden pohja kestää kyllä, nehän ovat kaikkien nähtävillä palstalla - sinun "kommenttisi".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palataan asiaan sitten, kun sinä kykenet näyttämään toteen väitteesi, valheesi PerusSuomalaisista. Minun väitteiden pohja kestää kyllä, nehän ovat kaikkien nähtävillä palstalla - sinun "kommenttisi".
Palataan asiaan sitten, kun sinä kykenet näyttämään toteen väitteesi, valheesi . Minun väitteiden pohja kestää kyllä, nehän ovat kaikkien nähtävillä palstalla - sinun "kommenttisi".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja natsien!
Hyvissä käsissä on persut ja vauhti kiihtyy vaali vaalilta, vai mitä vihervasurit
- Anonyymi
Pitää paikkansa on se niin sairas mies ei parane onneksi kuolema korjaa senkin.
- Anonyymi
Tuskin sentään kaasutetaan hengiltä? Ei edes erityisistä syistä johtuen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin sentään kaasutetaan hengiltä? Ei edes erityisistä syistä johtuen?
Kukaan ei ole muuten kertonut, mitkä nuo Halla-ahon kirjoituksessaan mainitsemat "erityiset syyt" ovat, joiden perusteella Halla-ahon mielestä ihmisiä voitaisiin kaasuttaa hengiltä?
- Anonyymi
Syö itsensä hengiltä, niin viisas mies läskisoini on
- Anonyymi
Voi Halla-aho parkaa. Hän on tällä hetkellä jo täysin pihalla siitä, mitä peruSS puolueen sisällä tapahtuu.
Soini näytteli aikoinaan rauhallista, vaikka tiesi, että ps hajoaa.
Samoin Halla-aho yrittää rauhallisuuteatteria vetämällä vakuuttaa, että NYKY-peruSS puolueessa kaikki on hyvin.
Persujen uusi hajoaminen on taas päivää lähempänä.- Anonyymi
Sic transit gloria mundi.
- Anonyymi
Ei se taida "persukriittisen" valheiden ja hokemisesta hajota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se taida "persukriittisen" valheiden ja hokemisesta hajota.
Niin no joo. Onhan se vähän noinkin.
Kyllä se viimeksikin hajosi ihan persujen omin voimin.
- Anonyymi
Me persu on ilmiselvästi kommari-Mari joka esiintyy nyt persuna. Tämän Me persut-vasurin länkytykset ovat liian läpinäkyviä trolleja.
- Anonyymi
Soini antoi aikoinaan pirulle pikkusormen ja se vei koko käden sekä lopulta koko puolueen.....
- Anonyymi
Niin sitä kutsutaan demokratiaksi
- Anonyymi
Piruko Soinin perustaman puolueen vei? Luulin, että Halla-aho.
Persujen perustajat olivat Soini. Leppänen, Bäckman ja Vistbacka.
- Anonyymi
Hyvää Soinin päivää, Timo!
Olet paras!
Ei epäilystäkään! - Anonyymi
Mitä mahtanevat ajatella ne persut, jotka jäivät roikkumaan Halla-ahon porukoihin ihan vaan oman henkilökohtaisen hillotolppansa vuoksi? Eivät he mitään Halla-ahon kannattajia ole, eivätkä tätä äänestäneet persujen puheejohtajavaaleissakaan. Roikkuvat kuitenkin seteliselkärankaisina persuissa kuin takiaiset niin kauan kun tähtitieteellinen palkka juoksee.
- Anonyymi
vai heilahtaako lega suomessakin kun vain huonot uutiset jatkuu
nyt politiikassa mamut tippuu pää kerrallaan
missä puolueissa eniten mamuja? - Anonyymi
Kyllä olet tuossa väärässä he nimenomaan ovat Halla-ahon kannattajia ja puolueessa siksi koska on Halla-aho
- Anonyymi
Ilman Timo Soinia nykypersuilla ei olisi puoluetta lainkaan.
Nykypersut eivät riitaisina ja toistaitoisina olisi kyenneet perustamaan omaa puoluetta, vaan härskeinä tyyppeinä joutuivat kaappaamaan sen.
Nykypersut ovat siis ottaneet Timo Soinin puolueen
väkisin haltuunsa.
Se ei kerro nykypersuista hyvää.
Timo Soini sen sijaan osasi heti Jyväskylässä 2017 nähdä,
että puoluekaapparien arvopohja on aivan hanurista.
Ja Suomen kansa tulee ennemmin tai myöhemmin
todella pettymään rajusti nykyisiin kaapparipersuihin,
joiden kuplakannatus odottaa vain puhkeamistaan.
Hyvä Timo!- Anonyymi
Hyvin naulattu! Kiitos!
- Anonyymi
Hyvä kun 15:14 kommentoinut anonyymi toit esille tuon totuuden nykyisistä kaapparipersuista.
- Anonyymi
Miksi kantaa sakokaivoa mukanaan
ei parane ei - Anonyymi
Täsmälleen nuo avauksen sanat olisi voinut joku persu kirjoittaa muutama vuosi sitten. Joku höynäytettävä, kuten persujen kannattajat olivat silloin ja ovat edelleen.
- Anonyymi
Jussi on eri maata kuin Soini ja kumppaninsa. Heillä on valovuosien ero. Soini on suvakki, mutta Jussi ei. Tämä on syytä muistaa aina kun haukutaan persuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi on eri maata kuin Soini ja kumppaninsa. Heillä on valovuosien ero. Soini on suvakki, mutta Jussi ei. Tämä on syytä muistaa aina kun haukutaan persuja.
Soinilla oli mahdollisuus uudistaa näkemyksiään mutta sitä omaa keskiaika katolisuuttaan vain tyrkytti
- Anonyymi
Varmaan suurin osa nykypersuista on Halla-ahon kannattajia, kuten tuolla eräs kommentoija sanoi. Silti persujen sisällä on yhä kovia soinilaisia, jopa korkeissa viroissa ja kovilla palkoilla. Nimien mainitseminen aiheuttaisi vain sen, että tämä viesti poistettaisiin välittömästi. -Niin on tapahtunut jo ainakin pari kertaa, joten antaa sen puolen olla.
Soinilaismyyrien nimet ovat kuitenkin varmassa tiedossa ja siksi voi vain toivoa, että he tuntevat piston sydämessään vähintäänkin joka tilipäivä.- Anonyymi
Kyllä ne on tunnistettu ja niillä on muutenkin selviä vajeita tietyissä asioissa esim. kirjesalaisuuden hahmottamisessa joten eläkkeelle vaan
- Anonyymi
Joo, lämmittää suunnattomasti tuo mummon tonni. Nyt riittää varoja tehä jo pikku sijoituksiakin marketin pelihelvettiin. Kiitos Timppa!
- Anonyymi
Näillä nykypersuilla ei tunnu olevan muita kuin vihollisia: Yle, Hesari, koululaitos, poliisi, oikeusistuimet, yliopistot ja tietenkin ulkomaalaiset. Kannattaisi muistaa vaikka se tosiasia, että meitä suomalaisia on vain noin 5 miljoonas ja ne kaikki loput 7 miljardia ovat kaikki niitä teidän vihaamia ulkomaalaisia! Miten käy, jos ruvetaan koittamaan?
- Anonyymi
Näin on.
Nykypersuilla on vihollisia myös puolueensa sisällä, jossa kriittisyys on lisääntymässä.
Ja nykypersuilla on vastassa täällä Allerin nimikko-palstallakin hyvin monilukuinen ns. fiksujen persukriittisten joukko, jota persut täällä vihaavat ja solvaavat ja aina hädissään kopio-trollaavat persukriittisten kirjoitusten perään, koska haluavat tietoisesti häiritä ja estää keskustelun syntymistä. Näitä fiksuja persukriittisiä nykypersut yrittävät kaikin sanakääntein julkisesti leimata "mieleltään häiriintyneiksi" aivan kuin Neuvostoliitossa ja DDR:ssä aikoinaan leimattiin toisinajattelijoita. Ja Pohjois-Koreassa nykyään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Nykypersuilla on vihollisia myös puolueensa sisällä, jossa kriittisyys on lisääntymässä.
Ja nykypersuilla on vastassa täällä Allerin nimikko-palstallakin hyvin monilukuinen ns. fiksujen persukriittisten joukko, jota persut täällä vihaavat ja solvaavat ja aina hädissään kopio-trollaavat persukriittisten kirjoitusten perään, koska haluavat tietoisesti häiritä ja estää keskustelun syntymistä. Näitä fiksuja persukriittisiä nykypersut yrittävät kaikin sanakääntein julkisesti leimata "mieleltään häiriintyneiksi" aivan kuin Neuvostoliitossa ja DDR:ssä aikoinaan leimattiin toisinajattelijoita. Ja Pohjois-Koreassa nykyään.Hyvä kommentti. Niin puolueen sisäisestä tilasta kuin palstalla tapahtuvasta persuhäiriköinnin luonteestakin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kommentti. Niin puolueen sisäisestä tilasta kuin palstalla tapahtuvasta persuhäiriköinnin luonteestakin!
Mielenkiintoista miten "persukriittisen" harjoittama mielipuolinen valehtelu ja häiriköinti persuista, saa aikaiseksi häneltä väitteen, että persut häiriköivät palstalla. Pääsääntöisesti, kommentit joita "persukriittinen" kerää valeheellisiin kommentoihinsa persuista, on yllättävänkin asiallista ja on kumonnut joka kerta hänen heittelemänsä valheelliset väitteet persuista. Voidaan siis todeta, että kyllä se palstahäirikkö, on tuo "persukriittinen" valehteleva trolli.
- Anonyymi
Anonyymi persu 14:14 yrittää tuossa hampaat irvessä ns. siirtää maalia.
Mutta mitä järkeä on siirtää maalia sen jälkeen, kun kolme persukriittisten ampumaa palloa on jo mennyt persujen maaliin. Persukriittiset johtaa 3 - 0.
Kohta erotuomari viheltää häirikköpersun ulos kentältä.
:-) - Anonyymi
Tuo 1:35 on kyllä TOSI HYVÄ! KIITOS!
- Anonyymi
Timo ykkönen, vasuri kakkonen.
Tummelinliukasta totuutta.... - Anonyymi
Eiköhän tällaiset aloitukset jo kerro sen, että kyse on "persukriittisestä" palstahäiriköstä, trollista, joka vain häiriköi palstalla. Siksi näihin, tai muihinkaan tämän tason älyttömyyksiin, ei suuremmin ole aihetta edes vastailla. Eikähän itsenäisesti ajattelemaan kykenevät tajua, mikä on pelin henki, ja jättävät tuon aloittajapellen taputtelemaan omaa paskaansa.
- Anonyymi
Eiköhän itsenäisesti ajattelemaan kykenevä tajua, että tuo viesti 22:57 on juuri sitä taputeltavaa, jonka kirjoittaja tuossa lopuksi mainitsee.
Kyllä, näinhän se on!
:-) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän itsenäisesti ajattelemaan kykenevä tajua, että tuo viesti 22:57 on juuri sitä taputeltavaa, jonka kirjoittaja tuossa lopuksi mainitsee.
Kyllä, näinhän se on!
:-)Vahvistit juuri tuon kommentin paikkaansa pitävyyden, viesti 14.05.
- Anonyymi
Timoon luotan moninkertaisesti enemmän kuin Halla-ahoon.
Timo on nykyään meidän fiksujen persukriittisten joukossa.
Fiksu mies! - Anonyymi
Näkyy olevan monella nykypersulla Soinia kova ikävä?
- Anonyymi
Ainakin Halla-ahoon verrattuna Soini on ykkönen. Siinä missä Soini on pelkkä suunsoittaja, Halla-aho vaikuttaa jopa vaaralliselta.
- Anonyymi
Vaarallinen sivari? Heh heh!
Hitler, Stalin ja Mao eivät olleet sivareita.- Anonyymi
Lähinnä naurettavahan tämä natoileva sivari ulkonaisesti on. Mutta hänen ajatusmaailmansa vaikuttaa vaaralliselta. Eikä hän ole tyhmä ja siksi hän kykeneekin manipuloimaan tyhmiä.
- Anonyymi
Rivipersut eivät ymmärrä Halla-ahon puheista puoliakaan. Siksi pitävät häntä jumalanaan. Siinä on vaaranmomentti, ihan totta.
- Anonyymi
Soini on suomalainen kansanmies.
Halla-ahossa on vaarallista äärioikeiston agitaattoria.- Anonyymi
Juuri näinhän se ON.
- Anonyymi
Halla-aho on PARAS
Soini on menneiden aikojen öyhöttäjä josta aika meni ohi - Anonyymi
Todellisuudessahan selvästi pahimpia öyhöttäjiä koko Suomen puoluehistoriassa ovat juuri Halla-ahon johtamat nykypersut.
Hehän öyhöttävät jatkuvasti yhä alamittaisemmin tyyliin "jos ei tällä muukalaisvihalla, näillä liputuksilla ja näillä rikosrekistereillä pääministerin paikka irtoa niin kyllä on Suomen kansa tyhmää!!!".
:-) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näinhän se ON.
Puolue tarvitsee agitaattorin että saa ääniä entistä enemmän
- Anonyymi
Ymmärtääköhän persut paremmin niitä melonipääpuheita, että on tullut ikävä Soinia?
Mutta niinhän siinä kävi, että
'Soini antoi aikoinaan pirulle pikkusormen ja se vei koko käden sekä lopulta koko puolueen..... '
Halla-aho tuntuu niin hienolta, kun ei ymmärretä hänen äärioikeistolaisuuden äärioikeistolaisuuttaan ... - Anonyymi
Halla-aho osaa peittää tarkoitusperänsä puheissaan paremmin kuin Goebbels?
- Anonyymi
Timo Soini, olet hyvä!
- Anonyymi
Soini ei osallistunut natsimarsseille, kuten nykypersut tekevät ja vielä pöyhkeilevät sillä.
- Anonyymi
Siinähän se räikein ero vanhojen ja nykyisten persujen välillä onkin!
NykyPS pöyhkeilee natsisympatioillaan!
Ja rikosrekisteri on nykypersulle sulka hattuun!
Timo Soini, olet paras! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän se räikein ero vanhojen ja nykyisten persujen välillä onkin!
NykyPS pöyhkeilee natsisympatioillaan!
Ja rikosrekisteri on nykypersulle sulka hattuun!
Timo Soini, olet paras!Läskisoini on sinisten paras, vaikkei sinisten ehdokkaana ollutkaan?
- Anonyymi
Natsihenkisten poliittisten riiviöiden kaappaama persupuolue on lopullisesti poliittisesti pialla ja kelpaa enää korkeintaan Putinin käsinukeksi.
- Anonyymi
Huomionarvoinen kommentti tuo! Kiitos!
Enteilee persuille huonoa. Jo alkanut alamäki jatkuu.
Persut etsivät syyllistä - itsensä ulkopuolelta!
:-)
- Anonyymi
Timo, vaikka tiedät, miten jytky tehdään, älä käy kertomassa sitä nykypersuille.
He eivät näytä sitä ollenkaan tietävän. He ovat pettävällä pohjalla. Pettivät sinutkin.
Ja lukemattomat äänestäjänsä, jotka olettivat ilman muuta, että "nyt päästään maata hallitsemaan".
Hyvä Timo! Olet paras! - Anonyymi
Timo on kyllä ihan ykkönen mitä tulee puolueen tuhoamiseen, vai mitä siniset ?
- Anonyymi
Siniset kiittävät Timo Soinia Mahtavasta tuesta Sinisten menestyksen puolesta!!!
- Anonyymi
NykyPS Halla-ahon johdolla tuhosi perussuomalaisen puolueen. Ei puolue Soinin aikaan saanut osakseen niin paljon inhoa kuin nykyPS, joka johtaa inhokkilistaa ylivoimaisesti 34 %:llaan.
Hyvä Timo! Kyllähän nykypersut - nuo petturit ja kaapparit - kovasti yrittävät sinua yhä haukkua mutta huonompia nuo nykypersut selvästi ovat.- Anonyymi
Olen täysin samaa mieltä.
Totuushan on se, että viime vuosina ei ole mistään muusta puolueesta loikannut niin paljon kansanedustajia pois kuin juuri Halla-ahon johtamista persuista.
Syyt ovat erittäin ymmärrettävät, mutta nykyPS on yhä asian suhteen vaiti eikä
vieläkään ymmärrä, miksi se tapahtui. NykyPS ei ymmärrä paljon muutakaan.
Hyvä Timo! - Anonyymi

Hyvä Timo!Ei saanut läskisoini persuja hajalle sinisyydellään, tuli takkiin10- 0
Parantumaton tapaus toivottavasti ei tartuta muita.
- Anonyymi
Tarkoittanet Halla-ahoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanet Halla-ahoa?
puhuttiin sinusta, etkö tajunnut???
- Anonyymi
Puhut peilikuvallesi?
Halla-aho on kingi.Soini luuseri takin kääntäjä.
- Anonyymi
"Soini luuseri takin kääntäjä. "
Sen ne persut saattaa tehdä. Vaikka persujen idioottilauma ensin ylistää ne maasta taivaaseen.
Mutta minkäpä persut tyhmyydelleen voi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Soini luuseri takin kääntäjä. "
Sen ne persut saattaa tehdä. Vaikka persujen idioottilauma ensin ylistää ne maasta taivaaseen.
Mutta minkäpä persut tyhmyydelleen voi?Persut ovatkin fiksuja toisin kuin sinä ;DDDD
Kommenntisi typeryys todisti sen hienosti... Anonyymi kirjoitti:
Persut ovatkin fiksuja toisin kuin sinä ;DDDD
Kommenntisi typeryys todisti sen hienosti...Vitun urpot lukekaa mitä olen kommentoinut.Soinista laitoin persuista en ole laittanut muuta kuin Halla-aho on kingi.Jättäkää kirjoittelu niille jotka osaa.Sinä taida kyllä kovin fiksu olla.Pysy siellä perä kammarissa ihan hiljaa.
hevari kirjoitti:
Vitun urpot lukekaa mitä olen kommentoinut.Soinista laitoin persuista en ole laittanut muuta kuin Halla-aho on kingi.Jättäkää kirjoittelu niille jotka osaa.Sinä taida kyllä kovin fiksu olla.Pysy siellä perä kammarissa ihan hiljaa.
anonyymi paskahousujen kommentointi ei paljo kiinnosta.
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovatkin fiksuja toisin kuin sinä ;DDDD
Kommenntisi typeryys todisti sen hienosti...Ei tuo sun sanavarasto kovin laaja ole.Täältä olet kopioinut nekin tai sun kaveris.Olet sen verran idiootti itse et ole osannut,
- Anonyymi
Hevari-persu ei osaa kirjoittaa peräkammaria yhteen ja sanoo:
"Jättäkää kirjoittelu niille jotka osaa."
:-) Anonyymi kirjoitti:
Hevari-persu ei osaa kirjoittaa peräkammaria yhteen ja sanoo:
"Jättäkää kirjoittelu niille jotka osaa."
:-)Hei Fattan luukuttaja osaa lukee.Se oli testi ihan sua varten.Tais muuten äitis lukee oot aika uuvatti.
- Anonyymi
Tämän todisti Suomen kansa vaaleissa. Läskisoini petti ja joutui luopumaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hevari-persu ei osaa kirjoittaa peräkammaria yhteen ja sanoo:
"Jättäkää kirjoittelu niille jotka osaa."
:-)Idiootti ei ymmärrä että perä kammari ei tarkoita peräkammaria. Vaikka yritti lukea
- Anonyymi
Soini ei halveerannut poliiseja kuten nykypersut tekevät.
Siinäkin suhteessa tolkuton natsihenkisyys on perinyt nykypersuissa voiton.- Anonyymi
Halla-aho on vaarallinen. Mutta mitä ovatkaan ne persut, jotka huutelevat natsimarsseillaan Halla-ahon olevan liiankin lepsu? Huolestuttavaa!
Persut ovat suuri uhka yhteiskunnalle. Asiaa ei muuta, että he ovat muka parantamassa Suomea ulkopuoliselta uhalta. Se on persujen ainut teema. Vastuullisemmat puolueet joutuvat huomioimaan muitakin asioita. Joka ei tarkoita, etteikö persujen ajama teema olisi näiden muidenkin puolueiden politiikassa mukana.
Ei siis persuja valtaan.
Persujen kannattajista suuri osa on yksinkertaisia laumasieluja, jotka on helppo villitä kannatttamaan jotain jotain yhtä yksioikoista ajatusta, koska yksinkertaisen ihmisen ajatusmaailmalle on liian vaikeata ja vastenmielistä ajatella suurempia kokonaisuuksia.
Göbbells osasi kansan villitsemisen taidon Saksassa ja Suomestakin näitä "esipersuja" 1930-luvulla löytyi ihan kiusaksi asti. Nykypersuillekin vasemmisto tuntuu olevan alinta kastia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halla-aho on vaarallinen. Mutta mitä ovatkaan ne persut, jotka huutelevat natsimarsseillaan Halla-ahon olevan liiankin lepsu? Huolestuttavaa!
Persut ovat suuri uhka yhteiskunnalle. Asiaa ei muuta, että he ovat muka parantamassa Suomea ulkopuoliselta uhalta. Se on persujen ainut teema. Vastuullisemmat puolueet joutuvat huomioimaan muitakin asioita. Joka ei tarkoita, etteikö persujen ajama teema olisi näiden muidenkin puolueiden politiikassa mukana.
Ei siis persuja valtaan.
Persujen kannattajista suuri osa on yksinkertaisia laumasieluja, jotka on helppo villitä kannatttamaan jotain jotain yhtä yksioikoista ajatusta, koska yksinkertaisen ihmisen ajatusmaailmalle on liian vaikeata ja vastenmielistä ajatella suurempia kokonaisuuksia.
Göbbells osasi kansan villitsemisen taidon Saksassa ja Suomestakin näitä "esipersuja" 1930-luvulla löytyi ihan kiusaksi asti. Nykypersuillekin vasemmisto tuntuu olevan alinta kastia.Persut jos päästetään valtaan, tulee laki, joka kieltää punaisten paitojen käytönkin. Kuulostaako uskomattomalta? Ei pidä ollla liian sinisilmäinen näiden äärioikeistolaisten persujen suhteen.
https://fi.wikibooks.org/wiki/Suomi_sisällissodan_jälkeen_-_äärioikeiston_nousu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut jos päästetään valtaan, tulee laki, joka kieltää punaisten paitojen käytönkin. Kuulostaako uskomattomalta? Ei pidä ollla liian sinisilmäinen näiden äärioikeistolaisten persujen suhteen.
https://fi.wikibooks.org/wiki/Suomi_sisällissodan_jälkeen_-_äärioikeiston_nousuhttps://urly.fi/1hGa
Parempi linkki. - Anonyymi
No jopas jotain! Miten niin Ps halveeraa poliiseja? Ei sentään.
Ps sisällä on lukuisia poliiseja ja heitä on kansanedustajana. Joku muu halveraa kun ilkeää väittää perättömiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halla-aho on vaarallinen. Mutta mitä ovatkaan ne persut, jotka huutelevat natsimarsseillaan Halla-ahon olevan liiankin lepsu? Huolestuttavaa!
Persut ovat suuri uhka yhteiskunnalle. Asiaa ei muuta, että he ovat muka parantamassa Suomea ulkopuoliselta uhalta. Se on persujen ainut teema. Vastuullisemmat puolueet joutuvat huomioimaan muitakin asioita. Joka ei tarkoita, etteikö persujen ajama teema olisi näiden muidenkin puolueiden politiikassa mukana.
Ei siis persuja valtaan.
Persujen kannattajista suuri osa on yksinkertaisia laumasieluja, jotka on helppo villitä kannatttamaan jotain jotain yhtä yksioikoista ajatusta, koska yksinkertaisen ihmisen ajatusmaailmalle on liian vaikeata ja vastenmielistä ajatella suurempia kokonaisuuksia.
Göbbells osasi kansan villitsemisen taidon Saksassa ja Suomestakin näitä "esipersuja" 1930-luvulla löytyi ihan kiusaksi asti. Nykypersuillekin vasemmisto tuntuu olevan alinta kastia.Persut on Suomen demokraattisin puolue ei mikään wäsynyt natzi-liittymä
- Anonyymi
Nuo persua-Soinia ylistävät sanat kuulin eräältä persujen kunnallisvaltuutetultakin vuonna 2015.
- Anonyymi
Mistä se ei parane? Onko vieläkin ihan sininen?
- Anonyymi
Timo Soini ihan ykkönen puolueen tuhoamisessa!!!!
- Terveisin entiset siniset ... - Anonyymi
Siniset kiittävät Timo Soinia Mahtavasta tuesta Sinisten menestyksen puolesta!!! .
- Anonyymi
Timo ottikin viemärirotan roolin....
- Anonyymi
Timo on kyllä ihan ykkönen mitä tulee puolueen tuhoamiseen, vai mitä siniset ? .
- Anonyymi
Persujen poliittinen sekavuustila pahenee päivä päivältä?
- Anonyymi
Siniset kiittävät Timo hillo-Soinia Mahtavasta tuesta Sinisten menestyksen puolesta!!! .
- Anonyymi
Mikä tauti sillä Timolla nyt on ??
Ei siis parane ???- Anonyymi
Ähkky vetää Soinin ihan siniseksi, veivikin irronnee
- Anonyymi
Niin ne persut hylkäsivät entisen jumalansa Soinin.....
Pakanallista menoa persulassa... - Anonyymi
Kun persut valitsevat itselleen uuden jumalan (nyt on Halla-aho) he heittävät vanhan jumalansa (Soini) roskiin.
Pakanallista menoa persulassa.- Anonyymi
Mikä suunnaton "viisaus" mielstäsi tuohon typerään toisteluusi sisältyy? Kumpikaan ei käsittääkseni Jumala ole, eikä heitä sellaisina ole pidetykään - puolueen johotajia, ei muuta.
Mitä siis koetat näillä lapsellisilla tarinoillasi saada aikaan. Eiväthän ne tee muuta, kuin osoittavat kuinka yksinkertainen sinä olet. Nuo toistelusi eivät kerro mitään Persuista, ei Soinista eikä Halla-ahosta.
Miksi siis noin typerällä tavalla purkaat pahaaoloasi Persupalstalla ? - Anonyymi
Roskiin lentää jokainen persujen johtaja vuorollaan. Sellaisia ovat nykypersut. On vain ajan kysymys, milloin Hall...
Timo Soini on paras!
- Anonyymi
Soinin porukoille taitaa olla ihan oma palsta - Sininen tulevaisuus.
- Anonyymi
Soinin aikana taisi olla PS:llä vain yksi kansanedustaja
Nyt Soini onnistui nollaamaan jopa toisen puolueen kansanedustajat tähän ei eläin pysty - Anonyymi
Timo Soinihan liittyy olennaisesti PerusSuomalaisiin, vaikka nykypersut yrittävät joka päivä ja yö sitä kiistää, kiistää ja kiistää. Juuri Timo Soiniltahan nykypersut sen puolueen kaappasivat.
Timo Soini on jytkyntekijä, Halla-ahohan sai aikaan vain ennätysmäisen loikkaamisaallon, jolle on tulossa jatk...
Hyvä Timo! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soinin aikana taisi olla PS:llä vain yksi kansanedustaja
Nyt Soini onnistui nollaamaan jopa toisen puolueen kansanedustajat tähän ei eläin pysty>>>Soinin aikana taisi olla PS:llä vain yksi kansanedustaja<<<
Alkuun niinkin. Mitä sitten? Ei vihreilläkään alkujaan kovin montaa edustajaa ollut. Soini ja pari muuta kuitenkin persut perusti ja nosti sen jaloilleen ja Halla-aho istuutui valmiiksi katettuun pöytään. Anonyymi kirjoitti:
Timo Soinihan liittyy olennaisesti PerusSuomalaisiin, vaikka nykypersut yrittävät joka päivä ja yö sitä kiistää, kiistää ja kiistää. Juuri Timo Soiniltahan nykypersut sen puolueen kaappasivat.
Timo Soini on jytkyntekijä, Halla-ahohan sai aikaan vain ennätysmäisen loikkaamisaallon, jolle on tulossa jatk...
Hyvä Timo!Soini ei jytkyä tehnyt, vaan äänestäjät. Kuten myös Siniset, Soini sai kokea, he ottivat Soinisteilta, Soinilta jytkyn pois. Halla-ahon hoteissa PerusSuomalaiset pystyivät todellakin hyvään tulokseen, Soinin ja Soinistien sikailuista riippumatta, PerusSuomalaiset säilyttivät asemansa.
Ei ollenkaan hyvä Timo. Noin käy kun pettää äänestäjänsä. Joutuu pois politiikasta ja "lainakruunu" himmenee. Ihan vain omaa tyhmyyttään - ahneus, ylimielisyys ja vallanhimo - siinä ne Soininkin kokemat vanhat totuudet tuhoon ovat.Anonyymi kirjoitti:
>>>Soinin aikana taisi olla PS:llä vain yksi kansanedustaja<<<
Alkuun niinkin. Mitä sitten? Ei vihreilläkään alkujaan kovin montaa edustajaa ollut. Soini ja pari muuta kuitenkin persut perusti ja nosti sen jaloilleen ja Halla-aho istuutui valmiiksi katettuun pöytään.Soini myös tuhosi itsensä ja ne muutamat jotka häneen uskoivat. Soini ei nostanut PerusSuomalaisia, vaan muut puolueet, jotka eivät välittäneet kansalaisista - äänestäjistä. Soini ei ole koskaan itseasiassa sanomut uhtään mitään, vaan heitellyt typeriä "aforismejään", jotka eivät tarkoita mitään, vaan äänestäjät ovat itse joutuneet tulkitsemaan mitähän "kivaa ja älykästä" Soini onkaan tarkoittanut. Hän on vain kritsoinut muiden tekemisiä kaskuillaan, ei tajonnut mihinkään mitään konreettista ratkaisua. Siksi Soini ja hänen henkisensä ovat Sinisinä kadonneet politiikan kentiltä - onneksi !
- Anonyymi
Todellisuudessahan Halla-aholla on lainakruunu, kun kaappasi PS-puolueen Soinilta. Halla-aho ei itse osannut omaa puoluetta perustaa.
Hyvä Timo! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessahan Halla-aholla on lainakruunu, kun kaappasi PS-puolueen Soinilta. Halla-aho ei itse osannut omaa puoluetta perustaa.
Hyvä Timo!Ymmärtääkseni kaikki tapahtui hyvin avoimesti puolueen sääntöjä noudattaen eikä puolueen puheenjohtajuus voi olla mikään kiveen hakattu asia maailman tappiin jos jäsenet ovat tyytymättömiä heillä on täysi oikeus vaihtaa puheenjohtaja
- Anonyymi
AdDicte kirjoitti:
Soini myös tuhosi itsensä ja ne muutamat jotka häneen uskoivat. Soini ei nostanut PerusSuomalaisia, vaan muut puolueet, jotka eivät välittäneet kansalaisista - äänestäjistä. Soini ei ole koskaan itseasiassa sanomut uhtään mitään, vaan heitellyt typeriä "aforismejään", jotka eivät tarkoita mitään, vaan äänestäjät ovat itse joutuneet tulkitsemaan mitähän "kivaa ja älykästä" Soini onkaan tarkoittanut. Hän on vain kritsoinut muiden tekemisiä kaskuillaan, ei tajonnut mihinkään mitään konreettista ratkaisua. Siksi Soini ja hänen henkisensä ovat Sinisinä kadonneet politiikan kentiltä - onneksi !
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Siniset ulkona eduskunnasta ja persut oppositiossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessahan Halla-aholla on lainakruunu, kun kaappasi PS-puolueen Soinilta. Halla-aho ei itse osannut omaa puoluetta perustaa.
Hyvä Timo!Ei varmaan pitänyt olla tarvetta "perustaa" omaa puoluetta, mutta kun Soini petti kaikki muut, paitsi lähipiirinsä hallituksessa - oli asia selvä, Soini sai mennä.
Miksi muuten täällä itket Soinin ja Soinilaisten perään, Teillähän on ihan oma palsta Sininen tulevaisuus. Anonyymi kirjoitti:
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Siniset ulkona eduskunnasta ja persut oppositiossa.
Tällä toiminnalla jota nykyhallitus harjoittaa, ja Oppositiossa Orpolla käynnissä "kuolinlaulu", PerusSuomalaiset ovat tosiaan oppositiossa, vaaleissa toiseksi suurin puolue, mielipidemittauksissa suurin puolue, jätettiin Vihervasemmiston peleistä ulos - oppositio vain kasvattaa PerusSuomalaisten suosiota, kun hallitus töpeksii, Kokoomus töpeksii ja PerusSuomalaiset ovat ainoita, jotka kuuntelevat kansalaisten hätää Suomesta ja suomalaisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärtääkseni kaikki tapahtui hyvin avoimesti puolueen sääntöjä noudattaen eikä puolueen puheenjohtajuus voi olla mikään kiveen hakattu asia maailman tappiin jos jäsenet ovat tyytymättömiä heillä on täysi oikeus vaihtaa puheenjohtaja
Puolue on viety junttaamalla nykyjohdolle.
Kyllä se vielä hajoaa, omiin öyhötyksiinsä.
Katsotaan vaan miten nopeasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolue on viety junttaamalla nykyjohdolle.
Kyllä se vielä hajoaa, omiin öyhötyksiinsä.
Katsotaan vaan miten nopeasti.Onko ainuttakaan sun älykästä "enneustustasi" koskaan toteutunut, vaikka millä olisi, kun ne perustuvat mielikuvitukseesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Siniset ulkona eduskunnasta ja persut oppositiossa.
>>>Siniset ulkona eduskunnasta ja persut oppositiossa. <<<
Se oli persujen puolikkaan hallituskauden lopputulema.
Joka muuta väittää, valehtelee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessahan Halla-aholla on lainakruunu, kun kaappasi PS-puolueen Soinilta. Halla-aho ei itse osannut omaa puoluetta perustaa.
Hyvä Timo!Läskisoini on osannut kadottaa jo kaksi puoluetta, ensin meni Soini persut ja sen jälkeen Soini siniset. Selkeästi läskisen miehen kyvykkyyttä
- Anonyymi
Kyllä huomaa, että nykypersut ärsyyntyvät, kun PS-puolueen suurinta ja alkuperäisintä synnyttäjää kehutaan!
Hyvä Timo!No, eihän sitä sarvikuonon fossiilit nyt pahemmin "ärsytä", mutta ihmetyttää miksi sinä sitä Soinin peppua tällä palstalla haluat pussailla. Teille on ihan oma palsta, Sininen tulevaisuus.
- Anonyymi
AdDicte kirjoitti:
No, eihän sitä sarvikuonon fossiilit nyt pahemmin "ärsytä", mutta ihmetyttää miksi sinä sitä Soinin peppua tällä palstalla haluat pussailla. Teille on ihan oma palsta, Sininen tulevaisuus.
Älkää puhuko pahaa poliittisesta vainajasta.
Kevyen siniset mullat Timpalle ;DD
- Anonyymi
Timo Soini?Kuka?Mikä mies?
Olen kyllä joskus kuullut tämän nimen.- Anonyymi
Eikös se timpan kaveri petos-päärlunti ollu mukana perustamassa
- Anonyymi
Persut haluavat länkyttää tällä palstalla koko ajan vain vasureista, vaikka heillä on omakin palsta.
Miksi?
-Kai Soinilla on sentään enemmän perussuomalaista taustaa, kuin vasureilla? - Anonyymi
Yhtä vaivaista komuakkaa nuo persut kuitenkin pelkäävät enemmän kuin maailmanloppua? Aika outoa?
- Anonyymi
Älkää puhuko pahaa poliittisesta vainajasta.
Kevyen siniset mullat HilloTimpalle ;DDD - Anonyymi
Persuilla vaihtuvat kepeästi epäjumalat kuin viestikapulat lennossa?
- Anonyymi
5.2 miljoonaa suomalaista inhoaa vasureita.
Se on vakuuttava lukema.
Hei ja muista peukuttaa ainakin kahdesti tätäkin..
😁😂🤣😂😁🤣😂🤣😁🤣😂🤣 😁😂🤣😂😁🤣😂🤣😁🤣😂🤣
- Anonyymi
Persuja inhotaan nykyisin yli puoluerajojen paljon enemmän kuin Soinin aikana.
Saavutus sekin?- Anonyymi
5.2 miljoonaa suomalaista inhoaa vasureita.
Se on vakuuttava lukema.
Hei ja muista peukuttaa ainakin kahdesti tätäkin
😁😂🤣😂😁🤣😂🤣😁🤣😂🤣 😁😂🤣😂😁🤣😂🤣😁🤣😂🤣
- Anonyymi
Soini uskalsi sentään sanoa, että "liika on liikaa".
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Soini-Tynkkyselle-Keskity-muuhun-kuin-konttaamaan-vaipoissa-kirkon-portailla/911798- Anonyymi
Älkää puhuko pahaa poliittisesta vainajasta..
Kevyen siniset mullat Timpalle ;DD
- Anonyymi
Soinin aikan ps kannatus oli parhaimmillaan 23 prosenttiyksikköä. Nyt Jussin aikana kannatus laahaa....
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000411739.html- Anonyymi
Kopsaatko tenuVasuri tosiaan joka ketjuun tuota nyt ???
- Anonyymi
Loppupeleissä Timo soini osoittautui pelkäksi omanhillon tavoittelijaksi.
Sampo ja kaverit kiittävät alamäki- pieruTimppaa rajusta tuesta heidän hyväkseen ;DDDDD - Anonyymi
Läskipallero on hakattu siniseksi, minkäähnlainen tulevaisuus on edessä
- Anonyymi
Nykypersut on tunnetusti nk. sateenkaariväkeä ja/tai kasvissyöjä-sivareita. Outo käsitys suomalaisuudesta nykypersuilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykypersut on tunnetusti nk. sateenkaariväkeä ja/tai kasvissyöjä-sivareita. Outo käsitys suomalaisuudesta nykypersuilla.
Ei kyllä edusta koti-uskonto- isänmaa arvoja. Pelkkiä öyhöttäjiä persut.
- Anonyymi
Kukaan ei huolehdi "lapsistaan" paremmin kuin Isä Timo. Sitten tuli karhukopla ja pilasi kauniin tarinan.
- Anonyymi
On kuin isä mitro kusettaa sen minkä kerkee 🤣
- Anonyymi
Tekemällä karhunpalveluksia ja myyräntyötä omalle puolueelleen.
Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mukavaa sunnuntai päivää
Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.3652293Machokultti vai tasa-arvoa
Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen4452252- 942074
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel101850- 811747
- 2601338
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei291275- 531206
Vetoomus tietyille Miehille
Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke1911155Alkavan syksyn galluppi..
Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 21351078