minun kanssani. Sulla koittaa ihan uudet tuulet mun kanssa. Ei enää mitään hampurilaisia ja pitsoja. Alkoholin lopetat kokonaan ja sokeri/hiilarituotteetkin. Ovat myrkkyä keholle. Mä teen susta terveen näköisen ja kokoisen miehen. Odotan jo että päästäisimme saman katon alle. Mulla on jo suunnitelmat valmiina. Lapsia ainakin vuoden sisällä ja omakotitalo 1 tai 2 koiraa. Auton saat kyllä hankkia. Lapsia en rupee kuskaamaan yleisillä kulkuneuvoilla. Jostakin voin tingitä, mutta vain sen aikaa että se tapahtuu kuitenkin myöhemmin. Toivon että ymmärrät että sun parastasi mä vaan tahdon tässä.
Kyllä se lihansyöntisi loppuu kun alat olemaan
Anonyymi
34<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ompa kyllä somasti ajateltu! Voi että :) kaunista. Ehkä osaat kasvattaa oikeanlaisen ihmisen minusta sitten. <3
Toi on naisen puhetta.
Mulla on kasvatus veressä, vaikka mulla ei ole lapsia. Mä tiedän kyllä sen, mikä on parasta mulle on myös hänelle. Kaikki on ilolla ja hartaudella suunniteltu.
Toisaalta osaan aistia ympäristöstä ja ihmisistä asioita, joten kaikki käy luontevsmmin oineassa ympäristössä.
Tomeruus on seksikästä.
Niin tai näin tiedän asiat ain parhain päin.
Okei. Sähän sitten oikea Olympia olet.
Aaah kirotusvire, siis Olympias.
Kunnon hotbabe. Suomenlipussa sitä odotellaan.
Älä noin sano! Kyllä se kavaljeeri haluaa lihaa syödä, mutta uuden tavan mukaan lihanuija vaan otetaan suusta pois. Ollaan vain syövinään ja imetään lihasta mehut pois, Muutamia minuutteja se juttu vain kestää, kun nuija alkaa työntää mehujaan.
Karsee ajatus jos nainen paljastuisi wegemonsteriksi...
Vege- ja bridezilla. Karkuun heti äkkiä.
Suoraan sanottuna en ole wegeruoan kannattaja vaikka syönkin lihaa harvoin.
Nää jutut on niin avaruudesta mulle. Itse suosin kaikkea yksinkertaista ja aitoa.... rasvainen maito voi lisäaineeton ruisleipä ja kuten vanha sanonta "perunat kuorineen ja läski karvoineen" niistä pidän kii.
Olen aina ihaillut määrätietoisia ja dynaamisia naisia.Siis harmaavarpusten lisäksi btw.
Heille ja vain ainoastaan heille hyllyssäni, aina valkoinen zirkoinein koristeltu kolmirivinen talutuspanta. Ja se upea pinkki koppalakki.
Saat öljytä mun 6-pakin anytime olettaen, et Gluteus Maximus täyttää laatukriteerit.
Hell or Heaven just Don't b borin'. Please.
1.+Lihansyönti+(punaisen)+on+koko+ajan+vähenemässä+ilman+naistakin,+kokonaan+tuskin+jää+ainakaan+kana+koskaan
2.+Kaupunki+ja+kerrostalo+aina.+
3.+Autolla+ei+ihminen+tee+yhtään+mitään.+Raidevehkeet+kulkee+ikkunan+alta.+Lapset+kulkee+pienempänä+laatikkopyörällä+ja+isompana+omilla+pyörillä.
4.+Alkoholi+on+nollissa+muutenkin+kun+oluet+mulla+on+0,0%+
5.+Enintään+kaksi+lasta+ja+kissa+tai+pari+
Ja+näin.
Et ole tuhoamina haluat auton.
Haluat auton talon et ole tuhkamuna
Et ole suomilainen
Hiekan pitää valua. Se erottaa tatit setista. Joohan.
Kaalia riittää.
Kuulostaa kauhealta, naisen mielipide.
Tai lähinnä toi esitys.
Samaa mieltä itse kun tuollainen päällepäsmäri ja ehtojen sanelija ja määräilijä toimii minulla karkottimena. Tää on miehen mielipide.
Niin, vaikka aloitus on huumorilla kirjoitettu, ehkä vähän pehmeämpi tyyli voisi olla miellyttävämpi, siis jos kummankaan tarvii määrätä tai päällepäsmäröidä lainkaan. Tämä naisen mielipide.
Toimiva parisuhdehan on tasapainoinen ja kumpikin joustaa jostain aina välillä, sellainen harmonia on koko jutun tavoite.
Jännä olisi nähdä kuinka kaksi vahvaa osapuolta tappelis joka asiasta alkaen vessapaperin väristä ja merkistä!
En tiedä, keneltä tuo viesti on mutta pidän tuosta päättäväisyydestä ja tarmokkuudesta. Siinä on nainen isolla N:llä, joka laittaa asiat kuntoon! Ihana!
Naisen lihan syönti lisääntyy vaan kun mun kanssa on.
Ja mun maidoilla kurlaat alas!
Vaikka tää nyt oli miehille suunnattu provo, mutta silti tää herätti kommentoimaan.
Ensinnäkin toi sokerin, hiilihydraattien, lihan ja rasvaisen ruoan kokonaan lopetus ei ole minusta mitenkään terveellistä.
Kaikki ravintosuositukset johtuvat suomalaisesta hyvinvointivaltion kansansairauksien lisääntymisestä eli sydän ja verisuonitaudit. Suosituksilla siis yritetään vain estää suurkulutus ei hävittää kokonaan ruokavaliosta.
Ihminen tarvitsee elimistönsä normaalisti toimimiseen myös suolaa, rasvaa ja punaista lihaa, mutta suomalaiset syövät niitä usein omassa ruokavaliossaan liikaa ja se johtanut ylipainoisuuteen sekä sydän ja verisuonitautien yleistymiseen.
Tätä hillitäkseen on alettu ohjeistaan ja rajaamaan noiden tuotteiden käyttöä, mutta ehdottomasti se ei tarkoita että älä syö ollenkaan punaista lihaa, suolaa ja rasvaa. Ihmisen elimistö lyö tilttiin jos natriumia ja rasvaa ei elimistö saa tarpeisiinsa tarvittavaa määrää. Itse olen epäillyt että mulla on saattanut olla jotain suolan puutos oireita, koska luulen etten saa ruokavaliossa suolaa tarpeeksi.
Hiilihydraatit ovat päivittäisen ruokavalion tärkeimpiä rakennusaineita ja itse kun urheilen oikein hikiurheilua niin noi tehot vaan ei ole kykyihini nähden maksimaaliset jos sen päivän ruokavalio on ollut vähän hiilihydraatteja ja proteiinia sisältä. Olen lihaksisltani veltto, jaksamaton ja vetele kuin makaroni ja urheilusuoritus jää vaisuksi, siihen nähden mihin tiedän parhaimmillani pystyväni
Ylipainoisten tai sellaisten joilla selkeästi on lihan, suolan ja rasvan käyttö niin suurta että on terveysriski. Niille on hyvä vähentää mutta en itse menisi ainakaan aseella uhaten pakottamaan jotain painoindeksillä 18-16 olevaan äärimmäisen hoikkaa, urheilua harrastavaa ihmistä yhtään karsimaan omaa ruokavalioo. Siinä keikahtaa äkkiä sairaalloiseen laihuuteen ja syömishäiriöön mutta sille puolelle missä ei syödä liikaa vaan sillä puolen missä karsitaan liikaa syömisiä kunnes se on se yksi omena päivässä enää. Ja se ei ole yhtään sen terveellisempää kuin ylipainoinen lihan yletön mättääjä
Lihansyönnin vähentäminen johtuu nykyään lähes nimenomaan siitä että ihmisistä on tullut luonteeltaan niin HEIKKOJA etteivät kestä elämän monimuotoisuutta ja maailman todellisuutta eli sitä me olemme petoja petojen joukossa.
Kyse on eettisyydestä muka-tiedostavia eläimiä kohtaan ja siihen päälle tämä vihervittu yksinkertaisten apinoiden jauhanta kuinka suomalainen tuhoaa maapallon pelkästään laittamalla lihaa suuhun.
Nekrujen ja muiden lisääntyminen holtittomasti ei tuhoa muka maapalloa, mutta täällä pitää miettiä pala kerrallaan saako syödä vai ei.
MIKÄÄN ei ole vastenmielisempää kuin aivopillupentujen jauhanta eettisistä arvoista ja siihen nämä nykyiset ravintosuositukset tähtäävät.
Tämä koskee myös niitä säälittäviä riukukäsi "miehiä" jotka aiheen edessä "pullistelevat" että saisivat niiltä tyhmiltä naisilta hyväksyntää ja siten myös pillua.
Ihminen on eläin ja peto. Totu ajatukseen.
homo sapiens on lihansyöjä laji. Siihen minäkin uskon ja pidän myöskin osittain täydellistä lihan syömisestä kieltäytymistä homo sapiens lajin luontaisen luonteen kieltämisenä.
Ihmisillä on erilaisia muotivirtauksia kaikissa asioissa, kasvisruokailu on nyt oleva ruokakulttuurin muoti-ilmiö. Itse en koe tarvetta karsia lihan syöntiä, sillä syön punaista lihaa suositusten mukaan ehkäpä jopa liian vähän lihan hinnan takia.
En viitsi ostaa 6-13 euroa maksavaa sian tai naudanlihapihviä sisältävää pakettia kun paljon halvemmalla lähtee isompi määrä jotain muuta.
Silti himoitsen sellaista ihanaa lehtipihvi tai pippuripihvi pakettia hyllyllä ja haaveillen että kun tulee tilipäivä niin sitten... enkä tule itse koskaan pystyyn olemaan ilman lihaa. enkä edes halua pystyä. Tarvitsen proteiinia jotta saan lihaksista irti enemmän urheillessa!
Sori, viestini ei ollut sinulle vaan aloitukseen.
Olen samaa mieltä.
En vain ymmärrä sitä että ihmisen luontaisia tarpeita rajoitetaan tai samaan aikaan kun ihmiset kohtelevat toisia ihmisiä ynseästi, ylpeästi, pettävät ja ties mitä niin sitten kuitenkin ei saisi syödä lihaa joka on maailman luonnollisin asia ihmiselle.
Olen enemmän kissaihmisiä.