OSA 2: MATKALLA
ISÄ!! Taas yritän huutaa mut ei siitä tuu mitää, ei vaan lähe ääntä. Siinä kuopan reunalla on joku. "Hölä, Stöo!" Mikä se oli??
Aurinko paistaa vieläki suoraa silmiin, silmiä kirvelee... En nää yhtää mitään. Onko aurinko ain muka noin kirkas? Sit ihan ku se tulis lähemmäs - aurinko! Menee hetki ennen ku mulla välähtää ja tajuun mitä tapahtuu. Joku puhuttelee mua. Ei varmasti oo isä, sen puheesta ymmärtääki jotain... Paniikki!! Toi varmasti raiskaa ja tappaa mut. Nyt mä kuolen!! Sit kuulen sen taas, jostain: "Hölä, Stöo!"
Aurinko - tai joku muu - sokaisee edelleen, jähmetyn paikalleni, en tiä tärisenkö edes... Sit rauhotun jotenki, alan kuulla ja ymmärtää. "Älä liiku, ei hätää! Kaikki on hyvin, en aio satuttaa Sinua!" No sitähän se tarkottaa, oonpa hölmö! Kaikkien tämän ikästen pitäs jo tietää että "Hölä, Stöo!" tarkottaa "älä liiku, ei hätää! Kaikki on hyvin, en aio satuttaa Sinua"! Missä ihmeessä oon muka ollu kaikki kielten tunnit...
Sitten alan taas nähä jotain, enää ei häikäse. Oon ihan rauhallinen ja rento, en tiä mihin se mun pelko hävis, se vaa katos - nyt vaa ootan mitä seuraavaks tapahtuu.
"Tule ylös kuopasta, _Tehoton_. Tule vain, autan Sinua!" Tehoton...??? Taas mulla raksuttaa tyhjää... Tehoton?! Jaah, ei varmaan sit puhunu mulle... "No, tuletko?" Ääni käy jo vähän vaativammaksi. Neuvottomana ja hämmentyneenä kattelen ympärilleni, ja yritän ymmärtää. "Ei ei Gayboy, älä suomenna (arvo)NIMEÄSI!" Nimeäni??? Aah, "Ineffective", nimeni - ei siis Tehoton! Johan älysin!
Nousen jaloilleni, olo tuntuu huteralta. Mies - tai ainaki joku miehen näkönen - ojentaa mulle parin metrin pitusen kätensä. Tartun siihen ja lennän ylös kuopasta, kevyesti ku mikäki höyhen.
"Tule, Pikkuinen, on aika mennä!" Seuraan opastani, päädytään lentokentän tuntumaan. Kyllä ihmiset vähän kattelivat ku paitaan ja shortseihin - ja repaleisiin sukkiin - pukeutunu poikanen roikkuu vanhemman, pukuun sonnustautuneen miehen käsipuoles!
Mies vie mua lentokoneeseen. Ei mua pelota, mielenkiinnolla seuraan opastani - yritän kysyy et eikö meidän pitäs mennä lähtöselvityksen kautta, mut vieläkää en pysty puhuu mitää!
"Ineffective 17Z05X999 paikalla - tööt" - johan nyt on kumma! Mistä tuon muka tiesin sanoo?? Ei jätkästä pitkään aikaan muuta ääntä lähe mut jonku koodin tiän ulkoo?! Komee pitkä tumma miehen näköinen hymyilee ja nyökkää, ohjaa mut ikkunapaikalleni koneen keskiosaan. Siinä ihmettelen vieläki: Tööt?! Miten ymmärsin kaiken muun, mutta toi "tööt" ei mun mielessäni tarkota mitään?
Tajuun vilkasta muita ennen ku istahdan, koneessa on monia suunnilleen mun ikäsiä poikia, ja hyvännäkösiä vanhempia miehiä. Nuorilla pojilla on erilaisii vaatteita: Jollaki on farkut, joillaki verkkarit, joillaki shortsit niinku mulla - eka katoin et yks olis alasti mut ei, oli sillä sentää uimahousut... Useilla ei ole paitaa, vau mikä näky! Joillaki on teepaita tai muuta. Mut noista vanhemmista miehistä päättelen et ovat kaikki samaa porukkaa, kun heillä kaikilla on samanlaiset tyylikkäät puvut, eri väriset vaan. Joillaki on perinteiset mustat tai harmaat, muutamalla valkonen. Sit näkyy sinisiä pukuja, vaaleensinisiä, vihreitä, keltasia, oransseja, punasia, pinkkejä, muutama ruskea ja lila - aika erikoista. Mut kaunista, miesten pukuja sateenkaaren kaikissa väreissä!
Lentokoneen ovet suljetaan - ihan ku missä tahansa lentokoneessa, henkilökunta touhuaa tavallisia lähtövalmisteluja. Nuori poika, ehkä 15 vuoden ikäinen, selittää turvallisuusohjeita. Kaunis poika, pitkä ja hoikka, ihmeelliset, uskomattoman siniset silmät!! Vaaleissa hiuksissa kimaltelee aurinko ja kulta, täyteläiset huulet, valkosina loistavat hampaat.
Paniikkipiikki?? Havahdun siihen hetkeen - poika pitelee kädessään pientä vaaleanpunasta pulloa ja selittää et henkilökunta voi rauhottaa jonku matkustajan matkan aikana jos tilanne jotain sellasta vaatii. Poika puhuu englantia, aksentti on ihan outo - en sellasta koskaan ennen ole kuullu! Mut hyvin saa selvää. Ja kuulostaa ihanalta... Aaaaah...
Poika saa esittelynsä päätökseen, kaikki on valmiina lähtöön. Se sama mies, joka minut tänne toi, juttelee hetken tuon suloisen pojan kanssa, painaa hellän suukon pojan otsalle, istuu sitte mun viereeni, vasemmalle puolelle. Mies hipaisee sormellaan poskeani. Hän hymyilee rohkaisevasti, laskee oikean kätensä vasemmalle polvelleni. Hymyilen takaisin - etsin hetken katseellani nuorta turvaohjeiden esittelijää, mutta en näe häntä enää.
Vielä ennen lähtöä joku, ilmeisesti koneen kapteeni, kuuluttaa jotain, en ymmärrä mitään muuta kuin muutamia sanoja alusta: "Welcome to the Magical Mystery Tour, I hope you'll enjoy the Show!" Mut eikö toi "hope you'll enjoy the show" ollu jostai muusta?? Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band? No - oli miten oli, tällä hetkellä tuntuu et halkeen jännityksestä!! AAAH!!
Kone lähtee nousemaan - jännitän nousuuki vähäsen, mietin mihin oonkaan menossa... Mutta en pelkää. Vieressäni istuva mies ottaa vasemman käteni käsiinsä, tutkiskelee, silittelee ja hieroo sitä, se tuntuu hyvältä!
Tuntuu että nopeutta ja korkeutta tulee koko ajan lisää ja lisää... Nyt vasta tajuan että koneessa ei ole sellasia ikkunoita mihin minä oon tottunu, vilkasen ikkunoita, joka ikkunasta näkyy eri paikkaan! Mietin kuin kauan tässä koneessa istutaan. Muistelen niitä kertoja kun olen lentäny Lontooseen, ja meinaan tosiaan saada sätkyn kun vilkasen ikkunasta - ihan selvästi Lontoo, en voi erehtyä! Päätän kokeilla, muistelen kun Lontoosta lähdettiin, kuvittelen itseni juttelemassa ystäväni kanssa, ollaan menossa Leedsiin.
Äh, ei onnistu - ei se näköjään toimikaan niin! Ikkunasta näkyy vieläki Lontoon eri osia, aika epäloogisessa järjestyksessä - aika mutkitellen sais kävellä tai autollaki ajaa et tämmönen reitti... Ja sit hypätäänki ihan yhtäkkiä johonki ihan toiselle puolelle kaupunkia...
Sit vieressäni istuva mies, jolle en mitään muuta nimeä oo viel edes saanu, painaa mut hellästi tuolini selkänojaa vasten, laskee selkänojaani taaksepäin ja silittelee hiuksiani. Hassua, isä monestikin teki näin kun lapsena ensimmäisillä kerroilla lentokoneessa aloin hermostua! Nyt en pelkää - ei kukaan (ainakaa vielä!) ole mun henkeeni uhkaamas!
Miehellä on mukava matala rauhallinen ääni. Hän puhuu kummallisesti - jotenki ihan outoja tavuja joista kai muodostuu jonkinlaisia sanoja tai lauseita? "Ärff. Lee. Röve. Dixzx. Rose. Lää. Mind. Dolph..." Sit jossain vaiheessa alan ymmärtää. Mies kertoo että olen menossa kouluun (taas?! voi ei), oppisin elämän ja (ilmeisesti jonkun toisen) maailman kauneudesta. Että Jossain on Jotain Kaunista, Hyvää. Näkisin enemmän miehiä kuin koskaan missään muualla tulisin yhdellä kertaa näkemään. Mies lupaa viedä mua aikoihin ja paikkoihin, näyttää kaikenlaisia asioita mitä en osannu kuvitella. Tajuun et noi mitä luulin sanoiks tai tavuiks, onkin lauseita. Mua alkaa nukuttaa... Ihanaa, voi kun olen onnellinen kun tää mies ystävineen mua vie... On tosi hyvä ja rento olo! Mies silittelee edelleen mun hiuksiani. "Nuku vain, pikkuiseni", kuulen miehen sanovan. Nuku jotta virkeänä heräisit."
Seuraava asia minkä tajuan - olen ylösalaisin!! Ihan varmasti!! Säpsähdän, pomppaisin varmaan ilmaan ja kolauttaisin pääni jos en olis vöissä kii! Pakokauhu! Apua apua!! Mitä on ylöspäin?? Miten päin on oikein päin?? Missä, mitä?? IIIK!!! En saa happea... En saa happ...
Tunnen terävän kipeän piston käsivarressani. AAUUUUUUU!!!
...
< = THE END OF PART TWO: DURING THE JOURNEY = >
ISÄ!! Taas yritän huutaa mut ei siitä tuu mitää, ei vaan lähe ääntä. Siinä kuopan reunalla on joku. "Hölä, Stöo!" Mikä se oli??
Aurinko paistaa vieläki suoraa silmiin, silmiä kirvelee... En nää yhtää mitään. Onko aurinko ain muka noin kirkas? Sit ihan ku se tulis lähemmäs - aurinko! Menee hetki ennen ku mulla välähtää ja tajuun mitä tapahtuu. Joku puhuttelee mua. Ei varmasti oo isä, sen puheesta ymmärtääki jotain... Paniikki!! Toi varmasti raiskaa ja tappaa mut. Nyt mä kuolen!! Sit kuulen sen taas, jostain: "Hölä, Stöo!"
Aurinko - tai joku muu - sokaisee edelleen, jähmetyn paikalleni, en tiä tärisenkö edes... Sit rauhotun jotenki, alan kuulla ja ymmärtää. "Älä liiku, ei hätää! Kaikki on hyvin, en aio satuttaa Sinua!" No sitähän se tarkottaa, oonpa hölmö! Kaikkien tämän ikästen pitäs jo tietää että "Hölä, Stöo!" tarkottaa "älä liiku, ei hätää! Kaikki on hyvin, en aio satuttaa Sinua"! Missä ihmeessä oon muka ollu kaikki kielten tunnit...
Sitten alan taas nähä jotain, enää ei häikäse. Oon ihan rauhallinen ja rento, en tiä mihin se mun pelko hävis, se vaa katos - nyt vaa ootan mitä seuraavaks tapahtuu.
"Tule ylös kuopasta, _Tehoton_. Tule vain, autan Sinua!" Tehoton...??? Taas mulla raksuttaa tyhjää... Tehoton?! Jaah, ei varmaan sit puhunu mulle... "No, tuletko?" Ääni käy jo vähän vaativammaksi. Neuvottomana ja hämmentyneenä kattelen ympärilleni, ja yritän ymmärtää. "Ei ei Gayboy, älä suomenna (arvo)NIMEÄSI!" Nimeäni??? Aah, "Ineffective", nimeni - ei siis Tehoton! Johan älysin!
Nousen jaloilleni, olo tuntuu huteralta. Mies - tai ainaki joku miehen näkönen - ojentaa mulle parin metrin pitusen kätensä. Tartun siihen ja lennän ylös kuopasta, kevyesti ku mikäki höyhen.
"Tule, Pikkuinen, on aika mennä!" Seuraan opastani, päädytään lentokentän tuntumaan. Kyllä ihmiset vähän kattelivat ku paitaan ja shortseihin - ja repaleisiin sukkiin - pukeutunu poikanen roikkuu vanhemman, pukuun sonnustautuneen miehen käsipuoles!
Mies vie mua lentokoneeseen. Ei mua pelota, mielenkiinnolla seuraan opastani - yritän kysyy et eikö meidän pitäs mennä lähtöselvityksen kautta, mut vieläkää en pysty puhuu mitää!
"Ineffective 17Z05X999 paikalla - tööt" - johan nyt on kumma! Mistä tuon muka tiesin sanoo?? Ei jätkästä pitkään aikaan muuta ääntä lähe mut jonku koodin tiän ulkoo?! Komee pitkä tumma miehen näköinen hymyilee ja nyökkää, ohjaa mut ikkunapaikalleni koneen keskiosaan. Siinä ihmettelen vieläki: Tööt?! Miten ymmärsin kaiken muun, mutta toi "tööt" ei mun mielessäni tarkota mitään?
Tajuun vilkasta muita ennen ku istahdan, koneessa on monia suunnilleen mun ikäsiä poikia, ja hyvännäkösiä vanhempia miehiä. Nuorilla pojilla on erilaisii vaatteita: Jollaki on farkut, joillaki verkkarit, joillaki shortsit niinku mulla - eka katoin et yks olis alasti mut ei, oli sillä sentää uimahousut... Useilla ei ole paitaa, vau mikä näky! Joillaki on teepaita tai muuta. Mut noista vanhemmista miehistä päättelen et ovat kaikki samaa porukkaa, kun heillä kaikilla on samanlaiset tyylikkäät puvut, eri väriset vaan. Joillaki on perinteiset mustat tai harmaat, muutamalla valkonen. Sit näkyy sinisiä pukuja, vaaleensinisiä, vihreitä, keltasia, oransseja, punasia, pinkkejä, muutama ruskea ja lila - aika erikoista. Mut kaunista, miesten pukuja sateenkaaren kaikissa väreissä!
Lentokoneen ovet suljetaan - ihan ku missä tahansa lentokoneessa, henkilökunta touhuaa tavallisia lähtövalmisteluja. Nuori poika, ehkä 15 vuoden ikäinen, selittää turvallisuusohjeita. Kaunis poika, pitkä ja hoikka, ihmeelliset, uskomattoman siniset silmät!! Vaaleissa hiuksissa kimaltelee aurinko ja kulta, täyteläiset huulet, valkosina loistavat hampaat.
Paniikkipiikki?? Havahdun siihen hetkeen - poika pitelee kädessään pientä vaaleanpunasta pulloa ja selittää et henkilökunta voi rauhottaa jonku matkustajan matkan aikana jos tilanne jotain sellasta vaatii. Poika puhuu englantia, aksentti on ihan outo - en sellasta koskaan ennen ole kuullu! Mut hyvin saa selvää. Ja kuulostaa ihanalta... Aaaaah...
Poika saa esittelynsä päätökseen, kaikki on valmiina lähtöön. Se sama mies, joka minut tänne toi, juttelee hetken tuon suloisen pojan kanssa, painaa hellän suukon pojan otsalle, istuu sitte mun viereeni, vasemmalle puolelle. Mies hipaisee sormellaan poskeani. Hän hymyilee rohkaisevasti, laskee oikean kätensä vasemmalle polvelleni. Hymyilen takaisin - etsin hetken katseellani nuorta turvaohjeiden esittelijää, mutta en näe häntä enää.
Vielä ennen lähtöä joku, ilmeisesti koneen kapteeni, kuuluttaa jotain, en ymmärrä mitään muuta kuin muutamia sanoja alusta: "Welcome to the Magical Mystery Tour, I hope you'll enjoy the Show!" Mut eikö toi "hope you'll enjoy the show" ollu jostai muusta?? Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band? No - oli miten oli, tällä hetkellä tuntuu et halkeen jännityksestä!! AAAH!!
Kone lähtee nousemaan - jännitän nousuuki vähäsen, mietin mihin oonkaan menossa... Mutta en pelkää. Vieressäni istuva mies ottaa vasemman käteni käsiinsä, tutkiskelee, silittelee ja hieroo sitä, se tuntuu hyvältä!
Tuntuu että nopeutta ja korkeutta tulee koko ajan lisää ja lisää... Nyt vasta tajuan että koneessa ei ole sellasia ikkunoita mihin minä oon tottunu, vilkasen ikkunoita, joka ikkunasta näkyy eri paikkaan! Mietin kuin kauan tässä koneessa istutaan. Muistelen niitä kertoja kun olen lentäny Lontooseen, ja meinaan tosiaan saada sätkyn kun vilkasen ikkunasta - ihan selvästi Lontoo, en voi erehtyä! Päätän kokeilla, muistelen kun Lontoosta lähdettiin, kuvittelen itseni juttelemassa ystäväni kanssa, ollaan menossa Leedsiin.
Äh, ei onnistu - ei se näköjään toimikaan niin! Ikkunasta näkyy vieläki Lontoon eri osia, aika epäloogisessa järjestyksessä - aika mutkitellen sais kävellä tai autollaki ajaa et tämmönen reitti... Ja sit hypätäänki ihan yhtäkkiä johonki ihan toiselle puolelle kaupunkia...
Sit vieressäni istuva mies, jolle en mitään muuta nimeä oo viel edes saanu, painaa mut hellästi tuolini selkänojaa vasten, laskee selkänojaani taaksepäin ja silittelee hiuksiani. Hassua, isä monestikin teki näin kun lapsena ensimmäisillä kerroilla lentokoneessa aloin hermostua! Nyt en pelkää - ei kukaan (ainakaa vielä!) ole mun henkeeni uhkaamas!
Miehellä on mukava matala rauhallinen ääni. Hän puhuu kummallisesti - jotenki ihan outoja tavuja joista kai muodostuu jonkinlaisia sanoja tai lauseita? "Ärff. Lee. Röve. Dixzx. Rose. Lää. Mind. Dolph..." Sit jossain vaiheessa alan ymmärtää. Mies kertoo että olen menossa kouluun (taas?! voi ei), oppisin elämän ja (ilmeisesti jonkun toisen) maailman kauneudesta. Että Jossain on Jotain Kaunista, Hyvää. Näkisin enemmän miehiä kuin koskaan missään muualla tulisin yhdellä kertaa näkemään. Mies lupaa viedä mua aikoihin ja paikkoihin, näyttää kaikenlaisia asioita mitä en osannu kuvitella. Tajuun et noi mitä luulin sanoiks tai tavuiks, onkin lauseita. Mua alkaa nukuttaa... Ihanaa, voi kun olen onnellinen kun tää mies ystävineen mua vie... On tosi hyvä ja rento olo! Mies silittelee edelleen mun hiuksiani. "Nuku vain, pikkuiseni", kuulen miehen sanovan. Nuku jotta virkeänä heräisit."
Seuraava asia minkä tajuan - olen ylösalaisin!! Ihan varmasti!! Säpsähdän, pomppaisin varmaan ilmaan ja kolauttaisin pääni jos en olis vöissä kii! Pakokauhu! Apua apua!! Mitä on ylöspäin?? Miten päin on oikein päin?? Missä, mitä?? IIIK!!! En saa happea... En saa happ...
Tunnen terävän kipeän piston käsivarressani. AAUUUUUUU!!!
...
< = THE END OF PART TWO: DURING THE JOURNEY = >
Vastaukset 2
Vanhimmat
aika paska..
sori vaan .
get on toyboy! vai pitäsikos sanoo get on spicse boy?