Elääkö ystäväsi uhkaavassa suhteessa?

Velvollisuutesi on puuttua. Tyypillinen tapaus on perheenisä, jolla on musertava häpeä käytöksestään.

Kyse on heikoista tunnetaidoista. Tunteita voi opetella tunnistamaan ja käsittelemään, mutta yleensä siihen tarvitaan ammattiapua.

Kostean illallisen jälkeen ystävien on uskallettava sanoa parille, että se oli kamalaa kuunneltavaa.

Joskus riittää, kun sanoo, että hei, nämä 15 naamakirja viestiäsi illan aikana ahdistavat minua. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, kumppani ei välttämättä ole tajunnut sitä itse.

Läheisten tuki on äärimmäisen tärkeää, sillä he havaitsevat merkit usein ensimmäisenä. Mikäli keskustelu ei johda toivottuun toimintaan, ja perheessä on ala-ikäisiä lapsia, on kansalaisvelvollisuus tuoda huoli viranomaisten tietoon.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kotka hakee Unicefin Lapsiystävälliseksi kunnaksi.

Lapsiystävällinen kunta -tunnustus voidaan antaa kaksi vuotta Unicefin mallissa mukana olleelle kunnalle, jossa on vahvistettu lasten oikeuksia .

Malli painottaa lapsia kunnan tasa-arvoisina asukkaina.

Tuleeko Länsi-Kotka mukaan?

Äänestä

Kehon ja mielen rentouttaminen sekä visualisointi ovat se yhdistelmä, joka voi auttaa kadonneen unen metsästyksessä perjantaisin- tätä metodia myös armeija käyttää IL 03.09.2018

Näin se käy viikonloppuisin!

Kuvittele itsesi käpertyneenä mustan, samettisen riippumaton sisään, joka on pilkkopimeässä . Toista hiljaa mielessäsi 10 sekunnin välein sanoja: siitsu, valkku, ktp olut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Velvollisuutesi on puuttua. Tyypillinen tapaus on perheenisä, jolla on musertava häpeä käytöksestään.

Kyse on heikoista tunnetaidoista. Tunteita voi opetella tunnistamaan ja käsittelemään, mutta yleensä siihen tarvitaan ammattiapua.

Kostean illallisen jälkeen ystävien on uskallettava sanoa parille, että se oli kamalaa kuunneltavaa.

Joskus riittää, kun sanoo, että hei, nämä 15 naamakirja viestiäsi illan aikana ahdistavat minua. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, kumppani ei välttämättä ole tajunnut sitä itse.

Läheisten tuki on äärimmäisen tärkeää, sillä he havaitsevat merkit usein ensimmäisenä. Mikäli keskustelu ei johda toivottuun toimintaan, ja perheessä on ala-ikäisiä lapsia, on kansalaisvelvollisuus tuoda huoli viranomaisten tietoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu