Omistan ottein

kaupassa

Olin nuorena poikana supparina eräässä elintarvikekaupassa. Omistajilla oli paitsi tämä k-kauppa, mysö kylän hienoin naistenvaatekauppa.
Kerran rouva pyysi minua auttamaan vaatekaupaan invetaariossa ja lajittelussa viikonloppuna.

Lounasaikana hän halusi tarjota lounaan, mutta sanoin ottavani vaan limsat ja jatkan töitä. Joa iakisemmin, kun olin nostellut upeita alusasuja ja merkinnyt niitä invetaarioluetteloon, kullini osotti kiihtymisen merkkejä. Ja kun rouva meni lounaalle, etsin upeimmat asut ja pukeuduin niihin konttorissa. Hyväilin itseäni, sivelin seksikkäitten asujen sileää, liukasta pintaa samalla runkaten raivoisasti, Samassa sain valtavan, sykkivän orgasmin ja laskin spermat kirjoituspöydälle vajoten raukeana tuolille. Otin vähän paperia ja pyyhin jälet pois pöydältä. Vein paperipyyhkeen kasvoilleni ja nuuhkasin vähän omaa hajua ja samassa halusin myös maistaa.

Otin pikkusenkielen päälle ja tunsin erilaisen, hiukan suolaisenmaun ja se kiihotti lisää.
Juuri kun heitin paperin roskikseen. Ovi aukesi ja rouva seisoi ovelle. Olin saada halvauksen, mutta sitten näin rouvan hymyilevät kasvot. Kun hän vielä sanoi, että oli aavistanut jotain, kun oli nähnyt minun niin autuaana levitelleen asuja kun laskin niitä.

Hän tuli viereeni, hiveli kasvojani sanoen ymmärtävänsä minua hyvin. Hänen vahnin poikansakin oli lainaillut liikkeen tuotteita ennen armeijaan menoa. Mutta siinä oli pieni ehto. Me mentäisiin yhdessä heidän mökilleen. Saisin valita palkaksi mitä halusin. Niin laitoimme inventaarion jälkeen kassiin minua eniten kiihottava asut, (ne mitkä minulla oli aikaisemminkin). Mökillä pukeuduin nihin ja rouva tarjosi minulle vähän likööriä, mikä poisti estot.

Minä 16-vuotiaana panin yli 50-kymppistä, tosin nuorekasta, rouvaa oikein sydämmeni innosta. En ollut koskaan päässyt naisen syliin, joten tämä oli eka kerta.
Rouva huusi ja voihki kuin tapettavana, vaipuen orgasmin kourissa vuoteelle. MInä ruiskin sisään kaikki, mitä tuli.

Kun makasimme siinä vierekkäin, ovi avautui ja rouvan alaston mies tuli makuuhuoneeseen. Sanoi katselleen meitä oven raosta ja nyt saisin tehdä hänellekin jotain. Hän työnsi seisovan kalunsa minulle käteen ja aloin runkkaamaan häntä vähän hämmentyneenä. Sitten hän halusi, että otan sen suuhun, mutta en pystynyt, eikä hän pakottanutkaan. Runkkasin vaan hänet kuivaksi ja halusin kotiin. Hän halusi kuitenkin lämmitää sauna, joten lupasin jäädä yöksi. Saunan jälkeen minulle annettiin vähän juotavaa ja se otti estot pois.

Illalla makkaraa krillatessamme, minulle oli taas saatu kaikki asut ylle, myös upea leninkikin. Vaimo korkkarit ja vähän meikkiä.
Kun mies ensin imi minua, uskalsin sitten lopulta otta häneltäkin ja yön nukuimme kaikki kolme samassa sängyssä.

Sain palkankorotuksen ja upeita vaatteita silloin tällöin, mutta olin aika ahkera vieras heidän mökillään, mutta se onkin toinen juttu.

0

9491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

        Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
        Maailman menoa
        261
        3175
      2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        74
        1244
      3. 66
        1173
      4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        180
        978
      5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

        "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
        Taivalkoski
        47
        876
      6. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        60
        829
      7. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        47
        809
      8. Mitä tekisit jos

        Aamulla vierestäni heräisit
        Ikävä
        45
        732
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        40
        721
      10. Minkä alan

        Ihmisiä kaivattunne on🤔
        Ikävä
        39
        688
      Aihe