Omahyväisyys estää kuulemasta Jumalan äänen

Jokainen ihminen syntyy Jumalan lapsena, mutta osallisena syntiinlankeemuksen turmelevasta perinnöstä (1. Joh. 2:2).
Monet ovat varjeltuneet Jumalan lapsina uskovaisten läheisten keskellä, Pyhän Hengen hoidossa Jumalan seurakunnassa. Lapsen oikeuden menettäneille ja Jumalan herättämille ihmisille Jeesuksen seuraajat julistavat parannusta ja syntien anteeksiantamusta (Luuk. 24:47).

Jumalan kutsuu epäuskoista ihmistä yhteyteensä. Tästä kertoo tulevan sunnuntain kirkkovuoden teema etsikkoaikoja. Raamatussa on monia esimerkkejä, joissa ihminen on erityisesti joutunut ratkaisemaan ja valitsemaan, haluaako hän olla kuuliainen Jumalan kutsulle. Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa. Omiin kykyihinsä, ihmisviisauteen ja omaan asemaansa luottaminen estävät usein kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan.

Jumalan tahto on, että ihminen saisi elää hänen yhteydessään läpi elämänsä. Tästä yhteydestä luopunut ihminen pääsee takaisin parannuksen kautta. Se on alusta loppuun Jumalan työ. Augsburgin tunnustuksessa kuvataan parannusta seuraavasti: ”Parannus on katumusta ja pelkoa synnistä, mutta samassa synninpäästön uskomista kuin itse Jumalalta.” Parannuksessa ei ole kysymys suunnan tarkistamisesta vaan kokonaisvaltaisesta mielenmuutoksesta.

Parannussaarnalla on keskeinen asema Jumalan valtakunnan työssä. Sen tehtävänä on herättää epäuskon unessa nukkuvia ihmisiä. Pietari julisti sadanpäällikkö Corneliukselle ja hänen kotiväelleen evankeliumia Jeesuksen nimessä. Silloin Pyhä Henki laskeutui kuulijoitten päälle ja lahjoitti heille uskon ja Jumalan lapsen osan. Tänäkin päivänä heränneellä omallatunnolla olevalle saarnataan syntien anteeksiantamusta. Usko syntyy evankeliumin kuulemisesta ja sen uskomisesta. Kesän aikana on tullut monia viestejä, että ihmiset ovat ottaneet vastaan evankeliumin niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Maallistumisen keskellä ihmiset kaipaavat perustaa, joka antaa toivon, rauhan ja ilon. Kirkkomme Kristinoppi sanoo: ”Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämissämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskonkuuliaisuutta” (KO 1948, 85). Sen vuoksi Jeesuksen seuraajat yhä pitävät esillä Jumalan valtakunnan kutsuvaa sanomaa. Jumalan lapset ovat kylväjiä ja kastelijoita. Jumala antaa kasvun.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Jokainen ihminen syntyy Jumalan lapsena, mutta osallisena syntiinlankeemuksen turmelevasta perinnöstä (1. Joh. 2:2)."

Olenkin aina tervehtinyt kaikkia pikkulapsia Jumalan terveellä. Muutaman kerran ventovieraat lapsen vanhemmat ovat kysyneet, että mitä vitt****ua.
Olen sitten selittänyt heille, että tää teidän 1 v napero on lestaadiolainen.
On siinä muutamankerran meinannut tulla osumaa, ihan sellaista fyysistä luuvitosta.
Kärsivällisesti olen neuvonut naperoiden vanhempiakin tekemään parannuksen.
Yli 2 v lapsia en ole enää Jumalan terveellä tervehtinyt. Sen ikäiset lapset ovat jo syntiin langenneita ja menossa helvettiin.

Äänestä
  • Ei synti vie ihmistä helvettiin vaan armahdattomuus vie ihmisen sinne,Kaikki ihmiset joutuu syntiin mutta kaikkia ihmisiä ei armahdeta.

    Äänestä

Miksi jotakuta pitää tervehtiä jollakin Jumalan terveellä ja vielä kohderyhmää ylimielisesti karsien? Pieni opintomatka etelä-Saksaan / Itävaltaan tekisi Sinulle hyvää; siellä tervehditään tuntemattomiakin Grüss Gott!

Äänestä
  • Götterdämmerung.

    Äänestä

Niin kauan kun sinä puhut Jumalalle, niin kaikki on ihan ok. Mutta jos Jumala puhuu sinulle, on se merkki vakavasta mielen sairaudesta.

Anonyymi aloittaja siis kertokoot omin sanoin, mitä Jumala on hänelle puhunut.
Oliko Jumalalla millainen ääni: Matala, mörisevä, kimakka?
Sanoiko se Jumala, että vanhalestadiukset ovat se ainoa oikea lahko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jokainen ihminen syntyy Jumalan lapsena, mutta osallisena syntiinlankeemuksen turmelevasta perinnöstä (1. Joh. 2:2).
Monet ovat varjeltuneet Jumalan lapsina uskovaisten läheisten keskellä, Pyhän Hengen hoidossa Jumalan seurakunnassa. Lapsen oikeuden menettäneille ja Jumalan herättämille ihmisille Jeesuksen seuraajat julistavat parannusta ja syntien anteeksiantamusta (Luuk. 24:47).

Jumalan kutsuu epäuskoista ihmistä yhteyteensä. Tästä kertoo tulevan sunnuntain kirkkovuoden teema etsikkoaikoja. Raamatussa on monia esimerkkejä, joissa ihminen on erityisesti joutunut ratkaisemaan ja valitsemaan, haluaako hän olla kuuliainen Jumalan kutsulle. Taivaallinen Isä odottaa, että herätetty ihminen kääntyy hänen puoleensa. Omiin kykyihinsä, ihmisviisauteen ja omaan asemaansa luottaminen estävät usein kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan.

Jumalan tahto on, että ihminen saisi elää hänen yhteydessään läpi elämänsä. Tästä yhteydestä luopunut ihminen pääsee takaisin parannuksen kautta. Se on alusta loppuun Jumalan työ. Augsburgin tunnustuksessa kuvataan parannusta seuraavasti: ”Parannus on katumusta ja pelkoa synnistä, mutta samassa synninpäästön uskomista kuin itse Jumalalta.” Parannuksessa ei ole kysymys suunnan tarkistamisesta vaan kokonaisvaltaisesta mielenmuutoksesta.

Parannussaarnalla on keskeinen asema Jumalan valtakunnan työssä. Sen tehtävänä on herättää epäuskon unessa nukkuvia ihmisiä. Pietari julisti sadanpäällikkö Corneliukselle ja hänen kotiväelleen evankeliumia Jeesuksen nimessä. Silloin Pyhä Henki laskeutui kuulijoitten päälle ja lahjoitti heille uskon ja Jumalan lapsen osan. Tänäkin päivänä heränneellä omallatunnolla olevalle saarnataan syntien anteeksiantamusta. Usko syntyy evankeliumin kuulemisesta ja sen uskomisesta. Kesän aikana on tullut monia viestejä, että ihmiset ovat ottaneet vastaan evankeliumin niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Maallistumisen keskellä ihmiset kaipaavat perustaa, joka antaa toivon, rauhan ja ilon. Kirkkomme Kristinoppi sanoo: ”Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämissämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskonkuuliaisuutta” (KO 1948, 85). Sen vuoksi Jeesuksen seuraajat yhä pitävät esillä Jumalan valtakunnan kutsuvaa sanomaa. Jumalan lapset ovat kylväjiä ja kastelijoita. Jumala antaa kasvun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu