Kuningattarenranta - suuri utopia

Anonyymi

Ilttarissa kutsuttiin Hjalliksen vuonna 2011 perustamaa Sipoonrannan uutta asutusaluetta utopiayhteisöksi, joka jäi kesken. Pääkaupungin kupeessa sijainnut Sipoonranta oli vielä jotenkin järkevä verrattuna Ditten Kuningattarenrantaan, joka sijaitsee 100 km päässä pääkaupungista.

702

11845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo, ihan Dille homma!

    • Anonyymi

      Ei pääse junalla eikä bussilla eikä varmaan taksillakaan

    • Anonyymi

      Tälle nauretaan vielä pitkään. Saas nähä milloin didde hakee uutta työpaikkaa?

      • Anonyymi

        Puoluekirja ei tuo pätevyyttä. Surkeinta on, että puoluekirjan avulla virkansa saanut uskottelee itselleen saaneensa sen osaamisensa perusteella.

    • Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni palstalle kirjoittajaa käy edes töissä...

      • Anonyymi

        Oletko itse puolueen järjestämässä suojatyöpaikassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ainakin yksi joka ei käy päivätöissä. Muita?

      • Anonyymi

        Minua taas kiinnostaa se kuinka moni kirjoittajista tekee tuottavaa työtä? Ei siis sutta ja sekundaa, kuten esimerkiksi Lindroosin projektit.

    • Anonyymi

      Kirjoitan ahkerasti, saan kansanedustajan hyvää eläkettä!

      • Anonyymi

        Siinä meni pohja sinun kirjoittelulta. Valheiden varaan kirjoitettu. Kansanedustajan eläkkeellä leveily on vain katkeruutta siitä että saat omasta mielestäsi liian vähän mitä teetkin tai olet tekemättä. Yrität kompensoida katkeruuttasi solvaamalla ja jakamalla potkuja muille. Ajamalla muita ahdinkoon saat itse tyydytyksen tunteen omaan ahdinkoosi. Aika karmea tapa elää arkea ja luoda pahaa oloa kanssaihmisille, varmaan yksinäistäkin.

        Toivon että löydät tasapainon elämääsi ja asioita ympärilläsi joiden vuoksi kannattaa elää. Jokainen päivä on lahja.

    • Anonyymi

      Minäkin olen eläkkeellä, en ole katkeroitunut vaan huvittunut. Huvittunut siitä, että kaupungissa, jossa ei ole edes välttämättömiä peruspalveluita säästösyistä, järjestää asuntomessuja, joiden hintalappu on järjetön kantokykyyn nähden.

      • Anonyymi

        Viimeistään silloin hymy hyytyy kun tulee tarve äkilliselle terveydenhoidolle. Iän myötä se on ajan kysymys.

        Faktaa on myös se että ettei kaupungin palveluja ylläpidetä asukkaiden eläketuloilla. Siinä huvituksen keskellä kannattaisi miettiä miten kaupunki pystyisi ylläpitämään edes nykyisen palvelutason.

        Valtionosuusjärjestelmässä tasataan kustannustekijöiden ja tulopohjan eroja.
        Peruspalvelujen järjestämisen kustannuksiin vaikuttaa ensinnäkin se, kuinka paljon kunnan asukkaat tarvitsevat palveluita. Tähän vaikuttaa muun muassa asukkaiden ikärakenne ja sairastavuus. Toiseksi palvelujen järjestämisen kustannuksiin vaikuttavat muutkin tekijät, kuten asukastiheys, kaksikielisyys ja vieraskielisten määrä. Valtionosuusjärjestelmän kustannustekijöiden tasauksessa otetaan edellä mainitut kustannuseroja selittävät tekijät huomioon.

        Toiseksi kunnan taloudellisiin edellytyksiin järjestää palvelut vaikuttaa se, millainen tulopohja kunnassa on. Kuntien väliset erot asukaskohtaisissa verotuotoissa ovat huomattavat. Tämän takia valtionosuusjärjestelmään kuuluu myös tulopohjan erojen tasaus kuntien välillä. Lisäksi peruspalvelujen valtionosuuteen kuuluvat erityisen harvan asutuksen, saaristokunnan ja saamen kotiseutualueen kunnan lisäosat sekä valtionosuuteen tehtävät vähennykset ja lisäykset.

        Mikäli kunnan keräämät verotulot eivät riitä lakisääteisten peruspalvelujen järjestämiseen, niin se saa valtionapua. Sinänsä varsin hyvät verokertymät omaava Loviisa ei juurikaan saa verontasausta.
        Mihin siis Loviisan verorahat oikein katoavat? Viimeisin moneypit löytyy itärannalta ja sen huvituksen nimi on Kuningattarenranta. Terveysasemia on suljettu ja terveyspalveluihin on kohdistettu säästötoimia. Siitä huolimatta kaupunginjohtajan palkkatasoa nostettiin hankkimalla sille kallis ökymaasturi. Veronmaksat maksavat veroja saadakseen peruspalveluja. He eivät maksa veroja esimerkiksi sen takia, että johtaja saa ajaa bemulla. Eikö päättäjiä yhtään hävetä? Soten tullessa kaupungin verotulot ainakin puolittuvat ja viimeistään silloin verorahoilla huvittelu loppuu. Mikä on velkojen maksukyky sen jälkeen? Sitä ei ole ollenkaan arvioitu vähän aikaan esillä olleessa riskianalyysissä, jota voi vain kuvata sanoilla ala-arvoinen tuherrus. Tilinpäätöksessä olevan tiedon mukaan velkaa on jo 127 miljoonaa, joten veronmaksajilla riittää maksettavaa!

        Esität halitsevasi suvereenisti talousasiat, paremmin kuin kukaan muu. Silti koko järjestelmäsi nojaa siihen että valtio maksaisi tukien ja apujen muodossa kaikki peruspalvelujen kustannukset. Koko unelmasi perustuu siihen että Loviisa eläisi valtion kassasta. Mitä jos kaikki Suomen kaupungit perustaisivat tulevaisuuden talouden näin typerälle pohjalle?

        -lapset saavat pärjätä huonossa sisäilmassa
        - liikuntapaikkoja ei pitäisi rakentaa
        - virkistysalueet ovat turhia
        - paikalliset yritykset on kirosana
        - kaupunginjohtaja on henkilökohtainen vihan kohde
        - virkamiehet tekevät kaiken väärin

        Mitä muuta kuin eläkeläiset ja kelataksi sinun Loviisaan jää?

        Oletko todella noin tietämätön? Se ei mene sinulla jakeluun, että ihmiset muuttavat kasvukeskuksiin työpaikkojen perässä. Tälle sinänsä ikävälle kehitykselle ei Loviisa voi mitään. Loviisasta ei puutu tontteja vaan satoja työpaikkoja. Onko sinulle suuressa ylimielisyydessäsi tullut mieleen miksei Loviisa ole pystynyt pitämään asukkainaan edes täällä töissä olevia? Sitä voi kysyä, vaikka seuraavassa kaupungin johtavien viranhaltijoiden kokouksessa, jossa on mukana useita johtavia viranhaltijoilta, jotka eivät ole muuttaneet Loviisaan. Miksi?

        Järjestelmän tulisi nojata siihen, että verotuloja käytetään ensisijaisesti lakisääteisten peruspalvelujen rahoittamiseen. Mikäli kunnan verotulot eivät siihen riitä, niin kunta saa valtionapua. Loviisalla on varsin hyvät verotulot ja se ei saa paljoa valtionapua, joten minne verotulot oikein valuvat? Kaupungin päättäjät ovat esimerkiksi sulkeneet mm. terveysaseman alle 50 000 vuosittaisen säästön takia, mutta samanaikaisesti suunnitellaan mm. 1,5 miljoonaa maksavan täysin tarpeettoman kelluvan sillan rakentamista. Tässä vain yksi esimerkki verorahojen kohdentamisesta.

        Esittämäsi ranskalaisin viivoin merkitty lista on sinun oman pääsi sisällä syntynyt harhainen rakennelma, johon tosin itse uskot. Vihasta sen verran, että tunnut todella vihaavan kaikkia kaupunkilaisia, jotka esittävät perustellusti omia mielipiteitään.

        Virkistysalueet ovat päättäjien mielestä turhia, koska he sallivat kaupungin metsien raiskaamiseen.

        Taidat itse olla tietämätön tai vain täynnä omaa kuviteltua paremmuudentunnetta. Hyvin monet kasvukeskuksissa asuvista perheistä etsii lyhyen ajomatkan päästä edullisempaa ja rauhallisempaa asuinpaikkaa. Nykyään myös osittainen etätöiden mahdollisuus ohjaa etsimään kotia lyhten ajomatkan päästä. Onhan tuo sinun, jossei viha, niin sairaalloinen virkamiesten jahtaaminen aika läpinäkyvää. Eikö eläkkeellä olisi jotain muutakin tekemistä? Aika ikävältä ajavietteeltää vaikuttaa. Pelkkää negatiivisten asioiden märehtimistä. :(

      • Anonyymi

        Voi kuule, vaikka kuinka koet olevasi kaikessa oikeassa, se ei täällä oikeassa elämässä mene niin kuin Suomi24 valtakunnassasi. Tottakai katsot kaiken omalta kannaltasi, ethän voi kaiken tämän paatoksen jälkeen nähdä yhtään hyvää,... meinasin kirjoitaa jotain ajankohtaista, mutta tulinkin siihen tulokseen että kirjoitustesiperusteella et näe Loviisassa yhtään mitään hyvää. Miksi edes kärsit täällä, olet pauhannut täällä niin kauan kuin muistan? Olen itse ajanut n. 30 vuotta Helsinkiin töihin ja en näe siinä mitään ongelmaa, etenkin kun tie on hyvä jne. Tunnen kymmeniä henkilöitä, joilla on sama suunta päivästä toiseen, Palkat on ihan toista luokkaa ja matkakulut otetaan huomioon verotuksessa. Ei kaikki ole yhtä saamattomia ja tyydy vain toisten tekemisistä valittamiseen verkossa. Älä päätä toisten puolesta, vain että saat omalle asiallesi jotain pohjaa, varsinkaan jos ei ole koko asiasta mitään omakohtaista kokemusta. Toiset ovat valmiita telemään enemmän kuin toiset. Älä myöskään päätä mitkä tontit pitää ostaa tai mikä alue ihmisiä pitää kiinnostaa. Jos Koskenkylä ei vetänyt kun siellä oli peruspalveluita, saattoi vika olla jossain muussa?

        Ei asiallisessa keskustelussa ole mitään vikaa, eikä kukaan ole niin edes väittänyt. Et vain tahdo ymmärtää, että kysessä ei ole se kenestä kirjoitat, vaan miten kirjoitat. Täällä ei ole mitään lähettiläitä, vaan ihan normaaleja asukkaita, joita ärsyttää jatkuva Loviisan mustamaalaus. Kuinka täällä on kaikki päin hemmettiä ja kenenkään ei pitäisi tänne muuttaa. Sinulle kauheinta olisi asuntomessujen onnistuminen, en usko että toipuisit siitä koskaan. Itse todellakin toivon että ne tuo tänne lisää ihmisiä. Mitään ei saa ilmaiseksi, eikä ilman tekemistä.

        Tuota loppua monologiasi en edes jaksanut lukea, liikaa hienoja sivistysanoja kummallisessa järjestyksessä.

        Relaa vähän, juo vaikka tilkka sherryä tai jotain, mitä te älyköt nyt sitten siemailettekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko todella noin tietämätön? Se ei mene sinulla jakeluun, että ihmiset muuttavat kasvukeskuksiin työpaikkojen perässä. Tälle sinänsä ikävälle kehitykselle ei Loviisa voi mitään. Loviisasta ei puutu tontteja vaan satoja työpaikkoja. Onko sinulle suuressa ylimielisyydessäsi tullut mieleen miksei Loviisa ole pystynyt pitämään asukkainaan edes täällä töissä olevia? Sitä voi kysyä, vaikka seuraavassa kaupungin johtavien viranhaltijoiden kokouksessa, jossa on mukana useita johtavia viranhaltijoilta, jotka eivät ole muuttaneet Loviisaan. Miksi?

        Järjestelmän tulisi nojata siihen, että verotuloja käytetään ensisijaisesti lakisääteisten peruspalvelujen rahoittamiseen. Mikäli kunnan verotulot eivät siihen riitä, niin kunta saa valtionapua. Loviisalla on varsin hyvät verotulot ja se ei saa paljoa valtionapua, joten minne verotulot oikein valuvat? Kaupungin päättäjät ovat esimerkiksi sulkeneet mm. terveysaseman alle 50 000 vuosittaisen säästön takia, mutta samanaikaisesti suunnitellaan mm. 1,5 miljoonaa maksavan täysin tarpeettoman kelluvan sillan rakentamista. Tässä vain yksi esimerkki verorahojen kohdentamisesta.

        Esittämäsi ranskalaisin viivoin merkitty lista on sinun oman pääsi sisällä syntynyt harhainen rakennelma, johon tosin itse uskot. Vihasta sen verran, että tunnut todella vihaavan kaikkia kaupunkilaisia, jotka esittävät perustellusti omia mielipiteitään.

        Miksi pitää valehdella? Sinun mielestä Loviisa ei voi mitään kasvukeskuksiin muuttamiselle. Vuonna 2020 Helsingin muuttotappio oli 1044 henkeä, Espoon 602. Kerrotko miksi Loviisaan ei kannata muuttaa?

      • Anonyymi

        Ihan Loviisalaisten parhaaksi, niinhän? ;)

      • Anonyymi

        Ja sinä koet, että sinun velvollisuuksiin kuuluu kaivaa joka ikinen, negatiivinen tai muuten Loviisan mainetta huonontava asia esiin ja tiedottaa siitä mahdollisille uusille asukkaille? Että sinulla ei ole mitään kaunaa kaupunkiamme tai sen päättäjiä kohtaan, vaan teet tämän kaiken vain Loviisalaisten ja uusien asukkaitten parhaaksi?

      • Anonyymi

        Täytyy olla masokisti jos haluaa välttämättä asua vastenmielisisessä kaupungissa. Sisältyykö masokismin tyydytykseen muiden kiusaaminen?

        Kirjoitit: Tämä on vapaa maa ja kaikki saavat muuttaa sinne minne haluavat. Ennen muuttamista kannattaisi kuitenkin selvittää paikkakunnan tuoteseloste eikä uskoa ruusuisiin "Suomen paras pikkukaupunki " kaltaiseen unelmahöttöön.

        Miksi et muuta pois?

      • Anonyymi

        Niin karmealta kun se kuulostaakin niin tämä on ainoa oikea ratkaisu. Kasvattamalla suojavyöhykettä tyytymättömyys asumisviihtyvyyteen loppuu. Tuskin yksikään asukas voi kirkkain silmin sanoa että heidät yllätti että naapurissa on satamatoimintaa.

        Jos kaupungissa järjestettäisiin äänestys pitääkö Svenäsintien talot lunastaa vai lakkauttaa satamatoiminnot niin varmasti asukkaatkin arvaisivat lopputuloksen. Hölmö artikkeli otsikoi jo juttunsa "satama ei hempeile". Olisiko se hempeilyä jos Svenäsintien asukkaille kannettaisi joka päivä oven taakse hedelmäkori? Onko näin tapana muissa satamakaupungeissa?

        Ei tuo henkilö välitä Valkolaisista tuon taivaallista, eikä kenestäkään Loviisalaisesta. Se käyttää kaiken mahdollisen polttoaineena oman katkeran ja pakkomielteisen asiansa ajamiseen. Milloin se on mediasta ajankohtaiset aiheet, väkisin yhdistettynä Loviisan, milloin paikallisten yritysten edesauttamukset tms. Kaikki minkä voi kääntää Loviisaa ja etenkin päättjoä vastaan, kelpaa käytettäväksi. Ainoa tarkoitus on vahingoittaa Loviisaa ja sen asukkaita.

        Sama kaava toistuu. Itse esille tuoduista asioista ei pystytä keskustelemaan, vaan seurauksena on kirjoittajaan kohdistettu henkilökohtainen hyökkäys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo henkilö välitä Valkolaisista tuon taivaallista, eikä kenestäkään Loviisalaisesta. Se käyttää kaiken mahdollisen polttoaineena oman katkeran ja pakkomielteisen asiansa ajamiseen. Milloin se on mediasta ajankohtaiset aiheet, väkisin yhdistettynä Loviisan, milloin paikallisten yritysten edesauttamukset tms. Kaikki minkä voi kääntää Loviisaa ja etenkin päättjoä vastaan, kelpaa käytettäväksi. Ainoa tarkoitus on vahingoittaa Loviisaa ja sen asukkaita.

        Sama levy pyörii. Itse asiasta ei pystytä keskustelemaan, vaan kirjoittajaan kohdistetaan täyttä puppua oleva henkilökohtainen hyökkäys.

        Ai, onko sulla tullut sellainen fiilis, miksiköhän? Kerro hyvä tai positiivinen asia jota olet täällä Loviisasta kirjoittanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin karmealta kun se kuulostaakin niin tämä on ainoa oikea ratkaisu. Kasvattamalla suojavyöhykettä tyytymättömyys asumisviihtyvyyteen loppuu. Tuskin yksikään asukas voi kirkkain silmin sanoa että heidät yllätti että naapurissa on satamatoimintaa.

        Jos kaupungissa järjestettäisiin äänestys pitääkö Svenäsintien talot lunastaa vai lakkauttaa satamatoiminnot niin varmasti asukkaatkin arvaisivat lopputuloksen. Hölmö artikkeli otsikoi jo juttunsa "satama ei hempeile". Olisiko se hempeilyä jos Svenäsintien asukkaille kannettaisi joka päivä oven taakse hedelmäkori? Onko näin tapana muissa satamakaupungeissa?

        Sataman toiminnan ollessa aikanaan suurimmillaan siitä ei aiheutunut juurikaan mitään haittoja. Haitat ulottuvat paljon pidemmälle kuin vain sataman viereiselle kiinteistöille. Ongelmat lähtevät siitä, että sinne on sijoitettu toimintoja, jotka eivät kuulu varsinaiseen satamatoimintaan. Sellaisia ovat hiilen murskaus, romun prosessointi ja ilmeisesti kohta myös puun hakettaminen. Suunnitteilla on myös kemikaaliterminaali jonka seurauksena suurin osa Valkon kaupunginosaa olisi suojavyöhykkeen sisällä ja mm. kiinteistöjen arvo romahtaisi. Ei pidä unohtaa, että Helsingin satama ottaa omistusosuutensa mukaan 60 % mahdollisista tuloista. Terminaali ei työllistäisi kuin muutamia henkilöitä. Yhtiön omistajatahot ja rahoituslähteet ovat enemmän kuin epäselvät.
        Viimeisin satamayhtiön osinko kaupungille taisi olla vain vaivaiset 40 000 euroa, joka ei läheskään kata panostuksia, joita touhuun on tehty mm. kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden kautta. Näitä yhtiöitä on tuotettu miljoonien edestä pääomalainoilla, joita ei tarvitse maksaa takaisin sekä lainan takaisin maksuaikaa pidentämällä.

        Paikallinen lehti teki paljastuksen, että kaupunki sponsoroi satamatoimintoja esimerkiksi olemalla perimättä käypää hintaa maa- ja vesialueiden vuokrasta, lunastamalla kiinteistöjä sataman lähialueella sekä tekemällä muita veloituksettomia palveluksia. Todennäköisesti moinen sataman tukeminen veronmaksajien varoilla ei ole kilpailusääntöjen mukaista. Kummallista on, ettei satamayhtiön pääomistaja Helsingin Satama Oy näytä sijoittavan toimintaan killinkiäkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, onko sulla tullut sellainen fiilis, miksiköhän? Kerro hyvä tai positiivinen asia jota olet täällä Loviisasta kirjoittanut?

        Niitä positiivista asioista saat lukea paikallisista lehdistä ja Morjensista. Oikeastaan epäkohtien esille tuominen olisi riippumattoman lehdistön tehtävä, mutta kait se on helpompaa olla höttökuplassa, niin kaverit eivät suutu. Toki Loviisassa on paljon positiivisia asioita, mutta epäkohtia on syytä tuoda esille, että ne saataisiin kuntoon. Se puolestaan olisi valitsemiemme kunnallispoliitikkojen tehtävä. Todella kummallista on, että epäkohtien ja faktojen esille tuominen saa joissakin aikaan suoranaista raivoa. Sitä ei voi kuin ihmetellä.

        Laita sinä tänne lista niistä paljon mainostetuista aikaansaajien positiivisista suorituksista ja esittele heidän urotekojaan.

        Eikö olekin hassua että sinulle Loviisa on kuitenkin paras paikka asua vaikka se tekee kaiken väärin.

        Jos noudattaisimme sinun ohjeita täällä ei tehtäisi mitään. Kaupunki kuihtuisi ja olisit viimeinen joka lähtisi.

        Mitä jos nauttisit hetken siitä mitä Loviisalla on tarjota. Kävisit kahvilla paikallisessa kahvilassa ja ostamassa jotain kotiinviemistä paikallisesta kaupasta. Matkalla voisit käydä vaikka Rantatiellä ihastelemassa syksyistä merimaisemaa sen sijaan että purat vihaasi virkamiehiin ja hallintoon istumalla päivästä toiseen tutkimalla pöytäkirjoja ja yrityksien tilinpäätöksiä.

        Eihän täällä ole kukaan kirjoittanut, että kaikki tehdään väärin. Lue nyt ensin mitä täällä on kirjoitettu ennen kuin esität omia omituisia tulkintojasi jotka ovat mielikuvituksesi tuotteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä positiivista asioista saat lukea paikallisista lehdistä ja Morjensista. Oikeastaan epäkohtien esille tuominen olisi riippumattoman lehdistön tehtävä, mutta kait se on helpompaa olla höttökuplassa, niin kaverit eivät suutu. Toki Loviisassa on paljon positiivisia asioita, mutta epäkohtia on syytä tuoda esille, että ne saataisiin kuntoon. Se puolestaan olisi valitsemiemme kunnallispoliitikkojen tehtävä. Todella kummallista on, että epäkohtien ja faktojen esille tuominen saa joissakin aikaan suoranaista raivoa. Sitä ei voi kuin ihmetellä.

        Laita sinä tänne lista niistä paljon mainostetuista aikaansaajien positiivisista suorituksista ja esittele heidän urotekojaan.

        Itse valitat aina, että eksytään aiheesta, toki aihe elää pitkissä ketjuissa, mutta kukaan ei käsittääkseni ole kehunut aikaansaajien uroteoista, vaan kysyttiin, miksi sinun pitää kokoajan kaivaa pelkästään negatiivisia ja huonoja asioita esiin? Puolustaudut, että epäkohtia on syytä tuoda esiin ja kysyt miksi se saa aikaan raivoa. No ehkä siksi, että epäkohtien esiintuonti on lievä ilmaisu sille mitä olet tehnyt täällä jo vuosia. Olet spämmännyt koko sivuston ja lähes jokaisen ketjun täyteen epäkohtien esiintuomista jo vuosikymmennen ja vielä viitsit ihmetellä kun Loviisan dissaaminen alkaa kyllästyttämään? Väitätkö että kaikki tämä on tehty ilman kaunaa, Loviisalaisten ja uusien asiakkaiden parhaaksi? Älä nyt viitsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama levy pyörii. Itse asiasta ei pystytä keskustelemaan, vaan kirjoittajaan kohdistetaan täyttä puppua oleva henkilökohtainen hyökkäys.

        Kenellä täällä pyörii sama levy?! Sä olee jauhanu näitä samoja ruikutuksia joka ****n ketjussa! :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä koet, että sinun velvollisuuksiin kuuluu kaivaa joka ikinen, negatiivinen tai muuten Loviisan mainetta huonontava asia esiin ja tiedottaa siitä mahdollisille uusille asukkaille? Että sinulla ei ole mitään kaunaa kaupunkiamme tai sen päättäjiä kohtaan, vaan teet tämän kaiken vain Loviisalaisten ja uusien asukkaitten parhaaksi?

        Olet ilmeisen närkästynyt keskusteluketjussa esille tuodusta Yle:n uutisoinnista ja Seuran julkaisemisesta jutuista. Tee valitus em. medioiden toimituksille, että paheksut niiden Loviisaa koskevaa negatiivista uutisointia.

        Tässä malliksi erään valittajan kantelu:

        https://www.jsn.fi/sisalto/3641-sl-06fin/?search=hufvudsta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenellä täällä pyörii sama levy?! Sä olee jauhanu näitä samoja ruikutuksia joka ****n ketjussa! :D

        Pysy keskustelun aiheessa ja esitä asiallisia kommentteja. Niitä ei tule. Ainoastaan aggressiivista käytöstä muita kirjoittajia kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysy keskustelun aiheessa ja esitä asiallisia kommentteja. Niitä ei tule. Ainoastaan aggressiivista käytöstä muita kirjoittajia kohtaan.

        Voi kun sinä pysyisit aiheessa, muut saisivat rauhan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy olla masokisti jos haluaa välttämättä asua vastenmielisisessä kaupungissa. Sisältyykö masokismin tyydytykseen muiden kiusaaminen?

        Kirjoitit: Tämä on vapaa maa ja kaikki saavat muuttaa sinne minne haluavat. Ennen muuttamista kannattaisi kuitenkin selvittää paikkakunnan tuoteseloste eikä uskoa ruusuisiin "Suomen paras pikkukaupunki " kaltaiseen unelmahöttöön.

        Miksi et muuta pois?

        Taidat kuulua niihin RKP:n kannattajiin jotka ovat halunneet ajaa kaikki suomalaiset pois kaupungista keinoja kaihtamatta, luullen täten menetellen kaupungin nousevan kukoistukseen. Valitettavasti olet utopisti joka ei osaa hahmottaa tulevaisuutta oppiensa mukaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo henkilö välitä Valkolaisista tuon taivaallista, eikä kenestäkään Loviisalaisesta. Se käyttää kaiken mahdollisen polttoaineena oman katkeran ja pakkomielteisen asiansa ajamiseen. Milloin se on mediasta ajankohtaiset aiheet, väkisin yhdistettynä Loviisan, milloin paikallisten yritysten edesauttamukset tms. Kaikki minkä voi kääntää Loviisaa ja etenkin päättjoä vastaan, kelpaa käytettäväksi. Ainoa tarkoitus on vahingoittaa Loviisaa ja sen asukkaita.

        Sinun ainoa tarkoitus on osoittaa oma idioottimaisuutesi peittelemällä tosiasioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sataman toiminnan ollessa aikanaan suurimmillaan siitä ei aiheutunut juurikaan mitään haittoja. Haitat ulottuvat paljon pidemmälle kuin vain sataman viereiselle kiinteistöille. Ongelmat lähtevät siitä, että sinne on sijoitettu toimintoja, jotka eivät kuulu varsinaiseen satamatoimintaan. Sellaisia ovat hiilen murskaus, romun prosessointi ja ilmeisesti kohta myös puun hakettaminen. Suunnitteilla on myös kemikaaliterminaali jonka seurauksena suurin osa Valkon kaupunginosaa olisi suojavyöhykkeen sisällä ja mm. kiinteistöjen arvo romahtaisi. Ei pidä unohtaa, että Helsingin satama ottaa omistusosuutensa mukaan 60 % mahdollisista tuloista. Terminaali ei työllistäisi kuin muutamia henkilöitä. Yhtiön omistajatahot ja rahoituslähteet ovat enemmän kuin epäselvät.
        Viimeisin satamayhtiön osinko kaupungille taisi olla vain vaivaiset 40 000 euroa, joka ei läheskään kata panostuksia, joita touhuun on tehty mm. kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden kautta. Näitä yhtiöitä on tuotettu miljoonien edestä pääomalainoilla, joita ei tarvitse maksaa takaisin sekä lainan takaisin maksuaikaa pidentämällä.

        Paikallinen lehti teki paljastuksen, että kaupunki sponsoroi satamatoimintoja esimerkiksi olemalla perimättä käypää hintaa maa- ja vesialueiden vuokrasta, lunastamalla kiinteistöjä sataman lähialueella sekä tekemällä muita veloituksettomia palveluksia. Todennäköisesti moinen sataman tukeminen veronmaksajien varoilla ei ole kilpailusääntöjen mukaista. Kummallista on, ettei satamayhtiön pääomistaja Helsingin Satama Oy näytä sijoittavan toimintaan killinkiäkään?

        Eihän omistajan kannata uhrata varoja Loviisan satamaan, kun täältä on löytynyt hölmöläiset jotka maksavat kaiken veronmaksajien rahoista ja vieläpä kehtaavat moittia heitä jotka jaksavat tuoda näitä epäkohtia esiin.

    • Anonyymi

      Jos ihmisiä halajaa kaupunkiin niin otetaan vaikka 10 000 EUR ja joka lauantai heitetään ne raatihuoneen parvekkeelta halukkaille.
      14 miljoonalla näitä viikonloppuja olisi 1400 kappaletta. Ehkä siitä jokunen euro jäisi kyläänkin. Tulisi kaupunki tunnetuksi ja saattaisivat tänne joku muuttaakin. Tuhannet ihmiset kerääntyisivät torille lauantaisin odottamaan rahasadetta ja lehdet ympäri maailmaa kirjoittaisi tästä Suomen anteliaimmasta pikkukaupungista. Näin sitä näkyvyyttä saa, mutta niin kun joku tuolla jo sanoi, se maksaa ja on mahdotonta, vai onko?

    • Anonyymi

      Kaupungin ajankohtaista palstalla annetaan tieto:
      Loviisan Asuntomessut järjestetään 7.7.-6.8.2023
      Messualueen pientalotontit myytiin loppuun ensimmäisen hakukierroksen aikana keväällä, koska hakemuksia tuli ennätysmäärä.

      Tieto tonttien loppuun myynnistä ei pidä paikkansa, koska suurin osa tonteista annetaan vuokralle!

      • Anonyymi

        Sinä olet aina valittanut että tontit myytiin liian halvalla. Nyt vikana on että vuokrattiin. Nyt on mahdollisuus korjata tämä. Laita aloite missä hintoja nostetaan. Sitten voit ruikuttaa että liian vähän nostettiin. Sinulla ei vaan koskaan mikään onnistu. Toiset ovat sellaisia ja ne sellaiset ovat usein täällä nimettömänä.

        Olet taas jättänyt lukematta kommentin johon tohkeissasi ja suuren vihan vallassa vastasit. Siinä vain tuotiin esille, että ajankohtaisen tiedoteen väite ei tonttien loppumyynnin osalta pidä paikkansa, koska osa tonteista vuokrataan. Ikävä todeta, että sinulla ei koskaan mikään onnistu.

        Älä koko ajan hoe ja paheksu kirjoittajien nimettömyyttä, vaan korjaa asia. Laita itse nimi kirjoituksesi alle. Jos et laita nimeä, niin lopeta jatkuva kitinä aiheesta.

        Ei aina onnistu minullakaan. Vihaa en kuitenkaan tunnusta ketään kohtaan. Millainen suhde sinulla on virkakoneistoon, poliittisiin päättäjiin ja kaupunginjohtajaan?

        Olet hyvin perillä sisäpiirin asioista joita ei automaattisesti julkaista. Se ei kuitenkaan estä sinua penkomasta tietoa perinpohjin ja etsimästä pilkkuvirheitä kuten tässäkin tapauksessa. Varmasti joku tontti vuokrattiin. Kaikki arvokkaimmat tontit kuitenkin myytiin joten rahallisesti sen merkitys on vähäisempi.

        Olet kyllä etevä vääristämään uutisia ja sen merkitystä kokonaisuuteen. Voit jatkaa vaikka kuntalain jne. nylkyttämistä ja ruiskutella uutisesi palstoille.

        Vastaan omasta puolestani, että sinä vaiheessa kun alan väittämään tietäväni, osaavani kaiken tai arvostelemaan ja väittämään mutupohjalta tunnistettavasti ihmisiä, teen sen omalla nimelläni. Sinä olet tehnyt näin jo vuosia, etkä silti uskalla tehdä sitä kuin nimettömänä. Eikö kaikki tämä kunnia mene hukkaan kun kukaan ei tiedä ketä kumartaa?

        Täällä on pääsääntöisesti tuotu esiin epäkohtia, mutta niistä et halua keskustella. Sivuutat itse asiat ja alat heti esittämään kirjoittajia kohtaan tuulesta temmattuja henkilöön meneviä syytöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaan omasta puolestani, että sinä vaiheessa kun alan väittämään tietäväni, osaavani kaiken tai arvostelemaan ja väittämään mutupohjalta tunnistettavasti ihmisiä, teen sen omalla nimelläni. Sinä olet tehnyt näin jo vuosia, etkä silti uskalla tehdä sitä kuin nimettömänä. Eikö kaikki tämä kunnia mene hukkaan kun kukaan ei tiedä ketä kumartaa?

        "Vastaan omasta puolestani, että sinä vaiheessa kun alan väittämään tietäväni, osaavani kaiken tai arvostelemaan ja väittämään mutupohjalta tunnistettavasti ihmisiä, teen sen omalla nimelläni."

        Tässä keskusteluketjussa ei ole esitetty moisia väitteitä.
        Mitä ihmettä oikein hourit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei aina onnistu minullakaan. Vihaa en kuitenkaan tunnusta ketään kohtaan. Millainen suhde sinulla on virkakoneistoon, poliittisiin päättäjiin ja kaupunginjohtajaan?

        Olet hyvin perillä sisäpiirin asioista joita ei automaattisesti julkaista. Se ei kuitenkaan estä sinua penkomasta tietoa perinpohjin ja etsimästä pilkkuvirheitä kuten tässäkin tapauksessa. Varmasti joku tontti vuokrattiin. Kaikki arvokkaimmat tontit kuitenkin myytiin joten rahallisesti sen merkitys on vähäisempi.

        Olet kyllä etevä vääristämään uutisia ja sen merkitystä kokonaisuuteen. Voit jatkaa vaikka kuntalain jne. nylkyttämistä ja ruiskutella uutisesi palstoille.

        Virkamiehen sananvapaus

        Sananvapaus kuuluu perustuslain 12 §:n mukaan kaikille. Sananvapaudesta säännellään suun-nilleen samansisältöisesti EU-tasolla Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, KP-sopimuksessa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjassa. Virkamiehillä on virkasuhteensa luonteen vuoksi toisaalta jossain määrin laajempi sananvapaus esimerkiksi työhönsä liittyvissä aiheissa, mutta toisaalta taas virkasuhteeseen liittyvät vastuut ja velvollisuudet rajoittavat sitä. Virkamiehen sananvapautta rajoittavat asiallisuusvaatimus, lojaliteettivelvollisuus ja siihen kuuluva puolueettomuusvaatimus, vaitiolovelvollisuus, työturvallisuusvelvoitteisiin kuuluva häirinnänkielto sekä jossain määrin myös työnantajan sisäiset ohjeet. Moitittavasta ilmaisuvapauden käytöstä voi aiheutua virkamiehelle huomautus, varoitus tai pahimmassa tapauksessa työsuhteen päättäminen, joskin se vaatii erittäin moitittavaa sanankäyttöä. Virkamiehen on tärkeää sananvapauttaan käyttäessään tehdä selväksi, missä ominaisuudessa hän esittää näkemyksiään tai mielipiteitään. Verrattuna poliittisen toimijan sananvapauteen vir-kamiehen ilmaisuvapaus on suppeampi. Poliittisen viestinnän kohdalla sananvapauden suojan taso on erityisen vahva ja sitä koskevien rajoitustoimenpiteiden kynnys vastaavasti korkea.

        Ei taida tulla kirjoituksiin nimiä alle......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vastaan omasta puolestani, että sinä vaiheessa kun alan väittämään tietäväni, osaavani kaiken tai arvostelemaan ja väittämään mutupohjalta tunnistettavasti ihmisiä, teen sen omalla nimelläni."

        Tässä keskusteluketjussa ei ole esitetty moisia väitteitä.
        Mitä ihmettä oikein hourit?

        Lue nyt j******a oma viestisi ja mieti mihin vastattiin!

        "Älä koko ajan hoe ja paheksu kirjoittajien nimettömyyttä, vaan korjaa asia. Laita itse nimi kirjoituksesi alle. Jos et laita nimeä, niin lopeta jatkuva kitinä aiheesta."

        "Tässä keskusteluketjussa ei ole esitetty moisia väitteitä.
        Mitä ihmettä oikein hourit?"

        Eiköhän tästäkin ketjusta jotain löydy, mutta ainakin valtaosaan kirjoittamistasi ketjuista, täyttyy kyseisen kriteeri. Älä nyt viitsi valehdella ja kiistää päivän selvää asiaa, kun et muutenkaan ole kovin uskottava.

        Kun sekoilee päättömästi joka suunnassa ja ketjussa, on syytä muistaa mitä sekoilee! Koita nyt ottaa vastuu omista kirjoituksistasi, vaikka nimettömänä pelkäätkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkamiehen sananvapaus

        Sananvapaus kuuluu perustuslain 12 §:n mukaan kaikille. Sananvapaudesta säännellään suun-nilleen samansisältöisesti EU-tasolla Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, KP-sopimuksessa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjassa. Virkamiehillä on virkasuhteensa luonteen vuoksi toisaalta jossain määrin laajempi sananvapaus esimerkiksi työhönsä liittyvissä aiheissa, mutta toisaalta taas virkasuhteeseen liittyvät vastuut ja velvollisuudet rajoittavat sitä. Virkamiehen sananvapautta rajoittavat asiallisuusvaatimus, lojaliteettivelvollisuus ja siihen kuuluva puolueettomuusvaatimus, vaitiolovelvollisuus, työturvallisuusvelvoitteisiin kuuluva häirinnänkielto sekä jossain määrin myös työnantajan sisäiset ohjeet. Moitittavasta ilmaisuvapauden käytöstä voi aiheutua virkamiehelle huomautus, varoitus tai pahimmassa tapauksessa työsuhteen päättäminen, joskin se vaatii erittäin moitittavaa sanankäyttöä. Virkamiehen on tärkeää sananvapauttaan käyttäessään tehdä selväksi, missä ominaisuudessa hän esittää näkemyksiään tai mielipiteitään. Verrattuna poliittisen toimijan sananvapauteen vir-kamiehen ilmaisuvapaus on suppeampi. Poliittisen viestinnän kohdalla sananvapauden suojan taso on erityisen vahva ja sitä koskevien rajoitustoimenpiteiden kynnys vastaavasti korkea.

        Hienoa, osaat copy pastata! Olisiko joskus jotain hyvää sanottavaa Loviisasta? Kaupunki on kuitenkin ollut olemassa aika kauan ja jostain syystä olet itsekin tänne, kaikesta huolimatta pesiytynyt. Nyt ollaan toistakymmentävuotta kuulltu miten huonosti täällä asiat on ja miksi tänne ei kannata muuttaa. Anna tulla jotain laatikkosi ulkopuolelta?

        Nyt saa käyttää sanavapautta, osaatko muutakin kuin valittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vastaan omasta puolestani, että sinä vaiheessa kun alan väittämään tietäväni, osaavani kaiken tai arvostelemaan ja väittämään mutupohjalta tunnistettavasti ihmisiä, teen sen omalla nimelläni."

        Tässä keskusteluketjussa ei ole esitetty moisia väitteitä.
        Mitä ihmettä oikein hourit?

        Aika kumma kommentti henkilöltä, joka ei kunniota pätkääkään ketjujen aiheita, vaan tykittää samaa propagandaa kaikki paikat täyteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika kumma kommentti henkilöltä, joka ei kunniota pätkääkään ketjujen aiheita, vaan tykittää samaa propagandaa kaikki paikat täyteen.

        Se on sinun toimintamallisi. Ilmeisesti sinua kummempaa lähettilästä ei ole saatu trolliksi. Meinaatko mennä pikkulinnan kirjakerhoon. Sen omakustanteisen poor sellerin olet varmaan jo ostanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, osaat copy pastata! Olisiko joskus jotain hyvää sanottavaa Loviisasta? Kaupunki on kuitenkin ollut olemassa aika kauan ja jostain syystä olet itsekin tänne, kaikesta huolimatta pesiytynyt. Nyt ollaan toistakymmentävuotta kuulltu miten huonosti täällä asiat on ja miksi tänne ei kannata muuttaa. Anna tulla jotain laatikkosi ulkopuolelta?

        Nyt saa käyttää sanavapautta, osaatko muutakin kuin valittaa?

        Nyt et ole kartalla. Kyllä täällä on yli kolmekymmentä vuotta nähty miten SFP vetää verorahat kotiin päin ja on perustamassa tänne ankkalammikkoa. Ennen oli paremmin; lehdet sai kirjoittaa ja kaupunkilaiset puhua vapaasti myös kaupungin ongelmista ja verorahojen huolimattomasta ja perusteettomasta käytöstä. Mutta ei enää. Nyt voi vain torilla kuulla kuiskauksia siitä, että Lovisa on Suomen Pohjois-Korealaisin kaupunki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sinun toimintamallisi. Ilmeisesti sinua kummempaa lähettilästä ei ole saatu trolliksi. Meinaatko mennä pikkulinnan kirjakerhoon. Sen omakustanteisen poor sellerin olet varmaan jo ostanut.

        Newahööd, mutta stalkkeri tietää näköjään kaiken pakkomielteestään. Joo, ei noi lähetin hommat oiein nappaa, sä voit hoidella niitä sieltä avaimenreiästä käsin. Sun jutut on muuten edelleen ihan luokattomia. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Newahööd, mutta stalkkeri tietää näköjään kaiken pakkomielteestään. Joo, ei noi lähetin hommat oiein nappaa, sä voit hoidella niitä sieltä avaimenreiästä käsin. Sun jutut on muuten edelleen ihan luokattomia. ;)

        Teit aika hyvän itsearvioinnin. Stalkkaat ja trollaat kaikissa ketjuissa missä vain on tuotu esille joku epäkohta ja pyrit lopettamaan keskustelun kirjoittajiin kohdistetuilla hourupäisillä syytöksillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teit aika hyvän itsearvioinnin. Stalkkaat ja trollaat kaikissa ketjuissa missä vain on tuotu esille joku epäkohta ja pyrit lopettamaan keskustelun kirjoittajiin kohdistetuilla hourupäisillä syytöksillä.

        Hmm, niinkö. Onko tämä sitä käänteistä psykologiaa? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet aina valittanut että tontit myytiin liian halvalla. Nyt vikana on että vuokrattiin. Nyt on mahdollisuus korjata tämä. Laita aloite missä hintoja nostetaan. Sitten voit ruikuttaa että liian vähän nostettiin. Sinulla ei vaan koskaan mikään onnistu. Toiset ovat sellaisia ja ne sellaiset ovat usein täällä nimettömänä.

        Nimetön tunnut olevan sinäkin joka puolustat kaupungin toimia, jotka ovat aivan päättömiä. Paljonko on jo nyt tullut maksamaan tonttien perustamiskustannukset "Kuninkaanrannassa"? Saisinko vastauksen eriteltyinä eri toimenpiteet euroina?

    • Anonyymi

      Tuleeko Kuningattarenrannasta utopiayhteisö kuten kävi Sipoonrannalle? Alunperin Kuningattarenrantaan piti tulla yli 500 asukasta, mutta nyt on puhuttu enää noin 200 asukkaasta kun rakennetaan kolmen kerrostalon sijasta vain yksi talo. MOT-ohjelmassa oli aiheena puun hintojen erittäin suuret korotukset. Yhtenä esimerkkinä käytettiin 116 m3 omakotitalon CLT-elementtien hintaa. Muutama vuosi sitten elementit maksoivat 114 000 euroa, mutta nyt niiden hinta on noussut 174 000 euroon. Kuningattarenrannassa on kerrottu käytettävän puuta talojen rakennusmateriaalina ja ainakin kelluvat talot pitäisi rakentaa nimenomaan CLT:stä. Talojen hinnat uhkaavat nousta pilviin. Kenellä on varaa tähän, kun vielä otetaan huomioon ettei Loviisassa kovin helposti löydy ostajia jos talosta haluaa päästä eroon.

      • Anonyymi

        116m2.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        116m2.

        Miksi ette käytä merkintöjä 116m² tai 116m³ ?

        Pilkun nussija on henkilö joka puuttuu muotoseikkoihin, jotka eivät vaikuta kokonaisuuteen. Yleensä henkilö on tyhmä ja tärkeilevä, siis itsekeskeinen idiootti.

        Pilkunnussija on yhdyssana ja 116 m2 kirjoitetaan välilyönnillä, siis lukuarvon ja laadun väliin välilyönti (ei löytynyt yläindeksiä tästä tabletista). Tosin jättäväthän muutamat välilyönnin pois pilkun ja jopa pisteen perästä!

        Ei ihme, että tätä foorumia kutsutaan yleisesti myös nimellä suoli24. Olkoon kyse sitten sananvapaudesta tai muista oikeuksista, niin välillä e voi välttyä myötähäpeältä ja ihmettelyltä; mikä ihmisiä vaivaa? Mikä on kirjoittelijoiden sivistyksen ja tietämyksen taso? Vai mellastavatko tylsistyneet tulevaisuuden toivomme?

        Tässä keskusteluketjussa tosin on selkeästi pääsääntöisesti asiallinen linja, seikka mikä virkistää tavis kansalaisen mieltä. Toivottavasti jaksatte jatkaa asialinjalla jatkossakin ilman pilkunviilauksia ja henkilökohtaisuuksiin menemisiä. Asiat riitelevät, eivät ihmiset.
        Aurinkoista sunnuntaita siskot ja veljet!

    • Anonyymi

      Saatte nähä nii kaupunginjohtaja lähtee pian häntä koipien välissä uusiin tehtäviin. Voi verrata Christopher Wegeliukseen joka pisti säästöpankin konkurssiin!

      • Anonyymi

        Eiks se teijän kaupunkin johtaja ole jonkinsorttinen aatelinen ja entinen AKTI-bankin johtoa?

      • Anonyymi

        Viikon typerin kommentti. Iloitaan siitä kuka lähtee kun pitäisi perustellusti esittää kukaa tulee tilalle.

        Vihapuheella on aina motiivi. Usein se on katkeruus.

    • Anonyymi

      Määrlahden rannassa isojen koneiden porat ovat laulaneet jo kuukausikaupalla ja liejuun on pumpattu sementtiä ja sideaineita tonni toisensa jälkeen. Maaperän tai ehkä pikemminkin liejuperän vesipitoisuus on erittäin suuri, joten onnistuukohan stabilointi? Vettä kun ei voi stabiloida. Alueen vesi on peräisin Loviisanlahdesta, joten sitä riittää loputtomiin. Vaatisiko liejukentän kuivattaminen vedenpitävän padon rakentamista rantaviivalle?

      • Anonyymi

        Pitäskö sun mennä vähän näyttää miten hommat hoidetaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäskö sun mennä vähän näyttää miten hommat hoidetaan?

        Kysymys oli siitä onko maaperän suurella vesipitoisuudella epäedullisia vaikutuksia stabilointiin ja sen onnistuuko stabilointi. Epäilemättä maaperä voidaan jotenkin stabiloida, mutta se taitaa tulla todella kalliiksi. Hommien hoitamista varten veronmaksajien varoilla on palkattu infrastruktuuri- ja elinkeinokeskukseen iso joukko diplomi-insinöörejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäskö sun mennä vähän näyttää miten hommat hoidetaan?

        Tyhmyreille on aivan turhaa sanoa mitään, ne kun eivät mitään ymmärrä. siinä menee vain oma aika aivan hukkaan.

    • Anonyymi

      Jos olisi heti hakattu Larsen pontteja Kohon rannasta Mannerheiminkadulle ja tehty pohjavesipumppaus, niin nyt alueen savi pöllyäisi kun kuormattaisi!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Monessako kunnassa talous on parantunut viime vuosina?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monessako kunnassa talous on parantunut viime vuosina?

        Onko kommenttisi tarkoituksena jotenkin puolustella kaupungin talouden pitoa ja samalla antaa oikeutus hillittömään rahan käyttöön? Aika harvassa kunnassa on mm. myyty omaisuutta siihen tahtiin kuin täällä ja yhtä halvalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monessako kunnassa talous on parantunut viime vuosina?

        Kaikissa suomen kaupungeissa on ainakin talous paremmassa jamassa kuin Loviisassa, vaikka kaupungin tulot ovat olleet puolestaan siellä kärkipäässä. Ruotsalaiset vastustivat voimalaitosta henkeen ja vereen vaikka se on pitänyt hukkuvan kaupungin pinnalla. Se siitä ruotsalaisten viisaudesta. Myöhemmin ruotsalaiset saivat tukea vihreistä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Mitä taas tulee pienvoimaloihin, niin vihreät jopa kannattavat, vaikka niitä tulisi vastustaa. Miksi? Ne eivät tule olemaan turvallisia.

    • Anonyymi

      Paikallinen lehti yrittää tämän päivän numerossaan pitää yllä suurta utopiaa:
      "Asuntomessut. Perheiden haaveista tuli totta."

      Utopian ylläpidon ehdottomana edellytyksenä on unohtaa asuntomessujen aiheuttaman hintalapun suuruus.

    • Anonyymi

      Kun tontteja myydään alle suorien kulujen, maapohjasta puhumattakaan, on kyse veronmaksajien suorasta tuesta tontinostajille. Jos ostaja on yritys, on kyseessä yritystuki.
      Kun kaupunki hoitaa tonttien kuntoonsaaton, tulee vastuu mahdollisista painumista myös veronmaksajien piikkiin.
      Toivottavasti vakuutukset ovat kunnossa.
      Koulujen rakennusvirheiden korvauksista ei ole kuulunut mitään, toivotaan varmaan, että unohdettaisiin koko juttu.

    • Anonyymi

      Totta, rakennusvirheiden korvauksista ei kukaan ole puhunut mitään, ei edes Hagfors!
      Muutes, raakapuun hinta on nyt niin korkealla että paperitehtaat ei enää osta sisään.
      Näillä näkymillä wessapaperi loppuu kaupoista ensi viikolla. Kannattaa nyt hamstrata eikä kuuluttaa torilla kun kaikille ei riitä. Tänään kävin ostamassa peräkärryllinen Emboa!

      • Anonyymi

        Onneksi olkoon Keltaisen Tavernan Embo-hamsteri. Joskus sinäkin osaat käyttää rahaa järkevästi. Nyt käytit ilmeisesti omia euroja. Ole yhtä huolellinen verorahojen käytössä, kannattaa kysyä asientuntijoilta jos itse ei ymmärrä esimerkiksi rakentamisesta mitään. Paska juttu jos tekee naurettavia analyysejä jotka perustuvat fiktioihin.

      • Anonyymi

        Mistä kannattaa ostaa paperit?

        Tarvittais journalistikoulun käynyttä tutkivaa reportteria tämän selvittämiseen mut ei... T: PH

    • Anonyymi

      Ankee lähiö meren rannalla, mahtaako laajentua?

      • Anonyymi

        Merenrantatontit on just niitä ankeimpia rakennuspaikkoja.

    • Anonyymi

      Päätoimittajien suodatinkuplan lisäongelmana on, että siinä kuvitellaan tuottavan totuuden tutkintoa lukijoille. Jos tätä yhteistä näkemystä ei jaeta esim. asuntomessuista, talouden pidosta tai yleensä hallinnon toiminnasta, arvellaan kriitikoiden olevan väärässä. Kriitikot eristetään ja heidät demonisoidaan lähdekritiikki sivuuttaen ja käyttäen hyväksi täyttä hölynpölyä olevia vihjauksia, joita tuotetaan torin laidasta.

      • Anonyymi

        julkaisevat mielipidekirjoituksia.

    • Anonyymi

      Parfymerie Adelessä on paskapaperi loppu!

      • Anonyymi

        Onko messualueen stabilointi kans loppu?

      • Anonyymi

        Onks foliokruunussa juustot kans loppu?

    • Anonyymi

      Lisäksi ongelmaksi on muodostumassa rakentamisen hinta. Kun rakennusmateriaalit jatkaa nousuaan, tulee neliöhinnaksi sellainen rakennus, mikä ei vastaa markkinoiden hintaa.

      • Anonyymi

        Se on totta. Idealismi tulee kalliiksi niin kaupungille kuin myös talojen rakentajille.

      • Anonyymi

        Ei duuunarilla ole enään varaa ostaa asuntoa. Pakko asua kalliissa vuokrakämpässä. Hesassa ei saa alle tonnin vuokralla mitään ja >6000€/m2 kerrostaloja nousee kuin sieniä sateella.

      • Anonyymi

        Saattaa rakennus neliöhinta olla 3.5-4000€ ja arvo 2,5-3000€

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaa rakennus neliöhinta olla 3.5-4000€ ja arvo 2,5-3000€

        Neliöhinta nousisi vielä huomattavasti korkeammaksi jos tonteista perittäisiin käypä hinta. Veronmaksajat sponsoroivat rakentajia, koska tonteista ei peritä edes niiden perustamisesta ja rakentamiskelpoiseksi tekemisestä kaupungille aiheutuvia kuluja.

    • Anonyymi

      Tontti tulee määrittämään rakennushankkeen kokonaisbudjettia suuresti. Pehmeälle maaperälle tai rinteiselle tontille on huomattavasti kalliimpaa rakentaa kuin tasaiselle, kantavalle maaperälle. Kuningattarenrannan keskiosa koostuu pehmeästä vesipitoisesta jätemaasta ja ruoppausmassoista, joten rakentaminen tulee kalliiksi.

    • Anonyymi

      Painumaongelmat liittyvät usein perustusten alla olevan maaperän kosteuspitoisuuteen. Tietyt maalajit ovat alttiimpia painumaongelmille kuin toiset.

      Koheesiomaalajit, kuten savi ja siltti, ovat erityisen haavoittuvaisia, koska ne kutistuvat ja turpoavat maan kosteuspitoisuuden muuttuessa. Tämä tarkoittaa sitä, että sääolosuhteet voivat vaikuttaa merkittävästi savisen maaperän olomuotoon.

      • Anonyymi

        Täyttä höttöä olevan keskialueen maaperän suuresta vesipitoisuudesta voi vielä tulla melkoinen probleema rakennuksille. Alueen rakentamista voidaan pitää täysin järjettömänä, kuten koko messujen järjestämistä.

        Kostean maanpinnan syynä voi ulkopuolelta valuvien vesien lisäksi olla veden kapillaarinen nousu maaperästä, mikä riittää yksinäänkin nostamaan talon alapohjan suhteellisen kosteuden 100%:iin.

        Jopa 122.5 prosenttiin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa 122.5 prosenttiin...

        Kuningattaren ranta on vesijättömaata. Arjan polkukin on ihan savivelliä.

    • Anonyymi

      Kuningattarenranta = Homeranta?

    • Anonyymi

      Kuningattarenrantaan on pumpattu ruoppausjätettä -80 luvulla. Kaksi väylää Tullillalta ja Haruddista Laivasillalle. Keväästä syksyyn pumppasivat, nyt toiset saa pumpata eteenpäin, hölmöläisten touhua! Ins. Eero Laakso vastusti mutta häntä ei kuunneltu!

    • Anonyymi

      Kaikkia paikalle läjitettyjä vanhoja ruoppausmassoja ei edes viedä pois, vaan niitä yritetään kustannuksista välittämättä ns. hullun lailla stabiloida pumppaamalla vesipitoisen liejun sekaan sementtiä ja sideaineita. Kaavassa rakennusten ja Loviisanlahden väliin tulevan puiston rakentamisesta tulee myös melkoinen ja kallis spektaakkeli, koska pääosin vanhoista ruoppausmassoista koostuva alue ei kestä raskaiden työkoneiden painoa.

    • Anonyymi

      Vanha kansanviisaus. Kolme pientä porsasta. Viisas rakensi talonsa kalliolle.
      Hikalle rakentamisesta varoiteltiin, huonosti kävi.
      Mudasta ei puhuta, kukas nyt niin t…ä olisi että mudalle rakentaisi.
      Trallalallalaa riittää kun rahat pöydältä saa jne.

      • Anonyymi

        Pahalta näyttää!
        Maa- ja pohjarakennustöiden kustannusarvio ylittyy vähintäänkin tuplasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahalta näyttää!
        Maa- ja pohjarakennustöiden kustannusarvio ylittyy vähintäänkin tuplasti.

        Kaupunginvaltuusto päätti 9.7.2020 asemakaavaa hyväksyessään:
        "Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaavan toteutuksessa esitetään tarkkoja kustannuslaskelmia jokaisessa kohdassa erikseen, ennen kuin kyseinen investointipäätös voidaan tehdä. Mikäli infrastruktuurin, maaperän vakautuksen ja täytön kustannukset jollekin korttelille nousevat kohtuuttomiksi, täytyy toteutusta harkita uudelleen tai asemakaavaa tarvittaessa niiltä osin muuttaa.”

        Missä mahtavat nyt olla ne kaupunginvaltuuston tarkat kustannuslaskelmat joita piti esittää kaavan toteutuksessa? Löytyvätkö huippusalaiset laskelmat Raatihuoneen toisessa kerroksessa sijaitsevan kulmahuoneen kassakaapista?

    • Anonyymi

      Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
      Senpituinense.

      • Anonyymi

        ja merenrannalla. Kateeksi käy. Olisi kelvannut minullekin.

    • Anonyymi

      Ponottiinisiltakin taitaa jäädä tekemättä kun fyrkat ei riitä tai sit Dirikka ottaa kuntarahotukselta lisää vippiä

    • Anonyymi

      Kaikesta mudasta huolimatta olen kateellinen jokaiselle uuden talon omistajalle.

    • Anonyymi

      Lovisan gyllene tandstrand alkaa nousemaan kuin Fenix fågel mudasta. Myyntiin on eräälle sivustolle ilmestynyt myyntiin neljä lähinnä pakkilaatikon ja akvaarion yhdistelmää muistuttavaa tölliä. Eikä maksa kuin 549 900 erkkiä kappale joka tekee about 4700 €/m2! Kipin kapin tilausta tekemään ennenkuin loppuvat kesken!

      • Anonyymi

        Hyvänä puolena on että kyseiset porvarien lifestyleä esittelevillä näyteikkunoilla varustetut pytingit eivät sijaitse marskimaalla, vaan varsin tukevalla maapohjalla. Mutarannan keskialue pitäisi nimetä Marskimaaksi, joka nimityksenä tekisi oikeutta paikalla käynnissä olevalle stabilointioffensiiville.

        Marskimaa, myös marski, suolamarski, on alava lietemaa, joka suuren osan ajasta jää veden alle.

      • Anonyymi

        Maiseman hinnaksi tuli vain 400 000. Onko hökötyksessä varmasti ikkuna?

    • Anonyymi

      Jos kuitenkin sinne rakennettaisiin se Bella Lovisa, kelluva miljardöörien onnela.
      Ja kellukkeiksi vahvoja merikontteja joiden kyljessä on jo valmiina osoite "Maersk".

    • Anonyymi

      Täytyy toivoa että monitaito taloon tulee sauna! Jos ostat yli puolen miljoonan pytinkin ilma saunaa, niin hyvä käydä keran viikossa vieraissa.

    • Anonyymi

      Ei ole saunaa, lisäksi taloyhtiö josta lisää kuluja. Hinta on melko hulppea

    • Anonyymi

      Taloyhtiön tontin koko on 3219 m2 ja vuosivuokra 2400 euroa. Siten kuukausivuokra on vaivaiset 200 euroa eli 50 euroa taloa kohden! Naurettava vuokra ei riitä kattamaan edes infrastruktuurin ylläpitokuluja ja puhumattakaan sen rakentamiskuluja. Tässä taas yksi esimerkki siitä kuinka veronmaksajat sponsoroivat taloudellisesti mieletöntä asuntomessuhanketta.

    • Anonyymi

      Pikkukaupungin lehti julisti: Puukerrostalohanke piristää.
      Mitä helkuttia? Lapsellinen tarina jonka kirjoittaminen vaatii sinänsä jo piristeitä! Taas on skattebetalarien rahat pelissä kun hankkeeseen on jo veronmaksajien taholta ja kaupunginhallituksen välityksellä lahjoitettu miljoona euroa jota esitellään muka Asunnot Oy:n omarahoitusosuutena. Yhtiö on niin morjens, että se tarttee kaupungin takaamaan 5,6 miljoonan lainan. Talossa on lehtijutun mukaan 5 1 kerrosta. Se on sitten asemakaavan vastainen koska kaavamääräysten mukaan saa olla vain 5 kerrosta.

      • Anonyymi

        Sä et tiedä perusjuttua mitä tarkoittaa 5 1 kerrostalossa? Silti leikit asiantuntijaa? Ei ihme et sut pistettiin pihalle...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä et tiedä perusjuttua mitä tarkoittaa 5 1 kerrostalossa? Silti leikit asiantuntijaa? Ei ihme et sut pistettiin pihalle...

        Rakennuksen kerroslukuun lasketaan mukaan kaikki ne pääasiallisesti maanpinnan yläpuolella olevat kerrokset, joissa on asuin- tai työhuoneita tai rakennuksen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja. Jos rakennuksen kerrosten lukumäärä vaihtelee rakennuksen eri osissa, kerrosluvulla tarkoitetaan yleensä rakennuksen suurinta kerroslukua.

        Lehtitietojen mukaan puukerrostaloon tulee 5 kerrosta ja ullakkokerros saunoineen ja etätyötiloineen. Se tarkoittaa, että talo on kuusikerroksinen. Ainakin jos käytetään edellä kuvattua Tilastokeskuksen määritelmää. Messujen svengijengin oman Lex Lovisa määritelmän mukaan talo on varmaan viisikerroksinen...

    • Anonyymi

      Asuntomessujen infrastruktuurin rakentaminen, kiinteistöjen lunastaminen, kaavoitus, ympäristöluvitus, messuorganisaatio, messujen paikoitustilat ja nyt kirsikaksi kakun päälle vielä puukerrostalon rakentaminen messujen näyttelykohteeksi. Messujen tunnus AM23 on kohta nimensä veroinen. Kaupunkikonsernille aiheutuvat kulut hipovat kohta
      20 000 000 miljoonaa, joten AM20 on jo ansaittu nimitys. Mikäli infrastruktuurin tulevat ylläpitokulut lasketaan, niin AM23 000 000 tulee vielä ylittymään.

    • Anonyymi

      No, kuntaliitoksen jälkeen on edes jotain. Porvoo ei investoi mitään reuna-alueille niin nyt kaikki raha markkinoilta irti ja uutta pytinkiä ja katua.

      • Anonyymi

        Se jotain on mahtava velkasaldo!

    • Anonyymi

      Valtuustolle kerrottiin 9.7.2020 kaavan hyväksyntää käsiteltäessä:
      "Sijoitettu rakennukset niin että se (kaava) voidaan toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti ja hyvin."

      Kustannustehokkuus on todella kaukana joka on helppo havaita, jos on seurannut kuukausia jatkunutta koneiden temmellystä, maanajoa, ruoppausta ja alueen stabilointia. Totuus on ihan toinen kuin se illuusio mitä valtuustolle kerrottiin.
      Sijoitettu rakennukset niin, että kaava voidaan toteuttaa mahdollisimman kalliisti ja hyvin huonosti.

      • Anonyymi

        Puu....den kerrostalo sijoitetaan kuohkealle maaperälle mahdollisimman lähelle messualueen hektistä keskipistettä. Talosta tulee kallis, mutta toivottavasti ei sentään kallistuva.

        Jep. Talon perustan rakentamiskustannukset tulevat pettävän ja kostean maaperän ansiosta todella kalliiksi. Kerrostalon rakennusmateriaali on CLT joten myös se nostaa hintaa kymmenillä prosenteilla.

    • Anonyymi

      CLT talon tekee arvatenkin joku paikallinen lähipiirin yritys.

      • Anonyymi

        Puurakentaminen on yhä 10 - 20 prosenttia betonirakentamista kalliimpaa. Ympäristöystävällisyys on lähinnä mainosmiesten puheita. Jotta puun hiilivarasto näkyisi hiilijalanjäljessä, puurakennuksilta edellytetään vähintään sadan vuoden käyttöikää, jotta puutalo sitoisi riittävän pitkän aikaa hiiltä varastovaikutuksen aikaansaamiseksi. Esimerkiksi Ara on saanut tarpeekseen puukerrostalojen ennätyskokeiluista, joilla on haettu pelkästään julkisuutta. Julkisuuden haku ja rahan kylvö suonsilmään ovat ainoat syyt puukerrostalon rakentamiseen. Syyt olivat samat myös CLT- koulun rakentamiseen.

        CLT on kaukana ympäristöystävällisyydestä, koska se on polyuretaaniliimalla laminoitua havupuuta.

        Keskeiseksi ongelmaksi CLT:n käytössä näkyvänä materiaalina on todettu materiaalin pintahalkeilu. Halkeilun seurauksena näkyvien pintojen esteettisyys kärsii merkittävissä määrin, eikä halkeiluilmiön hallitsemiseksi ole kehitetty keinoja. Kiteyttäen, ristiinliimattu massiivipuu ei vielä sovellu hyödynnettäväksi näkyvänä rakennuskomponenttina.

        Riippuu liimaustavasta, jos syrjäpintoja ei liimata niin eläminen on hallittua. Myös käytetyn sahatavaran kosteus% vaikuttaa merkittävästi pinnan halkeiluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        CLT on kaukana ympäristöystävällisyydestä, koska se on polyuretaaniliimalla laminoitua havupuuta.

        Mikä sitten on lähempänä ympäristöystävällistä rakentamista?

      • Anonyymi

        Hirsirakentaminen ei ole väärin vaan kallista kuten kaikki puurakentaminen. Mikä tulee olemaan vuokrataso Loviisan Asunnot Oy:n puukerrostalossa?
        Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Hyvönen varmaan tietää ja kertoo sen.

        Puukerrostaloista ja yleensä CLT- rakenteista ei vielä ole kokemuksia pidemmällä aikavälillä. Olisi pitänyt pysyä koetelluissa rakenteissa kuten betonissa. Talosta tulee huippukallis koepenkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirsirakentaminen ei ole väärin vaan kallista kuten kaikki puurakentaminen. Mikä tulee olemaan vuokrataso Loviisan Asunnot Oy:n puukerrostalossa?
        Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Hyvönen varmaan tietää ja kertoo sen.

        Hyvönen on yhtiön nimeltä CLT Plant entinen toimitusjohtaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirsirakentaminen ei ole väärin vaan kallista kuten kaikki puurakentaminen. Mikä tulee olemaan vuokrataso Loviisan Asunnot Oy:n puukerrostalossa?
        Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Hyvönen varmaan tietää ja kertoo sen.

        Uusissa hirsitaloissa on jokainen hirsi liimattu.

    • Anonyymi

      Ja liimattu uretaaniliimalla. Serkku rakensi puutarhapöydän liimaamalla uretaaniliimalla. Kaksi kesää kesti ja sitten poikkipuun ylimenevät lankut katkesivat, liimakohdasta umpimätiä.

    • Anonyymi

      Muovia ja betonia, ne kestää. Joku muu saa pelastaa maapallon.

      • Anonyymi

        Veronmaksajat ovat jo useaan kertaan joutuneet pelastamaan Loviisan Asunnot Oy:n talouden. Viimeisimmillä kerroilla rahaa lahjoitettiin kaupunginjohtajan esityksestä yhtiölle
        1000 000 3000 000 euroa! Puukerrostalon rakentamiseen ja vanhojen omakotitalojen lunastamiseen liittyvistä seikkailuista syntyy vielä jossain vaiheessa lisätarvetta "pääomittaa" yhtiötä lisää veronmaksajien kukkarosta.

        Aivan. Pääomalaina jota ei tartte lyhentää eikä maksaa korkoa on käytännössä lahjoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veronmaksajat ovat jo useaan kertaan joutuneet pelastamaan Loviisan Asunnot Oy:n talouden. Viimeisimmillä kerroilla rahaa lahjoitettiin kaupunginjohtajan esityksestä yhtiölle
        1000 000 3000 000 euroa! Puukerrostalon rakentamiseen ja vanhojen omakotitalojen lunastamiseen liittyvistä seikkailuista syntyy vielä jossain vaiheessa lisätarvetta "pääomittaa" yhtiötä lisää veronmaksajien kukkarosta.

        Kaikki rahat eläkeläisille terveydenhuoltoon. Ongelma kasvaa kun jäljellä on vain eläkeläiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki rahat eläkeläisille terveydenhuoltoon. Ongelma kasvaa kun jäljellä on vain eläkeläiset.

        Toi kommentti hakee hölmöydessään vertaistaan.

    • Anonyymi

      "Ei pääse junalla eikä bussilla eikä varmaan taksillakaan"

      Ne jotka ostavat tuolta merenrantataloja eivät kulje junalla ja bussilla. Rikkaiden merenranta/järvenrantatalot sijaitsevat useinmiten syrjässä kaukana julkisenliikenteen reiteistä ja palveluista. Se on ylemmänkeskiluokan naisten kuvitelmaa että on hienoa elää julkisenliikenteen vankina. Matkustaa saastaisilla busseilla, ratikoilla ja paikallisjunilla. Tuhlaten pari tuntia päivässä pysäkeillä seisomiseen. Suomalainen on niin alamaiseksi kasvatettu ettei liikkumisen vapaudella ole merkitystä. Sille jolla on vartaa omarantaiseen uimaltaiseen merenrantataloon ei ole kovin oleellinen kysymys onko sen nyt a.b,c va xyz seutulipun piirissä.

      • Anonyymi

        Sillä jolla on reilusti fyrkkaa ei osta tölliä tosta mutarannasta. Paljon parempia paikkoja löytyy muualta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä jolla on reilusti fyrkkaa ei osta tölliä tosta mutarannasta. Paljon parempia paikkoja löytyy muualta.

        Messurahoilla olisi maksettu monta sairaalamatkaa ja paremmat ambulanssit.

        Sun törkeä käytös tuskin parantuu paremmilla ambulansseilla.

      • Anonyymi

        Ei kun mää meinasin niitä messuja kattomaan, mut ei pääse, kun ei oo autoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä jolla on reilusti fyrkkaa ei osta tölliä tosta mutarannasta. Paljon parempia paikkoja löytyy muualta.

        Laitatko paikan ja hinnan. Kiinnostunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitatko paikan ja hinnan. Kiinnostunut.

        Siinä mielessä Kuningattarenranta on ainutlaatuinen että tontit myydään tai vuokrataan niin halvalla ettei muualta sellaisia löydy. Ainutlaatuisia ovat myös lieju- ja vesipitoiset rakennuspaikat.

        Och skattebetalare betalar.

        Joko olet tehnyt kaupat kelluvasta talosta? Johtavana porvarina esiintyvän suoranaisena velvollisuutena on ostaa kiinteistö uudelta kultahammasrantaviivalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä mielessä Kuningattarenranta on ainutlaatuinen että tontit myydään tai vuokrataan niin halvalla ettei muualta sellaisia löydy. Ainutlaatuisia ovat myös lieju- ja vesipitoiset rakennuspaikat.

        Och skattebetalare betalar.

        Olisiko oikea hinta ollut sellainen ettei niitä olisi edes myyty?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko oikea hinta ollut sellainen ettei niitä olisi edes myyty?

        Oikea hinta olisi ollut sellainen, että kulut saadaan katettua. Eikä suurinta osaa tonteista ole edes myyty vaan ne on vuokrattu naurettavan pienellä vuosivuokralla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea hinta olisi ollut sellainen, että kulut saadaan katettua. Eikä suurinta osaa tonteista ole edes myyty vaan ne on vuokrattu naurettavan pienellä vuosivuokralla.

        Kannattaako uutta pelastusasemaa tai palloiluhallia rakentaa tällä laskentamallilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaako uutta pelastusasemaa tai palloiluhallia rakentaa tällä laskentamallilla?

        Uutta pelastusasemaa ei tartte kaupungin rakentaa kun koko pelastustoimi siirtyy hyvinvointialueen vastuulle 2023. Hyvinvointialue voi rakentaa sellaisen pytingin kuin haluaa ja niin kalliin kun rahkeet riittää.

        Vanha palloiluhalli pitää korjata kun uuteen halliin ei ole varaa. Hallin korjaaminen on ympäristöteko, jota käytettiin perusteluna Harjuntaustan koulun vanhan osan korjaamiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutta pelastusasemaa ei tartte kaupungin rakentaa kun koko pelastustoimi siirtyy hyvinvointialueen vastuulle 2023. Hyvinvointialue voi rakentaa sellaisen pytingin kuin haluaa ja niin kalliin kun rahkeet riittää.

        Porvoosta käsin palolaitos voikin tulla suorittamaan jälkisammutuksia. Niin kauan kun ei ole oma talo mikä palaa niin sinulle OK. Palloiluhallikin unohtui tarkoituksella?

        En ihmettele että näitä kommentteja kirjoitellaan nimettömästi.

        Du kanske är en lite fånig person. Brandstationen kan inte tas bort härifrån och välfärdsområdet ska tillhandahålla räddningstjänst från 2023. Sätta dig själv under ditt namn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutta pelastusasemaa ei tartte kaupungin rakentaa kun koko pelastustoimi siirtyy hyvinvointialueen vastuulle 2023. Hyvinvointialue voi rakentaa sellaisen pytingin kuin haluaa ja niin kalliin kun rahkeet riittää.

        Uuden aseman rakentamisesta lienee sovittu jossain viittamiesten kabinetissa. Se selittäisi puhdin millä asemaa ajetaan eteenpäin. Tärkein kuultu perustelu: Me haluamme aseman. Sen rakennusmateriaaliksi tulee kallis CLT tms. Hinnalla ei ole väliä, koska veronmaksajat maksavat laskun. Mikäli uuden aseman rakentaisi hyvinvointialue, niin siitä tulisi tarkoituksenmukainen eikä mikään arkkitehtooninen epäkäytännöllinen viritys kuten CLT- koulusta tuli. Sisäpiiri tai kaverit eivät myöskään pääsisi rakennusurakoissa osingoille. Oikeastaan rakennustyöt eivät pikkukaupungin toteuttamana olisi nimityksestä huolimatta edes urakoita, vaan lisätöitä ja lisälaskuja pukkaisi kuten on aiemminkin käynyt.

        CLT-kerrostalon rakentaminen näyttelykohteeksi haiskahtaa myös kabinetissa masinoidulta peliltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutta pelastusasemaa ei tartte kaupungin rakentaa kun koko pelastustoimi siirtyy hyvinvointialueen vastuulle 2023. Hyvinvointialue voi rakentaa sellaisen pytingin kuin haluaa ja niin kalliin kun rahkeet riittää.

        Se menee myös toisinpäin, hyvinvointialue katsoo että tänne ei tarvita kuin lain vaativa minimi. Vähän niinkuin kävi ambulanssien kanssa, toinen menetettiin eikun anteeksi sijoitettiin koskenkylään josta pääsee helpommin porvooseen eikun anteeksi lapinjärvelle keikalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        CLT-kerrostalon rakentaminen näyttelykohteeksi haiskahtaa myös kabinetissa masinoidulta peliltä.

        Onko tästä jossain lisätietoa? Missä kabinetissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se menee myös toisinpäin, hyvinvointialue katsoo että tänne ei tarvita kuin lain vaativa minimi. Vähän niinkuin kävi ambulanssien kanssa, toinen menetettiin eikun anteeksi sijoitettiin koskenkylään josta pääsee helpommin porvooseen eikun anteeksi lapinjärvelle keikalle.

        Se on mennyt silleen, että kaupungin viisaat päättäjät ovat itse supistaneet palveluja minimiin ja lakkauttaneet kylien terveysasemat jo ennen Soten tuloa. Hyvinvointialue ei enää perusta terveysasemia uudelleen kun kaupunki on kerran itse katsonut ne tarpeettomiksi. Hyvinvointialueen on ylläpidettävä kaupungissa paloasemaa ja se joutuu järjestämään tänne lain vaatiman palvelutason. Se, että kaupunki rakentaa valtavan paloaseman ja luulee että asema täytetään kalustolla ja henkilökunnalla on harhaluulo. Palvelutaso tulee olemaan lain vaatima ja taso ei suurene ison ja näyttävän aseman myötä.
        Koko aluepelastuslaitoksen olemassaolon ajan kaupunki on maksanut vuosittain noin 0,6 miljoonaa ylimaksua, jolla rahalla olisi jo saatu uusi paloasema. Tätäkään asiaa huippuviranhaltijat ja poliittiset päättäjät eivät koskaan saaneet oikaistua ja nyt meinataan vielä rakentaa hyvinvointialueen käyttöön 8 miljoonan paloasema. Kaupungin verotuloista tulee menemään yli 50 % hyvinvointialueelle, joka on niillä rahoilla velvollinen järjestämään tänne mm. pelastuspalvelut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tästä jossain lisätietoa? Missä kabinetissa?

        Kuten hyvin tiedät niin härmässä vaikuttavista hyvä veli verkostojen toiminnoista ei lisätietoa helposti löydy. Paras indikaattori niille ovat usein taloudellisesti järjettömät ja kunnan etujen vastaiset hankkeet.

        Huolehtikoon hyvinvointialue paloasemasta ja investoidaan se 8 milliä uuden lasten päiväkodin rakentamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten hyvin tiedät niin härmässä vaikuttavista hyvä veli verkostojen toiminnoista ei lisätietoa helposti löydy. Paras indikaattori niille ovat usein taloudellisesti järjettömät ja kunnan etujen vastaiset hankkeet.

        En ymmärrä mitä yhteistä on Raatihuoneella ja härmäläisillä.

        Haitallinen asetelma saattaa syntyä helposti jos esimerkiksi johtavia viranhaltijoilta ja kunnallis-poliitikkoja istuu samassa ns. viittakerhossa. Silloin eri toimielimissä istuvat poliitikot eivät enää uskottavasti pysty valvomaan alaisiaan viranhaltijoita. Samassa kerhossa saattaa olla jäsenenä myös bisnesmiehiä, jotka ovat tai pyrkivät liikesuhteeseen kaupungin tai kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa. Edellä kuvatut asetelmat ovat sinänsä ihan laillisia ja ainoa este asiattomalle hyvä veli toiminnalle on käytännössä vain korkea moraali. Jos korkeaa moraalia ei olisi niin silloin kaislikossa helposti suhisisi.

        Avoimuus toisi uskottavuutta näiden viittakerhojen toiminnalle, mutta juuri se toiminnasta usein puuttuu. Jäsenluetteloita varjellaan ja niitä ei vapaaehtoisesti julkisteta.

        Suomessa on yhdistymisvapaus. Siksi etenkin johtavien viranhaltijoiden ja viranomaisten tulisi itse ymmärtää pysyä vapaaehtoisesti poissa kaikenlaisista "herrakerhoista".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä mitä yhteistä on Raatihuoneella ja härmäläisillä.

        Et varmaan halua ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haitallinen asetelma saattaa syntyä helposti jos esimerkiksi johtavia viranhaltijoilta ja kunnallis-poliitikkoja istuu samassa ns. viittakerhossa. Silloin eri toimielimissä istuvat poliitikot eivät enää uskottavasti pysty valvomaan alaisiaan viranhaltijoita. Samassa kerhossa saattaa olla jäsenenä myös bisnesmiehiä, jotka ovat tai pyrkivät liikesuhteeseen kaupungin tai kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa. Edellä kuvatut asetelmat ovat sinänsä ihan laillisia ja ainoa este asiattomalle hyvä veli toiminnalle on käytännössä vain korkea moraali. Jos korkeaa moraalia ei olisi niin silloin kaislikossa helposti suhisisi.

        Avoimuus toisi uskottavuutta näiden viittakerhojen toiminnalle, mutta juuri se toiminnasta usein puuttuu. Jäsenluetteloita varjellaan ja niitä ei vapaaehtoisesti julkisteta.

        Jos viittajengiin saa vielä mukaan paikkakunnan lehden päätoimittajan, niin asetelma suhmurointiin on täydellinen. Silloin kansa ei tiedä mitä tapahtuu kun lehti ei uutisoi kuin vallanpitäjien kannalta positiivisia uutisia ja kaikki jotka tuovat esille edes vähäisenkin epäilyksensä kunnan edun vastaisesta toiminnasta voidaan mustamaalata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten hyvin tiedät niin härmässä vaikuttavista hyvä veli verkostojen toiminnoista ei lisätietoa helposti löydy. Paras indikaattori niille ovat usein taloudellisesti järjettömät ja kunnan etujen vastaiset hankkeet.

        Toki on kyse pelkästä sattumasta, että kallis CLT on rakennusmateriaalina:
        - Uudessa koulussa
        - Väistötilana käytettävässä parakissa
        - Näyttelykohteeksi rakennettavassa kerrostalossa
        - Kelluvissa taloissa

        Jatkuuko kalliin CLT:n käyttö:
        - Uusi paloasema
        - Uusi lasten päiväkoti

        Oikeaa materiaalia tuskin onkaan jos kaikki pitää jättää tekemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et varmaan halua ymmärtää.

        Haluaisin tietää mutta en ymmärrä. Väitetään että kabineteissa jaetaan henkilökohtaisia etuuksia mutta kenelle ja miten?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluaisin tietää mutta en ymmärrä. Väitetään että kabineteissa jaetaan henkilökohtaisia etuuksia mutta kenelle ja miten?

        Tämä on yhtä ja samaa salaliittoteoriaa mitä oppposition populisti ajaa. Kirjoitellaan mitä sylki suuhun tuo vailla todellisuuspohjaa. Todellisuudessa äänimäärä on vahvassa laskussa ja uskottavuudeltakin pohja kadonnut.

    • Anonyymi

      Kultaranta

    • Anonyymi

      Taitaa olla dirikan ensimmäinen ja viimeinen pesti kaupungin ohjaksissa

      • Anonyymi

        CV:t är markerat på ett sådant sätt att det inte längre är relevant för offentliga uppdrag?

    • Anonyymi

      Toinen ei kiinnostakkaan kun kirstu on jo tyhjennetty ja linna saneerattu.

      • Anonyymi

        Tarkoittaako sitä kusen gul "så kallade slott". Nyt rakenta AS23:elle paljo hienompi torpat, nekin jotenkin verorahoilla höystäen.

    • Anonyymi

      Arvelen että lähtee jo ennenkuin AM23 on valmiina. Lähtöpuheessa pahoittelee tapahtunutta. Siis tää on mun arveluni.

      • Anonyymi

        Mun arvio on että aika on juuri sopiva vuonna 2023, tulossa kaikkien aikojen messut. Messut tulevat tekemään voittoa noin 5-10 miljoonaa euroa tulevat verotulot mainehyöty jota ei saa rahalla ostettua.

        Ja tietty itte saan kivan kodin upealta paikalta...😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun arvio on että aika on juuri sopiva vuonna 2023, tulossa kaikkien aikojen messut. Messut tulevat tekemään voittoa noin 5-10 miljoonaa euroa tulevat verotulot mainehyöty jota ei saa rahalla ostettua.

        Kymen Sanomien mukaan suurimmalle osalle tonteista ei ole haettu rakennuslupaa.

        Mihin muuhun kuin vilkkaaseen mielikuvitukseen ja lapselliseen hyväuskoisuuteen sun arvio 5-10 miljoonan voitosta perustuu? Asuntomessujen Osuuskunta vie 80 % pääsylipputuloista. Kuningattarenrannan asemakaavan liitteenä olevan ja valtuuston hyväksymän kaavataloudellisen arvion mukaan jopa 30 vuoden tarkasteluajanjaksolla tulee takkiin useita miljoonia. Arvio perustuu kaikkien tonttien myyntiin ja yli 500 uuteen asukkaaseen, jotka maksavat vähintään keskimääräisen kunnallisveron. Nyt asukasmäärä on supistunut jo noin 200 ja suurin osa tonteista on vuokrattu eikä myyty.
        Laskelmista puuttuvat mm. kaavoituskulut, kiinteistöjen osto- ja purkukulut sekä kuntakonsernille aiheutuva 7 miljoonan kustannus näyttelykohteeksi rakennettavasta puukerrostalosta.

        Asukasmäärä laskee 200 per vuosi ja näyttää vain kiihtyvän. Korkea aika tehdä jotain muutoksen eteen.

        Kateellista panettelua. Ahtaajia vaan ketuttaa kun saivat vain kälyisen akkutehtaan eikä asuntomessuja.

        Perustuu tarkkoihin laskelmiin joita olen tehnyt päässäni.

        Pläjäytä laskelmat esiin. Onks ne laskettu samalla osaamisella ja kaavoilla mitä direktör käyttää? Se kun laski vuonna 2018 käyttökatetta tulevan 200 000 euroa niin tulikin alijäämää 6 700 000 milliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateellista panettelua. Ahtaajia vaan ketuttaa kun saivat vain kälyisen akkutehtaan eikä asuntomessuja.

        Kotkassa oli jo asuntomessut, mutta kun se ei nostanut kaupunkia taloudelliseen kukoistukseen, niin tarvitaan teollisuutta ja työpaikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asukasmäärä laskee 200 per vuosi ja näyttää vain kiihtyvän. Korkea aika tehdä jotain muutoksen eteen.

        Meno jatkuu samanlaisena, koska tänne ei enää saada lisää merkittäviä määriä tuottavia työpaikkoja. Erilaiset huuhaa-virat, kuten esimerkiksi elinvoiman kehittäjä tai messujen projektipäällikkö kaupungin hallinnossa eivät ole tuottavia, vaan pelkkiä taloudellisia rasitteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustuu tarkkoihin laskelmiin joita olen tehnyt päässäni.

        Päissään on tehty kaikenmoista. Kuulemma joku on päissään ehdottanut Asuntomessujen hakemista kaupunkiin, tiedä nyt sitten, olisiko ollut vaan jotain humalaisten juttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päissään on tehty kaikenmoista. Kuulemma joku on päissään ehdottanut Asuntomessujen hakemista kaupunkiin, tiedä nyt sitten, olisiko ollut vaan jotain humalaisten juttuja.

        Sehän se probleema on kun valtuusto hyväksyy kaiken kehnosti valmistellun järjettömän potaskan mitä niille esitetään.

        Viime kädessä vastuu mm. kaavan hyväksymisestä ja päätöksestä järjestää huippukalliiksi tulevat asuntomessut ovat kaupunginhallituksella ja valtuustolla eikä millään yksittäisellä viranhaltijalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päissään on tehty kaikenmoista. Kuulemma joku on päissään ehdottanut Asuntomessujen hakemista kaupunkiin, tiedä nyt sitten, olisiko ollut vaan jotain humalaisten juttuja.

        Niin juuri ja toinen kirjoittelee satuja päissään tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viime kädessä vastuu mm. kaavan hyväksymisestä ja päätöksestä järjestää huippukalliiksi tulevat asuntomessut ovat kaupunginhallituksella ja valtuustolla eikä millään yksittäisellä viranhaltijalla.

        Eli ymmärsinkö oikein? Kaupunkilaisten itse äänestämällä valitut edustajat ovat tehneet päätöksen jota koko kaupunki haluaa? Kuulostaa demokratialta ja kaupunkilaisten kuuntelulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli ymmärsinkö oikein? Kaupunkilaisten itse äänestämällä valitut edustajat ovat tehneet päätöksen jota koko kaupunki haluaa? Kuulostaa demokratialta ja kaupunkilaisten kuuntelulta.

        Mutta ei näin saa tehdä! Vain yhden ihmisen pitäisi saada tehdä nämä päätökset täällä netissä. Kaikki vähäisetkin yritykset saada jotain uutta pitäisi haudata ellei saada ilmaiseksi. Viimeinen sitten sammuttaa valot!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei näin saa tehdä! Vain yhden ihmisen pitäisi saada tehdä nämä päätökset täällä netissä. Kaikki vähäisetkin yritykset saada jotain uutta pitäisi haudata ellei saada ilmaiseksi. Viimeinen sitten sammuttaa valot!

        Täällä on tuotu hyvin ja perustellusti esiin messujen aiheuttamia suuria negatiivisia vaikutuksia kaupungin talouteen. Kaavan toteuttaminen on todettu tappiolliseksi jopa kaupungin omassa kaavataloudellisessa arviossa, joka on valtuuston hyväksymä! Faktoista ei haluta keskustella, vaan vastaukseksi tulee vain älyttömiä heittoja ja täyttä hömppää olevaa messuliturgiaa.

        Juuri näin. Kaavataloudellisessa tarkastelussa lähtökohtana oli, että Loviisan vakituisten asukkaiden luku kasvaa 520 tarinankertojalla. Nyt puhutaan enää noin 200 asukkaasta. Se on sellainen fakta, että ilosanomien lähettiläät vaikenevat tai sitten lähettiläiden suusta pulppuaa vain sitä löysää.

        Vertailupohjaksi voisi ottaa tämän hetken 200 henkilön muuttotappion sen kiihtyvän tahdin. Loviisassa olisi 2032 enään puolet asukkaista. Millainen Loviisa olisi silloin?

        Loviisan muuttotappion voi pysäyttää vain uudet työpaikat, joita tänne ei näytä olevan enää tulossa ainakaan suurempia määriä. Tiukassa tuntuu silti olevan utopistinen ja jopa lapsellinen visio siitä, että asuntomessut saisivat aikaan jonkinlaisen veronmaksajien invaasion Loviisaan. Tarvittaisiin nimenomaisesti tuhansien veroja maksavien ihmisten massamuutto eikä messujen hyvässä lykyssä aikaansaama noin 200 ihmisen muutto tänne riitä kääntämään kelkkaa. Jos kahdenkymmenen miljoonan panostuksella saataisiin 200 asukasta, niin yhden uuden asukkaan hinnaksi tulisi huimat 100 000 euroa!

        Ovatko asuntomessut missään ja koskaan saaneet aikaan sellaista veronmaksajien massamuuttoon verrattavaa ilmiötä? Kuinka esim. Kouvola painii talousvaikeuksien kanssa, vaikka siellä juuri oli asuntomessut? Eivätkö messut tuoneetkaan massamuuttoa ja kuntatalouden kukoistusta sinne?

        Viimeinen oljenkorsi satojen uusien työpaikkojen ja suurten verotulojen saamiseksi Loviisan seudulle oli Fennovoiman voimalaitoshanke, joka kuitenkin torpattiin heti alkumetreillä. Sen saivat aikaan kielipolitiikot, jotka riemuitsivat. Nyt tänne ei sitten enää ole tulossa isoja firmoja, jotka työllistäisivät satoja ihmisiä ja joista saataisiin suuria verokertymiä.

    • Anonyymi

      Talotehtaita on messurakentajiksi ilmoittautunut vain muutamia. Ilmeisesti ne ovat haistaneet huonot kalliiden talojen jälleenmyyntimarkkinat ja havainneet keskialueen erittäin huonon rakennettavuuden tuomat haasteet ja jopa vastuun mahdollisista korvausvaatimuksista.

      Yksityiset rakentajat eivät ehkä ole huomioineet, että he joutuvat kuukauden ajan esittelemään toistakymmentä tuntia päivässä taloaan messuvieraille. Messujen jälkeen on sitten vuorossa jonkinlainen sisäremontti, kun tuhannet ihmiset ovat rampanneet taloissa.

      • Anonyymi

        Lisäbonuksena vielä korona...

      • Anonyymi

        https://yle.fi/uutiset/3-10915726

        Yli satatuhatta ihmistä jättänyt melkoiset jäljet asuntomessujen taloihin: "Kyllä siinä 20-30 vuoden käytöstä, eli pienestä talon iästä puhutaan"

        Kouvolan asuntomessualueella on edessä huomattava korjaus- ja purku-urakka messujen päättymisen jälkeen.

        https://www.iltalehti.fi/asuminen/a/2013071217261824

        Messukodin hyödyt ja haitat

        Asuntomessuille kotinsa rakennuttavan kannattaa miettiä hyödyt ja haitat huolellisesti ennen tontin varaamista.

        Hyödyt
        Messukohteen tarkoitus on näyttää uusia ratkaisuja. Kotiin tulee ainutlaatuisia elementtejä.

        Tavarantoimittajilta voi saada hyviä alennuksia, jos rakennuttaja on hyvä neuvottelija.

        Messutontit ovat usein kohtuuhintaisia siihen nähden, että ne ovat yleensä paikkakunnan parasta tarjontaa.

        Haitat
        Kohteen on ehdottomasti oltava valmis aikataulussa. Siitä voi tulla ylimääräistä stressiä ja kuluja, jos työntekijöitä pitää loppuspurtissa palkata lisää.

        Ainutlaatuisuus voi maksaa enemmän kuin standardiratkaisu, alennuksista huolimatta.

        Jos neuvottelutaidot puuttuvat, erikoiset ratkaisut voivat maksaa paljonkin ylimääräistä.

        Voit joutua järjestämään omia aikataulujasi täysin uusiksi saadaksesi kohteen varmasti valmiiksi ennen messuja.

    • Anonyymi

      Regaalikadun neljä 549 000 euron hintaista laatikon muotoista ja yleisellä saunalla varustettua kruununkalleutta ovat vielä myymättä. Äkkiä nyt porvarit niitä ostamaan ennen kuin loppuvat kesken!

      • Anonyymi

        Loviisalla oli vuosia sitten kruununkalleutena sijoituskultaa. Onko regaali vielä olemassa vai onko kulta jo realisoitu ja jäljellä enää kellotornissa joskus harvoin paikalla olevaa henkistä pääomaa?

        Kaikki on kohta realisoitu ja halvalla! Rantatontit, metsät, metsämaat, peltomaat, Ruukki, saaret...

        Sitten kun kaikki on myyty, vaihdetaan paikkaa ja aloitetaan uudelleen. Vähän niiku torikauppias messuilta messuille.

        Torikauppias, tuo on nyt vähän keljusti sanottu.
        Mutta toisaalta, miksei?
        Paljonkohan torista maksettaisiin...?

    • Anonyymi

      Utopia aina halvimmasta urakasta särkyi kun AC Päällysteet Oy heitti rukkaset santaan ja hakee yrityssaneeraukseen. Lieneekö luvassa vielä uusia kuperkeikkoja ja lisälaskuja ennen kuin
      unelmasta tulee totta? Unelma Kuningattarenrannasta ja asuntomessuista on veronmaksajien painajainen!

      • Anonyymi

        Millä tavalla tämä liittyy loviisaan ja asuntomessuihin? Käsittääkseni yrittäjä meni konkkaan eikä loviisa? Joojoo loviisa sit myöhemmin konkkaan ku 100 miljardia maksavat rapujuhlat on vietetty.

        Siten, että aina otetaan halvin tarjous ja firman taloudellinen tila ei ole koskaan valintakriteerinä. Hankintayksikön eli kaupungin tulisi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ehdokkailla ja tarjoajilla on hankintasopimuksen toteuttamiseen tarvittavat taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat.

      • Anonyymi

        Pensselit santaan heittäneen firman tilalle varmaan löytyy uusi urakoitsija, mutta hintapyyntö tulee olemaan kova. Turha kuvitella, että uusi urakoitsija tekisi tekemättömät urakkatyöt samaan hintaan ja kuperkeikan tehneelle tilittämättömät rahat riittäisivät. Uusi Saaristotien linjaus on röykkyinen, joten sekin on korjattava. Lisälaskua pukkaa....

    • Anonyymi

      Voishan Kuningattarenrannan ja Porvoon välille rakentaa jonkin sortin radan. Porvooseen pääsee Hesasta junalla nopeesti. Siitä jatkoyhteys ja homma on klaari. Työllistämisnäkökohtakin ratkaistu pitkäksi aikaa.

      • Anonyymi

        Vaikka sitä metrotunnelia jatkaisi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka sitä metrotunnelia jatkaisi...

        Eikös tuo arkkitehti Tynkkynen suunnitellut aikoinaan kulkutunnelia torilta (raatihuoneen edestä) alas ja Karlskrona bulevardilta ylös maanpinnalle, silloisen ALKO:n kohdalta.
        Jäi tekemättä silloin, koska raatihuoneella ei turvauduttu tolkuttomaan velkarahan käyttöön niin kuin tänä päivänä keskustan ”somistamisessa”. Nyt velkaa yli 110 000 000 euroa, mutta silloin 0 euroa.
        Tänä päivänä tunnelit ovat menneen ajan touhua, nyt vuoden ajat määräytyvät Lovisalaisen juomaputken kiertokulun mukaan; kesällä vedetään Laivasillan ja Dekerin katuparkkipaikan aitauksen juottopisteissä päivittäin perseet olalle ja syksyn ajan korjataan oloa terveyskeskuksen vieroitushoidossa ja AA- kerhossa. Alkuvuosi menee väkijuomien pienannoksia kokeillen ja kesän juomaputkea odotellessa. Hyvä, että rakensivat rantatien varteen merellisen levähdyspaikan ilmaiseksi ihan Johtoryhmän myötävaikutuksella. Fiini juttu, kun sitä voi vähän levähtyä tukevilla graniittipenkeillä matkalla Laivasillalta Tullisillalle. Kotini on linnani tai ainakin vähän sinne osakeyhtiöön suuntaan päin.

    • Anonyymi

      Saaristotien uusi pätkä on todella röykkyinen. Tie joudutaan vielä korjaamaan ja se maksaa ison kasan euroja. Mitä se kaupungin palkkaama valvoja on oikein tehnyt ja raportoinut tien rakentamisesta?

      • Anonyymi

        Se on ilmeisen luottamuksellista tietoa muilta kuin positiivisten asioiden osalta.

      • Anonyymi

        Sataman hulevesiputken rakentamisessa karaistunut projektinjohtopäällikkö voi ottaa nyt hanskaan putkistojen ja erityisesti hulevesiputkijärjestelmän rakentamisen, niin saadaan metrihinnat "kohdilleen".

        Onkohan se putkisto sen painuneen tien alla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sataman hulevesiputken rakentamisessa karaistunut projektinjohtopäällikkö voi ottaa nyt hanskaan putkistojen ja erityisesti hulevesiputkijärjestelmän rakentamisen, niin saadaan metrihinnat "kohdilleen".

        Älä älä lausu ääneen että hulevesiputkimiehelle olisi mestaa! Kunnan toiseksi kallein palkattu, ja jos laskee työn tulokset niin kallein!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä älä lausu ääneen että hulevesiputkimiehelle olisi mestaa! Kunnan toiseksi kallein palkattu, ja jos laskee työn tulokset niin kallein!

        Se on myös kerroinmies, joka määrittää kaupungin omistamien ja myytävien rantatonttien alennuskertoimia. Alennuskerroin rapsahtaa esim. jos ydinvoimalan piippu tai sataman valot näkyvät.
        Kerroinmies takaa hyvät alet!

        Siinäpä hyvät kertoimet. Piippu näkyy suurella osalla Loviisanlahden länsirantaa ja satama puolestaan taas itärannan puolelta. Todellinen karhunpalvelusten erikoismies, joka tosin vain toteuttaa valtuuston tahtotilaa. Karhunpalvelus veronmaksajille ja palvelus rantatonttien ostajille.

        Eikös rantatonttien avautumisuunta länteen ole yksi syy alennuskertoimeen? Kuningattarenrannan kaikki tontit avautuvat länteen ja sataman valoja näkyy ainakin osalle tontteja. Siksi tontit ovatkin niin halpoja kun ovat em. syistä täyttä sekundaa?

        Alueen keskiosa koostuu pääasiassa liejusta ja vedestä.
        Lisää alennuskertoimia:
        - Liejukerroin
        - Vesikerroin
        Kesällä Laivasillalta kantautuu juopuneiden mölinää ja musiikkia.
        - Mölykerroin

        Unohdit matalan veden hajukerroin, ja se täytyy olla iso, koska koko lahti lemuaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä älä lausu ääneen että hulevesiputkimiehelle olisi mestaa! Kunnan toiseksi kallein palkattu, ja jos laskee työn tulokset niin kallein!

        Kyllä se Kinninenkin oli kallis, niin monta sutta teki. Saas nähä montako vuotta menee ennekuin porvoolaiset hokaa?

    • Anonyymi

      Asuntomessuja koskevaan kyselytunnin kysymykseen annettu utopistinen vastaus:

      "Välillisiä työllistäviä vaikutuksia ovat myös majoitus, ravitsemus ja muiden palveluiden käyttäminen rakentamisen aikana mutta erityisesti messujen aikana. Asuntomessujen aikana kaupungissa vierailevat messukävijät käyttävät noin 7-8 miljoonaa euroa erilaisten palveluiden ja tuotteiden ostamiseen messualueen ulkopuolella kaupungissa. Moni yritys tulee palkkaamaan lisää henkilökuntaa, jotta kaikkia messuvieraita voidaan palvella."

      Täällä ei ole edes olemassa niin paljon palveluja, että messuvieraat voisivat kuluttaa niihin vain yhden kuukauden kestävien messujen aikana 7-8 miljoonaa! Eivät ne vieraat osta kauppojakaan tyhjiksi. Pitää myös muistaa, että Asuntomessut Osuuskunta ottaa 80 % pääsylipputuloista 150 000 kävijään saakka.

      • Anonyymi

        Messuvieraiden uskotaan ostavan Gallerian kaikki pokaalit, S-marketin parasta ennen grillimakkarat, Aleksanterinkadun hollantilaiset tarjousjuustot sekä myös Alkon kuohuvat alimmilta hyllyiltä. Nämä kaikki loppuvat yhden pitkän kuukauden ajaksi. Näistä lovisalaisista herkuista ja luksus- tuotteista kertyy kokoon 96 prosenttia 7 - 8 MEuron Asuntomessujen tuotosta ? Onko Loviisassa muita kiinnostavia tuotteita joilla messuvieraita voidaan rahastaa?

        Ehdottomasti Suomi24 palsta! Pikkurahalla neuvotaan mistä löytyy älymystö ja jokapaikan tuuliviiri asiantuntija.

        Kerro nyt sinä intellektuellina, että mistä se älymystö ja messujen tuuliviirin heiluttajat oikein löytyvät? Esitä myös kuinka tuo 7-8 miljoonan megapotti jakaantuu eri palveluiden tarjoajien kesken?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti Suomi24 palsta! Pikkurahalla neuvotaan mistä löytyy älymystö ja jokapaikan tuuliviiri asiantuntija.

        Voitko sinä viisaana esittää laskelmat kuinka paljon veronmaksajille tulee maksamaan tonttien perustaminen Kuningattarenrantaan eli kustannukset per m3? Tontit myydään tai vuokrataan todella halvalla jolloin niiden perustamiskustannuksia ei saada katettua. Mikä on veronmaksajille koituva tappio? Riittääkö 7-8 miljoonaa?

        Messuja ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa älymystön hankkeeksi. Siksi kaikille kiusallisille yksityiskohdille, sen taloudelle ja yleensä kaikille "ei positiivisille" uutisille on asetettu paikallisessa lehdistössä uutissulku.

        Meno on niiltä osin kuin itäisen naapurin "vapaassa" lehdistössä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko sinä viisaana esittää laskelmat kuinka paljon veronmaksajille tulee maksamaan tonttien perustaminen Kuningattarenrantaan eli kustannukset per m3? Tontit myydään tai vuokrataan todella halvalla jolloin niiden perustamiskustannuksia ei saada katettua. Mikä on veronmaksajille koituva tappio? Riittääkö 7-8 miljoonaa?

        Mielenkiintoista! Sähän olet jo ne lukemat moneen kertaan täällä esitellyt. Et kai nyt vaan ole esittänyt omia "laskelmiasi" totuutena?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista! Sähän olet jo ne lukemat moneen kertaan täällä esitellyt. Et kai nyt vaan ole esittänyt omia "laskelmiasi" totuutena?

        Luvut ovat peräisin kaupungin omista dokumenteista.
        Kuluja yritetään myös tavallaan piilottaa kun kaavan ja messujen toteuttamiseen käytetään rahaa myös muilta momenteilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista! Sähän olet jo ne lukemat moneen kertaan täällä esitellyt. Et kai nyt vaan ole esittänyt omia "laskelmiasi" totuutena?

        Kiinnostaa tietää sisältyykö Valintatalon purkuun käytetty 250 000 euroa tuohon 7 - 8 000 000 euron Asuntomessujen ja Kuningattarenrannan infraan varattuun määrärahaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostaa tietää sisältyykö Valintatalon purkuun käytetty 250 000 euroa tuohon 7 - 8 000 000 euron Asuntomessujen ja Kuningattarenrannan infraan varattuun määrärahaan?

        Puretuista kiinteistöistä maksettiin 391 000 euroa, joten jos tuo ilmoittamasi 250 000 euron purkukulut pitävät paikkansa, niin fyrkkaa on kulunut jo yli 0,6 miljoonaa!!!

        Koskenkylän terveysasema suljettiin vain 50 000 euron vuosittaisen säästön takia. Kolminkertainen eläköön huuto palvelujen lakkauttajille, joiden mielestä mikään uhraus messujen alttarille ei ole liikaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostaa tietää sisältyykö Valintatalon purkuun käytetty 250 000 euroa tuohon 7 - 8 000 000 euron Asuntomessujen ja Kuningattarenrannan infraan varattuun määrärahaan?

        Asiaa pitää kysyä Raatihuoneelta. Siitä voi kuitenkin melko varma etteivät sisälly, koska rakennukset olisi pitänyt muka "muutenkin ostaa ja purkaa"....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaa pitää kysyä Raatihuoneelta. Siitä voi kuitenkin melko varma etteivät sisälly, koska rakennukset olisi pitänyt muka "muutenkin ostaa ja purkaa"....

        Kokonaispudjettiksi kaupungin valtuusto hyväksyi infran 8,6 milj. ja messuorganisaation 1,3 milj. Konaisuudessaan talousarviossa 9.9 milj. Seuraavassa vastauksessaalkuperäinen arvio oli 14,467 joka on vesiliikelaitoksen mukaan pienentynyt 11,9 miljoonaan. Eli pujetti paukkuu yli ja lisää velkaa tarvitaan. Mikä on sitten lopullinen hinta se on vielä arvoitus

        Kaupunkikonserniin kuuluva Loviisan Asunnot Oy ostaa messujen näyttelykohteeksi rakennettavasta kalliista puukerrostalosta osakkeita noin 6 miljoonalla. Kerrostalon rakentamisen tarve syntyi nimenomaan asuntomessuista, joten 6 miljoonaa voidaan lisätä messuista aiheutuviin kuluihin.

    • Anonyymi

      Lisäkulutkin taitaa mennä vesilaitoksen piikkiin, että pysytään pudjetissa, tosin vesilaitos joutuu ottamaan kaupungilta 1.8 miljuunaa lisää velkaa

    • Anonyymi

      Aallonmurtajaa rakennetaan suoraan liejun päälle. Ympäristöluvan mukaan aallonmurtaja perustetaan kovan pohjan varaan ja täyttöjen alta ruopataan pehmeät lieju-, siltti- ja savikerrokset.

      • Anonyymi

        Aallonmurtajan täytöt tehdään ympäristöluvan mukaan roskattomasta louheesta. Sitä kuitenkin rakennetaan osin hienojakeisesta jätemaasta.

      • Anonyymi

        Tulee sutta ja sekundaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee sutta ja sekundaa.

        Och skattebetalare betalar.

    • Anonyymi

      Loviisan Sanomien Haddomin koulun lakkautusjutussa mainitaan Pikku-Finlandia. Rakennetaanko messualueelle kulttuuritemppeli ottaen mallia pääkaupungin isosta Finlandiasta vai mistä on kysymys?

      • Anonyymi

        Kokkareiden esitys ostaa tilapäiseksi tarkoitettu puinen rakennus lasten päiväkodiksi on järjetön kuten koko liejurannan "Lovisa kartalle" messusirkus maximus, jonka taustapiruina toimi myös ruiskukkia.

    • Anonyymi

      Lennätin dronea eilen messualueen yllä ja kyllä muuten tulee upea! On puistoaluetta ja lampea siinä missä ennen oli pelkkää ryteikköä. Alueen yleisilme muuttuu todella siistiksi. Vahvasti alkaa näyttää siltä että oli mahtavaa saada messut.

      • Anonyymi

        Ei saa kehua, pitää vain miettiä paljonko maksaa, kuka maksaa ja millä maksetaan. Nämäkin asuntomessurahat olisi voinut käyttää tarpeettomiin asiakirjapyyntöihin ja yleiseen lässytykseen niistä jotka edes yrittävät jotain.

      • Anonyymi

        Kivaa, mutta mahtavan kallista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa kehua, pitää vain miettiä paljonko maksaa, kuka maksaa ja millä maksetaan. Nämäkin asuntomessurahat olisi voinut käyttää tarpeettomiin asiakirjapyyntöihin ja yleiseen lässytykseen niistä jotka edes yrittävät jotain.

        Sitä on todella aiheellista miettiä paljonko maksaa asuntomessujen järjestäminen. Se on jo selvillä kuka maksaa ja maksumies on veronmaksaja.

        Asiakirjapyyntö ei sen sijaan maksa käytännössä mitään, koska viranhaltijat nauttivat palkkaa ja istuvat päivät pitkät jakkaroillaan joka tapauksessa pyytää joku asiakirjaa tai ei. Sun ajatusmallin mukaan on halvempaa jos kuukausipalkkaa nauttiva viranhaltija ei tee mitään ja jos se vastaa vaikka asiakirjapyyntöön, niin se tulee kalliiksi. Hämmästyttävää logiikkaa ja tietämättömyyttä! Älä usko kaikkia satuja mitä ne sulle syöttää.

        Joo. Kellotornin propagandaan uskovat eivät ymmärrä, että nykyisin arkisto on sähköisessä muodossa, joten tietoa ei tartte kaivaa arkiston syövereistä pölyisistä kansioista, vaan esimerkiksi pyydetty asiakirja voidaan toimittaa sähköisesti muutamalla klikkauksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa kehua, pitää vain miettiä paljonko maksaa, kuka maksaa ja millä maksetaan. Nämäkin asuntomessurahat olisi voinut käyttää tarpeettomiin asiakirjapyyntöihin ja yleiseen lässytykseen niistä jotka edes yrittävät jotain.

        Tietoa voi saada monella tavalla. Sitä voi saada esimerkiksi viranomaisten tuottamista julkisista aineistoista ja pyytämällä tietoa suoraan viranomaisilta. Laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetään erilaisista tiedonsaantitavoista.

        Lain mukaan jokaisella on oikeus saada tietoja viranomaisen julkisista asiakirjoista. Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei erikseen toisin säädetä. Suomessa vallitsee siis julkisuusperiaate.

        Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

        Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta sääntelee viranomaisten asiakirjojen ja muiden tietoaineistojen julkisuutta ja salassapitoa sekä tiedon antamista asiakirjasta ja siihen liittyvää menettelyä. Lisäksi laissa on säännökset viranomaisten velvollisuudesta edistää tiedonsaantia.

        Julkisuuslaki ja sen nojalla annettu asetus löytyvät Finlex-säädöstietopankista. Finlexissä on myös tietoa oikeuskäytännöstä (korkein hallinto-oikeus, hallinto-oikeudet).

        Ja taas... Heh heh! T:PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas... Heh heh! T:PH

        Faktat pistävät peehoon aina sanattomaksi. Ei irtoa tälläkään kertaa tämän kummempaa kommenttia. No, peehoo antaa kommenttinsa tietysti parhaan kykynsä mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas... Heh heh! T:PH

        Ootko peehoo jo tehnyt varauksen ja maksanut käsirahan residenssistä asuntomessujen näyttelykohteeksi väsättävästä puukerrostalosta vai meinaatko rakentaa töllin kuohkealla ja vesipitoisella maaperällä varustetulle tontille? Vai meinaatko ryhtyä Loviisan Asunnot Oy:n vuokralaiseksi? Vuokrakämpät on varmaan porvarille hävyttömän halpoja kun luukkujen neliöhinnat on pääkaupungin hintatasolla ja yli 5000 tonnia neliöltä! Morjensissa annettiin kryptinen tieto, että vuokrataso ilmoitetaan myöhemmin, mutta epäilemättä ne kans on ison rahamassin omaavalle peehoolle hävyttömän alhaiset ja noin 1000 eurosta ylöspäin.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja taas... Heh heh! T:PH

        Yhtiötä (ja konkurssitilanteessa sen konkurssipesää) kohtaan hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja vastaavat vahingosta, jonka toimessaan tahallaan tai tuottamuksesta aiheuttavat yhtiölle. Korvausvastuu voi siis syntyä, mikäli hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja ei hoida tehtäviään ns. huolellisen miehen tavoin.

        Ihan vaan tiedoksi peehoolle.

        Loviisan asunnot oy virkamiehistä koostunut hallitus otti pitkät, totesi ettei yhtiön talous ole eikä sitä saada kuntoon. Saattohoitotilassa olevan yhtiön piti kaupungin johdon käskystä ostaa Valkon kolmiosta purettavaksi taloja. Kiinteistöjen maa-alat tarvittiin Valkon tulevaisuuden suursataman tarpeisiin ja osayleiskaavan edistämiseksi. Nyt nämä suursataman laajenemistarve on nollautunut ja tosiasiassa sataman tarve on tullut kyseenalaiseksi kun tuo rahteja tuonut roistovaltio hyökkäsi Ukrainaan, Slava Ukraini!
        Lisäksi hallinnon huipulta tuli käsky rakentaa kerrostalo Asuntomessujen rantaan, vaikka rahaa ei yhtiöllä ole. Niinpä yhtiön hallituksessa olleet kaupungin virkamiehet tunnistivat omistajaohjaajan painostuksesta syntyneen henkilökohtaisen suuren riskin ja vastuunsa yhtiön talouden tilasta – yhtiö oli menossa varmaan maksukyvyttömyyden tilaa ja konkurssiin. Vastuullinen hallitus erosi.
        Kilpailulla markkinoilla toimivaa kunnan osakeyhtiötä on tuettu taloudellisesti kyseenalaisella tavalla, joka vääristää kilpailua alueella, tämä saattaa johtaa vielä kilpailuviraston tutkintaan.
        Yhtiön hallitukseen narrattiin luottamushenkilöt, jotka uskoivat ilman kritiikkiä ja faktoja raatihuoneelta tulleita lurituksia – loistava osakeyhtiö, joka kaupungin omistuksen vuoksi ei voi kaatua ja yhtiö maksaa hallitukselle hyvät palkkiot. Ilmeisesti ensimmäinen luottamushenkilöistä koostunut hallitus ei onnistunut eikä nöyrtynyt riittävästi raatihuoneelta tulleeseen ohjaukseen ja niin hallitus meni vaihtoon syyskuussa. Nyt myös peehoo pääsi nöyränä puudelina sisäpiiriin, hyvin kävi raatihuoneen omistusohjaajan, nyt narussa ihania pehmolampaita. Ihan Lambi-rulla.
        Nyt Kuningattaren rannan Asuntomessujen päälle on kerääntynyt tummia pilviä ja ongelmia: rakennusmateriaalien hinnat ovat kohoamassa pilviin ja lisäksi niiden saatavuudessa on suuria ongelmia. Pahin ongelma on kuitenkin se, että nyt lähes 10 metrinen savesta ja ruoppausmassoista koostuvan ranta-alueen pinta on alkanut vajota ja kulkeutua merelle päin. Kun maanpintaa on nostettu raskailla täyttömateriaaleilla, niin pehmosaveen on syntynyt liukupintoja, joita myöten täyttöaines liukuu mereen. Tämä rannan sortuminen mereen vauhdittuu, kun suunnitelmien mukainen ruoppaus käynnistyy elokuussa.
        On vain ajan kysymys koska Asuntomessuja puuhattavat ymmärtävät hankkeen tilan ja uskaltavat kertoa, että nyt heitetään pyyhe kehään. Oker-Blom teki aikoinaan riskianalyysin, jossa yksi tulema oli Messutöiden keskeytyminen ja siitä syntyvät kustannukset kaupungille. Nyt analyysin voisi päivittää nykyhetkeä ja tuhlattuja verovaroja vastaavaksi.

        Drottingstrandenin eteläosan piti olla valmis vappuna 2021. Urakoitsija otti kuitenkin pitkät, kuten pohjoisosassakin kävi ja homma jäi kesken. Vappu 2022 on jo juhlittu ja homma on vieläkin vaiheessa. Miltä osin eteläosa on kesken? Milloin ja kenen kustannuksella työt ja samalla Gröna Uddenin tuhoaminen saatetaan valmiiksi?

        Paikallinen lehti:
        Kaikki etenee aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti, puistosta tullut hyvää palautetta.

        Sanonta "toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä" kuvaa hyvin kaikkia messuihin liittyviä asioita. Poikkeuksellista tässä on se, että puhuja ja
        juttuja kuunteleva journalisti tekevät tämän tietoisesti.
        Viulut maksavan kansan ei ole tarkoituksenmukaista tietää faktoja....

        Vai aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti. Heh, heh. Olis infrapomo osoittanut ja esittänyt kieltotaulun sijasta vaikka aallonmurtajan rakennepiirustuksia. Vai suunnitelmien mukaisesti. Heh, heh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loviisan asunnot oy virkamiehistä koostunut hallitus otti pitkät, totesi ettei yhtiön talous ole eikä sitä saada kuntoon. Saattohoitotilassa olevan yhtiön piti kaupungin johdon käskystä ostaa Valkon kolmiosta purettavaksi taloja. Kiinteistöjen maa-alat tarvittiin Valkon tulevaisuuden suursataman tarpeisiin ja osayleiskaavan edistämiseksi. Nyt nämä suursataman laajenemistarve on nollautunut ja tosiasiassa sataman tarve on tullut kyseenalaiseksi kun tuo rahteja tuonut roistovaltio hyökkäsi Ukrainaan, Slava Ukraini!
        Lisäksi hallinnon huipulta tuli käsky rakentaa kerrostalo Asuntomessujen rantaan, vaikka rahaa ei yhtiöllä ole. Niinpä yhtiön hallituksessa olleet kaupungin virkamiehet tunnistivat omistajaohjaajan painostuksesta syntyneen henkilökohtaisen suuren riskin ja vastuunsa yhtiön talouden tilasta – yhtiö oli menossa varmaan maksukyvyttömyyden tilaa ja konkurssiin. Vastuullinen hallitus erosi.
        Kilpailulla markkinoilla toimivaa kunnan osakeyhtiötä on tuettu taloudellisesti kyseenalaisella tavalla, joka vääristää kilpailua alueella, tämä saattaa johtaa vielä kilpailuviraston tutkintaan.
        Yhtiön hallitukseen narrattiin luottamushenkilöt, jotka uskoivat ilman kritiikkiä ja faktoja raatihuoneelta tulleita lurituksia – loistava osakeyhtiö, joka kaupungin omistuksen vuoksi ei voi kaatua ja yhtiö maksaa hallitukselle hyvät palkkiot. Ilmeisesti ensimmäinen luottamushenkilöistä koostunut hallitus ei onnistunut eikä nöyrtynyt riittävästi raatihuoneelta tulleeseen ohjaukseen ja niin hallitus meni vaihtoon syyskuussa. Nyt myös peehoo pääsi nöyränä puudelina sisäpiiriin, hyvin kävi raatihuoneen omistusohjaajan, nyt narussa ihania pehmolampaita. Ihan Lambi-rulla.
        Nyt Kuningattaren rannan Asuntomessujen päälle on kerääntynyt tummia pilviä ja ongelmia: rakennusmateriaalien hinnat ovat kohoamassa pilviin ja lisäksi niiden saatavuudessa on suuria ongelmia. Pahin ongelma on kuitenkin se, että nyt lähes 10 metrinen savesta ja ruoppausmassoista koostuvan ranta-alueen pinta on alkanut vajota ja kulkeutua merelle päin. Kun maanpintaa on nostettu raskailla täyttömateriaaleilla, niin pehmosaveen on syntynyt liukupintoja, joita myöten täyttöaines liukuu mereen. Tämä rannan sortuminen mereen vauhdittuu, kun suunnitelmien mukainen ruoppaus käynnistyy elokuussa.
        On vain ajan kysymys koska Asuntomessuja puuhattavat ymmärtävät hankkeen tilan ja uskaltavat kertoa, että nyt heitetään pyyhe kehään. Oker-Blom teki aikoinaan riskianalyysin, jossa yksi tulema oli Messutöiden keskeytyminen ja siitä syntyvät kustannukset kaupungille. Nyt analyysin voisi päivittää nykyhetkeä ja tuhlattuja verovaroja vastaavaksi.

        Liukupintojen ja elämän alamäkien asiantuntija since 19**. T: PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liukupintojen ja elämän alamäkien asiantuntija since 19**. T: PH

        Otatko sen riskin, että kirjoittaja onkin oikeassa noiden maanvalumien suhteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liukupintojen ja elämän alamäkien asiantuntija since 19**. T: PH

        Kappas vaan PH havahtui Ruususen unestaan kun keskusteltiin hänen suuresta unelmastaan. Penkereet ei pysy paikoillaan unelmien ja pötypuheitten voimalla. Tarkennetaan, että toi erilaisten ja erityisesti taloudellisten alamäkien asiantuntija on ollut pelissä since 2017.

      • Anonyymi

        Niin monta vihjettä, niin lähellä, mut ei. T:PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin monta vihjettä, niin lähellä, mut ei. T:PH

        Kymmenen pisteen vihje:
        Kertoi vuonna 2018 käyttökatetta tulevan 200 000 euroa vaikka tulikin alijäämää -6 700 000 miljoonaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmenen pisteen vihje:
        Kertoi vuonna 2018 käyttökatetta tulevan 200 000 euroa vaikka tulikin alijäämää -6 700 000 miljoonaa.

        Tämä luku kyläpäällikkö esitti suorassa lähetyksessä valtuuston kokouksessa! Löytyy nauhoitettuna!

    • Anonyymi

      Suurin aidan seiväs on asuntomessujen aiheuttamat kustannukset. Messut eivät muka maksa juuri mitään kun kaava olisi laadittu ja infrastruuri rakennettu muutenkin.
      Voihan Pinokkion piiiiiitkä nenä!

      • Anonyymi

        Kyllä se aatelisen nenä venyy aivan kuin Pinokkiolla kun se aukaisee suunsa ja siltä niitä jokapäiväisiä sammakoita totuutena.

    • Anonyymi

      Käykää katsomassa Kuningattarenrannan kaavakartalla osoitettua alueiden VL, LV 1057 / AO 1058 välistä vesialuetta, jonne on läjitetty suuri määrä jotain liejupitoista moskaa ns. vastapainoksi, ettei rakennettu rantapenger valuisi toistamiseen mereen. Se on todella attraktiivinen näky!

      • Anonyymi

        Lieneekö suunnitelmien mukaista toimintaa?

      • Anonyymi

        Pitäiskö sun käydä kysymässä asiasta vastaavalta insinööriltä eikä heitellä omia arvioita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäiskö sun käydä kysymässä asiasta vastaavalta insinööriltä eikä heitellä omia arvioita?

        Kuka on vastaava insinööri?

      • Anonyymi

        Hanlonin partaveitsi. T: PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hanlonin partaveitsi. T: PH

        Hanlonin partaveitsi on sääntö, jonka mukaan ei ikinä pitäisi selittää pahantahtoisuudella sitä, minkä voi selittää yhtä lailla tyhmyydellä.

        Se on totta, kuten PH vihjaa, että koko messuhanketta ja etenkään huippukalliiksi tulevaa infrastruktuurin rakentamista pettävälle maaperälle ei voi selittää kuin tyhmyydellä. Myös kelluvan infrastruktuurin tulevat ylläpitokulut tulevat kaiken lisäksi olemaan erittäin suuret. Tosiasioista ei haluta keskustella ja hankkeen kaikki arvostelu kuitataan mm. leimaamalla arvostelijat valittajiksi ja pahansuopaisiksi. Tämä taktiikka on toiminut ja saanut monet luottamushenkilötkin hiljaiseksi. Puhumattakaan lehdistöstä, jonka toimintamallit ovat kuin suuressa itänaapurissa.

        Kuluja myös piilotellaan ja rahaa käytetään eri momenteilta. Hyvänä esimerkkinä messujen parkkipaikkojen rakentaminen. Yksi parkkipaikka väsättiin kaavamääräysten vastaisesti Kissanpottiin muka koulujen henkilökunnan käyttöön. Parkkipaikkoja oli enemmän kuin riittävästi koulujen vieressä jo ennestään. Toinen esimerkki on 100 000 euroa maksava leikkikenttä Määrlahteen. Keskikaupunkia ja Raatihuonetta myös somistetaan messuja varten. Pelkästään Raatihuoneen somistus maksaa 1,5 miljoonaa!

        Hanlonin partaveitsi on myös kaksiteräinen, kuten olet sen osoittanutkin monta kertaa rakas vanha ystävä. T:PH

        Säästä ystävyysvakuutelut pikkulinnan herralle, jota hyväuskoisena palvot kaupungin talouden elvyttävän messu-hokkus pokkus- tempun keksijänä. Messuoraakkeli PH on pikkukaupungin muunnos Delfoin oraakkelista, joka aikanaan mm. antoi hämäriä ja monimielisiä ja suotuisia lausuntoja vallanpitäjille.

        Eiks olis hienoo jos peehoo virallisena messuoraakkelina istuis pahvikruunu päässä taikurin tilaamassa messustandissa ja pitäis sessioita messuvieraille ja antais ennustuksia pikkukaupungin alhaisista veroäyreistä ja kuninkaallisista palveluista sekä vielä vakuutais stabiloidun liejuperän olevan steady as rock.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuluja myös piilotellaan ja rahaa käytetään eri momenteilta. Hyvänä esimerkkinä messujen parkkipaikkojen rakentaminen. Yksi parkkipaikka väsättiin kaavamääräysten vastaisesti Kissanpottiin muka koulujen henkilökunnan käyttöön. Parkkipaikkoja oli enemmän kuin riittävästi koulujen vieressä jo ennestään. Toinen esimerkki on 100 000 euroa maksava leikkikenttä Määrlahteen. Keskikaupunkia ja Raatihuonetta myös somistetaan messuja varten. Pelkästään Raatihuoneen somistus maksaa 1,5 miljoonaa!

        Somistaminen jatkuu. Veronmaksajien rahojen käytössä ei ole mitään tolkkua!

        Otteita esityslistasta:

        Kaupunginhallitus
        Esityslista 23.05.2022/Asianro 4

        Loistava Loviisa -tapahtuma

        Kaupunginvaltuusto (16.3.2022 § 22) hyväksyi Loviisan kaupungin kulttuurin ja kulttuurimatkailun edistämisohjelman. Ohjelman tavoitteena on tehdä muun muassa Loviisaa tunnetuksi ja ammentaa Loviisan historiasta paikallisidentiteettiä.

        Vuoden 2023 valotapahtuman järjestämiseksi on määrärahaa arvioitu tarvittavan noin 50 000 euroa. Tämä määräraha pyritään sisällyttämään hyvinvointilautakunnan vuoden 2023 talousarvioon.

        Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 30 000 euron lisämäärärahan vuoden 2022 uuden vuoden järjestelyjä koskien. Ungernin linnoitukselle on tarkoitus luoda valaistusta, joka jää pysyväksi.

        Vuosien 2022 ja 2023 aikana naurettaviin valoleikkeihin käytetään jopa 80 000 euroa! Koskenkylän terveysasema suljettiin vain 50 000 euron vuosittaisen säästön takia!
        Tässä taas yksi esimerkki veronmaksajien rahojen kohdentamisesta.

        Tälläisen menon hyväksyvät päättäjät ovat kyvyttömiä hoitamaan kaupunkilaisten asioita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Somistaminen jatkuu. Veronmaksajien rahojen käytössä ei ole mitään tolkkua!

        Otteita esityslistasta:

        Kaupunginhallitus
        Esityslista 23.05.2022/Asianro 4

        Loistava Loviisa -tapahtuma

        Kaupunginvaltuusto (16.3.2022 § 22) hyväksyi Loviisan kaupungin kulttuurin ja kulttuurimatkailun edistämisohjelman. Ohjelman tavoitteena on tehdä muun muassa Loviisaa tunnetuksi ja ammentaa Loviisan historiasta paikallisidentiteettiä.

        Vuoden 2023 valotapahtuman järjestämiseksi on määrärahaa arvioitu tarvittavan noin 50 000 euroa. Tämä määräraha pyritään sisällyttämään hyvinvointilautakunnan vuoden 2023 talousarvioon.

        Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 30 000 euron lisämäärärahan vuoden 2022 uuden vuoden järjestelyjä koskien. Ungernin linnoitukselle on tarkoitus luoda valaistusta, joka jää pysyväksi.

        "Ohjelman tavoitteena on tehdä muun muassa Loviisaa tunnetuksi ja ammentaa Loviisan historiasta paikallisidentiteettiä."

        Humpuukiin riittää aina rahaa, mutta ei lakisääteisiin peruspalveluihin. Asuntomessujen järjestämistä perusteltiin Loviisan saamisella kartalle. Se ei näköjään riitä. Tarvitaan lisää lapsellisuuksia ja nyt 80 000 euron valoshow. Mitä seuraavaksi?

        Suomen lapsellisin pikkukaupunki!

        Shakki ja matti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Shakki ja matti?

        Shakkimatti on shakkipelin lopetustilanne. Siinä toisen pelaajan kuningas on lyöntiuhan alainen ja pelaaja on kyvytön torjumaan uhkausta. Kuningasta ei kuitenkaan milloinkaan lyödä, vaan peli päättyy mattitilanteeseen. Vastustajan matittaminen on ainoa tapa pelaamalla voittaa shakkipeli. Yleensä peli kuitenkaan ei etene mattiin saakka, häviämässä olevan pelaajan käyttäessä oikeuttaan luovuttaa ennen tätä. Ajoissa tapahtuvaa luovutusta pidetään shakissa tunnustuksena vastustajan pelitaitoa kohtaan ja hyvän pelitavan mukaisena.

        Paikallisessa messushakissa veronmaksajista on tehty huippukalliin pelin osapuoli, jotka ovat kyvyttömiä ja toimivallattomia lopettamaan peliä. Kuningasta ei milloinkaan lyödä ja peliä ei jätetä luovuttamalla kesken. Siitä pitävät puoluetoverit ja muut laudalta pudonneet huolen. Messupeli ei pääty sekä etenee loppuun ja ihan mattiin veronmaksajien kukkarossa asti.

    • Anonyymi

      Operaatio Blommarossa. Pikkukaupungin laajeneminen itään. 0

    • Anonyymi

      Epävakaa maailmantilanne voi näkyä asuntomessuilla – vuosittaiset kävijämäärät ovat tähän saakka heijastelleet taloustilannetta.

      https://yle.fi/uutiset/3-12478876

    • Anonyymi

      Otsikko on muuten valeuutinen. Se pitäis korjata jonkun.

      • Anonyymi

        Ota yhteyttä Yle:n päätoimittajaan ja sano sille suorat sanat, että asuntomessuihin liittyen saa julkaista vain positiivisia uutisia ja faktoista täytyy pitää suut supussa.
        Paikallisten lehtien päätoimittajat voivat varmaan myös valistaa Yle:n toimittajia siitä, että miten tosiasiat sivuuttaen luodaan ruusuinen kuva ja illuusio Suomen parhaasta pikkukaupungista ja ihanista asuntomessuista.

    • Anonyymi

      Sä PH kun olet myös liukuvien pintojen expertti, niin kerro miksi aallonmurtaja rakennettiin ilman ruoppaamista suoraan liejun päälle eikä kovan pohjan varaan niinku suunnitelmien mukaan piti tehdä?
      Onks se vastaava insinööri vastuussa myös tästä?

      • Anonyymi

        En ole ph mut eiks sun pitäis väitteen väittäjänä todistaa sanomasi, eikä pistää muita asialle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole ph mut eiks sun pitäis väitteen väittäjänä todistaa sanomasi, eikä pistää muita asialle?

        Persona non grata ei kyselemään pysty. T:PH

        Mitä helkuttia? Etkö pysty selittämään asiaa? Peehoolta loppui selitykset!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persona non grata ei kyselemään pysty. T:PH

        Peehoolla riittää tekosyitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peehoolla riittää tekosyitä.

        Se istuu hallituksessa, joten sillä olis jopa velvollisuus selvittää asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole ph mut eiks sun pitäis väitteen väittäjänä todistaa sanomasi, eikä pistää muita asialle?

        1. Ruoppaajaa ja ruoppaustoimintaa ei ole aallonmurtajan rakennusalueella havaittu
        2. Aallonmurtaja rakennettiin talvella meren ollessa jäässä
        3. Merialueen ruoppaukseen tilattu urakoitsija ei ole aloittanut vielä ruoppausta

    • Anonyymi

      Kuningattarenranta ei kaikilta osiltaan ole turvallinen alue. Rantapenger on jo kerran yhdeltä kohdalta valunut mereen. Paikoin liejua on jopa 10 metrin paksuudelta. Koko keskialueen rantaviiva olisi tullut vahvistaa tukimuureilla ja paaluilla, mutta siihen eivät rahat riitä. Suurena vaarana on myös keskialueen mahdollinen ja jopa todennäköinen painuminen, joka voi kestää vuosikausia. Siitä seuraisi melko varmasti alueelle rakentaneiden korvausvaatimuksia.
      Hommia yritetään teettää mahdollisimman halvalla, jotta budjetti ei ylittyisi. Kelluva infrastruktuurikin on tilattu halvimpien tarjoisten mukaan ja minkäänlaista speksausta infrastruktuuriin elinkaarelle ja laadulle ei ole tehty. Alue on kuin kuorrutettu kakku, jonka pitää kestää vain messujen ajan. Niiden jälkeen alueen infrastruktuurista ja sen paikkailusta tulee vuosikymmeniä jatkuva kallis riesa. Niitäkään kuluja ei saa laskea asuntomessujen järjestämisestä johtuviksi, vaan niitä kutsutaan messujen jälkikuvan vartijoiden toimesta "tavanomaiseksi kunnossapitotyöksi".

    • Anonyymi

      Muuallakin ilmestyvissä lehdissä on ollut juttuja asuntomessuista ja kerrottu alueelle rakennettavasta meriuimalasta. Messuvieraat ja myös alueelle rakentavat odottavat esittelyaineistoissakin esitetyn uimalan olevan valmis ja alueen muutenkin vastaavan esiteltyä konseptia elokuussa 2023. Kaupungin eri toimielinten pöytäkirjoista ei kuitenkaan löydy mitään mainintaa uimalan rakentamisesta ja tilaamisesta. Onko messuvieraita ja rakentajia höynäytetty?

      • Anonyymi

        Näyttelykohteeksi ja uimalan korvaajaksi saadaan sentään pieni K-market! Mahtavan ainutlaatuinen kohde, jota kannattaa tulla ihastelemaan pitkienkin matkojen päästä!

    • Anonyymi

      Altaan ja k marketin lisäksi tulee upeat kasvihuonetalot

      • Anonyymi

        Ja yli jyrkänteen... T:PH

      • Anonyymi

        Salaattitaloja tullaan katsomaan maailman ääristä asti ja pikkukaupungista tulee pohjolan vetovoimaisin turistirysä! Ellei nyt maan vetovoima vaan tee tepposia ja salaattitalot vajoa kuohkeaan maaperään....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja yli jyrkänteen... T:PH

        Ja mereen liukuvan penkereen....puli, puli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja yli jyrkänteen... T:PH

        Kaikesta tietäväinen ja aina jyrkänteen reunalla huojuva PH voisi valistaa koko lystin maksavaa rahvasta tiedolla uimalan rakentamisen aikataulusta.

    • Anonyymi

      Keskustan ja koko kaupungin palvelut sen kuin huononevat. Nyt lopetti huoltoasema ja kohta menee kiinni myös Määrlahden kylmäasema. Kuihtuvat palvelut korvataan sirkushuveilla, kuten Ungernin 80 000 euron hintalapulla varustetulla valoshowlla, jolla viihdytetään Kuningattarenrannan asukkaita!

      Priceless!

    • Anonyymi

      Kiva kun veronmaksajat on valtuuston päätösten välityksellä laitettu rahoittamaan muutaman rikkaan ja paikallisen lehden hehkuttamien merenrantaunelmien toteuttamista. Kaupungille aiheutuvista kuluista lehti vaikenee. Tontit on myyty tai vuokrattu sellaiseen alihintaan mikä ei läheskään kata infrastruktuurin rakentamisen kuluja. Puhumattakaan tulevista infrastruktuurin ylläpitokuluista.

    • Anonyymi

      Poliittisten päättäjien enemmistö ja paikkakunnan lehdistö ovat menettäneet otteensa todellisuudesta ja ei ole mitään viitteitä kiinnostuksesta taloudellisiin ja muihin faktoihin. Tämä koskee mitä suuremmassa määrin asuntomessujen järjestämistä.

      • Anonyymi

        Melkoinen joukko päättäjistä ja lehdistön edustajista kyllä ymmärtää totuuden, joten kyse on hyvin pitkälle moraalittomasta ja "jänishousumaisesta" käyttäytymisestä. Päättäjät myös sietävät sen, että monissa asioissa viranhaltijat puuhastelevat heidän selkänsä takana ja eivät kerro läheskään kaikkea mitä heidän tulisi tietää? Poliittisten päättäjien hampaattomuutta käytetään härskisti hyväksi.

        Luottamus hyvä, valvonta parempi. Valvonta puuttuu käytännössä kokonaan.

      • Anonyymi

        Totta hävetköön lintujen rengastajat, kärsimystä aiheuttavat ,mikä helvetin hinku näillä hulluilla rengastajilla aiheuttaa kärsimystä linnuille, kauheeta toimintaa. Oli yksi loviisalainen rengastaja kuollut puuhut naru oli venyttänyt kaulaa, karman laki, LOPPULINTUJEN KIDUTTAMINEN . HALLELUJA

      • Anonyymi

        Kanan aivot ovat pienet. Siitä hyvänä esimerkkinä ko. vuodatus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanan aivot ovat pienet. Siitä hyvänä esimerkkinä ko. vuodatus.

        Totta Rengastajalla oli kanan aivot olet oikiassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta Rengastajalla oli kanan aivot olet oikiassa

        Kaveri kertoi onko totta että rengastaja olisi jäänyt roikkuaan koivestaan

        Eiku kommentin kirjoittajalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaveri kertoi onko totta että rengastaja olisi jäänyt roikkuaan koivestaan

        Ei jäänyt vaan pusertui puuta vasten kuoliaaksi koska valjaat jäivät yläoksaan kiinni ja voimat loppuivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei jäänyt vaan pusertui puuta vasten kuoliaaksi koska valjaat jäivät yläoksaan kiinni ja voimat loppuivat.

        Ja kyseessä oli vielä hyvin nuori ihminen joten omasta mielipiteestä asiaan huolimatta voitaisiin jo tämän jutun antaa olla ja omaisten surra rauhassa.

    • Anonyymi

      Hankkeita ja muita touhuja seuratessa ei voi välttyä ajatukselta, että on demokraattiseen järjestelmään on valvonnan puuttuessa syntynyt jonkinlainen itsevaltainen ohijohtamisjärjestelmä ja sinänsä virallisesti melko vähäisellä toimivallalla varustetusta "palkkarengistä" on tullut ikään kuin "kuningas" ja luulojensa mukaan kaupunki itsessään? Tämä ilmenee mm. suullisena päätöksentekona jonka seurauksena asioita ei hoideta läpinäkyvästi ja paikkakunnalle on mm. ilmestynyt mitä kummallisempia somistusvirityksiä. Julkisten esiintymisten perusteella kuninkaalta huurtuu pleksit heti kun hänen 1800-luvulta peräisin olevan asenteensa seurauksena hallintoalamaisiksi luokittellut kansalaiset erehtyvät jotenkin käyttämään laillisia oikeuksiaan, jotka velvoittavat "kuninkaallista hallintokoneistoa" tekemään jotain virkavelvollisuuksiin kuuluvaa.

    • Anonyymi

      Hevosteluissa kannuksensa ansainnut messujen projektipäällikkö voisi järjestää tutustumisretken uudelle aallonmurtajalle, joka todellinen osaamisen taidonnäyte...

      • Anonyymi

        Onko aallomurtajalle osunut meteorisade kun se on täynnä reikiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko aallomurtajalle osunut meteorisade kun se on täynnä reikiä?

        Aallonmurtajan vieressä onkijat voivat myös havaita sen monin paikoin painuneen.

      • Anonyymi

        Aallonmurtaja olisi kestänyt, jos se olisi rakennettu AVI:lle esitettyjen suunnitelmien mukaisesti.

      • Anonyymi

        Lähestyykö keinosiemettäjä Lovisa väärästä suunta? Tuntea hyvin pollen perä. Se ei lisä päätösteko avoimuus.

    • Anonyymi

      Johdon erikoisoperaatio kaupunki kartalle ja kaupungin laajeneminen itään ei mene niin hyvin kuin propagandaa syytävät tuutit julistavat. Infrastruktuurin väsääminen jätemaan ja noin 10 metrin liejukerroksen päälle ei suju kuin Strömsössä. Penkereet valuvat mereen. Aallonmurtaja muistuttaa reikäjuustoa ja vajoaa sekin mereen. Kuluja yritetään piilotella eri momenteille, että kuva kokonaiskustannuksista hämärtyisi. Budjetin ylitystä ei saa tulla, koska johto menettäisi kasvonsa. Siispä kaikki tehdään mahdollisimman halvalla. Tästä hyvinä esimerkkeinä kelluva infra ja aallonmurtaja, joiden ylläpitokulut ja jälkikäteen korjailu tulevat vielä arvaamattoman kalliiksi. Niitä kuluja tullaan asuntomessujen jälkikuvan vartijoiden toimesta kutsumaan "normaaleiksi kunnossapitotöiksi", joilla ei ole mitään tekemistä messujen kanssa.

      Puhemies Maon Kiinassa koko kansa määrättiin valmistamaan terästä. Sutta ja sekundaa siitä tietenkin tuli. Pikkukaupungissa kaikki on valjastettu tekemään messuja. Vesiliikelaitoskin on laitetti unohtamaan toimenkuvansa ja se rakennuttaa nyt katuja ja jopa 300 metriä pitkiä pitkospuita!

      Oikeastaan millään infrastruktuurin rakentamiseen liittyvällä ei muka ole mitään tekemistä asuntomessujen kanssa, koska infra olisi muka rakennettu muutenkin. Uskokoon tähän lapselliseen ja typerään itsepetokseen ken tahtoo. Kukaan järkevä ei usko moiseen sepitelmään. Politrukit uskovat ja paikallinen lehdistö komppaa. Veroja maksava kansa pitäisi myös saada uskomaan tämä sepitelmä.

      Talotehtaita ei saatu paikalle kuin muutama. Kelluvia taloja yrittää kaupitella pieni agentuuriliike. Lehdistö on ollut hiljaa, että myös pohjoisosan urakoitsijan lisäksi myös eteläosan urakoitsija jätti pelin kesken. Näyttelykohteeksi rakennettavasta huippukalliiksi (yli 5000 eur/m2) tulevasta kerrostalosta Asunto Oy osti 26 luukkua, joiden ostamiseen kaupunki lahjoitti 1000 000 euroa plus takasi noin 6 millin lainat. Kirjaimellisesti tyyliin näyttelykohde hinnalla millä hyvänsä.

      Messujen alkutahteja lyödessä piti valtuusto saada "messunirvanaan" ja esittää väärä tieto kaupungin talouden tilasta kertomalla, että vuonna 2018 käyttökatetta on parisataatuhatta ja seuraavankin vuodet plussan puolella. Jalat maassa olevat muistavat, että 2018 miinusta oli 6,7 miljoonaa ja vuonna 2019 yli 9 milliä.

      Paikkakunnan tutkivien journalistien suurin huoli ei suinkaan ollut messujen hintalappu, vaan ettei kukaan vain valittaisi messuja varten laadittavasta asemakaavasta. Valituksien varaan moni salaa laski ja toivoi että se pysäyttäisi messuhullutuksen. Kulisseissa monen politikonkin pettymys oli suuri kun valituksia kaavasta ei tullutkaan. Siispä euroja nielevä helvetinkone käynnistyi.

      • Anonyymi

        Kaikki tietää mut kukaan ei tee mitään. Kukaan ei kirjoita mitään minnekään edes anonyyminä paitsi yksi joka tietää kaikesta kaiken. Miksi ei? Pelko syynä? Minkä pelko? Kaupunginjohtajan joka on sinun mukaasi onneton luuseri joka ei osaa mitään? Miksi sellaista pitäisi pelkää?

        Tässä kyllä nyt vahvasti haisee yhden nai... Öö miehen oma pikku henkilökohtainen sota pikkukaupunkia vastaan.

        Kirjoituksessa jota kommentoit esitettiin mielipiteitä, skenaarioita ja faktatietoja. Et halunnut tai kyennyt esittämään kommentteja koskien esitettyjä faktatietoja, vaan seurauksena on henkilökohtainen hyökkäys. Sen tarkoituksena on jossain määrin jopa peloitella. Syntyy vaikutelma: Laita nimi alle, niin päästään käsiksi.

        Faktatietojen ja mielipiteiden esittäjä on muka "sodassa pikkukaupunkia vastaan". Tuttu toimintamalli suuressa itäisessä naapurissa, jossa totuuden kertojat tai pelkän mielipiteen esittäjät leimataan terroristeiksi ja passitetaan telkien taakse.

        Sananvapaus on oikeutta ilmaista, levittää ja vastaanottaa tietoa sekä ajatuksia ilman pelkoa ja ilman mielivaltaisia rajoituksia. Aito demokratia kestää erilaiset mielipiteet. Ilmeisesti Suomen parhaassa pikkukaupungissa ei vallitsekaan aito demokratia, kun se ei kestä erilaisia mielipiteitä tai faktatietoja.

        Mainitsit sanan "pelko". Ilmeisesti juuri leimautumisen pelko pistää myös monen poliittisen päättäjän suun suppuun ja äänestämään pohjaesityksen puolesta. Perustellusti eriäviä mielipiteitä esittävät tunnutaan eristettävän ja mm. heidän valtuustopuheitaan ei julkaista paikkakunnan lehdissä. Heidät pyritään leimaamaan valittajiksi ja yhteistyökyvyttömiksi. Samoin myös aktiiviset kaupunkilaiset leimataan valittajiksi. Eipä ihme, että moni ei enää uskalla esittää mielipiteitä tai edes vaatia laillisia oikeuksiaan.

        Diktatuureissa tiedotuksen välineinä ovat julkinen häpäisy, pelko ja valhe. Onko tänne syntynyt jonkinlainen pikku diktaduuri?

    • Anonyymi

      Se ettei asiasta tiedotella, kertoo ettei asiat nyt mene suunnitelmien mukaan. Onko valittu osaamattomat tekijät vai onko rakennuspaikka liian haastava, loppuuko fyrkat, siitä voitaisiin aivan hyvin kerto myös niille, jotka loppupelissä sirkuksen maksaa, eli kuntalaisille. Rahaa on palanut jo niin paljon, ettei niitä messuilla kuitata ja jos ne peruuntuu, niin jääpähän ainakin Suomen kallein puisto. Tulee mieleen eräs moottorirata, jonka valmistumisesta tiedottaminen on samalla tasolla.

    • Anonyymi

      Satumaailmassa elävät pitävät asuntomessuja superinvestointina, vaikka logiikka ja realismi ovat sitä vastaan.

      • Anonyymi

        PeeHoon eriskummalliset kommentit käyvät yhä lyhyemmiksi. Kommentit ovat osoitus paikallisen kykypuolueen ajautumisesta intellektuellipulaan. Pulaa ei ole helpottanut edes uudet rekrytoinnit ja loikkaus toisesta puolueesta.

        Pidempiä kuin sun mitkään aikaansaannokset. T: PH

        Taas tuli peehoon snadi ja täyttä puppua.

    • Anonyymi

      Mutta ajatellaanpa että asiassa on hyviäkin puolia. Jos Tuhlaajapoika Job olisi halunnut kaupunkiin vaikka 2000 uutta asukasta, niin millainen hintalappu siitä olisi tullut?

      • Anonyymi

        Jos 20 miljoonalla saadaan 200 uutta asukasta, niin se tekee 100 000 egee per lärvi. Samalla eurojen käytön hyötysuhteella 2000 asukasta maksaisi 200 miljoonaa.

      • Anonyymi

        Sehän lupasi 20 000 uutta asukasta vuoteen 2024 mennessä.

    • Anonyymi

      Täältä muuten katoaa mystisesti kommentteja, jotka eivät ole millään tavalla sääntöjen vastaisia.

      • Anonyymi

        Nyt ei poistu vähään aikaan kun paikallinen sensori on taas naama täynnä ja löytynee jälleen kerran jaffan uuvuttamana huussista.

    • Anonyymi

      Penkereet valuvat mereen. Aallonmurtaja on täynnä reikiä ja on jo paikoin vajonnut, kun sitä ei ole tehty suunnitelmien mukaisesti. Putkistojen vetämisessä löysään ja vesipitoiseen maaperään on suuria ongelmia ja myös putkikatkot ovat tulevaisuudessa mahdollisia. Ruoppaus on alkanut ja julkaistun tiedotteen mukaan ruoppausmassoja viedään maankaatopaikalle ja Pietarintien läjityspaikalle. Mikä hemmetin Pietarintien läjityspaikka? Sellaista ei ole luvitettu eikä läjityspaikan perustamisesta löydy minkäänlaisia toimielimien päätöksiä. Muualla tällaisesta tunaroinnista tulisi kalossin kuva virkapöksyihin. Tunareiden onneksi melkein koko luottamushenkilölauma on pelkkiä puffettihiiriä, jotka uskovat johtajan satuihin ja eivät edes halua kuulla muuta kuin ruusuisia tarinoita ihanista messuista. Koko sakki on todellisesta tilanteesta ihan pihalla ja heitä myös pidetään ulkona kuin lumiukkoja.

      • Anonyymi

        Mikäli kyse on putkistojen painumisesta ja siirtymisestä, niin silloin massastabilointi on epäonnistunut? Maaperä painuu sen päälle kasattujen maamassojen painosta ja liikkuu myös alueella työskentelevien raskaiden koneiden painosta? ELY-keskus varoitti jo kaavan käsittelyvaiheessa, että maaperän painumisen kestoa ei voi ennakoida. Mikäli maaperä ei ole stabiili, niin rakennusvalvontaviranomaisen pitäisi kieltää alueelle rakentaminen.

        Kuinka projektiin palkattu valvoja on valvonut esimerkiksi sitä, että aallonmurtaja rakennetaan suunnitelmien mukaisesti ja AVI:n lupaehtoja noudattaen? Ettei vaan ole käsketty kaikkia valvontavelvollisia pitämään suu supussa? Kuka on koko touhun kapellimestari? Onko kyse ohijohtamisesta ja tarkoituksena oikoa että pysytään budjetin antamissa nuoteissa? Budjettiylityksiä ei saa tulla ja messut järjestetään vaikka väkisin. Niiden jälkeen aloitetaan sitten hommien paikkailu, joka tulee arvaamattoman kalliiksi?

      • Anonyymi

        Onneksi sinä olet kartalla. Nyt vaan ilmoituksia tilanteesta jokaiselle viranomaistaholle ja todisteet pöytään.

        Ai niin, se kadonnut uskottavuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sinä olet kartalla. Nyt vaan ilmoituksia tilanteesta jokaiselle viranomaistaholle ja todisteet pöytään.

        Ai niin, se kadonnut uskottavuus.

        Käy vaikka onkimassa aallonmurtajan vieressä. Siinä sulle todistetta kerrakseen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sinä olet kartalla. Nyt vaan ilmoituksia tilanteesta jokaiselle viranomaistaholle ja todisteet pöytään.

        Ai niin, se kadonnut uskottavuus.

        Valvontaa varten myös pikkukaupunkiin on palkattu kaupunginjohtaja, rakennustarkastaja, ympäristösihteeri ja kirsikkana valvontakakun päällä kaupunginhallitus, joka toimii kuntalain määräämänä laillisuudenvalvojana.

        Ai niin se kadonnut valvonnan uskottavuus.

        Mut hei sähän se olet täällä antamassa tarkkoja selvityksiä vääryyksistä, ei ne palkatut tarkastajat. Jos ne on sokeita asioille niin eikös sun tehtävä ole haukansilmänä tuoda nämä suuren yleisön tietoisuuteen? Jos kerran ongella ollessasi olet huomannut aallonmurtajan olevan vinossa ja putkien maan alla väärässä asennossa niin onhan se nyt helvetinmoinen ihme! En tunne yhtään yhtä tarkkasilmäistä ihmistä.

        Minä tunnen, joskus istuttiin samassa onkiseurueessa eikä silloinkaan osunut mato koukkuun. T:PH

        Etkö sä ole vieläkin samassa suuren onkimiehen johtamassa messujen onkiseurueessa jonka piti kalastaa tänne pelkästään Kuningattarenrantaan yli 500 uutta asukasta? Suurelta onkimieheltä on muuten karanneet kaikki saaliit käsistä ja suuret puheet ovat osoittautuneet pelkäksi kalavaleiksi, kuten kalajuttu vuoden 2018 200 000 euron käyttökatteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tunnen, joskus istuttiin samassa onkiseurueessa eikä silloinkaan osunut mato koukkuun. T:PH

        Suuren onkimiehen paras kalajuttu tähän mennessä on se, että kun 7 vuoden pituinen kalastuslupa menee umpeen, niin täällä on 20 000 asukasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut hei sähän se olet täällä antamassa tarkkoja selvityksiä vääryyksistä, ei ne palkatut tarkastajat. Jos ne on sokeita asioille niin eikös sun tehtävä ole haukansilmänä tuoda nämä suuren yleisön tietoisuuteen? Jos kerran ongella ollessasi olet huomannut aallonmurtajan olevan vinossa ja putkien maan alla väärässä asennossa niin onhan se nyt helvetinmoinen ihme! En tunne yhtään yhtä tarkkasilmäistä ihmistä.

        Älä viitsi jauhaa sontaa. Olen käynyt katsomassa aallonmurtajaa. Siinä on reikiä kuin juustossa ja se on pakoitellen painunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sinä olet kartalla. Nyt vaan ilmoituksia tilanteesta jokaiselle viranomaistaholle ja todisteet pöytään.

        Ai niin, se kadonnut uskottavuus.

        Hyvä pointti tuo esiin ottamasi uskottavuus, joka on koko hankkeen A ja O. Nyt tarvitaan oikeaa ja luotettavaa tietoa, jota kaipaavat erityisesti alueelle talonsa rakentavat ja myös koko Loviisan historian kalleimpiim kuuluvan hankkeen maksumiehinä toimivat veronmaksajat.

        Ehdotan, että järjestetään kaupunginhallituksen arvovaltaan nojautuva tiedoitustilaisuus, jossa kerrotaan avoimesti miten asiat oikein ovat. Tilaisuutta johtamaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arja Isotalo, joka antaa virkavastuulla oikeita tietoja. Avoin ja läpinäkyvä toiminta sekä myös infrastruktuurin rakentamisen vaikeuksista kertominen palauttaisi hankkeen uskottavuuden.

        Kysymyksiä tiedoitustilaisuuteen ja niihin vastaavalle kaupunginhallituksen puheenjohtaja Isotalolle.

        1. Onko alueen massastabilointi onnistunut ja maaperä on vakaa eikä mitään ongelmia talojen rakentamisessa ei tule?
        2. Onko putkistojen rakentamisessa ilmennyt ongelmia?
        3. Ovatko penkereet valuneet mereen?
        4. Onko allonmurtaja on rakennettu tarkoin suunnitelmien mukaan ja AVI:n ympäristölupaa noudattaen?
        6. Mistä johtuvat aallonmurtajassa olevat painaumat ja reiät?
        7. Onko Pietarintien läjityspaikalle olemassa kaikki läjitystoimintaan tarvittavat ympäristöluvat, jotka mahdollistavat ruoppausmassojen sijoittamisen sinne?
        8. Onko em. läjitystoiminta on kaavassa sallittua ja kaavamääräysten mukaista toimintaa?
        9. Mikä toimielin on tehnyt päätöksen Pietarintien läjityspaikan perustamisesta ja rakentamisesta?
        10. Mistä johtuvat Saaristotien uudelleen linjatun osuuden kuoppaisuus ja painuminen?
        11. Mistä syystä etelä,- ja pohjoisosan urakoitsijat jättivät urakat kesken?
        12. Miltä osin etelä- ja pohjoisosa jäivät keskeneräiseksi?
        13. Minkäläinen on Loviisan kaupungin ja Vesiliikelaitoksen välinen sopimus tehtävien infrastruktuurin rakentamistöiden laajuudesta ja kustannusten jakamisesta sopijapuolien kesken

        Komeesti väistit taas ikävät kysymykset.

        Et sä kuitenkaan usko edes sitä mitä itse näet, joten tarvitaan kaupungin johdon antamaa tietoa, johon uskot kuin vuoreen. Käy kuitenkin vastauksia odotellessa katsomassa aallonmurtajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komeesti väistit taas ikävät kysymykset.

        Veikkaan, ettei kaupunginhallituksen puheenjohtaja ota koppia ja vastaa tällä palstalla esitettyihin kysymyksiin 1-13. Samoin johtavat viranhaltijat pitävät suunsa supussa ja messujen projektipäällikkö jatkaa vanhaan malliin antamalla täyttä hömppää olevia lausuntoja, joissa vastuu on kuulijoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymyksiä tiedoitustilaisuuteen ja niihin vastaavalle kaupunginhallituksen puheenjohtaja Isotalolle.

        1. Onko alueen massastabilointi onnistunut ja maaperä on vakaa eikä mitään ongelmia talojen rakentamisessa ei tule?
        2. Onko putkistojen rakentamisessa ilmennyt ongelmia?
        3. Ovatko penkereet valuneet mereen?
        4. Onko allonmurtaja on rakennettu tarkoin suunnitelmien mukaan ja AVI:n ympäristölupaa noudattaen?
        6. Mistä johtuvat aallonmurtajassa olevat painaumat ja reiät?
        7. Onko Pietarintien läjityspaikalle olemassa kaikki läjitystoimintaan tarvittavat ympäristöluvat, jotka mahdollistavat ruoppausmassojen sijoittamisen sinne?
        8. Onko em. läjitystoiminta on kaavassa sallittua ja kaavamääräysten mukaista toimintaa?
        9. Mikä toimielin on tehnyt päätöksen Pietarintien läjityspaikan perustamisesta ja rakentamisesta?
        10. Mistä johtuvat Saaristotien uudelleen linjatun osuuden kuoppaisuus ja painuminen?
        11. Mistä syystä etelä,- ja pohjoisosan urakoitsijat jättivät urakat kesken?
        12. Miltä osin etelä- ja pohjoisosa jäivät keskeneräiseksi?
        13. Minkäläinen on Loviisan kaupungin ja Vesiliikelaitoksen välinen sopimus tehtävien infrastruktuurin rakentamistöiden laajuudesta ja kustannusten jakamisesta sopijapuolien kesken

        Kopioin kysymykset tältä palstalta ja lähetin ne juttuvinkkinä Loviisan Sanomiin.

      • Anonyymi

        Nya Östis = Morjens III

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaan, ettei kaupunginhallituksen puheenjohtaja ota koppia ja vastaa tällä palstalla esitettyihin kysymyksiin 1-13. Samoin johtavat viranhaltijat pitävät suunsa supussa ja messujen projektipäällikkö jatkaa vanhaan malliin antamalla täyttä hömppää olevia lausuntoja, joissa vastuu on kuulijoilla.

        Vastaa huuhaa palstalla esitettyihin anonyymeihin kysymyksiin? Kuuntele nyt itteäs... Jos sun kysymykset olis asiallisia niin eikö niille olisi oma oma virallinen kanavansa?

        Saako lisätä vielä kysymyksen nro. 14. Onko avaruudessa elämää?

        Saahan sitä lisätä. Mutta tuota osa-aluetta tuskin loviisalaiset joutuvat tulevaisuudessa maksamaan. 1-13 vastaukset taas lankeavat takuuvarmasti jollain aikataululla asukkaiden kukkarolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako lisätä vielä kysymyksen nro. 14. Onko avaruudessa elämää?

        Kysymys numero 15. Onko asuntomessujen järjestämisessä yleensä ja vielä rakennettavuudeltaan kaupungin huonoimmalle paikalle mitään järkeä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaa huuhaa palstalla esitettyihin anonyymeihin kysymyksiin? Kuuntele nyt itteäs... Jos sun kysymykset olis asiallisia niin eikö niille olisi oma oma virallinen kanavansa?

        Siinä se ongelma onkin, kun kysymykset ovat asiallisia ja enemmän kuin aiheellisia. Huuhaa on oikea sana kuvaamaan asuntomessujen järjestämistä ja Loviisa kartalle missiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaa huuhaa palstalla esitettyihin anonyymeihin kysymyksiin? Kuuntele nyt itteäs... Jos sun kysymykset olis asiallisia niin eikö niille olisi oma oma virallinen kanavansa?

        Kysymysten esittäminen ja toiminnan valvonta kuuluisivat johtaville viranhaltijoille, toimielimille ja niiden jäsenille. Kuntalaisten pitäisi voida luottaa siihen että valvontavelvolliset tekevät tehtävänsä. He eivät kuitenkaan tee tehtäviään, vaan päinvastoin tälläkin palstalla taitavat jopa yksittäiset luottamushenkilöt rähjätä ja sättiä kuntalaisia. Katso sinäkin itteäs peiliin!

    • Anonyymi

      Loviisan Asunnot Oy:n hallitus:

      - Petri Juhani Hakasaari, hallituksen puheenjohtaja (5/2022)

      -Fredrik Håkan Olof Böhme, hallituksen jäsen (5/2022)

      - Jari Kalevi Kekkonen, hallituksen jäsen (5/2022)

      -Tom Börje Edvard Liljestrand, hallituksen jäsen (5/2022)

      -Markus Kristian Sjöholm, hallituksen jäsen (5/2022)

      • Anonyymi

        PH:n nykyinen onkiseurue joka velkaannutti ja sotki yhtiön mukaan asuntomessuihin ostamalla näyttelykohteeksi rakennettavasta kerrostalosta 26 osakehuoneistoa?

    • Anonyymi

      Porvoon Hemulia veetuttaa kun asiat ei mene niin kun pitäisi ja hinta nousee

      • Anonyymi

        Ihan pieni tönäisy vain, niinkuin silloin ennen. T: PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan pieni tönäisy vain, niinkuin silloin ennen. T: PH

        Ota koppi ja vastaa kysymyksiin 1-13.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan pieni tönäisy vain, niinkuin silloin ennen. T: PH

        Taas tuli PH:n nysä. Pidempi kuitenkin kuin kokouksessa sanottu JAA.

    • Anonyymi

      Asuntomessujen avajaispäivänä soilfoodin kukkaistuoksut hivelevät messuvieraiden sieraimia....

      • Anonyymi

        Kuningattarenrantaankin ajoin pölähtävät sulotuoksut ovat muistutus ditten elinkeinopolitiikan suursaavutuksesta eli jättimäisen kompostin saamisesta pikkukaupunkiin.

        Priceless!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuningattarenrantaankin ajoin pölähtävät sulotuoksut ovat muistutus ditten elinkeinopolitiikan suursaavutuksesta eli jättimäisen kompostin saamisesta pikkukaupunkiin.

        Priceless!

        Löytyykö "priceless" mieheltä jotain erityisosaamistamista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyykö "priceless" mieheltä jotain erityisosaamistamista?

        Pidät ilmeisesti erikoisosaamisena ja elinkeinopoliittisena onnistumisena kompostin hommaamista muutaman kilometrin päähän kaupungin keskustasta ja asutuksen läheisyyteen. Pelkän maalaisjärjen pitäisi kertoa, ettei kompostia pidä sijoittaa lähelle asuinalueita ja etenkin kun yrityksen hajuhaittoihin liittyvät ongelmat edellisessä sijoituspaikassa olivat tiedossa. Yrityksen toiminnasta ei juurikaan heru verotuloja ja se ei työllistä paikkakunnalla kuin korkeintaan yhden konpostia kääntävän koneurakoitsijan jos sitäkään. Kaupunkilaisilta on turha perätä erikoisosaamista eikä sillä ole mitään merkitystä, koska heitä ei kuulla ja he eivät voi vaikuttaa hankkeiden viranhaltijavalmisteluun, asian esittelyyn ja tässä tapauksessa valtuuston tekemään päätökseen. Erikoisosaamista voidaan edellyttää ja vaatia erityisesti johtavilta viranhaltijoilta, kuten kaupunginjohtajalta.

        Löytyy! Aina on "purkuhommat" sujuneet. Rakentaminen ei niinkään. T:PH

        "Priceless mieheltä" tiedusteltiin omaa osaamista. Muiden arvosteleminen on sujuvaa ja tökeröä. Ihmetystä herättää millä meriiteillä niitä kirjoitetetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidät ilmeisesti erikoisosaamisena ja elinkeinopoliittisena onnistumisena kompostin hommaamista muutaman kilometrin päähän kaupungin keskustasta ja asutuksen läheisyyteen. Pelkän maalaisjärjen pitäisi kertoa, ettei kompostia pidä sijoittaa lähelle asuinalueita ja etenkin kun yrityksen hajuhaittoihin liittyvät ongelmat edellisessä sijoituspaikassa olivat tiedossa. Yrityksen toiminnasta ei juurikaan heru verotuloja ja se ei työllistä paikkakunnalla kuin korkeintaan yhden konpostia kääntävän koneurakoitsijan jos sitäkään. Kaupunkilaisilta on turha perätä erikoisosaamista eikä sillä ole mitään merkitystä, koska heitä ei kuulla ja he eivät voi vaikuttaa hankkeiden viranhaltijavalmisteluun, asian esittelyyn ja tässä tapauksessa valtuuston tekemään päätökseen. Erikoisosaamista voidaan edellyttää ja vaatia erityisesti johtavilta viranhaltijoilta, kuten kaupunginjohtajalta.

        Saamaton besserwisseri.

    • Anonyymi

      Suuri liejusirkus on käynnistynyt. Meriveden liejun cocktailia "kuivataan" montuissa vähän aikaan ja sitten ne roudataan edelleen märkänä improvisoiduille läjityspaikoille. Saaristotie on paskan vallassa ja liejuvana ulottuu aina Pietarintielle ampumaradan risteykseen asti.

    • Anonyymi

      Otsikon vois jo muuttaa, ei ole enään utopiaa vaan todellisuutta. Huolimatta nettitrollin trollaamisesta.

      • Anonyymi

        Viimeisenä totuuden saa selville itse aka kognitiivinen dissonanssi.

      • Anonyymi

        Utopia tarkoittaa jonkin aatteen mukaista, toistaiseksi toteutumatonta ihanneyhteiskuntaa. Utopian määritelmä pätee Kuningattarenrantaan ja asuntomessuihin, joiden uskotaan muuttavan kaupungin tulevaisuuden ruusuiseksi ja aiheuttavan suuren muuttoryntäyksen pikkukaupunkiin ja aikaan saavan taloudellisen kukoistuksen. Täyttä utopiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeisenä totuuden saa selville itse aka kognitiivinen dissonanssi.

        Teorian mukaan kognitiivinen dissonanssi syntyy silloin, kun ihmisen tiedot ja asenteet ovat ristiriidassa. Tosiseikat ovat ristiriidassa niiden asenteiden kanssa joiden mukaan asuntomessut muuttavat kaupungin tulevaisuuden ja saavat aikaan mittavan väestökasvun.
        Millä paikkakunnilla pidetyt asuntomessut ovat saaneet aikaan minkäänlaista merkittävää positiivista muutosta messupaikkakunnan kehitykseen, väestönkasvuun ja talouden tilaan?

        Nyt sä vääristelet sanoja ja yrität sysätä todistelu taakkaa muille vaikka sinä olet se joka esittää väitteitä ilman todisteita. Ei ne muuta tulevaisuutta kuin vähän, mutta ovat satsaus tulevaisuuteen. Kato vähän ketä sinne on muuttamassa, ex- miss Suomi puolisonsa kanssa. Euroopan top 50 listalla oleva sijoittaguru perheineen jne jne. Jo noi on sellainen maine plussa että sitä ei mistään mainostoimistossa osteta.

        Sijoittajaguru? Sijoittajat maksavat yleensä vain pääomaveroa. Pääomatulosta, suoritetaan veroa vain valtiolle. Se siitä.

        Vastaa tähän yksinkertaiseen kysymykseen:

        Nyt en ymmärrä, miten verot liittyvät kuuluisan( ainakin tietyissä piireissä) kaupunkiin muuttajan tuomaan ilmaiseen maine hyötyyn?

        Vastaus: Kotka 2002.
        Perustelut: pidetään jopa yhtenä kaikkien aikojen asuntomessuina. Yli 200 000 kävijää. Kävijät jättivät etelä-kymenlaakson alueelle laskentatavasta vähän riippuen yli 7 miljoonaa euroa. Tämä siis sen jälkeen kun messujen kulut laskettu pois.
        Mikä tärkeintä, menepä katsomaan Hirssaaren aluetta nyt 20 vuotta myöhemmin. Kokonainen uusi vehreä kaupunginosa merenrannalla, erittäin haluttua asuinseutua.

        Kotkan väkiluku on ollut kuitenkin hienoisessa laskussa vuodesta 1990 vuoteen 2015. Väestö on 25 vuodessa vähentynyt noin 2300 henkilöllä. Tilastokeskuksen ennusteessa vuodelta 2021 väkiluvun lasku jatkuisi hiukan voimakkaampana aina vuoteen 2040 saakka.

        Seuraava esimerkki kiitos.

        Kotkan talousjohtajan vuonna 2013 Yle:lle antaman lausunnon mukaan velkaa oli noin 246 miljoonaa ja kaupunki on massiivisesti velkaantunut 2000- luvun alusta lähtien.

        Vuonna 2002 Kotkassa järjestetyt asuntomessut eivät vuoteen 2013 mennessä saaneet aikaan väestön kasvua eikä talouskaan tullut kuntoon. Päinvastoin velkaantuminen jatkui huimaa vauhtia.

        Vuonna 2017 talous oli ajautunut jo siihen kuntoon, että Kotka joutui myymään KSOY:n osakkeet, joista KSOY maksoi 70,2 miljoonaa euroa.

        Milloin Loviisa joutuu myymään KSOY:n osakkeensa? Siinäkin voi tulla sellainen ongelma, ettei ostajaa enää löydykään yhtiön sisältä ja ulkopuoliselle ostajalle myydessä joudutaan maksamaan sopimusakkoa, joka Kotkan tapauksessa olisi ollut noin 13 miljoonaa. Löytyisikö edes ostajaa? Se on varma, että jos ostaja löytyy, niin se ei maksa huippuhintaa, vaan ostaa ne mahdollisimman halvalla käyttäen hyväksi myyjän pakkomyyntitilannetta. Sen sijaan Kotkan osakkeista maksettiin kova hinta ja samoin tekivät Loviisan päättäjät hölmöydessään ostaessaan Askolan ja Lapinjärven osakkeet. KSOY:n osaketta ei noteerata pörssissä, joten osake on vain sen arvoinen mitä ostaja suostuu siitä maksamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sä vääristelet sanoja ja yrität sysätä todistelu taakkaa muille vaikka sinä olet se joka esittää väitteitä ilman todisteita. Ei ne muuta tulevaisuutta kuin vähän, mutta ovat satsaus tulevaisuuteen. Kato vähän ketä sinne on muuttamassa, ex- miss Suomi puolisonsa kanssa. Euroopan top 50 listalla oleva sijoittaguru perheineen jne jne. Jo noi on sellainen maine plussa että sitä ei mistään mainostoimistossa osteta.

        Kuningattarenrannassa asuvat kohta ainakin yksi miljonääri & sijoittajaguru ja ex-missi. Vastarannalla asuu rkp:n ex-varapuheenjohtaja. Siitä tulee jo niin suuri plussa maineeseen, että pikkukaupunki pääsee vielä Mtv:n uutisten loppukevennykseen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt en ymmärrä, miten verot liittyvät kuuluisan( ainakin tietyissä piireissä) kaupunkiin muuttajan tuomaan ilmaiseen maine hyötyyn?

        Eikö tärkein peruste messujen järjestämiselle ole saada lisää asukkaita ja veronmaksajia? Jos uudet asukkaat eivät siirräkään kirjojaan tänne ja pitävät kiinteistöjään kesämökkeinä tai muuttavat tänne, mutta eivät maksa paljoakaan veroja, niin mitä hyötyä on messujen järjestelmisestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotkan väkiluku on ollut kuitenkin hienoisessa laskussa vuodesta 1990 vuoteen 2015. Väestö on 25 vuodessa vähentynyt noin 2300 henkilöllä. Tilastokeskuksen ennusteessa vuodelta 2021 väkiluvun lasku jatkuisi hiukan voimakkaampana aina vuoteen 2040 saakka.

        Seuraava esimerkki kiitos.

        Mut taas 50 vuoden otannalla väestö on kasvanut ja teollisuus kehittynyt enemmän kuin viimeisen 25 vuoden aikana vähentynyt.

        Seuraava larppi kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotkan talousjohtajan vuonna 2013 Yle:lle antaman lausunnon mukaan velkaa oli noin 246 miljoonaa ja kaupunki on massiivisesti velkaantunut 2000- luvun alusta lähtien.

        Vuonna 2002 Kotkassa järjestetyt asuntomessut eivät vuoteen 2013 mennessä saaneet aikaan väestön kasvua eikä talouskaan tullut kuntoon. Päinvastoin velkaantuminen jatkui huimaa vauhtia.

        Nyt puhuttiin vuoden 2002 asuntomessuista ja NIIDEN tuomasta positiivisesta piristyksestä kotkalle. Nyt EI puhuttu Kotkan talouden tilasta viimeisen 25 vuoden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut taas 50 vuoden otannalla väestö on kasvanut ja teollisuus kehittynyt enemmän kuin viimeisen 25 vuoden aikana vähentynyt.

        Seuraava larppi kiitos!

        Messujen järjestäminen ei kuitenkaan saanut aikaan muuttobuumia ja väestönkasvua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut taas 50 vuoden otannalla väestö on kasvanut ja teollisuus kehittynyt enemmän kuin viimeisen 25 vuoden aikana vähentynyt.

        Seuraava larppi kiitos!

        Larppi, osui täysin kyseiseen henkilöön. T:PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhuttiin vuoden 2002 asuntomessuista ja NIIDEN tuomasta positiivisesta piristyksestä kotkalle. Nyt EI puhuttu Kotkan talouden tilasta viimeisen 25 vuoden aikana.

        Mikä oli se positiivinen piristys, jos se ei ollut väestön kasvu ja talouden vahvistuminen?

        Positiivinen piristys on yhtä mystinen ja määrittelemätön asia kuten myös tällä palstalla jatkuvasti hoettu kaupungin vieminen.

        Positiivinen piristys = ?
        Kaupungin vieminen eteenpäin = ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhuttiin vuoden 2002 asuntomessuista ja NIIDEN tuomasta positiivisesta piristyksestä kotkalle. Nyt EI puhuttu Kotkan talouden tilasta viimeisen 25 vuoden aikana.

        Joo kaupungin talouden tila on sinulle yhdentekevä asia. Asuntomessujen järjestäminen on kivaa niin kauan kun ei puhuta niiden aiheuttamasta hintalapusta kaupunkikikonsernille. Siispä asiasta vallitsee täydellinen hiljaisuus myös paikallisessa mediassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut taas 50 vuoden otannalla väestö on kasvanut ja teollisuus kehittynyt enemmän kuin viimeisen 25 vuoden aikana vähentynyt.

        Seuraava larppi kiitos!

        Mikä osuus mainitulla Kotkan kehityksellä oli asuntomessuilla ja mikä osuus taas yleisellä talouskasvulla. Lukuja tähän, Kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut taas 50 vuoden otannalla väestö on kasvanut ja teollisuus kehittynyt enemmän kuin viimeisen 25 vuoden aikana vähentynyt.

        Seuraava larppi kiitos!

        Lukuja pyöritellessä pitäisi huomioida, että 50 vuoden tarkasteluajanjakson alkupuoliskoon sijoittuu syvä taantumajakso ja teollisuuden ulosliputtaminen. Jakson jälkipuoliskoon taas osuu eräs taloushistoriamme suurimmista nousujaksoista, teknologiakehityksen huippuvuodet sekä Euroopan vapaakauppa-alueen syntyminen.

        Paljonko siis oli Kotkan asuntomessujen osuus tuosta jakson jälkipuolen kasvusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä oli se positiivinen piristys, jos se ei ollut väestön kasvu ja talouden vahvistuminen?

        Kävijöiden jättämä yli 7 miljoonan euron ylimääräinen verotettava tulo. Luetko sä ollenkaan näitä viestejä?

        Se on ihan toinen juttu miten Kotka on ne tulot käyttänyt. Jutun juju oli siinä jos et yritä mitään, et voi saada mitään. Riskejä on aina. Tuoreimpana esimerkkinä kiinalaisella verorahoilla rakennettava valtava akkutehdas Keltakankaalle Kotkaan.

        Teollisuuslaitos tuo työpaikkoja, mutta asuntomessut eivät. Asumista pidetään Loviisan päättäjien taholta ilmeisesti jonkinlaisena elinkeinona mitä se ei ole. Suurten kaupunkien kehyskunnissa tilanne on toinen, koska ne toimivat nukkumalähiöinä ja ovat hyvien liikenneyhteyksien päässä ja suhteellisen lyhyen matkan päässä työpaikoista. Loviisassa tilanne on toinen. Pääkaupunkiin ja myös työpaikkoihin on liian pitkä matka ja liikenneyhteydet ovat surkeat. Lisäksi jo ennestään kalliit matkakulut nousevat pikavauhtia. Loviisasta puuttuvat työpaikat. Se on ongelman ydin. Tontteja täällä on jo riittävästi jo ennestään tyhjillään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävijöiden jättämä yli 7 miljoonan euron ylimääräinen verotettava tulo. Luetko sä ollenkaan näitä viestejä?

        Se on ihan toinen juttu miten Kotka on ne tulot käyttänyt. Jutun juju oli siinä jos et yritä mitään, et voi saada mitään. Riskejä on aina. Tuoreimpana esimerkkinä kiinalaisella verorahoilla rakennettava valtava akkutehdas Keltakankaalle Kotkaan.

        Loviisassa ei valitettavasti edes ole tarjolla niin paljon palveluja, että kävijät voisivat jättää niihin miljoona tolkulla euroja.

        Asuntomessut eivät kestä kuin yhden kuukauden. Täällä olleista jutuista päätellen tuntuu siltä, että ne kestävät ainakin vuoden. Mihin palveluihin kävijät edes teoriassa voivat jättää 1 kuukauden aikana miljoonia euroja? Täällä käytetään esimerkkeinä paljon Loviisaa suurempia kaupunkeja ja hehkutetaan 7 miljoonan tuloja ja jossain muualla esitettiin esimerkkinä Kouvolaa ja 9 miljoonan jättämistä paikkakunnalle. Kaiken lisäksi Asuntomessut Osuuskunta nappaa 80 % pääsylipputuloista 150 000 kävijään saakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävijöiden jättämä yli 7 miljoonan euron ylimääräinen verotettava tulo. Luetko sä ollenkaan näitä viestejä?

        Se on ihan toinen juttu miten Kotka on ne tulot käyttänyt. Jutun juju oli siinä jos et yritä mitään, et voi saada mitään. Riskejä on aina. Tuoreimpana esimerkkinä kiinalaisella verorahoilla rakennettava valtava akkutehdas Keltakankaalle Kotkaan.

        7 miljoonaa käytettynä kuukauden aikana tekee noin 226.000€ / päivä. Löytyykö Loviisasta tällaista palveluvolyymiä joka pystyy tuollaisen täyttämään. Eiköhän ne rahan valu messuvieraiden matkareitin varrella oleviin palveluihin ja kauppakeskuksiin. Ja toisaalta, onko messuturistin käyttämä raha jotenkin merkitty, vai perustuuko esitetyt luvut toiveajatteluun ja villeihin arvioihin?

    • Anonyymi

      Loviisan kaupungin verotuloista häviää Soten voimaan tullessa pitkälti yli 50 %. Myös kaupungin lainojen korot nousevat. Energia kallistuu. Kaupungin suurin yhteisöverojen maksaja ei tule todennäköisesti vuosiin enää maksamaan miljoonia kaupungin kassaan. Koittavat niukkuuden ajat.

      Koko messuhanke pitäisi pysäyttää ja heti!

    • Anonyymi

      Investointien tuottavuutta voidaan mitata tuotoksen ja panoksen suhteella tuotos per panos. Asuntomessujen järjestämisen panos kaupunkikonsernille on 20 miljoonan euron luokkaa. Mikä tulee olemaan tuotos tästä 20 miljoonan panoksesta? Tuotos on siinäkin tapauksessa surkea, jos sillä saadaan 200 uutta asukasta.

      • Anonyymi

        Asuntomessut Osuuskunta ottaa 80 % lipputuloista 150 000 kävijään saakka. Se ei sijoita asuntomessuihin käytännössä juuri yhtään mitään, mutta korjaa rusinat pullasta. Sen sijaan Loviisa laittaa kaiken peliin ja yhteen messukoriin noin 20 miljoonaa. Näillä miljoonilla saadaan Loviisa kartalle. Se on tärkein hankkeen peruste. Messujen projektipäällikkö kertookin paikallisessa lehdykässä, että Loviisalla on ensi kesänä mahdollisuus saada kaupunki taas kartalle ja hurmata messuvieraat. Halvempaa olisi ollut muutama telkkarissa esitetty mainos, jossa joku kaupungin napahenkilö osoittaa karttakepillä Suomen karttaa ja sanoo här är Lovisa.

        Messuvieraiden hurmaaminen alkaa jo Loviisan sisääntuloteiden varsilla joissa vieraita tervehtivät kaljuksi hakatut metsät.

        Vieraita saattaa olla myös vastassa hurmaava ja suorastaan huumaava tuoksu, josta jo saatiin maistiainen Määrlahden messualueella ja Laivasillalla.

        Varaudutaan leppeän kesätuulen tuomaan tuoksuun kaupungin logolla varustetuilla pyykkipojilla ja painetaan pääsylippuihin ohje: lägg detta i näsan om börjar lukta. Messujen oppaat voivat valistaa messuvieraita kertomalla, että raha se vain haisee ja tuoksu on peräisin kaupunginjohtajan tänne hommaamasta jättimäisestä kompostista, joka varsinaisena rahasampona takoo euroja kaupungin kassaan.

    • Anonyymi

      Job teki riskianalyysin ja miljoona asuntomessuihin ei kaupungin kassassa tunnu missään. Fortumin menetetyt miljoonatkaan ei varmaan tunnu missään eikä kunnallisveron aleneminen 7.61% varmaan tunnu missään. Kaupungin velka tuplaantuu, mut eihän sekään nyt tunnu missään, kun sitä kumulatiivista rahaa on kertynyt.

      • Anonyymi

        Niin ja se kumulatiivinen ylijäämä on vain numeroita paperilla ja todellisuudessa niitä ei varsinaisesti ole rahana olemassa kaupungin tileillä.

    • Anonyymi

      Miksi työtahti mutarannassa on niin verkkainen? Tänäänkin aamulla pelit olivat melkein kokonaan seis.
      Odotetaanko sitä, että Baltian maissa kesälomat päättyvät ja saadaan halpaa työvoimaa paikalle? Saattaa myös olla, että urakoitsijat vaativat kaupungilta lisää fyrkkaa? Se olisikin jo sellainen asia mitä ei haluta kertoa veronmaksajille. Kaupungin kunnallispolitiikot ja toimielimet ovat myös täysin pihalla siitä mitä mutarannassa oikein tapahtuu ja etenkin mihin hintaan.

      • Anonyymi

        Kuka on tilannut mutarantaan 300 metriä pitkät pitkospuut joita paikallisessa lehdessä hehkutettiin? Vesiliikelaitos? Sikäli kuvannollista, että pitkospuita yleensä rakennetaan pettävälle maapohjalle kuten suolle....

      • Anonyymi

        Jos sinä et tiedä, kuinka kukaan muukaan voisi tietää? ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sinä et tiedä, kuinka kukaan muukaan voisi tietää? ;)

        Toimielimien pöytäkirjoista ei löydy päätöstä pitkospuiden tilaamisesta eikä myöskään ilmoitustaululla ole ollut viranhaltijapäätöstä.
        Eivätkö viranhaltijat edes itse tiedä mitä ovat tilanneet? Sama juttu on niissä harjulle rakennetuissa portaissa, liikenneympyrän somistamisessa ja Rantatien levähdyspaikan rakentamisessa. Sen sijaan laskun maksajat ovat tiedossa. Miten voidaan maksaa laskut ilman tilauksia?
        :(

        Skattebetalare betalar.

        Verkkopankilla?

        Hyviä huomioita ja kysymyksiä. Kunnan kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sovelletaan kuntalain lisäksi kirjanpitolakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimielimien pöytäkirjoista ei löydy päätöstä pitkospuiden tilaamisesta eikä myöskään ilmoitustaululla ole ollut viranhaltijapäätöstä.
        Eivätkö viranhaltijat edes itse tiedä mitä ovat tilanneet? Sama juttu on niissä harjulle rakennetuissa portaissa, liikenneympyrän somistamisessa ja Rantatien levähdyspaikan rakentamisessa. Sen sijaan laskun maksajat ovat tiedossa. Miten voidaan maksaa laskut ilman tilauksia?
        :(

        Skattebetalare betalar.

        Kaupungin sivuilla annettuja ohjeita:

        Laskun tulee täyttää Verohallinnon ohjeen mukaiset pakolliset laskumerkinnät.

        Arvonlisäverolaissa määrättyjen virallisten laskuvaatimusten lisäksi seuraavat tiedot on ehdottomasti mainittava laskussa:

        - tilaajatunnus esim. L138 kohtaan ”viitteenne”
        - tavaran tai palvelun toimitusosoite
        muut mahdollisesti sovitut kohdistustiedot.

        Laskulla tulee näkyä seuraavat tiedot:
        - Laskun asiatarkastajan nimi / työyksikkö.

    • Anonyymi

      No, ei todellakaan mitään utopiaa. Suomalaiset rakentaa, venäläiset sen siten omistaa.
      Sauli Niinistön ulkomaan sijoituksihan, ulkomailta haetaan.
      Niin ja se osaavaa työvoimaa.
      Suomessa ei osata mitään. Koukutuskin on persiistä ja työ pelkkää paskapuhetta.
      Opetusministeri kertoo, täytyy PANOSTAA.
      Räjähdystähän se tietää, kaikkihan suomessa on järjen vastaista, entisiä terroristeja.

      • Anonyymi

        Ööö, siis mitä? Kauhea oksennus, jossa ei ole mitään järkeä? Ei kannata tuolla ulosannilla paljon lähteä muita arvostelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ööö, siis mitä? Kauhea oksennus, jossa ei ole mitään järkeä? Ei kannata tuolla ulosannilla paljon lähteä muita arvostelemaan.

        Samaa mieltä. Se on vielä surkeampaa ja tulee kalliiksi kun heikolla osaamisella toimii hankkeiden valmistelijana ja esittelijänä. Sitten vielä löytyy aina enemmistö joka hyväksyy esitellyn puklauksen.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Se on vielä surkeampaa ja tulee kalliiksi kun heikolla osaamisella toimii hankkeiden valmistelijana ja esittelijänä. Sitten vielä löytyy aina enemmistö joka hyväksyy esitellyn puklauksen.....

        Näinhän siinä käy kun tärkeimpinä ja todellisina valintaperusteina ovat oikeakielisyys ja oikean puolueen jäsenkirja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän siinä käy kun tärkeimpinä ja todellisina valintaperusteina ovat oikeakielisyys ja oikean puolueen jäsenkirja.

        Ja hyvä lukija, edellinen viesti on yhden ihmisen mielipide asioista. Ei faktinen fakta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja hyvä lukija, edellinen viesti on yhden ihmisen mielipide asioista. Ei faktinen fakta.

        Tiettyjen ja keskeisten johtavien viranhaltijoiden valinnassa on käytetty juuri kuvattuja periaatteita. Kaikki itsenäisesti ajattelevat lukijat sen tietävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiettyjen ja keskeisten johtavien viranhaltijoiden valinnassa on käytetty juuri kuvattuja periaatteita. Kaikki itsenäisesti ajattelevat lukijat sen tietävät.

        Mutta kun se oma ajattelu ei riitä. Pitäis olla vähän todisteita niiden ajatusten tueksi jos väitetään että "on käytetty kuvattuja periaatteita".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun se oma ajattelu ei riitä. Pitäis olla vähän todisteita niiden ajatusten tueksi jos väitetään että "on käytetty kuvattuja periaatteita".

        Aikanaan oli riittävästi todisteita. T:PH

    • Anonyymi

      Kaupunginjohtaja = rkp:n jäsen
      Hallintojohtaja = rkp:n jäsen
      Talouspäällikkö = rkp:n jäsen

      Kaikki ovat myös olleet jossain vaiheessa kyseisen puolueen asettamina ehdokkaina vaaleissa.

      • Anonyymi

        Eli siis demokraattisesti valittu kuntalaisten toimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli siis demokraattisesti valittu kuntalaisten toimesta.

        Eli nimitetty virkoihin suoralla kansanvaalilla. Kuule suoralla kansanvaalilla on valittu pressa eikä pikkukaupungin viranhaltijoita. Klo 22:40 mamman mussukan pitäis olla tutimassa eikä kuunnella iltasatua pikkukaupungin poliittisista virkanimityksistä, joiden kerrotaan olevan tehdyn demokraattisesti kuntalaisten toimesta.

        Iltasatu on myös oikea nimitys sille löysälle läpän heitolle, jolla perusteltiin asuntomessujen hakemista ja järjestämistä. Jotta valtuusto saatiin hyväksymään asuntomessujen järjestäminen, niin sille kerrottiin iltasatu kaupungin vahvasta taloudesta ja plussan puolelle jäävistä käyttökatteista.

        Kevyttä läppää sisältävä satutunti:

        - On kyse Loviisan asettamisesta kartalle
        - Messut voivat edistää koko Loviisan asuntomarkkinoita ja lisätä kiinnostusta investointeihin
        - Kyse ei ole pelkästä tapahtumasta, vaan koko kaupungin kehityksestä ennen messuja ja niiden jälkeen
        - Loviisalle päätöksellä "pelkkiä" asuntomessuja suurempi merkitys
        - Lisäksi kaupunki saa mahdollisuuden esitellä asumisen ja rakentamisen uusinta uutta
        - Loviisaa ei ole oikein vielä löydetty, vaikka se on kaupunki meren rannalla lähellä pääkaupunkiseutua
        - Ne vaikuttavat laajemmin Loviisan kasvuun kuin vain messualueelle ja vauhdittavat asuntorakentamisen investointeja
        - Tulopuolella on Loviisan nousu yhä tunnetummaksi kaupungiksi
        - Vauhdittaa Loviisan kasvua
        - Loviisa tunnetaan puurakentamisesta ja yhteisöllisyydestä. Asuntomessujen avulla vahvistamme näitä vahvuuksia

        Lisäksi kaupunki saa mahdollisuuden esitellä asumisen ja rakentamisen uusinta uutta? Mitä helkuttia? Uusinta uutta yleensä esittelevät talotehtaat eikä messut järjestävä paikkakunta. Ai niin, talotehtaita ei tainnut ilmestyä paikalle kuin kolme, joten kaupunkikonserni tuli veronmaksajien sponssaamana apuun. Loviisan Asunnot Oy ostaa 6 miljoonalla 26 kämppää ja yli 5000 euron neliöhinnalla näyttelykohteeksi rakennettavasta puukerrostalosta.

        Varmaan mieletön fiilis kun on niin fiksu mut ketään ei kiinnosta.

        Tai kiinnostaa... Asuntomessut ens kesänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan mieletön fiilis kun on niin fiksu mut ketään ei kiinnosta.

        Eipä tietenkään sinua monen muun messu-uskovaisen tavoin kiinnosta kun elät unimaailmassa.
        Taloudelliset tosiseikat kyllä tavoittavat vielä sinutkin.
        Messulisä tulee vielä löytymään ainakin kaupungin veroäyristä, vesimaksuista ja Loviisan Asunnot Oy:n perimistä vuokrista.

    • Anonyymi

      Nyt niitä saa! Kaikki porvarit ostamaan suorastaan sikahalpoja kelluvia tönöjä:

      https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/loviisa/16912299

      1 450 000 €

      170 m²

      Kuningattarenranta 10, Loviisa

      Ainutlaatuisia meren päällä kelluvia omakotitaloja Kuningattarenrantaan, Suomen Asuntomessuille Loviisaan 2023.

      • Anonyymi

        Haloo PH ja muut messujen nimeen vannovat porvarit! Tämä koskee myös demari-Sofiaa, joka messujen hakemisesta päätettäessä piti valtuustossa tunteisiin vetoavan palopuheen asuntomessujen järjestämisen puolesta. Niitä messujen kelluvia jalokiviä on nyt saatavissa. Äkkiä päätä pahkaa tilaamaan oma kelluva talo.

    • Anonyymi

      Ykkönen on lipsahtanut hinnan eteen varmaan vahingossa

      • Anonyymi

        Ei ollut ykkönen lipsahtanut, piti oikein tarkistaa ilmoituksesta. Hinta on siis todella lähes puolitoista miljoonaa euroa. Nyt ostoksille kun kerrankin saa halvalla!

    • Anonyymi

      Onko noin hintavia messutaloja ollut ikinä? Jos ne olisi pääkaupungin rannalla, hinnan voisi jotenkin nieleskellä, mutta täällä, kaukana kaikesta hinta on järjetön. Ainakin osa noista jää pystyttämättä.

    • Anonyymi

      Nyt on laitettu sellainen hinta, ettei niitä tarvi rakentaa ensimmäistäkään😁 Samaan aikaan verkkosaareen rakennetaan koko kortteli ja ostajakunta on aika rajallinen, kertoo Tytti Sirola bluet Oy sama joka häärää Loviisassa.
      https://yle.fi/uutiset/3-11926157

      • Anonyymi

        Ylen uutisessa on mm. kerrottu: "Työ on haastavaa, sillä alueella on jouduttu puhdistamaan pilaantuneita maita, maaperän heikkoa kantavuutta vahvistetaan paalutuksella ja koko alueen stabiliteetti rantamuurirakenteella."

        Kuningattarenrannassa ei keskialueen erittäin heikkoa kantavuutta ole vahvistettu paalauttamalla, vaan halvemmalla massastabiloinnilla, jossa maaperään sekoitetaan kalkki- tai sementtipohjaista sideainetta. Koko alueen stabileettia ei myöskään tulla vahvistamaan rantamuurirakenteella.

    • Anonyymi

      Kyllä minulla on aikomus ostaa yhden kelluvan itselleni. Jos niitä jää myytäväksi, ostan sijoitusmielessä pari muuta jotka vuokraan. Jos en voita Eurojackpotissa päävoiton, luovun hankkeesta.

      • Anonyymi

        Jokaiseen taloon tulee oma jätevesipumppaamo koska meriveden pinta heiluu - 1,2 .. 2,7 m:n välillä, eikä kököt tunne ylämäkeen menevää viettoviemäriä. Mielenkiintoista miten sähkö-, vesi-, viemäri, kaukolämpö- ja it-liittymät rakennetaan kestämään talojen elinkaaren ajan. Alle kymmenen vuoden kuluttua talojen alla oleva ruopattu monttu täyttyy veden mukana liikkuvasta mudasta ja savesta. Montut on ruopattava auki jotta talot eivät saa pohjakosketusta jolloin edellä olevat liittymät voivat vaurioitua. Heh heh. Todellista riskirakentamista. Halvalla lähtee: myyntihinta 1 450 000 euroa 100 000 euroa jokaisen talon pakollisesta liittymästä laituri/kulkutieosakeyhtiöön.

        Sovelletaanko kelluvien talojen suunnitellussa laivojen jääluokitusta ta i muuta vasta vakuutusjärjestelmän riskienhallintaa ja hinnoittelua. Jäiden aiheuttamia vaurioita tulee talon kelluvaan runkoon ja kaikkiin liittymiin. Joissakin tapauksissa talot voivat liikkua jääkenttien mukana ja saada pohjakosketuksia.

    • Anonyymi

      Kelluvissa taloissa ei ole pihaa eikä nurmikkoa, jota tarttee leikata. Sen sijaan ponttooniin kasvaa pikavauhtia leväparta, jota pitää aika ajoin "trimmata". Kuuluuko talon varusteisiin snorkkeli, että talon isäntä pääsee sukeltamaan talon alle levän niittoon? Heh, heh.

    • Anonyymi

      Työtahti Kuningattarenrannassa vaikuttaa perin verkkaiselta. Ehtiikö infrastruktuuri ja talot valmistua ajoissa? Vesiliikelaitos teettää pohjoisosan edelliseltä urakoitsijalta kesken jäänyttä infraa, johon kuuluvat mm. 300 metriä pitkät pitkospuut. Vesiliikelaitos on kuulu etanan vauhdilla etenevistä putkistojen uusinnoista. Esimerkiksi Itäisellä Tullikadulla alle 150 m pitkän kadunpätkän putkistojen uusinta kestää yli puoli vuotta!

      • Anonyymi

        Puoli vuotta! Tätä elämisen tuskaa hyvinvointivaltiossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puoli vuotta! Tätä elämisen tuskaa hyvinvointivaltiossa.

        Se tarkoittaa mm. sitä, että kalliit koneet laskuttavat montun reunalla puolisen vuotta. Tästä aiheutuneet kulut siirtyvät kaupunkilaisten vesimaksuihin. Samoin myös Kuningattarenrannan infrastruktuurin rakentamisesta aiheutuneet kulut siirtyvät kaupunkilaisten vesilaskuihin. Kuningattarenrannan infrastruktuurin rakentamiseen Vesiliikelaitos on budjetoinut 2-3 miljoonaa! Se ei tosin ole liikelaitoksen vika, vaan kaupungin (päättäjien), joka on käytännössä pakottanut rakentamaan messualueen infrastruktuurin.

    • Anonyymi

      Ruoppaus piti alkaa 01.07, ja vielä on ruoppaaja ankkurissa! Onko syy että on levitetty öljyntorjuntapuomia, vaikka tarve on pohjaan asti ulottuva puomisto kuravellin leviämisen estämiseksi?

      • Anonyymi

        Hommat eivät suju ja suunnitelmat ovat pettäneet. Tukimuurin osa näytti kipanneen mereen. Penkereet ovat valuneet paikoin mereen ja niitä on yritetty korjailla. Luottamushenkilöt ovat täysin pihalla koko touhusta ja heille ei kerrota mitään. Kaupunginhallitukselle riittää kun puffetti on kokouksessa kunnossa. Näin voidaan toimia kun mitään valvontaa ja virkavastuuta ei ole.

    • Anonyymi

      Aallonmurtajan rakentamisessa suunnitelmia ei noudatettu ja se on reikäinen kuin juusto ja osittain jo painunut.

      • Anonyymi

        Ei sit muuta ku kirjoitusta Lovariin niin saatat nämä asiat suuren yleisön tietoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sit muuta ku kirjoitusta Lovariin niin saatat nämä asiat suuren yleisön tietoon.

        Tai Lovarin Facebook sivustolle, siel pyörii semmoisia jotka kyl tarkistavat väitteet ja toimivat sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sit muuta ku kirjoitusta Lovariin niin saatat nämä asiat suuren yleisön tietoon.

        Vågbrytarens skick är känt för bygg- och miljönämnden, men det gör ingenting.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vågbrytarens skick är känt för bygg- och miljönämnden, men det gör ingenting.

        En usko, että tietää. Jos lautakunta tietäisi, niin ainakin sen jäsen Mulli (kok) olisi tehnyt jotain.

        Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Isotalo (sdp) ottaa ihan varmaan kopin asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko, että tietää. Jos lautakunta tietäisi, niin ainakin sen jäsen Mulli (kok) olisi tehnyt jotain.

        Kokkarit ei tee yhtään mitään. Ne kumartaa ja mielistelee johtajaa vielä syvemällä kumarruksella kuin ärkoopee. Varsinaista Niksulan väkeä.

    • Anonyymi

      Asuntomessugaalassa kehuttiin palveluiden pelaavan. Eihän täältä ihmiset saa edes koronatestiä, vaan on mentävä naapurikaupunkeihin länteen tai itään.

    • Anonyymi

      Mikä Kuningattarenrannassa oikein mättää, kun ruoppaus ja liejun kärräys on seis? Kallion päällä oleva talonrakennustyömaa on myös hiljainen kuin huopatossutehdas. Muutama seinäelementti on pystyssä ja kattotuolit makaavat suojaamattomina kallion päällä.

      • Anonyymi

        PeeHoolla on varmaan asiasta sisäpiiritietoa. Mikä siis mättää?

      • Anonyymi

        Hankeen etenemisen merkeistä päätellen Lovisan Asuntomessut 2023 on suurissa vaikeuksissa. Rakennuskustannukset ja myytävien asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin. Suurella mölyllä mainostetut rakennushankkeet ovat vaikeuksissa; kelluvien mökkien hinta ylittänyt kipurajan ja rannan "kasvihuonetalot" peruuntumassa. Nyt on tullut esille jo kauan tiedetyt suuret ongelmat alueen rakennettavuudessa ja stabiilisuudessa. Kuningattarenrannan keskinen ja pohjoinen alue on pehmeää savea eli vesijättöä ja aiempien ruoppausten massoista rakentuva ranta-alue. Nyt rantarakentamista tukevaksi aiotun tukimuurin osat kaatuilevat mereen. Ei paniikkia, nyt kaivataan innovatiivisia ratkaisuja, joita varmaan Kuningattarenrannan Hovi-Insinööri, rampoli tarjoaa taas muhkeaa palkkiota vastaan. Sen entisistä suunnitelmista ei pystytä reklamoimaan koska niihin oli aina kirjattu tarve alueelle tarvittavista lisäselvityksistä, joita ei kuitenkaan ole tehty. Siis vastuu savimaalle rakentamisesta on raatihuoneen pääsuunnittelijalla.

        Lovisan talous on sakkaamassa, nyt ei uskalleta laskea sitä, kuinka kusessa ollaan Asuntomessujen paisuneiden, konsernin yli 20 miljoonan euron kulujen kanssa vuodesta 2023 alkaen. Ilmeisesti SFP:n leikki ja lausu vaimenee, kun konkurssin syylisiä nimetään.

        Konsernin talous on jo sakannut, nyt tarvitaan Oker-Blomin Asuntomessujen suunnittelussa lupaamat 520 uutta asukasta tänne verotettavaksi.

        Uusien asukkaiden joukossa ei toivottavasti ole miljonäärejä, koska he useimmiten elävät pääomatuloilla eikä palkkatuloilla. Pääomatulot kun eivät ole kunnallisverotuksen piirissä. Kelluvat talot ovat niiden sikahinnoista päätellen suunnattu juuri miljonääreille........

    • Anonyymi

      Taitaa olla Suomen kalleimmat asuntomessut Suomen heikoimmalla maksuvalmiudella

    • Anonyymi

      Messujen projektipäällikkö Okkonen voisi puiston sijasta järjestää kävelykierroksen aallonmurtajalle.

      • Anonyymi

        Aallonmurtaja on täynnä sortumia ja reikiä, jäljet kuin rypälepommituksen jälkeen Ukrainassa. Sinne pitää rajoittaa kulkua koneilla ja Jalkasin sekä asettaa maihinnousun kieltokyltit . Loviisa on vastuussa aallonmurtajan turvallisuudesta ja rakenteiden eheydestä koska aallonmurtajan rakentamista ja vastuuta sen suunnitelmamukaisuudesta ei ole ostettu keneltäkään urakoitsijalle.

        Onko projektiin palkattu valvoja raportoinut aallonmurtajan kondiksesta kaupunginhallitukselle ja johtoryhmälle?

        Miten valvoja dokumentoi valvontansa ja siellä esille tulleet ongelmat? Raportoiko valvoja Kuningattarenrannan

        Jatkokysymys: mitä ja miten valvoja raportoi työnsä tuloksista EKIL:lle?
        Oletus: Ei mitään.
        Vielä kysymys: Kuka on valvojan esimies tai yhdyshenkilö Lovisan hallinnossa?

    • Anonyymi

      Yle

      15.4.2019

      Loviisa tunnetaan puurakentamisesta ja yhteisöllisyydestä. Asuntomessujen avulla vahvistamme näitä vahvuuksia. Kuningattarenrannan suunnittelussa sitoudumme parhaan saatavilla olevan teknologian mukaiseen käyttäjälähtöiseen ja älykkääseen rakentamiseen sekä monipuoliseen moderniin puurakentamiseen, toteaa Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom tiedotteessa.

      • Anonyymi

        Aallonmurtaja on rakennettu älykkäästi ja parasta saatavilla olevaa teknologiaa käyttäen.

      • Anonyymi

        Päivän kukkanen - Dagens blomma.

        Ja näitähän riittää - Och dessa räcker.

    • Anonyymi

      Aallonmurtajaa paikkaillaan tällä hetkellä. Paikkauksen jälkeen seuraa seuraava paikkaus , ja sitten paikkaus!

      • Anonyymi

        Olen surullinen puolestasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen surullinen puolestasi.

        Sä et taida bonjata tai pikemminkin välittää siitä, että aallonmurtajan paikkailun maksavat veronmaksajat. Sitä paitsi paikkailusta tulee jatkuvaa, koska rakennepiirustuksissa / ympäristöluvassa esitetty ruoppaus jätettiin tekemättä ja aallonmurtajaa ei rakennettu kovan pohjan vaan suoraan liejun päälle.

        Olen surullinen puolestasi koska olet niin syvällä kuopassa ettet enään päivänvaloa näe.

      • Anonyymi

        Paikkaamalla aallonmurtajasta ei saa suunnitelmanmukaista. Ainoa keino on poistaa ensin aallonmurtajaksi ajettu paskamaan aines ja ruopata murtajan alta pehmeä savi ja lieju suunnitelman mukaisesti pois. Tämän jälkeen rakennettava aallonmurtaja ESAVI:lle toimitetun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelmassa aallonmurtaja rakentuu määrätyn kokoisesta louheesta ja kiveyksestä, jolle on annettu koko murtajan pituudelle sivujen tarkat rakenteet ja kaltevuudet.

        Kuningattarenrannassa kaikki tehdään vähintään kahteen kertaan ja ylimääräiset kustannukset maksaa lovisalainen veronmaksajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen surullinen puolestasi koska olet niin syvällä kuopassa ettet enään päivänvaloa näe.

        Kumpikohan nyt siellä kuopassa on sokeana. Käyhän katsomassa työmaata ja mieti, vastaako työn tulos tähän asti syntyneitä kustannuksia. Herätkää jo viimein loviisalaiset!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpikohan nyt siellä kuopassa on sokeana. Käyhän katsomassa työmaata ja mieti, vastaako työn tulos tähän asti syntyneitä kustannuksia. Herätkää jo viimein loviisalaiset!

        No, vastatkaa nyt joku. Onko mielestäsi messualueen maanrakennustöiden valmiusaste toteutuneiden kustannusten mukainen? Vaikka PH sieltä takaa oikealta

    • Anonyymi

      Päivän kukkanen - Dagens blomma.

      Asuntomessujen tiedote.

      3.5.2021

      - Loviisa on pitkään piilossa ollut asumisen helmi. Nyt se on löydetty!

    • Anonyymi

      Päivän kukkanen - Dagens blomma

      Talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2021

      Kuningattarenrannan tonttimyynnistä odotetaan tuloja jo vuonna 2021, mutta pitkäaikaisemmat tuotot ja kerrannaisvaikutukset ovat odotettavissa vuoden 2023 jälkeen.

      • Anonyymi

        Valtuustolle annettiin 9.7.2019 Kuningattarenrannan asemakaavaehdotuksen kaavataloudellisessa arviossa ja kaavan hyväksynnän yhteydessä tieto, että tonttien myyntitulot ovat noin 2,4 miljoonaa euroa. Se ei toteutunut, koska suurin osa tonteista on vain vuokrattu ja halpaan hintaan. Kaavataloudellisessa arviossa kustannukset ilmoitetaan 25 miljoonaksi euroksi ja tasaisella 30 vuoden ajanjaksolla nettovaikutukseksi miinus 107 000 euroa/vuosi. Takkiin tulee vielä enemmän, koska laskelmat lähtivät siitä, että kaikki tontit myydään ja alueelle tulee 520 asukasta ja 173 uutta asuntoa. Tämä ei tule toteutumaan ja tavoite uusista asukkaista on laskettu noin kahteensataan. Odotukset tai pikemminkin unelmat pitkäaikaisimmista tuotoista tulevat vaihtumaan pitkäaikaisiksi menoiksi. Esimerkiksi kelluvan infrastruktuurin ylläpitokulut tulevat olemaan erittäin suuret.

        Kaavataloudellisesta arviosta puuttuu merkittäviä kulueriä, jotka entisestään syventävät ja suurentavat vuosittaista miinusmerkkistä nettovaikutusta.

        Puuttuvia kulueriä:

        - Asemakaavan laadintakulut siihen liittyvine selvityksineen?
        - Ympäristöluvat niihin liittyvine selvityksineen ja käsittelykuluineen?
        - Ruoppausmassojen läjityspaikkojen rakentamiskulut?
        Em. kuluerät ovat vähintään useita satoja tuhansia euroja.

        - Kiinteistöjen hankinta- ja purkukulut = 591 000 euroa.
        - Messuhenkinen leikkipaikka= 100 000 euroa.
        Päiväkodin aita = 70 000 euroa.

        Kaavataloudellinen arviosta puuttuu myös kelluvien talojen laiturin hankinta- ylläpitokulut, koska asemakaavaan liitetyn rakentamistapaohjeen mukaan rakennuttajien eikä kaupungin piti rakentaa laituri. Kelluvien talojen laituri tilattiin hintaan 296986 euroa ja yhdyslaituri hinnalla 92 000 euroa.

        Kaavataloudellisesta arviosta puuttuvat tiedot kaupunkikonsernille aiheutuvista kuluista, joista merkittävin on näyttelykohteeksi rakennettava puukerrostalo, josta Loviisan Asunnot Oy ostaa 26 asuntoa, 1 etätyötilan ja 27 autopaikkaa hintaan
        6 670000 eurolla.

        Poliittisten päättäjien pitäisi lopettaa unelmointi ja ottaa selville todelliset kaupunkikonsernille aiheutuvat kustannukset eikä vain uskoa johtavien viranhaltijoiden ja messuprojektin edustajien epäilemättä kivalta kuulostavia "hyvin menee" juttuja.

        Eihän täällä ole kuin alle kourallinen sellaisia luottamushenkilöitä, jotka ottavat asioista selvää, uskaltavat sanoa perustellun mielipiteensä ja yrittävät valvoa kaupungin ja kaupunkilaisten etua. Siitä kiitokseksi heiltä yritetään koko ajan ns. vetää matto jalkojen alta ja heitä kohtaan esitetään mitä mielikuvituksellisempiä syytöksiä. Tällainen käyttäytyminen kielii eräiden johtavien viranhaltijoiden ja poliittisten vallanpitäjien pelkotilasta ja suuresta tarpeesta pimittää tosiasioita kaupunkilaisilta. Tässä myyräntyössä on valitettavasti "kunnostautunut" myös paikallinen lehdistö.

        Totta puhut. Vallan paskahousut eivät uskalla myöntää tosiasiaa, että Lovisan asuntomessut 2023 peruuntuvat alueen rakennettavuuden, rakennusyritysten kiinnostuksen puutteen ja rakennuskustannusten nousun vuoksi. Nyt asumisen helmi on hukattu ja Lovisa on vajonnut pieneksi ankkalammikoksi Itäisen-Uudenmaan tyhjyyteen. Valkon satama hiipuu tyhjyyteen koska itäisen Roistovaltion kuljetukset loppuvat pakotteiden seurauksena.

        Slava Ukraini! Loviisan ja Valkon puolesta taistelette.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaavataloudellisesta arviosta puuttuu merkittäviä kulueriä, jotka entisestään syventävät ja suurentavat vuosittaista miinusmerkkistä nettovaikutusta.

        Puuttuvia kulueriä:

        - Asemakaavan laadintakulut siihen liittyvine selvityksineen?
        - Ympäristöluvat niihin liittyvine selvityksineen ja käsittelykuluineen?
        - Ruoppausmassojen läjityspaikkojen rakentamiskulut?
        Em. kuluerät ovat vähintään useita satoja tuhansia euroja.

        - Kiinteistöjen hankinta- ja purkukulut = 591 000 euroa.
        - Messuhenkinen leikkipaikka= 100 000 euroa.
        Päiväkodin aita = 70 000 euroa.

        Kaavataloudellinen arviosta puuttuu myös kelluvien talojen laiturin hankinta- ylläpitokulut, koska asemakaavaan liitetyn rakentamistapaohjeen mukaan rakennuttajien eikä kaupungin piti rakentaa laituri. Kelluvien talojen laituri tilattiin hintaan 296986 euroa ja yhdyslaituri hinnalla 92 000 euroa.

        Kaavataloudellisesta arviosta puuttuvat tiedot kaupunkikonsernille aiheutuvista kuluista, joista merkittävin on näyttelykohteeksi rakennettava puukerrostalo, josta Loviisan Asunnot Oy ostaa 26 asuntoa, 1 etätyötilan ja 27 autopaikkaa hintaan
        6 670000 eurolla.

        Poliittisten päättäjien pitäisi lopettaa unelmointi ja ottaa selville todelliset kaupunkikonsernille aiheutuvat kustannukset eikä vain uskoa johtavien viranhaltijoiden ja messuprojektin edustajien epäilemättä kivalta kuulostavia "hyvin menee" juttuja.

        Näyttelykohteeksi rakennettavasta puukerrostalosta yritetään vielä myydä kuutta asuntoa yli 5000 euron neliöhinnalla. Asunnot eivät odotetusti ole menneet kaupaksi, joka saattaa vaarantaa koko talon rakentamisen? Näyttelykohde on pakko saada hinnalla millä hyvänsä, joten vaarana on se, että kohta tulee taas omistajaohjausta kaupunkikonserniin kuuluvalle Loviisan Asunnot Oy:lle: Ostakaa asunnot! Siinä tapauksessa kauppa rahoitettaisiin ottamalla yhtiölle taas lisää lainaa, jonka takaaja on kaupunki eli veronmaksajat!

        Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat vuoden 2022 huhtikuussa 9,4 % vuodentakaisesta. Kustannukset nousivat erityisesti tarvikepanoksissa ja useissa eri tarvikeryhmissä. Teräsrakenteiden hinnat nousivat tarvikepanoksista eniten. Puurakenteiden kustannukset kääntyivät huhtikuussa jälleen selvään nousuun ja hipoivat syyskuussa 2021 koettua huippua.

        Rakennuskustannusten nousu nostaa myös jo ennestään kalliiksi tulevan puukerrostalon hintaa. Siten on todennäköistä, että kerrostalon rakentaminen messujen näyttelykohteeksi edellyttää lisärahoitusta myös jo ostettujen 26 asunnon osalta. Lisärahaa voidaan pumpata kaupunkikonserniin kuuluvan yhtiön kautta hankkeeseen ostamalla loput myymättömät asunnot ja niin suureen hintaan, että sillä kompensoidaan myös jo ostettujen asuntojen rakentamiskustannusten nousua.

        Rakentamiskustannusten raju nousu saattaa karsia pientalojen rakentajia. Työssä käynti esimerkiksi pääkaupunkiseudun suuntaan tulee polttoaineiden ja muiden kallistuneiden kulujen takia todella kalliiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttelykohteeksi rakennettavasta puukerrostalosta yritetään vielä myydä kuutta asuntoa yli 5000 euron neliöhinnalla. Asunnot eivät odotetusti ole menneet kaupaksi, joka saattaa vaarantaa koko talon rakentamisen? Näyttelykohde on pakko saada hinnalla millä hyvänsä, joten vaarana on se, että kohta tulee taas omistajaohjausta kaupunkikonserniin kuuluvalle Loviisan Asunnot Oy:lle: Ostakaa asunnot! Siinä tapauksessa kauppa rahoitettaisiin ottamalla yhtiölle taas lisää lainaa, jonka takaaja on kaupunki eli veronmaksajat!

        Kelluvat talot on myös saatava asuntomessualueen rantaan killumaan. Kelluvat töllit maksavat 1 450000 euroa kappaleelta, joten ostajia tuskin on jonoksi asti.
        Perustetaan kaupunkikonserniin uusi yhtiö
        Loviisan Kelluvat Asunnot Oy - Lovisas Flytande Lägenheter Ab. Yhtiö ostaa kaikki kelluvat talot etätyötiloiksi, jotka vuokrataan johtotason etätyöjohtajille ja muhkeita osinkoja maksavan satamayhtiön pääkonttoriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat vuoden 2022 huhtikuussa 9,4 % vuodentakaisesta. Kustannukset nousivat erityisesti tarvikepanoksissa ja useissa eri tarvikeryhmissä. Teräsrakenteiden hinnat nousivat tarvikepanoksista eniten. Puurakenteiden kustannukset kääntyivät huhtikuussa jälleen selvään nousuun ja hipoivat syyskuussa 2021 koettua huippua.

        Rakennuskustannusten nousu nostaa myös jo ennestään kalliiksi tulevan puukerrostalon hintaa. Siten on todennäköistä, että kerrostalon rakentaminen messujen näyttelykohteeksi edellyttää lisärahoitusta myös jo ostettujen 26 asunnon osalta. Lisärahaa voidaan pumpata kaupunkikonserniin kuuluvan yhtiön kautta hankkeeseen ostamalla loput myymättömät asunnot ja niin suureen hintaan, että sillä kompensoidaan myös jo ostettujen asuntojen rakentamiskustannusten nousua.

        Näyttelykohteeksi rakennettavasta puukerrostalosta 6 asuntoa on myymättä. Mikäli ne lunastetaan kaupunkikonserniin kuuluvalle yhtiölle, niin pöytään on lyötävä 1, 2 miljoonaa!!! Se vaatisi lisälainaa ja kaupungin (veronmaksajien) takauksen, koska jo 26 asuntoa ostanut Loviisan Asunnot Oy ei saa muuten lainaa.

        Loviisan Asunnot Oy toimii kilpailluilla markkinoilla! Sen tukeminen verovaroilla on kilpailulain vastaista. Miten oker-blom selittää tämän konserniyhtiön ja hallituksen lainvastaisen toiminnan? Täytyy valittaa kilpailuvirastoon.

    • Anonyymi

      O:nkohan meidän suurella johtajalla kaikki inkkarit kanootissa?

    • Anonyymi

      Kaupunginhallitus päätti 26.11.2019 myöntää henkilökohtaisen 450 euron lisän viranhaltijalle , koska hän on päätöksen tekstin mukaan menestyksellisesti johtanut työtä Suomen Asuntomessujen 2023 saamiseksi Loviisaan. Nyttemmin viranhaltija on lehtitietojen mukaan eronnut kauan palveluksesta. Pistää miettimään.

      • Anonyymi

        - kaupungin palveluksesta

    • Anonyymi

      Nyt ja kun Asuntomessujen talot rakennetaan pääsääntöisesti clt levystä, niin onko kukaan ajatellut sen energiatehokkuutta? Se on yhtä huono kun hirsitalossa, jonka u-arvo on 0,53, ilman lisättyä eristettä.

      • Anonyymi

        Onko kukaan ajatellut lapsia? Miten lasten käy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kukaan ajatellut lapsia? Miten lasten käy?

        Lapsisista puheenollen, niin koko asuntomessuhanke on aikuisten oikeesti ajateltuna superlapsellinen ihan messujen järjestämisen perusteluja myöten.

    • Anonyymi

      Kukaan ei ole ajatellut mitään koko hankkeessa. Ilmeisesti pedattiin siihen, että rikkaat itämaan asukkaat ostavat osakkeita ja asuntoja ja Job saa rempat tönöönsä tehtyä.

    • Anonyymi

      Päivän kukkanen - Dagens blomma

      Itäväylä 11.10.2018

      - On kyse Loviisan asettamisesta kartalle. Kyse ei ole pelkästä tapahtumasta, vaan koko kaupungin kehityksestä ennen messujen ja niiden jälkeen

      • Anonyymi

        Kehitystä se on velkasaldon kehittyminenkin entistä suuremmaksi ennen messuja ja niiden jälkeen.

        Priceless!

      • Anonyymi

        Loviisan asuntomessut 2023 peruuntuvat muun muassa alueen rakennettavuusongelmien, rakennusyritysten kiinnostuksen puutteesta, Loviisan talouden heikkouden sekä rakentamiselle asetettujen epärealististen vaatimusten johdosta. Hanketta johtava sakki on hukannut johtajuuden, niin että alueesta on tulossa kaikenlaisten näyttelyrakennusten muodostama arkkitehtoninen sekasikiö, joka ei kuulu eikä sovellu alkuperäisen hienon, nyt raiskatun alueen harmoniaan.

        Totta. Gröna Udden on nyt morjens.

        Oisko tässä vedonlyönnin paikka? Sul ois 50% voittomahdollisuus sillä et peruuntuvat. Itse väitän että ne pidetään normaalisti ja onnistuvat erinomaisesti. Sivuvetona voitais laittaa vaikka semmonen että 20 ensimmäisen vuoden aikana yksikään omakotitalo ei vajoa yli 5cm (joka on rakentamisessa lähestulkoon vakio). Luonnollisesti minä sen puolesta että ei vajoa ja sinä että vajoaa. Toki sulla nyt ei enään noilla elämäntavoilla ole kahtakymppiä jäljellä mut jos sitten vaikka tuonpuoleisessa tarjoat lasillisen.

    • Anonyymi

      Itäväylässä 10.8.2022 kaupungin palkkaama aluevalvoja kertoo, että alueen infrahankkeet alkavat olla valmiina ja etelä- ja keskiosan hankkeet on vastaanotettu urakoitsijalta! Ai jaa. Keskiosa muistuttaa kyllä lähinnä maankaatopaikan ja sikolätin yhdistelmää. Todella attraktiivinen!

      • Anonyymi

        Etelä- ja keskiosan kaduille ei ilmeisesti tule asfalttia ja katuvalaisimia. Talon rakentajat saavat itse poistaa tonteilta niille jätetyt jätemaakasat. Kaavaan merkittyä puistoa keskiosaan ei tulekaan, vaan tonttien ja meren väliin jätetään mutainen ruovikko. Rakennusvaiheessa olevan rivitalon edessä olevasta merialueesta on tehty liejun läjityspaikka eikä siinä liplata vesi, kuten kaavaan on piirretty. Edes tonttien myyntiesitteissä hehkutettua uima-allasta ei tule, koska se kuulemma vaatii toteutuakseen ravintolayrittäjän. Tässä on pointtinsa, koska eihän uima-allas ilman allasbaaria ole yhtikäs mitään. Eikö edes laajennusbuumissa oleva Kruunu ravintolayhtiö voisi pelastaa kaupungin maineen ja messut sekä ryhtyä uima-altaan yrittäjäksi?

        Meinaan kun kaupungin aluevalvojan antaman tiedon mukaan alueen infrahankkeet alkavat olla jo valmiina.

    • Anonyymi

      Kaupungin sivuilla kohdassa "Ajankohtaista" on annettu tieto: Asfaltointityöt käynnistyivät Saaristotien uudella linjauksella.

      Saaristotien uudella linjauksella on jo nyt tie paikoin kuoppainen ja painunut. Tien pohja on pettänyt eikä sitä voi korjata vain uutta asfalttia sen päälle levittämällä.

    • Anonyymi

      Miksi sitä rannan tukimuuria ei vieläkään ole asennettu paikoilleen? Rannassa on pystyssä vain vinksin vonksin olevia betomuurin kappaleita. Mikä mättää? Tietääkö PH mikä on homman juju?

    • Anonyymi

      Ruoppausmassojen kuivatusaltaat (4 kpl) sijaitsevat korttelin 1056 (A-2) tonteilla!

      • Anonyymi

        Kuivausaltaiden paikka on valittu sillä perusteella, että se on maa-alueen rakennettavuuden vuoksi kelvoton. Alueen "maapohja" on yli 10 metriä syvä savi- ja ruoppausjätekenttä. Samaa tavaraa on koko mutarannan keski- ja pohjoinen alue. Lovisan kaupunki ei ole tutkinut alueen rakennettavuutta luotettavasti, vaikka kaavoittaja piirsi alueelle rakennuksia, joiden perustaminen tulee kalliiksi tai on mahdoton.
        Östrassa olleen ilmakuvan perusteella veronmaksajien on syytä valmistautua siihen, että Kuningattarenrannan Asuntomessut 2023 perutaan syyskuussa ja kaikki korvaukset yrittäjien tappioille maksetaan Lovisan kaupungin kassasta, johon on kasattu likviditeetin varalle kasoittain lainarahaa sekä verotuksesta kertynyttä mannaa.

    • Anonyymi

      Keskialueen jätemaalle ja vanhojen ruoppausmassojen päälle kasvanut epäsiisti ruovikko jää niille sijoilleen. Ruovikkoa kutsutaan lähivirkistysalueeksi ja sinne on rakennettu pitkospuut. Keskialueelta tontin ostaneet tai vuokranneet tuskin tietävät alueen maaperän koostuvan jätemaasta, jonka vesipitoisuutta vielä entisestään lisätään ruoppausmassojen kuivatusaltailla, joista suolaista merivettä imeytyy maaperään.

      • Anonyymi

        Jep. Mutarantaa tulleet rakennusliikkeet ottavat suuren riskin, sillä niiden vastuulle jää talojen perustuksien kantavuus ja stabiilisuus. Vähintään kymmenen vuotta kylmä rinki "siellä" ja pelko tulevista korvauksista kun mökkien pohja liikkuvat 10 metrin saviliejun siirtymien mukana. Korvausvastuusta voi päästä kun rakennusliikkeen johto järjestää asiat "oikein" ja tekee konkurssin.
        Lovisan kaupungilla ei ole mistään mitään vastuuta, koska sen edustaja on valvonut kaikkea touhua silmä kovana ja dokumentin järjestyksessä. Lovisan hallinnon periaate on tarkastaa ja valvoa toimintaa priorisoiden, eli keskitytään niihin asioihin joista tulee suurimmat tuomiot ja sanktiot. Lillukan varret sovitaan tosta vaan työmaakokouksissa, esimerkiksi Valintatalon purku-urakka tilattiin 100 000 eurolla ja lisätöistä maksettiin 110 000 euroa lisää. Ei huono diili urakoitsijalle 210 000 euroa.

    • Anonyymi

      Päivän kukkanen - Dagens blomma

      Itäväylä

      Nyt yhdistetään Loviisanlahden puolet toisiinsa.

    • Anonyymi

      Kelluvien talojen 98 m2 karvahattumallit ovat nyt myynnissä hintaan 815 000 euroa. Kelluvien töllien 170 m2 deluxe mallit eivät menneet kaupaksi 1 450000 euron hintaan. Mitä seuraavaksi? Poreallas ja myrkkymaali ponttoonin pohjaan eri hintaan lisävarusteena? Tarpeeksi kun tingitään, niin lopuksi rannassa killuu pieni iglu kuten leirintäalueella.....

      • Anonyymi

        Neliöhinta on huima 8316 eur/m2!

      • Anonyymi

        Mahtavatko pelastusliivit ja ongenvapa kuulua mukaan killuvan talon hintaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtavatko pelastusliivit ja ongenvapa kuulua mukaan killuvan talon hintaan?

        Entä lapset? Onko lapset otettu huomioon? Miten lasten käy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä lapset? Onko lapset otettu huomioon? Miten lasten käy?

        Haluaisin tilata yhden juustopizzan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluaisin tilata yhden juustopizzan...

        Voiko pizzakuski ajaa laiturille kelluvan torpan eteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä lapset? Onko lapset otettu huomioon? Miten lasten käy?

        Kelluva talo ei ole pienille lapsille turvallinen paikka.

    • Anonyymi

      Ainoa näkyvä saavutus projektissa on helvetillinen kaivanto Saaristotien poikki. Laittaisivat nyt edes vähän soraa siihen. Matalemmat autot rikkovat kohta alustansa.

      • Anonyymi

        Tien pohja on jo paikoin pettänyt. Samoin rantapenger on jo kerran valunut mereen. Tämän hetken missio on vain saada kaikki tehtyä mahdollisimman halvalla ja messut pidettyä keinolla millä hyvänsä ja infrastruktuuri kestämään messujen pitoajan. Niiden jälkeen alkaa loputon savotta painuvan tien ja vajoavan alueen keskiosan kanssa. Puhumattakaan jo painuneesta aallonmurtajasta ja kelluvasta infrastruktuurista, joka on tilattu halvimman tarjouksen mukaan ja ilman asianmukaisia teknisiä spesifikaatioita, joissa olisi määritelty esimerkiksi kelluvan infrastruktuurin elinkaaren pituus.

    • Anonyymi

      Kaikkine oheiskuluineen asuntomessut saattavat maksaa jopa 20 miljoonaa. Tällöin kuukauden kestävät messut maksavat veronmaksajille noin 645 000 euroa päivässä!
      Tämä selittää miksi messujen järjestämisestä aiheutuvia kuluja piilotellaan ja kaikkia oheiskuluja ei lasketa mukaan. Huvittavin selitys on, että messut eivät maksa kuin 1 miljoonan ja kaikki olisi tehty muutenkin.
      Tulevat infrastruktuurin suuret ylläpitokulut ovat sitten vielä oma lukunsa. Kaiken huipuksi ja suuresta hinnasta huolimatta on tulossa oikeat nysä messut, koska messualue on aikaisemmin pidettyihin messuihin verrattuna todella pieni eikä näyttelykohteitakaan ole ruuhkaksi asti.

    • Anonyymi

      Salaattitalo ei toteudu. Yksi merkittävimmistä näyttelykohteista putosi pois kuvioista.

    • Anonyymi

      Aiheuttiko kaupungin tilaama välinpitämätön tietä savella sotkeva ruoppausmassojen ajo tänään aamulla liikenneonnettomuuden Saaristotiellä? Tietä pestään ja tien varteen on ilmestynyt 60 km/h nopeusrajoitus ja varoitus tien liukkaudesta.

      • Anonyymi

        Paikallinen lehti kirjoitti, että onnettomuuden oli saattanut aiheuttaa tien pinnan kosteus ja liukkaus. Lehti jatkoi, että tiellä oli ennen onnettomuutta ajettu lietettä kaatopaikalle. Mystistä lietettä? Eikö toimittaja muka huomannut Kuningattarenrannasta lähtevää ruoppausmassojen kuljetuksesta johtuvaa liejuvanaa maankaatopaikan risteykseeen asti?

        Positiivisesta kehityshankkeesta saa kirjoittaa vain positiivista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikallinen lehti kirjoitti, että onnettomuuden oli saattanut aiheuttaa tien pinnan kosteus ja liukkaus. Lehti jatkoi, että tiellä oli ennen onnettomuutta ajettu lietettä kaatopaikalle. Mystistä lietettä? Eikö toimittaja muka huomannut Kuningattarenrannasta lähtevää ruoppausmassojen kuljetuksesta johtuvaa liejuvanaa maankaatopaikan risteykseeen asti?

        Varmasti huomasi, mutta ei saa kirjoittaa koko totuutta sillä se ei ole positiivinen tieto Kuningattarenrannan puuhastelusta. Hehheh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikallinen lehti kirjoitti, että onnettomuuden oli saattanut aiheuttaa tien pinnan kosteus ja liukkaus. Lehti jatkoi, että tiellä oli ennen onnettomuutta ajettu lietettä kaatopaikalle. Mystistä lietettä? Eikö toimittaja muka huomannut Kuningattarenrannasta lähtevää ruoppausmassojen kuljetuksesta johtuvaa liejuvanaa maankaatopaikan risteykseeen asti?

        Tieliikennelaki 10.8.2018/729

        6 §

        Ajoneuvon ja raitiovaunun käyttäminen

        Ajoneuvo ja raitiovaunu on kuormattava siten, ettei kuorma voi vaarantaa henkilöä, vahingoittaa omaisuutta, laahata maata, pudota tielle, pölytä häiritsevästi tai aiheuttaa muuta siihen verrattavaa haittaa eikä synnyttää tarpeetonta melua.

    • Anonyymi

      Sama se on muissakin messutaloissa, rakennuhinta on paljon kalliimpi, kun rakennuksen markkinahinta.

      • Anonyymi

        Asuntomessuille ei saatu montaa suurempaa talotehdasta, kuten messuihin yleensä saadaan. Koska messuille ei juurikaan tule yleisessä myynnissä olevia talopaketteja, niin koko messujen hyöty monelle rakentajalle ei enää toteudu. Pelkästään jo siksi messut olisi pitänyt perua. Myynnissä olevat talot ovat yksittäiskappaleita ja sellaisten pienehköjen yritysten, joiden taloudellinen kantokyky ei ole hääppöinen. Siksi talot pitää saada ennakkoon myytyä ja reilusti etumaksua, että rakentaminen yleensä alkaa. Nämä yritykset eivät pysty myymään taloja alle rakennushinnan.

        Ihan mielenkiinnosta, mitä sä saat tästä kirjoittelusta? Hyvän mielen? Mitään yhteiskunnallista merkitystähän näillä ei ole.

        Ihan mielenkiinnosta, oletko jotenkin sekaantunut messujen tänne hommaamiseen? Saatko tosiasioiden esille tuomisesta pahan mielen? Asuntomessujen aiheuttamilla jättimäisillä kuluilla on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Mm. kulujen ja muun asiaan liittyvän ryssimisen esille tuominen on eräille ilmeisen kiusallista.

        En ole sekaantunut messuihin millään tavalla, olen vain kaupungin asukas. Mut ethän sä tuo näitä missään esille muualla kuin tällä alustalla. Täällä niitä lukee vain muutama ihminen. Miksi näin?

        Vain muutama ihminen? Tällä hetkellä tätä keskusteluketjua on lukenut 7154 lukijaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan mielenkiinnosta, mitä sä saat tästä kirjoittelusta? Hyvän mielen? Mitään yhteiskunnallista merkitystähän näillä ei ole.

        Kohdistat kirjoittajaa vastaan henkilökohtaisen hyökkäyksen, mutta et mitenkään kommentoi kirjoittajan esille tuomia tärkeitä pointteja. Tuttu kaava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohdistat kirjoittajaa vastaan henkilökohtaisen hyökkäyksen, mutta et mitenkään kommentoi kirjoittajan esille tuomia tärkeitä pointteja. Tuttu kaava.

        En pysty kommentoimaan kirjoittajan juttuja koska en tiedä niistä mitään. En seuraa paikallispolitiikkaa. Esitin sinulle kysymyksen "mitä sinä saat tästä kirjoittelusta?" En ymmärrä miten se voi olla henkilökohtainen hyökkäys varsinkin kun en tiedä kuka olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En pysty kommentoimaan kirjoittajan juttuja koska en tiedä niistä mitään. En seuraa paikallispolitiikkaa. Esitin sinulle kysymyksen "mitä sinä saat tästä kirjoittelusta?" En ymmärrä miten se voi olla henkilökohtainen hyökkäys varsinkin kun en tiedä kuka olet.

        Heitän sivusta ilmoille kysymyksen, että mitä paikallisten lehtien sisällöstä päättävät ovat saaneet, kun eivät ole sallineet kirjoitettavan muita kuin vain positiivisia juttuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En pysty kommentoimaan kirjoittajan juttuja koska en tiedä niistä mitään. En seuraa paikallispolitiikkaa. Esitin sinulle kysymyksen "mitä sinä saat tästä kirjoittelusta?" En ymmärrä miten se voi olla henkilökohtainen hyökkäys varsinkin kun en tiedä kuka olet.

        Hei kaupunkilainen, näpit irti mun projektista! Trolli on mun omaisuutta ja työmaa. Vain minä saan sparrata häntä kohti uusia tuho ennustuksia. T:PH

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kaupunkilainen, näpit irti mun projektista! Trolli on mun omaisuutta ja työmaa. Vain minä saan sparrata häntä kohti uusia tuho ennustuksia. T:PH

        Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen alle 100 000 euron hankkeista vähennettiin yhteensä 500 000 euroa vuodelta 2023 resurssien kohdistuessa pitkälti asuntomessuihin. PeeHoo mistä tässä on kysymys? Mihin tarvitaan lisää 0,5 miljoonaa? Tukimuuriin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen alle 100 000 euron hankkeista vähennettiin yhteensä 500 000 euroa vuodelta 2023 resurssien kohdistuessa pitkälti asuntomessuihin. PeeHoo mistä tässä on kysymys? Mihin tarvitaan lisää 0,5 miljoonaa? Tukimuuriin?

        Pandemian ja sodan aiheuttamiin kustannusten nousuun.T:PH

    • Anonyymi

      Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
      Esityslista 18.08.2022/Asianro 7

      Vuosien 2023-2025 talousarvion- ja taloussuunnitelman suunnitteluohjeiden raamiehdotus

      Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen alle 100 000 euron hankkeista vähennettiin yhteensä 500 000 euroa vuodelta 2023 resurssien kohdistuessa pitkälti asuntomessuihin. Lisäksi siirrettiin uusien kevyen liikenteen väylien rakentamista vuosille 2026 ja 2027.

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä? Messujen kerrottiin maksavan vain 1 miljoonan verran ja rahat myönnettiin budjetissa. Nyt tarvitaan 0,5 miljoonaa lisää asuntomessuihin?

    • Anonyymi

      Näinä vuosina kaikki on kallistunut ja tuo 0.5 milj. on melko maltillinen kokonaishintaan nähden.

      • Anonyymi

        Kokonaishinta kaupunkikonsernille pyörii 20 miljoonan tuntumassa. Kaikkea muuta kuin maltillinen hintalappu. Suurin osa urakoista tilattu ennen suuria hinnan nousuja, joten lisälaskuja ei niistä voi tulla. Mitään ongelmia ei ole kerrottu olevan infrastruktuurin rakentamisessa vai onko tietoja ongelmista pimitetty?

      • Anonyymi

        Mikä on sinun tiedossa oleva kokonaishinta joka lankeaa Loviisan kaupungille maksettavaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sinun tiedossa oleva kokonaishinta joka lankeaa Loviisan kaupungille maksettavaksi?

        "Mikä on sinun tiedossa oleva kokonaishinta joka lankeaa Loviisan kaupungille maksettavaksi?" Tähän liittyy tietokilpakysymys: "Mikä on sinun tiedossa oleva kokonaishinta joka lankeaa Loviisan kaupungille maksettavaksi?".

        Vastausta odottaen. Terveisin Åke!

    • Anonyymi

      Loviisassa järjestettävien Asuntomessujen teemat ovat “Asunto on enemmän kuin koti, “Valaistuksella on väliä” ja “Merellä on merkitystä”.

      Kun tarkastelee myynnissä olevien talojen ja asuntojen huikeita pyyntihintoja, niin asuntomessujen teemoihin on vielä lisättävä: "Hinnalla ei ole väliä" ja "Rahalla ei ole merkitystä". Näitä teemoja on myös noudatettu kaupungin toiminnassa. Viime kädessä kiitos tästä lankeaa kaupungin ylimmälle päättävälle toimielimelle kaupunginvaltuustolle.

      • Anonyymi

        Pitäkää mielessä, että Koskenkylän terveysasema suljettiin vain 50 000 euron vuosittaisen säästön takia!
        Tällainen on Loviisan päättäjien arvomaailma!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäkää mielessä, että Koskenkylän terveysasema suljettiin vain 50 000 euron vuosittaisen säästön takia!
        Tällainen on Loviisan päättäjien arvomaailma!

        Terveysasema suljettiin koska oli epäkäytännöllinen vanha rakennus jota käytti vain kourallinen ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveysasema suljettiin koska oli epäkäytännöllinen vanha rakennus jota käytti vain kourallinen ihmisiä.

        Mistä toimielimen päätöksestä esittämäsi "perustelut" terveysaseman sulkemiseksi ovat peräisin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveysasema suljettiin koska oli epäkäytännöllinen vanha rakennus jota käytti vain kourallinen ihmisiä.

        Säästyneet 50 000 tuhlattiin heti liikenneympyrän somistamiseen. Oliko liikenneympyrän edellinen versio vanha ja epäesteettinen? Nykyistä ympyrää epäilemättä ihailee kourallinen sen somistamiseen vastuullisia.

    • Anonyymi

      Kolme epätotuutta noin lyhyessä harhaanjohodossa.

      • Anonyymi

        Kerro mitä totuuden vastaista olet havainnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro mitä totuuden vastaista olet havainnut.

        Epäkäytännöllinen, vanha, kourallinen käyttäjiä.
        Ne ovat virheitä terveysaseman alasajossa.
        Tila on uudempi kuin keskustan tilat.
        Se lienee totta että hoitajat eivät halunneet keskustasta peräkylälle kulkea.
        No, peräkyläkin on vihe, lähempänä maan keskuspaikkaa on.

    • Anonyymi

      Paikallinen lehti:

      "Loviisan Asuntomessujen projektipäällikön mukaan yleisellä tasolla yhden yksittäisen kohteen tai hankkeen puuttuminen ei vaikuta järjestelyihin ja markkinointiin.

      – Lähes jokaisella Asuntomessuilla aina ja ihan tarkoituksellakin tiettyjä alueita jätetään rakentamatta, koska messut tarvitsevat tiloja itse messutapahtumaan, joten yksittäisellä hankkeella ei ole vaikutusta messuihin. Tapahtuma ei ole
      yhdestä kohteesta riippuvainen, kohteita on aina niin paljon."

      Kasvihuonetaloja ja uimalaa ei tule. Entä jos kelluvia talojakaan ei ilmesty rannalle killumaan? Mikä sitten on selitys? Kelluville taloille rakennettua laituria voidaan käyttää veneillä saapuvien messuvieraiden vierasvenesatamana? Aallonmurtajat eivät myöskään mene hukkaan, koska niitä voivat linnut käyttää pesien alustana?

      • Anonyymi

        Onkikilpailuja ei aallonmurtajalla voi järjestää, koska se voi milloin tahansa jostain kohdasta romahtaa.

    • Anonyymi

      Eilen iso remmi porukkaa hämmästeli epäilemättä Kuningattarenrannan attraktiivisuutta. Vaikuttivat leppäkertuilta, joita mm. opasti loviisalainen alias hesalainen. Eikö kelluva puoluetoimisto olisi supercool?

      • Anonyymi

        Kiintoisa asia on tuon oppaan lovisalaisuus ja sitä myöten vaalikelpoisuus Loviisassa ja Itä-Uudellamaalla. Eikös Oton pitäisi osallistua seuraaviin eduskuntavaaleihin SFP:n ehdokkaana Helsingistä? Kotipaikan määräytymisestä ja vaalikelpoisuudesta on KHO tehnyt hyviä päätöksiä, joihin Lovisan hallinnon on paneuduttava tarkasti, lain ja säädösten ymmärtämiseksi.

    • Anonyymi

      Eihän siitä mitään tule, kun mitään ei rakenneta. Olisi pitänyt ottaa asioista selvää, ennen kun lähtee soitellen sotaan.

      • Anonyymi

        Siis soitellen saveen!!?

    • Anonyymi

      Nyt pittää kutsua ystävät ja sukulaiset serkusta anoppiin ja viedä ne messuille. Alkaa olemaan melko hupaisaa. Mistä näille kutsuvieraille saa lipun?

      • Anonyymi

        Parkkialueiden automaateista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parkkialueiden automaateista.

        Ei ne kutsuvieraat ennen oo lippua tarvinnu

    • Anonyymi

      Tuleeko seuraavaan valtuustonkokoukseen päätösehdotus Loviisa 2023 Asuntomessujen peruttamisesta. Kustannukset ylittävät Loviisan kantokyvyn ja messujen hallinon osaaminen paljastunut riittämättömäksi sekä kaavan toteuttaminen mahdottomaksi puutteellisten esiselvitysten vuoksi.

      • Anonyymi

        Låt oss fatta ett politiskt beslut om att hålla mässan. Vi vill hålla en mässa för att sätta staden på kartan. Pengar är inget problem eftersom det finns ett överskott. Allt är bra och schemat hålls. Om mässkooperativet drar sig ur kommer det att hålla en egen liten mässa. Politisk vilja övervinner svårigheter.

    • Anonyymi

      Kaikki Loviiisan tuntevat - muistuta vain ydivoimalasta.

      • Anonyymi

        Kyllä ydinlaitos tunnetaan, mutta muistetaan myös lastenhyväksikäytöstä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ydinlaitos tunnetaan, mutta muistetaan myös lastenhyväksikäytöstä!

        Ne muistaa kellä nää hyväksikäyttö jutut pyörii koko ajan mielessä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne muistaa kellä nää hyväksikäyttö jutut pyörii koko ajan mielessä...

        Sulla taitaa pyöriä.....

    • Anonyymi

      Toi oli paha.
      Hys hys, vaietaan maton alle.

    • Anonyymi

      Miksi talojen rakentaminen Kuningattarenrannassa edistyy niin hitaasti? Suurinta osaa taloista ei ole vielä edes aloitettu rakentamaan. Tämän vuoden paras rakennusaika on jo hukattu.

    • Anonyymi

      Julkaisemattomana lähtökohtana oli visio, että Kuningattarenrannasta piti tulla asuinalue pääkaupungista muuttaville miljoonääreille. Siksi sinne piti mm. saada erikoisia ja erittäin kalliiksi tiedettyjä talokonsepteja, kuten kelluvia taloja. Myynnissä olevien kiinteistöjen neliöhinnat 5123 - 8529 eur/m2 ovat Loviisan mittapuulla poskettoman suuria. Lisäksi kiinteistöt eivät ole RS-kohteita ja niitä kauppaavat yritykset ovat pieniä. Se helposti karkoittaa jalat maassa olevat ostajat.

      • Anonyymi

        Missä kelluvat talot nyt seilaa? Kasvihuonetalo taisi kuivua ja peruuntui. Kukkakeppi rakennutti lampolan, joissa elukoiden pääluvulla korvataan Kuningattarenrannan mitoitusperusteena olleen 520 uuden asukkaan määrän romahtaminen alle 200 asukkaaseen. Ei mikään tyhmä temppu kun vertaa hänen muita työsuorituksia ja hänen henkisen väkivallan tarinoita, jotka muut kokevat normaaliksi työpaineeksi.

        Nyt taisit sekoittaa oman menneisyytesi tähän päivään...

    • Anonyymi

      Ei ne mijonäärit muuta mihinkään ydinvoimalan kupeeseen

    • Anonyymi

      Kuinka monta kelluvaa taloa on myyty?

    • Anonyymi

      Kohta on kriisikokous ja ehkä kaupunkilaisten syyttelyä negatiivisesta ilmapiiristä. Lisäksi syytetään yksittäisiä valtuuston edustajia sekä infrastruktuuri ja vesilautakuntaa tiedon pimittämisestä, niin mä epäilen.

    • Anonyymi

      Propaganda on aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan mielipidettä. Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten uskoja, asenteita tai tekoja. Propaganda luo mielikuvia ja pyrkii hallitsemaan mieliä.

      Edellä esitetty kuvaus propagandasta pätee erityisen hyvin asuntomessujen tiedottamiseen ja yleensä koko hankkeeseen mukaan lukien infrastruktuurin rakentaminen. Levitetyn "hyvin menee" propagandan vipuun on haksahtanut myös paikallinen lehdistö tai pikemminkin aivan tietoisesti niiden päätoimittajat. Ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että veronmaksajat saisivat tietoonsa mitään negatiivista. Tällainen toiminta ei palvele lehden lukijoita ja kaupunkilaisia, vaan pientä joukkoa vallanpitäjiä.

      Mikäli kunnallispolitiikkojen enemmistö todella uskoo esitettyyn propagandaan ja on sulkenut korvansa ja mielensä faktoilta ja veronmaksajien rahojen käytöltä (kokonaiskustannuksista kaupunkikonsernille), niin se on todella pelottavaa. Se osoittaisi kyvyttömyyden yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen, koska siinä tapauksessa kyse on joko valtavasta kompetenssivajeesta tai pelokkuudesta puuttua asiaan. Lienee ilmeistä, että suurin osa poliitikoista on ja osa jopa haluaa olla melko pihalla infrastruktuurin rakentamistöiden vaikeuksista ja kokonaiskustannuksista sekä he hyväksyvät sen, että heille ei kerrota kuin suodatettua tietoa.

      Hyvin menee propagandaa ja rahoja tullaan syöttämään aivan loppuun asti ja enemmän kuin uhkaavaan ilmoitukseen messujen peruuntumisesta.

      • Anonyymi

        Se mikä on vielä erityisen ikävää, että edes messujen toteutuminen ei pelasta veronmaksajia valtavista kokonaiskustannuksista ja tulevista infrastruktuurin erittäin mittavista ylläpitokuluista. Messuhankkeesta tulee useita vuosikymmeniä kestävä taloudellinen riippakivi. Messut kestävät vain yhden kuukauden. Kuukauden juhlahumun jälkeen seuraa krapula, jonka syitä esille tuovia propaganda tulee kutsumaan jälkiviisauden esittäjiksi.

      • Anonyymi

        Kuvaus propagandasta osuu myös täysin anonyymiiin nettikirjoitteluun. Jännä sattuma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvaus propagandasta osuu myös täysin anonyymiiin nettikirjoitteluun. Jännä sattuma.

        Kasvihuonetaloja ja uimalaa ei tule. Jos kelluvia talojakaan ei tule, niin asuntomessut 2023 ovat siinä tapauksessa lopullisesti finito!

        Se ei ole jännä sattuma, että huippukalliit asunnot ja talot eivät mene täällä kaupaksi. Koko messuhankkeen onnistuminen laskettiin pääkaupunkiseudulta muuttavien miljonäärien varaan. Pisteenä iin päällä on messualueen valinta kaupungin rakennettavuudeltaan huonoimmalta alueelta, jolla infrastruktuurin rakentaminen ja sen ylläpitäminen tulee huippukalliksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvihuonetaloja ja uimalaa ei tule. Jos kelluvia talojakaan ei tule, niin asuntomessut 2023 ovat siinä tapauksessa lopullisesti finito!

        Kuningattarenrannan ryhmärakennushanke ei myöskään toteutunut.

    • Anonyymi

      Messu täyty pelasta ja tehdä sijoitus tulevaisuute. Stad täyty osta ainaki neljä kelluva talo ja loppu lippulaiva kämpä. Sälja myöhempi kaiki ja saada iso voito.

    • Anonyymi

      Ingen ytterligare mandatperiod för stadsdirektören.

      • Anonyymi

        Onko meillä Mussolini jo katsottuna?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko meillä Mussolini jo katsottuna?

        Ei ainakaan enää poliittista virkanimitystä ja ärkoopeelaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ainakaan enää poliittista virkanimitystä ja ärkoopeelaista.

        Sitä juuri tarkoitin kun, huutoäänestys. Se ehdokas joka huutaa koviten on pätevin.

    • Anonyymi

      Bostadsmässan håller på att bli stadens dyraste fiasko.

    • Anonyymi

      No jos ne järjestetään , niistä tulee sellaiset tynkämessut, ettei kukaan ole kiinnostunut.

      • Anonyymi

        Pienimmät, mutta kalleimmat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienimmät, mutta kalleimmat!

        Lisäkulujen välttämiseksi Asuntomessut pitää perua välittömästi sillä merkittävät vetonaulat kuten kasvihuonetalot ja killuvat asunnot eivät toteudu. Osa kaava-alueesta on todettu kelvottomaksi rakentaa. Nyt jaetaan väärää tietoa alueen palveluista, väitetään, että alueelle tulee Ostoskeskus?!
        Ei muuta kuin kuohuvat laseihin ja maljat asuntomessuhankeen kaatumiselle, veronmaksajat kiittää.

        Och elbilsnycklarna bort och hejdå.

    • Anonyymi

      Seurahuoneella järjestetään asuntomessujen kick-off, jota kutsutaan Unelmien illaksi. Osuva nimi. Tilaisuudessa esiintyy myös kaupunginjohtaja. Kannattaa mennä kuuntelemaan oikea kunnon iltasatu.

      • Anonyymi

        Tilaisuus voidaan aloittaa videolla, jossa valtuusto päätti asuntomessujen hakemisesta. Videon tähtihetki on kohdassa, jossa valtuustolle kerrotaan, että tällaisia sopii suunnitella ja mm. julistetaan tieto plus 200 000 euron käyttökatteesta vuodelle 2018.......

        Jos suomeksi puhutaan, niin tuo lausuma 2000 00:n käyttökatteesta oli vale , samoin kuin samassa asiassa väite tulevien vuosien positiivisesta tilinpäätöksistä!

    • Anonyymi

      Paikallisessa lehdessä on uutinen asuntomessujen projektikoordinaattorin hakemisesta. Organisaatio paisuu ja kulut veronmaksajille sen kuin lisääntyvät. Mitä tekee pikkumessujen projektipäällikkö kun apuvoimia tarvitaan?

      • Anonyymi

        Pienet messut, mutta suuret kulut!

        Priceless!

    • Anonyymi

      Saaristotien uuden linjauksen osuutta päällystetään. Se ei riitä, koska tien pohja on siinä olleista painumista päätellen pettänyt. Vesiliikelaitosko kustantaa tien asfaltoinnin, kuten koko pohjoisosan infrastruktuurin rakentamisen valmiiksi ja kulut peritään sitten kaupunkilaisten vesilaskujen välityksellä? Näinkö niitä messujen kokonaiskustannuksia pyritään kaikin keinoin häivyttämään? Ensi keväänä tie on taas kuin perunapeltoa. Vähän ennen messuja tehdään taas uusi yritys tien somistamistamiseksi uudella päällysteellä?

    • Anonyymi

      Kuningattarenrannan keskialue muodostuu pääosin liejun päälle läjitetystä jätemaasta. Sen lisäksi alueelle on vielä läjitetty suuria määriä ruoppausmassoja. Liejua voi olla jopa kymmenisen metriä.

      Toivottavasti Kuningattarenrannassa ei käy näin:

      https://www.ts.fi/uutiset/5761334

      • Anonyymi

        Asuntomessut 2023 Lovisassa on valmis kuopattavaksi Kuningattarenrannan saveen ja liejuun. Messualueen rakentamiselle ei ole taloudellisia eikä fyysisiä edellytyksiä.

        Keskiviikkona kaupunginvaltuusto saa taas ”positiivista” tietoa AM23 tilanteesta. Torilla kuulemani tiedon mukaan raatihuoneen Heppi-keppi on luikkimassa ”lomalle”, eikä näin ollen ole raportoimassa valtuutetuille AM23:n nykytilanteesta. Raportointi on ilmeisesti siirtynyt projektipäällikkö Okkoselle. Hän tulee tarinoimaan AM23:n onnellisesta etenemisestä ja välttämättömyydettä Lovisalle. Projektipäällikkö ei ole virkamies, hän ei puhu virkavastuullisena, eli tarinat vaativat tiukan faktantarkastuksen.

        Julkisuudessa kertyneen tiedon mukaan AM23-hanke on konkurssitilassa; mainonnalla hankittu myönteinen julkisuus on loppumassa ja rakentajia kiinnostaneet, esitteiden ihanat hankkeet ovat peruuntuneet tai peruuntumassa. Myös Kruununkujan ja Kuningattarenrannan maaperän kantavuus ja stabiilisuus sekä ruoppausmassan käsittely ja kustannusten hallitsematon kasvu ovat nyt osoittautuneet hankkeen asioiden läpinäkyvän käsittelyn kannalta ylivoimaiseksi haasteeksi.

        Oker-Blom teki valtuustoaloitteeseen vastaukseksi riskianalyysin, joka kaupunginvaltuusto käsitteli, ”§ 41 20.10.2021, Riskianalyysi asuntomessuista, valtuustoaloite”. Kannattaa lukea tarkasti. Lainatun pöytäkirjatekstin mukaan messujen järjestämättä jättämisessä kunnia menee, maine kasvaa ja tappiota tulee vain, 1 100 000 euroa, jos sitäkään. Hiukan ihmetyttää juttu ”vapaa-ajan asujista” koska tavoite on messujen avulla saada Lovisaan 520 uutta asukasta veronmaksajiksi. Samoin analyysi tulotason ja uusien talojen hintojen sotkeminen riskianalyysiin. Onko Kuningattarenrannan Asuntomessujen tavoitteisiin solutettu tavoite varallisuuteen perustuvasta segregaatiosta?
        KV § 41 20.10.2021, Riskianalyysi asuntomessuista, valtuustoaloite

        ”Yhteenveto
        Kaupungin kärsimä messujen järjestämättä jättämisestä aiheutuva PR-tappio olisi huomattava. Mutta tämä riippuisi kuitenkin taustalla olevista syistä. Taloudellinen panostus ja Loviisasta luotu
        kuva positiivisena kaupunkina asua ja helppona kaupunkina jonne rakentaa talo, saatettaisiin menettää. Tällä olisi merkittäviä välillisiä taloudellisia seurauksia. Itse messuihin liittyvä taloudellinen riski voidaan rajoittaa järjestämisen maksamaan noin reiluun 1,1 miljoonaan euroon.
        Kaupunki on tällöin kuitenkin hyötynyt siitä, että tontteja on markkinoitu ja myyty normaalia enemmän. Infrastruktuurin osalta riski voidaan laskea takaisinmaksuaikana, jos kustannusylitykset
        ovat maksimaalisia ylittämättä tekemättä jättämisen rajaa ja vain puolet taloista rakennetaan. Tällöin kaupunginosan asukkaiden takaisinmaksuaika kaupunginosan infrastruktuurista pitenee
        suunnitellusta. Tyypillisesti kaupunginosan takaisinmaksuaika on useita kymmeniä vuosia.
        Tämä alue ei poikkea merkittävästi muista alueista ja kaupunginosista. Suunnitelmista on kuitenkin merkittävää hyötyä tämän alueen ja Loviisan muiden alueiden asukkaille, sillä niiden
        ansiosta muodostuu ulkoilumahdollisuuksia sekä yleistä parannusta ja kasvua, joista koko kaupunki saa nauttia. Lisäksi "vapaa-ajan asumiseen" (ei kunnallisveroa maksavat) ja tulotasoon liittyviä riskejä ei kannata ottaa huomioon eri tavalla kuin muissa kaupunginosissa. On todennäköistä, että tulotaso tulee olemaan hieman korkeampi, koska uusien talojen hinnat ovat
        selvästi korkeammat kuin muualla kaupungissa. ……”

    • Anonyymi

      Kuulin torilla että... Vau! .

      • Anonyymi

        Vau Vau! Tosiasia on että torin "syväkurkku" ei valehtele ja ja tiedot perustuvat tosiasioihin jotka ovat varmennettu yhtä useammasta lähteestä. Vastaavaa ei voi todentaa kellotornin Heppi-kepin puheiden ja toimien perusteina olevista totuudeksi ja faktoiksi väitetyistä asioista.

        Nyt kiireesti ostamaan lisää KSOy:n osakkeita vaikka velalla, niin saadaan Oker-Blomin, Leppäkerttujen ja Puudelien Lapinjärveltä ostettujen osakkeiden nopeasti lisääntyneillä osinkotuloilla maksettua Loviisan Asuntomessut 2023:n järjestämättä jättämisestä syntyvät vähäiset 1 100 000 euron kulut. Tieto kulujen määrästä perustuu luotettavaan kaupunginjohtajan riskianalyysiin. Vau!

        Torin "syväkurkku"...Hhhahhah! Aina vaan paranee.

        Pistä vaan rohkeasti ne lähteet tähän ni tarkistetaan ne ja aletaan toimimaan lopputuloksen mukaan.

    • Anonyymi

      AM23 on hyvää vauhtia kaatumassa.

    • Anonyymi

      Osavuosikatsaus

      "Koko vuoden ennusteiden mukaan saavuttanemme budjetoitua paremman tuloksen. Ensi vuoden budjetoinnin on huomioitava epävarmuus ja uhat sekä se tosiasia, että meillä on tulossa hyvin erityinen vuosi, joka tuo tullessaan enemmän kävijöitä, ohjelmaa ja kasvua kuin koskaan aiemmin."

      Enemmän kävijöitä, ohjelmaa ja kasvua kuin koskaan aiemmin. Siinä tarinakertoja siirtää taas vastuun kuulijoille ja vihjaa kaupungin historian kalleimpaan ja lapsellisimpaan sirkushuviin AM23. Saaga päättyy kylmään suihkuun veronmaksajille ja 20 miljoonan hintalappuun kaupunkikonsernille.

    • Anonyymi

      Kuningattarenrantaan rakennettavan kuuden asunnon myynti-ilmoituksessa on annetun tiedon perusteella syntyy käsitys, että alueelle mm. tulee uima-allas, rantakahvila ja ostoskeskus. Ostoskeskusta ei sinne ainakaan ole tulossa. Uima-altaasta ja rantakahvilastakaan ei ole mitään tietoa.

      Harhaanjohtava mainontaa?

    • Anonyymi

      Kelluvien talojen myynti-ilmoitus:
      Kuva kertoo tuhat tarinaa, mutta vasta paikan päällä tiedät mistä on oikeasti kyse.

      Kaikkien kiinnostuneiden ja infrastruktuurin rakentamisen rahoittavien veronmaksajien kannattaa mennä Kuningattarenrantaan katsomaan mistä oikeasti on kyse eikä uskoa mainonnassa esitettyjä kuvamontaaseja ja luotuja tarinoita.

    • Anonyymi

      Det blir inga flytande hus.

      • Anonyymi

        Vau, mikä huumorintaju kun oikein yritetään matkia, miten ruotsinkieliset muka suomea puhuvat.
        Vittu, mikä ääliö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vau, mikä huumorintaju kun oikein yritetään matkia, miten ruotsinkieliset muka suomea puhuvat.
        Vittu, mikä ääliö.

        Komppaan ja lainaan loppupäätelmääsi liittyen niihin tahoihin, jotka hommasivat tänne asuntomessut ja etenkin siihen joka julisti että on kyse pikkukaupungin asetettamisesta kartalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vau, mikä huumorintaju kun oikein yritetään matkia, miten ruotsinkieliset muka suomea puhuvat.
        Vittu, mikä ääliö.

        Kyylä sine varmaa teetä mikä olla vit..a ja mistä selaise löyät keskustaast? Kysy torila. One vaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vau, mikä huumorintaju kun oikein yritetään matkia, miten ruotsinkieliset muka suomea puhuvat.
        Vittu, mikä ääliö.

        Tämä raukka yrittää vain peitellä omaa lukihäiriötään mokomalla siansaksalla. Kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    • Anonyymi

      Messuvieraita varten tarvitaan torille kuulemma vau-efekti. Messujen paremmalle väelle eli kutsuvieraille on jo yritetty saada aikaan vau-efektiä Raatihuoneen 1,5 miljoonan euron remontilla. Jalosukuiset pääsevät sinne kiistelemään kristallisia shampanjalaseja. Tämäkin vau-efekti saatiin aikaan lainarahalla. Meinattiinko velat sitten kenties maksaa pois KSOY:n osingoilla tai messujen parkkipaikkojen tuotoilla?

      • Anonyymi

        Saaristotiellä voi arkipäivisin kokea ruoppausmassalla pinnoitetun tienpinnan aikaansaaman vau-efektin.

    • Anonyymi

      Paikallinen lehti

      Kelluvien talojen määrä asuntomessuilla on avoin – "Näyttää siltä, että taloille olisi suuri kysyntä vasta messujen jälkeen"

      • Anonyymi

        Näyttää siltä, että kelluvia taloja ei tule.

    • Anonyymi

      Valtuuston kokouksen live-lähetyksen lopussa kävi ilmi, että pidetään vielä infotilaisuus asuntomessuista. Tästä tilaisuudesta ei ollut enää lähetystä, joten kaupunkilaisten ei haluttu kuulevan tilaisuudessa esiin tulevia asioita. Veronmaksajille on vain varattu maksumiehen rooli tässä päivä päivältä irvokkaammaksi ja kalliimmaksi muuttuvassa messuprojektissa.

      Ovatko tulossa historian pienimmät, mutta niiden järjestäjälle Suomen kalleimmat asuntomessut?

      • Anonyymi

        Chef och mässans primus motor var frånvarande.

      • Anonyymi

        Tämän kuulit ensimmäisenä minulta, Loviisan torin "syväkurkulta" jonka sormi lepää kuntalaisten pulssilla ja raportoi pelottomasti kaikilla kanavilla...tai no ainakin täällä ku muualla ne ei ymmärrä mua.

        Kelluvan talon ostajan jos jonkun pitää olla todella peloton....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän kuulit ensimmäisenä minulta, Loviisan torin "syväkurkulta" jonka sormi lepää kuntalaisten pulssilla ja raportoi pelottomasti kaikilla kanavilla...tai no ainakin täällä ku muualla ne ei ymmärrä mua.

        Älä puhu lööperiä. Syväkurkku on caroliina etkä sä.

    • Anonyymi

      Säljaren av de flytande husen har gett upp.

    • Anonyymi

      Ers höghet

      Vi inbjuder dig att öppna den finaste flytande bostadsmässan i Nordens historia och höja ett glas champagne för att hedra ditt besök i det renoverade stadshuset.

      • Anonyymi

        Å vad romantiskt!

      • Anonyymi

        Ingår säljaren av trofén i mässans champagnefest?

    • Anonyymi

      FB:ssä oli juttu, että Kuningattarenrannassa olisi yhden rakennuksen perustus alkanut vajota? Onko juttu uutisankka vai totta?

      • Anonyymi

        Se on vain hieno messukohde. Sen avulla voi esittää korjausrakentamista ja uusia innovatiivisia ratkakaisuja siihen kun talon perustus pettää. Vau!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on vain hieno messukohde. Sen avulla voi esittää korjausrakentamista ja uusia innovatiivisia ratkakaisuja siihen kun talon perustus pettää. Vau!

        De ofärdiga byggnaderna är inhägnade och endast de färdiga rummen i de delvis färdigbyggda husen visas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        De ofärdiga byggnaderna är inhägnade och endast de färdiga rummen i de delvis färdigbyggda husen visas.

        Detta konstaterades vid briefingen!

    • Anonyymi

      Kaupungin toiminnan "vastuullisuudesta" kertoo sekin, että asemakaavassa hyväksyttiin ja osoitettiin kortteli 1056 kelvolliseksi asuinrakennusten korttelialueeksi. Myöhemmin niitä ei kuitenkaan myyty huonon rakennettavuuden takia. Tällä hetkellä alueella on neljä ruoppausmassojen kuivatusallasta, joista merivesi valuu suoraan maaperään.

    • Anonyymi

      Ympäristölupa:

      Kuningattarenrannalle rakennettava kuivatusallas 1 rakennetaan kaivamalla olemassa olevaa hiekka- tai mursketäyttöä ja tekemällä kaivumassoista altaan ympärille reunapenger. Tarvittaessa reunapengermateriaalina käytetään muualta tuotua mursketta (raekoko 0–63 mm). Altaiden pohjalle asennetaan 200 mm paksu suodatinkangas N4 sekä suojakerros murskeesta (raekoko 0–32 mm). Altaiden
      pohjan reunoille asennetaan kuivatussalaojat ja kaksi salaojakaivoa (600 mm). Mikäli salaojakaivoihin kertyy runsaasti vettä eli selvästi yli altaan pohjan tason, kuivatetaan allasta pumppaamalla vesi joko nykyisten ojien kautta mereen tai jätevesiviemäriin. Kuivatusaltaiden täyttäminen tulee tehdä siten, että altaista voidaan johtaa vesiä pois hallitusti ja lupamääräysten 9 ja 10 mukaisesti. Mereen johdetaan vedet, joiden laatu ei poikkea merkittävästi meriveden vedenlaadusta. Tätä pilaantuneemmat vedet johdetaan jätevesiviemäriin. Kuivatusaltaista johdettavan vedenlaadun tulee olla selvillä ennen vesien johtamista pois kuivatusaltaista. Ruoppausmassoja on tarkoitus välivarastoida ja kuivattaa maa-alueella ruoppausalueen läheisyydessä, koska vettä valuvia ruoppausmassoja ei voida kuljettaa suoraan loppusijoitus- tai hyötykäyttökohteisiin. Ruoppausmassat kuivatetaan yhdessä tai kahdessa kuivatusaltaassa ennen massojen kuljettamista eteenpäin.

      Käytännön toteutus:

      - Kuivatusallas ei ole ympäristöluvassa esitetyn piirustuksen mukainen ja altaita on yhden sijasta 4 kpl.
      - Reunapenkereitä ei ole tehty murskeesta.
      - Altaiden pohjalle ei ole asennettu 200 mm paksua suodatinkangasta N4 eikä suojakerrosta murskeesta.
      - Altaiden pohjan reunoille ei ole asennettu kuivatussalaojia ja salaojakaivoja.
      - Ruoppausmassojen suotovedet valuvat suoraan maaperään, koska minkäänlaista järjestelmää vesien hallitsemiseksi ei ole.
      - Kuivatusaltaista maaperään valuvan vedenlaatu ei ole selvillä eikä sen laatua tarkkailla millään tavalla?
      - Ruoppausmassat eivät kuivahda altaissa ja niitä kuljetetaan vettä valuvina ja löysinä läjityspaikoille.
      - Tielle valuneiden ruoppausmassojen epäillään jo aiheuttaneen yhden vakavan liikenneonnettomuuden.

      Näin toimitaan Suomen parhaassa pikkukaupungissa.

      • Anonyymi

        Kuivatusaltaista maaperään valuva merivesi epäilemättä kuohkeuttaa entisestään alueen maaperää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuivatusaltaista maaperään valuva merivesi epäilemättä kuohkeuttaa entisestään alueen maaperää.

        Alueella jyräävät ruoppausmassojen lastaukseen ja kuljetukseen käytettävät raskaat ajoneuvot saavat maaperän liikkumaan ja osaltaan heikentävät massastabiloinnilla aikaansaatua heikohkoa maaperän stabiliteettia.

      • Anonyymi

        Mikä tuossa on ongelma ja miten olet lähtenyt sitä ratkaisemaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tuossa on ongelma ja miten olet lähtenyt sitä ratkaisemaan?

        Ympäristölupa vs. käytännön toteutus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tuossa on ongelma ja miten olet lähtenyt sitä ratkaisemaan?

        Maaperän stabiliteetti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tuossa on ongelma ja miten olet lähtenyt sitä ratkaisemaan?

        Talojen perustuksissa on käytetty teräspaaluja. Kuinka ne mahtavat kestää kemiallista rasitusta, jota aiheuttaa maaperän ja pohjaveden suuret sulfaatti- ja kloridipitoisuudet? Mikä on teräspaaluille määritelty rasitusluokka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talojen perustuksissa on käytetty teräspaaluja. Kuinka ne mahtavat kestää kemiallista rasitusta, jota aiheuttaa maaperän ja pohjaveden suuret sulfaatti- ja kloridipitoisuudet? Mikä on teräspaaluille määritelty rasitusluokka?

        Teräspaaluja?? Ohuilta rautaputkilta ne näyttivät

    • Anonyymi

      Kuningattarenrannan kaava-asiakirjoista käy ilmi, että ELY-keskuksen antamassa palautteessa todetaan:
      "Täyttöjen tiivistyminen ja kantavuuden kehittyminen vie oman aikansa jota on ennalta vaikea arvioida."
      Em. ELY-keskuksen palautteeseen ei ole annettu vastinetta. Ts. koko asia on sivuutettu.
      Alueen olisi pitänyt antaa painua useita vuosia, mutta siihen ei ollut aikaa kun messut hommattiin jo vuodeksi 2023. Siitä ei hyvä seuraa.

      Kuningattarenrannan keskialueen maaperän liikkumisesta ja painumisesta tulee vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestävä ongelma. Pahimmillaan se voi johtaa rakennuksien purkamiseen tai ainakin kalliiksi tuleviin korjauksiin. Tällöin kaupungille todenäköisesti esitettäisiin korvausvaateita.
      Alueen kelluvan infrastruktuurin ylläpitokulut tulevat myös olemaan erittäin suuret.

      • Anonyymi

        Juu juu nää on luettu moneen kertaan täällä mutta miten olet lähtenyt varoittamaan sinne rakentavia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu juu nää on luettu moneen kertaan täällä mutta miten olet lähtenyt varoittamaan sinne rakentavia?

        Okkonen hoitaa tehtävänsä perusteella rakentamisessa oleellisen tiedon jakamisen vakio vastauksin: en tiedä tai se on ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu juu nää on luettu moneen kertaan täällä mutta miten olet lähtenyt varoittamaan sinne rakentavia?

        Rakennuksen käyttöturvallisuudella tarkoitetaan kohteen turvallista tavanomaista tai normaalisti ennakoitavaa käyttöä, johon ei kuulu käyttäjien tahallinen tai tietoinen riskinotto. Rakennuskohde on suunniteltava, rakennettava ja varustettava siten, ettei sen käyttöön, huoltoon tai ylläpitoon liity sellaista tapaturman, onnettomuuden tai vahingoittumisen vaaraa, jota ei voida pitää hyväksyttävänä.

        MRL 124 § Viranomaisvalvonta rakentamisessa

        Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia, että rakentamisessa noudatetaan, mitä tässä laissa tai sen nojalla säädetään tai määrätään. Valvontatehtävän laajuutta ja laatua harkittaessa otetaan huomioon rakennushankkeen vaativuus, luvan hakijan ja hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaavien henkilöiden asiantuntemus ja ammattitaito sekä muut valvonnan tarpeeseen vaikuttavat seikat. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on myös huolehtia kunnassa tarvittavasta rakentamisen yleisestä ohjauksesta ja neuvonnasta.

        MRL 149 § Rakennustyö ja sen valvonta

        Rakennustyö on tehtävä siten, että se täyttää rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset. Rakennustyön viranomaisvalvonta alkaa luvanvaraisen rakennustyön aloittamisesta ja päättyy loppukatselmukseen. Valvonta kohdistuu viranomaisen päättämissä työvaiheissa ja laajuudessa rakentamisen hyvän lopputuloksen kannalta merkittäviin seikkoihin.

        Kuules juu juu, se on rakennusvalvontaviranomaisen tehtävä.

        Täällä on vallalla "sujuva lupamenettely". Se on erityisen "sujuvaa" kaupungin omissa rakennustöissä, jotka luvitetaan vasta töiden valmistuttua eli tarvittaessa jälkikäteen.

        Siinä tapauksessa rakennusvalvontaviranomainen on pelkkä arvoton vitsi.

        Nii kylhän tää alkaa kuulostamaan aikamoiselta maalittamiselta jälleen kerran. Minä tiedän kaiken mutta en tee mitään asioiden korjaamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu juu nää on luettu moneen kertaan täällä mutta miten olet lähtenyt varoittamaan sinne rakentavia?

        Kun vedät henkeä ja vaivaudut lukemaan koko ketjun, niin huomaat että varoitettu on ja kaikki riskit on kerrottu. Virallinen tiedottaminen taas on viranhaltijoiden ja messuorganisaation vastuulla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii kylhän tää alkaa kuulostamaan aikamoiselta maalittamiselta jälleen kerran. Minä tiedän kaiken mutta en tee mitään asioiden korjaamiseksi.

        Voi tuota tietämättömyyden määrää. Kaupunkilaisilla ei ole toimivaltaa koko asiassa, joten mitään ei voi tehdä. Toivottavasti nyt meni jakeluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi tuota tietämättömyyden määrää. Kaupunkilaisilla ei ole toimivaltaa koko asiassa, joten mitään ei voi tehdä. Toivottavasti nyt meni jakeluun.

        Valvonta- ja toimintavelvollisuus olisi kaupunginhallituksella ja lautakunnilla, jotka vain istuvat kokouksissaan tumput suorina kokouspalkkioita nauttien, kahvia litkien ja puffetin antimista nauttien.

    • Anonyymi

      Suuruuden hulluja päättäjiä on ollut ennekin ja huonosti on käynyt.

      • Anonyymi

        Torin markkinoilta kuulin, että kaupunginjohtajan käskytyksessä olevia johtajia ja päällikköjä on hakeutumassa tehtäviin, jotka eivät ole Lovisassa. Nyt ne jättää uppoavan "Lovisa"-laivan ja katastrofitilassa oleva Asuntomessu-hankkeen. Kaikki epäonnistumisen syyt ja henkilöstön pahoinvointi jää jan d oker-blomin vastattavaksi ja vastuulle. Heh, heh, ...

    • Anonyymi

      Asuntomessujen avajaiset kokivat suuren takapakin, kun prinsessa ei johtajan lähettämästä kutsusta huolimatta tulekaan avaamaan messuja. Nyt pitää tyytyä paikallisiin suuruuksiin, kuten esimerkiksi kaupunginhallituksen tai valtuuston puheenjohtajistoon. Raatihuoneen 1,5 miljoonan remontti tehtiin turhaan, koska vanhassa valtuustosalissa ei päästä skoolaamaan shampanjaa arvokkaassa prinsessan seurassa.

      • Anonyymi

        Toivottavasti juttu on vain pelkkä huuli. Ei kai kukaan voi olla niin uuno, että luulee kuninkaallisen tulevan johonkin
        lysmyisten pikkumessujen avajaisiin. Eihän sellaisella luulolla varustetulla olisi minkäänlaista suhteellisuudentajua.

        Suhteellisuudentajun puutteesta kertoo jo messujen järjestäminen ja karsea hypetys sen myötä tapahtuvasta 5-8 miljoonan eurosateesta kaupungin ja paikallisten yritysten kassaan. Yksi tapahtumaeuro poikii kuulemma 6 euroa. Ehdotan taloustieteen Nobelin antamista tämän teorian keksijälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti juttu on vain pelkkä huuli. Ei kai kukaan voi olla niin uuno, että luulee kuninkaallisen tulevan johonkin
        lysmyisten pikkumessujen avajaisiin. Eihän sellaisella luulolla varustetulla olisi minkäänlaista suhteellisuudentajua.

        Det är sant. Tyvärr.

      • Anonyymi

        Vissa tjänstemän tycker att saker som görs i stadens namn är hemliga. Fel. Som regel är de offentliga.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vissa tjänstemän tycker att saker som görs i stadens namn är hemliga. Fel. Som regel är de offentliga.

        Inbjudan är en offentlig dokument.

    • Anonyymi

      Normaalisti asuntomessut maksavat järjestäjälle 6-8 miljoonaa euroa jotka saadaan takaisin tontti ym myynnillä. Loviisan messumenoja ei saa takaisin milloinkaan.

      • Anonyymi

        Täällä hintalappu kaupunkikonsernille nousee 20 miljoonan tuntumaan. Viranhaltijoiden joukkopakoyritys on jo menossa......

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pakkohan se on jonkun yrittää. Ihan torson näköinenkämppä.

      • Anonyymi

        Tönö muistuttaa hevostallia. Ilmankos se on projektipäällikkö Okkoselle mieleinen.

    • Anonyymi

      Onko tässä kaupunki rakennuttajana?

      • Anonyymi

        Kaupunki markkinoi tonttia, johon on laadittu esimerkki tönö kuvituksena. Haetaan siis rakennuttajaa hommaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki markkinoi tonttia, johon on laadittu esimerkki tönö kuvituksena. Haetaan siis rakennuttajaa hommaan.

        Näyttelykohteiden metsästys käynnissä. Taitaa tulla kaikkien aikojen pienimmät, mutta järjestäjälle kalleimmat asuntomessut.

        Och skattebetalare betalar.

    • Anonyymi

      Harry Potteriakin tosikertomuksena pitävät messuajat ovat hurmostilassaan uskotelleet asuntomessujen olevan ihmeitä tekevä kaupungin tulevaisuuden pelastava ja talouden pinnalla pitävä pelastusrengas. Messujen hintalappu on sen verran tuhti, että tämä pelastusrengas on varustettu lyijypainoilla ja kaikkea muuta kuin kelluva.....

    • Anonyymi

      Loviisan kaupunki ja Suomen Asuntomessut etsivät virallisia oheiskohteita Asuntomessuille Loviisaan kesäksi 2023, kertoo Loviisan kaupungin asuntomessuorganisaatio torstaina julkaistussa tiedotteessa.

      Oheiskohteet ovat merkki asuntomessujen varsinaisten näyttelykohteiden vähyydestä. Kasvihuonetaloa ei tule ja paikalle rakenteilla olevan rivitalon valmistusajankohta on siirtynyt myynti-ilmoituksen mukaan kesästä 2023 kesään 2024 (tätä tietoa ei saa julkaista paikkakunnan lehdissä). Tiettävästi yhtään kelluvaa taloa ei ole vielä varmuudella tulossa. Merkittävien ja jo ennalta suurella rummutuksella mainostettujen näyttelykohteiden puuttuminen on tekemässä Loviisan asuntomessuista kaikkien aikojen minimessut ja varsinaisen fiaskon.

      • Anonyymi

        Slogan:

        Minimessut maxihinnalla!

      • Anonyymi

        Vuoden 2022 asuntomessujen lippu maksoi netissä 31 ja portilla 32 euroa. Naantalin messut olivat isolla alueella ja näyttelykohteita 32. Loviisan nysämessujen liput voivat korkeintaan maksaa 10-15 euroa tai muuten tulee vielä asiaa kuluttaja-asiamiehelle.

      • Anonyymi

        Ehdotan oheiskohteeksi Harjurinteen koulua, joka rakennettiin avotaivaan alla sateessa. Kosteusongelmien korjaaminen puhumalla ja turvalliseksi vakuuttelulla on hyvä case. Pikanttina yleisökierroksen yksityiskohtana demonstraatio sisäkaton romahtamisesta ja tietoisku raastupakäsittelystä rakentajan kanssa.

    • Anonyymi

      Oheiskohteena parempi on kaisla-savimajojen rakennuskurssi ampumaradalla!

    • Anonyymi

      Asuntomessut ovat pelkkä unelmien kulissi, jonka ihmeitä tekevään vaikutukseen vain typerykset uskovat.

    • Anonyymi

      Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta
      Pöytäkirja 19.10.2022/Pykälä 136

      Talousarvio 2023, investoinnit

      Kuningattarenrantaan lisätään 800 000 euroa.

      • Anonyymi

        Asuntomessujen Moolokin kita vie rahat kaupunkilaisten peruspalveluista. Koskenkylän terveysasemakin suljettiin vain 50 000 euron vuosittaisen säästön takia....

      • Anonyymi

        På fullmäktiges kvällsskola varnade en internexpert för stadens framtida ekonomiska situation, men fullmäktige tar inte saken på allvar och fortsätter drömma om bostadsmässa.

    • Anonyymi

      Nämä ekologisiksi sanotut clt/hirsi talot ilman lisälämmöneristystä kaksinkertaistavat lämpölaskun nykyisillä rakennusmääräyksillä. Lippulaivan osake on kallis ja yhtiövastike normaalia kalliimpi lämpöä vuotavien seinien takia.

      • Anonyymi

        Puutalossa asuvana totean vain ettei ikinä takaisin betonitaloon.

      • Anonyymi

        Se tarkoittaa korkeaa vuokratasoa. Mikä tulee olemaan Loviisan Asunnot Oy:n perimä vuokra 36,5 m2 yksiöstä, josta yhtiö on maksanut noin 5300 euroa/m2? Riittääkö 1300 euroa kk, kun yhtiön sijoituksella pitäisi olla jonkinlainen tuottoprosenttikin? Aika harvalla on varaa maksaa moisia vuokria.

        Yksi yhtiön aiemmista hallituksista erosi, koska omistajaohjauksesta tuli taakka. Taakalla tarkoitettiin mm. vaatimusta ostaa sataman läheisyydestä vanhoja kiinteistöjä ja kerrostalon rakentamista asuntomessujen näyttelykohteeksi. Sen jälkeen uudet hallitukset on pääosin kasattu kunnallispolitiikoista, jotka ilmeisesti eivät ole perillä tai välitä yhtiön taloudellisesta tilasta ja osakeyhtiölaissa määritellyistä hallituksen vastuista.

    • Anonyymi

      Kaupungilla kiertää tieto, että Kuningattarenrannalla
      olisi rakennuksia alkanut jo nyt painua? Hei Okkonen pitääkö tämä paikkansa?

    Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2007
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1688
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1367
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      232
      1313
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1179
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      80
      1135
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      317
      1085
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      342
      1082
    Aihe