J.M:lle

En olisi ikinä osannut arvata suhtautumistasi, kun tulin luoksesi sinä iltana. Olit täydellisen ihana!!! Kysyit nimeäni ja pian esittelit minut kaikille tulevana vaimonasi. Meillä oli niin hauskaa, kun teinit ottivat kuvia ja seuraavaksi esittelit minut heille pomonasi :D Tilannekomiikkaa kerrassaan!

En olisi ikinä uskonut, että suhtauduit noin positiivisesti minuun. Kannattaa siis olla rohkea ja tehdä aloite.
6718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Puheetkin olivat kuin teinillä. Huomautin kaverisi ulkonäöstä tietenkin ihan läpällä. Onneksi en mennyt päin naamaa sanomaan hänelle, olihan se kuitenkin vähän typerä kommentti. Sanoit, että kaverisi saattaisi ottaa itseensä :)

Taisin olla vähän yli-itsevarmalla asenteella. Ajattelinko tekeväni vaikutuksen tiettyihin ihmisiin, kun sanoin, etten haluaisi itse koskaan olla samanlainen. Käyttäytyä niin lapsellisesti, kamerat ja kynät heiluen...Olihan se tottakin, koska mielestäni se olisi vähän alentavaa, ei tulisi mieleenkään.

Oletin aiemmin, että tietyt ihmiset ovat yleensä narsisteja, huomionkipeitä ja siksi en heihin sekaantunut. Sinä iltana sain sinusta aivan päinvastaisen käsityksen.

Äänestä

Oletko filmitähti tai kokki?

Äänestä
  • Olisi mukavaa treffata sinut...?
    Voisin olla pomonasi...

    Äänestä

  • punatukkainen kirjoitti:

    Olisi mukavaa treffata sinut...?
    Voisin olla pomonasi...

    Ja jos haluat olla pomoni, niin tarkoittaako se sitä, että otat minut töihin? Riippuu, millä alalla olet, mutta en ole filmitähti enkä kokki, vaan jotain ihan muuta...

    Äänestä

  • Blondi kirjoitti:

    Ja jos haluat olla pomoni, niin tarkoittaako se sitä, että otat minut töihin? Riippuu, millä alalla olet, mutta en ole filmitähti enkä kokki, vaan jotain ihan muuta...

    Joudut tekemään mitä sanon... siinä se, ihan siisti.

    Äänestä

Rakastan karvaisia apinoita, joille voi laittaa kaulapannan ja sitoa puuhun. Välillä niitä voi ruokkia banaaneilla ja nauttia niiden hypiskellystä niin kuin Barcelonan eläintarhassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Blondi kirjoitti:

En olisi ikinä osannut arvata suhtautumistasi, kun tulin luoksesi sinä iltana. Olit täydellisen ihana!!! Kysyit nimeäni ja pian esittelit minut kaikille tulevana vaimonasi. Meillä oli niin hauskaa, kun teinit ottivat kuvia ja seuraavaksi esittelit minut heille pomonasi :D Tilannekomiikkaa kerrassaan!

En olisi ikinä uskonut, että suhtauduit noin positiivisesti minuun. Kannattaa siis olla rohkea ja tehdä aloite.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu