Aspergerit kiusaavat

Aspergeroireinen osti minulta työkalun ja ei osaa itse etsiä käyttöhjetta netistä. Tukeutui muistini varaisiin ohjeisiin, jotka olivat sinnepäin muttei aivan pilkulleen. Sanoi tulevansa takaisin, toivottavasti ei tule ja lukee ja ymmärtää lähettämäni Bilteman käyttöhjeen.

Ex vaimoni ja kolme lastani ovat aspergereita ja kiusaaminen jatkuu elatusapumaksun muodossa nuorimmaisesta pari vuotta vielä. Yhteisomistuksessa oleva asunto on myynnissä alihintaan ja jos se menee kaupaksi, niin assi tuhoaa elämäntyöni. Asunnosta 2/3 osaa on oikeasti minun. Aspergerit koska ovat mieluiten yksin, aikuiset lapsetkaan ei käy katsomassa isäänsä saatika soittele. Assit tulee jättää rauhaan, se on paras hoito.

Ikävintä on julkisen sektorin aspergeroireisuus, empatiaa, keskustelukykyä ja avarakatseisuutta ei kommunistella ole. Verotus ja ddr-politiikka aiheuttaa sodat, köyhyyden ja kurjuuden.
4180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän se assi edes ymmärtänyt käyttöhjetta ja luulee varmasti että huijaan vaikka lupasin antaa rahat takaisin jos terän vaihto ei oikeasti toimi. Varmasti työkalu on toiminut kun myin, koska testaan myymäni tavarat ennen myyntiä. Olen viimeaikoina tavannut pelkkiä asseja, jotka elävät yksin ja kaipaavat ohjaavaa henkilöä johon tukeutua. Olen saanut aivan tarpeekseni aspergeista ja kuukaan ei suojele aspergeroireisilta, edes yhteiskunta. Esim vanhuksen päälle saa ajaa autolla suojatiell ja selviää ehdonalaisella.

Äänestä

Hupaisa tämä palsta. Ihmiset senkun leimaavat toisiaan. Osoittelevat sormella ja haukkuvat sairaaksi. Patologista touhua sinänsä.

Eiköhän nuo sinunkin ihmissuhdeongelmasi ratkea ihan toisenlaisin konstein. Peiliin katsomalla, neuvottelemalla, ja etäisyyden otolla silloin kun se ei onnistu. - Hyvin rumasti puhut omista lapsistasi, sitä paitsi.

Äänestä

Ei assi ymmärtänyt manuskaa ja piti näyttää kuinka terä vaihdetaan ja antaa työhjeitakin vaikka laite on ollut assilla jo pari viikkoa. Toivottavasti diili on nyt ohi ja urheilla pitää jotta pysyy järjissää aspergreiden maailmassa.

Äänestä

Aspergerystäväni on samanlainen. Hermot menee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aspergeroireinen osti minulta työkalun ja ei osaa itse etsiä käyttöhjetta netistä. Tukeutui muistini varaisiin ohjeisiin, jotka olivat sinnepäin muttei aivan pilkulleen. Sanoi tulevansa takaisin, toivottavasti ei tule ja lukee ja ymmärtää lähettämäni Bilteman käyttöhjeen.

Ex vaimoni ja kolme lastani ovat aspergereita ja kiusaaminen jatkuu elatusapumaksun muodossa nuorimmaisesta pari vuotta vielä. Yhteisomistuksessa oleva asunto on myynnissä alihintaan ja jos se menee kaupaksi, niin assi tuhoaa elämäntyöni. Asunnosta 2/3 osaa on oikeasti minun. Aspergerit koska ovat mieluiten yksin, aikuiset lapsetkaan ei käy katsomassa isäänsä saatika soittele. Assit tulee jättää rauhaan, se on paras hoito.

Ikävintä on julkisen sektorin aspergeroireisuus, empatiaa, keskustelukykyä ja avarakatseisuutta ei kommunistella ole. Verotus ja ddr-politiikka aiheuttaa sodat, köyhyyden ja kurjuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu