Kertokaapa ihmiset, miten teillä on kavereiden kylässä käynti "järjestetty"?
Ongelmani on seuraava:
Olen viikot työssä ja stressaavan työni vuoksi arkisin niin poikki, ettei puhettakaan, että ala-aste-ikäisten lasten kaverit vielä tulisivat käymään. Enkä pidä ajatuksesta, että kaverit tulisivat heti koulun jälkeen ja olisivat lastemme kanssa keskenään. Vieras lapsi on kuitenkin aina vieras ja jos jotain sattuu, vastuuhan on minun.
Asumme siis sen verran syrjässä, että kaverit olisi joko tuotava tai meidän haettava.
Viikonloppu kuluukin sitten pyykkäykseen, siivoamiseen ja tiskiin. Ei siinä mitään, jos kaverit tulevat "sikolättiimme", mutta kun aikani kuluu sitten koko revohkan paapomiseen.
Ulkona ollaan kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ripustelen hikisiä vaatteita kuivumaan ja sitten onkin jo aika laittaa välipalaa. Omien lasteni mukaan kavereilla tarjotaan yleensä vain leipäpala, mutta itse laitan tarjolle leipää, hedelmiä ja saatan leipoakin jotain; tarjoan siten kuin haluaisin omillenikin tarjottavan. Inhottavaa olla kylässä nälkäisenä.
Hyvä, että lapsilla on kavereita ja kyläillään puolin ja toisin, tahtoisin kuitenkin rentoutua viikonloppuisin (l. hampaat irvessä siivoten;-))
Taidan kärsiä jonkinlaisesta superäitisyndroomasta, siksipä kysynkin täällä neuvoa paremmin aikansa järjesteleviltä.
Ongelmani on seuraava:
Olen viikot työssä ja stressaavan työni vuoksi arkisin niin poikki, ettei puhettakaan, että ala-aste-ikäisten lasten kaverit vielä tulisivat käymään. Enkä pidä ajatuksesta, että kaverit tulisivat heti koulun jälkeen ja olisivat lastemme kanssa keskenään. Vieras lapsi on kuitenkin aina vieras ja jos jotain sattuu, vastuuhan on minun.
Asumme siis sen verran syrjässä, että kaverit olisi joko tuotava tai meidän haettava.
Viikonloppu kuluukin sitten pyykkäykseen, siivoamiseen ja tiskiin. Ei siinä mitään, jos kaverit tulevat "sikolättiimme", mutta kun aikani kuluu sitten koko revohkan paapomiseen.
Ulkona ollaan kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ripustelen hikisiä vaatteita kuivumaan ja sitten onkin jo aika laittaa välipalaa. Omien lasteni mukaan kavereilla tarjotaan yleensä vain leipäpala, mutta itse laitan tarjolle leipää, hedelmiä ja saatan leipoakin jotain; tarjoan siten kuin haluaisin omillenikin tarjottavan. Inhottavaa olla kylässä nälkäisenä.
Hyvä, että lapsilla on kavereita ja kyläillään puolin ja toisin, tahtoisin kuitenkin rentoutua viikonloppuisin (l. hampaat irvessä siivoten;-))
Taidan kärsiä jonkinlaisesta superäitisyndroomasta, siksipä kysynkin täällä neuvoa paremmin aikansa järjesteleviltä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pojan kaverit tuo mukanaan omat eväät, mä vaan sanelen milloin pitää olla hiljaista, siis aamuyöllä nukutaan, ei pulista kovalla äänellä. Puuron keitän aamulla ja teen mehukeittoa. kuri on sama kuin omallakin, vaatteet naulakkoon, kengät ojennukseen ja astiat pois pöydästä ja sisällä ei juosta. Hyvin toimii.
itselläni ei onneksi ole vielä noita ongelmia, mutta muistelempa omaa lapsuuttani...
sisarukseni olivat minua yli 5 vuotta vanhempia ja siksi kavereiden merkitys korostui. ala-aste ikäisenä meitä oli milloin 2, milloin 5 kaverusta ja aina menimme toisillemme koulun jälkeen, olihan se paljon turvallisempaakin, kun ei tarvinnut olla yksin kotona. kaapista söimme, mitä oli, siis leipää, muroja tai muuta ja vuoroin vieraissa kun käytiin, ei kai kenellekään vanhemmalle muodostunut taakka ylivoimaiseksi (en ainakaan tänä päivänäkään sellaista ole kuullut). teimme läksyt ja leikimme emännän/isännän huoneessa siihen, kunnes vanhemmat tulivat kotiin ja silloin tiesimme, että meidän oli aika lähteä, koska omassa kotonakin odotti jo ruoka.
no, asuimme pienessä maalaiskylässä, jossa vanhemmat melkein poikkeuksetta tunsivat toisensa, ainakin ulkonäöltä ja koko kylä vahti kaikkien kakaroita (minkä sain tuta sitten vanhempanakin...).
ehkä käyttäytymismallit viitisentoista vuotta sitten olivat toiset, en tiedä, mutta pahaa emme tehneet, ainakaan tahallaan. vanhemmille soitettiin, että olen täällä ja tulen sitten ja emäntä/isäntä soitti omille vanhemmilleen, että täällä ollaan.
uskon kuitenkin, että uskallan antaa muutamalle lasteni kavereille luvan tulla meille koulun jälkeen, sillä muistan kuinka kurjaa oli olla yksin kotona.
Hei!
Minä olen asiakaspalvelutyössä. Tytär 10 ja poika 5 vuotta.
Tytön kaverit tulevat koulun jälkeen ja ovat keskenään meillä. Yleensä lähtevät viiden maissa, hieman ennen kuin tulen kotiin.
Pojan kaverien tullessa on valvonta.
Kavereita käy n. kerta viikossa/kahdessa. Vastaavasti ovat sitten itsekin kavereilla käymässä :)))))
Asumme myös kauempana, eli kuljetus täytyy olla.
Jos mahdollista, laitan korvalappustereot soimaan ja ummistan silmäni, saatan jopa torkahtaa.
Ruokaa laitetaan ja tarjotaan samaa mitä olisi muutenkin tehty.
Viikonloppuna ei tule ketään jos meillä on esim. suursiivous. Muulloin ei haittaa.
En liiemmin passaa omia enkä vieraita.
Jos ovat isänsä kanssa sopineet kaverin tulosta, niin silloin isällä on vastuu ja minä menen vaikka päiväunille, jos siltä tuntuu..
Superäitisyndrooma on minulle tuttua, mutta olen opetellut siitä tietoisesti pois. Aiemmin luulin, että täytyy olla jotain erikoista, jos kaveri tulee. Hyvinhän nuo keskenään keksivät tekemistä, minä vaan valvon jos menee liiallisuuksiin (lähinnä pojilla).
Kaverit on tosi tärkeitä ja jos joku meille haluaa tulla, niin en halua olla esteenä kaverisuhteiden kehittymiselle. Itse olin aika yksinäinen lapsi.
meille saa ainakin tulla milloin haluaa, kyllä ala-asteelaiset ja vanhemmat osaavat jo itse ottaa kaapista ruokaa ja ei ne leipä ja murot niin paljon maksa ettei voisi muutamaa ylimääräistä muksua niillä ruokkia varsinkaan kun noin nuorilla ei kovin suuri nälkä ole. en ala paapomaan omiani enkä muiden enkä nipottamaan turhista asioista. eikä meillä järjestetä mitään siivouspäiviä milloin ei saa kylään tulla, samallahan se pyykin pesu ja imurointi jne sujuu vaikka siinä 10pentua olisi talossa. me vielä asumme kerrostalossa. oman huoneensa sotkekoon miten haluaa ja sen myös siivotkoon. ei ole mitään ongelmaa vaikka on 4 lasta kaikkia ala-asteikäisistä teineistä täysikäisiin.