Koettakaa hyvät lastenvaunujen kanssa kulkijat noudattaa edes jonkinlaisia sääntöjä ja huomioida myöskin kanssaihmiset.
Tavarataloissa ja kaupoissa tukitte käytävät ja kassojen pakkauspisteet.
Eivät ne höökivaunut anna teille oikeutta omia em. alueita kokonaan itsellenne.
Tavarataloissa ja kaupoissa tukitte käytävät ja kassojen pakkauspisteet.
Eivät ne höökivaunut anna teille oikeutta omia em. alueita kokonaan itsellenne.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oma lukunsa ovat Ns. tuplavahinkorattaiden kanssa koheltavat.
Ja kaiken lisäksi ovat niin tärkeitä työntäessään tulevia nuorisorikollisiaan.
Sellaisiahan heistä tulee, kun vanhemmat näyttävät esimerkkiä, ettei kanssaihmisten oikeuksista kannata välittää.
apteekkiin viagraa hakemaan. MInä työnnän rattaitani siinä missä sinä 30kg kaljamahaasi - vievät muuten jonossa öbaut yhtäpaljon tilaa nääs!
Juuri sinunkaltaisiasi itseään täynnä olevia kusipäitä tarkoitin.
On mukavaa että ilmoittauduit vapaaehtoisesti,mutta et ikävä kyllä ole ainoa kanssaihmisistään ja heidän oikeuksistaan piittaamaton.
Arvauksesi henkilöprofiilistani meni muuten täysin metsään, ja olen lasteni kanssa kulkiessakin huomioinut myös kanssaihmiset.
kaiken kaikkiaan.
Yhtä hyvin voisi sanoa seuraavat asiat:
-Vanhuus ei oikeuta hitauteen.
-Lihavuus ei oikeuta viemaan jonossa enempää tilaa.
-Uuden kassaneidin pitää olla heti yhtä nopea kuin edellisenkin
-hieno auto oikeuttaa parkkeeraamaan inva tai perhepaikoille
jne jne
Joskus voisi tietysti ystävällisesti esimerkiksi kysyä, että voiko kenties siirtää vaunuja sen verran että mahtuu viereen tms. kuin kirota itsekseen ja kirjoittaa siitä sitten nettiin.
Kyllä tarkoitukseni on näillä kirjoituksilla kertoa siitä, että voi ottaa houmioon toisetkin ilman, että siitä täytyy muistuttaa.
Osoittaa melkoista itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä kanssaihmisiään kohtaan tukkia esim. kassojen pakkauspaikka kokonaan.
Mihin on vanha kunnon kohteliaisuus kadonnut ?
Mitä ihmeen asiattomia kommentteja? Nuo kaikki luettelemasi asiat on totta ja pakkaa välillä vituttaamaan. Asialliset kysymykset ei näille kusipäille mitään auta joten on otettava kovemmat otteet käyttöön.
Eilen näin autolla liikkuessani, kun vieressä kulkevalla pyörätiellä kolme idioottia lastanvaunujen kanssa kulkivat rinnakkain.
Tukkivat tietenkin sen kokonaan.
Käväisi ajatuksissa, että tulisi nyt joku viritetyn mopon kanssa, niin saisivat kaikki opetuksen.