Minut tuhottiin tässä elämässä. Niin pahasti ettei sitä enään saa takaisin. Kaikkki otettu pois
En enään ikinä tule kokemaan enkä olemaan mitään.
En tiedä mitä enään voin tehdä
Kärsin kokoajqn sellaistq kärsimystä jota eivoi sietää.
En enään ikinä tule kokemaan enkä olemaan mitään.
En tiedä mitä enään voin tehdä
Kärsin kokoajqn sellaistq kärsimystä jota eivoi sietää.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Myös minut tuhottiin. En pääse yli asiasta ja tuntuu etten tule olemaan enää mitään. Kuin olisin tuomittu loppu elämäksi tähän olotilaani ja elämääni ja kaikki aiemmat ponnistelut menivät hukkaan. Tuntuu, ettei ole enää voimia ponnistella ylös, vaan alistun nykyiseen elämääni. Voimia sinulle.
Millä tavalla sinut tuhottiin? Tapahtuiko se ihmissuhteissa vai työssä, tai taloudellisesti, vai ehkä kaikissa?
Tuon tapaisesti tuntuu minustakin
"poiuytfdfghj"
Meitä on monta, joilta on kaikki pilattu.
Näköjään sellaista tehdään yleisemminkin
"poiuytredfgh"
Voin samaistua. Yritin pyytää apua, mutta ilmeisesti avunhuutoni oli liian hiljainen tai kukaan ei välittänyt tarpeeksi kuullakseen. Nyt on jo liian myöhäistä, sillä luovutin jo kauan sitten. Enää en ole muuta kuin elävä kuollut, joka haluaa vain päästä kärsimyksistään, mutta ilmeisesti en ansaitse sitäkään.
Näin minullakin, ja vaikka mitä kauheeta tässä joutuu parasta aikaakin kokemaan,
niin kauheeta etten ois voinut edes kuvitella,
niin minulla on kuitenkin se että tulin kylläkin siinä mielessä väärään ketjuun, että minä en masennu millään, koska siis en luovuta koskaan, vaan kuoleman jälkeen tulen jatkamaan väitteitäni. Ja se on varma.
"poiuytresdfgh"
Mikään ei tunnu enää miltään.
Mikään ei hetkauta.
Minä vaan olen. Ja olen pitkään. Tämä katotaan loppuun. Maailman tappiin asti.
joo
"poiuytrdfgh"
Voisko masennus tulla siitä, että ihmiset lannistuu henkisen kärsimyn edessä ?
Jos sen kanssa kamppailee menoa riittää , eikä aika käy pitkäksi !
"poiuytrdfgh"
Minä kun soittelin auttaviin puhelimiin muusta syystä en masennuksen syystä, mikä oli sinällään virhe koska ne on kai tarkotettu lähinnä masentuneille avuksi, mutta sitä ihmettelin vaan että miksi siellä on niin lannistavat elämänohjeet, minä ainakin semmosilla voisin jopa masentua. Kaikkee semmosta opettavat että valeelle pitää antaa periksi niinkuin he ovat antaneet jne.
"poiuytredfgh"
Se on vain kaikki kiinni motivaatiosta ! Motivaatio, tähtäyspiste voi todella täysin kadota ja sitten tuollainen ei voi onnistua, lannistuu, luovuttaa. Sivusta olen seurannut just tuota, että ihminen pärjää kun se yrittää eikä lannistu, mutta se on silloin aika tervekin kuitenkin sekä sillä varmaan on rakastavaa tukijoukkoakin. Nämä eivät ole vain tahdon asioita, en itse ainakaan tiedä, miten itse voisin vaikuttaa motivaationi rakentamiseen, että jaksaisin eteenpäin. Kirjoitti eräs Muu.
Minä olen yksi joka tähän ketjuun jo kirjoitin. Sanoit juuri oikein tuon eli tähtäyspiste ja suunta on hävinnyt, ei ole enää mitä tavoitella.
Tukijoukkoja ei ole koskaan ollut ja on itse pitänyt pyristellä elämässä eteenpäin. Jotenkin myös koen nyt, että viimeisin kymmenen vuoden ponnistelu oli turha ja olen palannut lähtöruutuun.
Muistan yhden psykiatrin/terapeutin viisi vuotta sitten minulle kommentoineen, että pitkälle voi päästä yrittämällä ja ponnistelemalla, mutta mielestäni tarkoitti tuossa kohtaa minun loppupelissä olevan lahjaton ja ongelmieni olevan omaa syytäni. No se hoitosuhde loppui myös siihen käyntiin. Keväällä alkanut terapia ei ole saanut minua tästä suunnattomuudesta nousemaan.
Tuhkasta nousee Feeniks-lintu.
Ei saa jäädä yksin, se on tärkeintä. Pitää löytää yhteys muihin, vaikka millä tavalla ja mistä. Eikä pidä koskaan väheksyä sitä, että hakee yhteyttä muihin. Eikä sitä tapaa, millä sitä hakee.
Anonyymi
23.8.2019 15:37
Asiat alkoi mennä lisää päin p:tä ja h:ta, kun nyökkäilyn ja lisäksi aloin 'keskustella' naapureiden kanssa, kun muka pitää olla sosiaalinen.
Vuosia meni kivasti. Nyt olen tajunnut, että naapurini ovat yksiä uteliaita ja kateellisia kyynääjiä.
Jos menee mielenterveysjärjestelmään sellaisen kärsimyksen kanssa mistä tässäkin ketjussa on kirjoitettu, kokemuksen todellisuus mitätöidään ja patologisoidaan. Apua ei heru kuin reseptihuumeiden muodossa. Ihmisarvo noruu viemäriin. Toisesta päästä tulee ulos zombi ja diagnosoitu, vajaavaltainen kansalainen.
Ymmärrän myös mitä tarkoittaa "Minut tuhottiin tässä elämässä". Tiedän tarkalleen sen kohdan elämässäni kun minut tuhottiin, kun sieluni pimeni ja olin vielä nuori, elämä kyllä jatkui, pohja kolisten katse aina alaviistoon ja vaikka olen jo melkein vanhus en tunne olevani minkään ikäinen enkä mistään kotoisin. Naapurissa juhlitaan jo toista vuorokautta, sieltä kuuluu nauru ja räkätys, ei se minua haittaa, on vain pohjaton ikävä jotain mitä ei voi saada
Ratkaisukeskeinen terapia