Tapaamisista, mitä te teette yleensä, kun bio-vanhemmat tulevat katsomaan lapsiaan?
Keksittekö jotain tekemistä tai "leikkimistä" vai annatteko tapaamisen mennä, kuin he itse haluavat tai jos lapsi osaa jo itse päättää mitä tehdä.
Tarjoatteko vanhemmille ruuan jne....
Uskallatteko olla ns. normaaleja, siis komentaa lapsia ja ei olla mitään "tekopyhiä", eli ei vetää mitään "vieraskoreus" roolia tapaamisen aikana?
Minulle on tullut "pakkomielle", että aina pitäisi olla paljon syötävää ja tarjottavaa, tai kyllä sitä saakin olla, jos aikoo ruuan riittävän, meillä ainakin ovat niin kovasti nälkäistä sakkia, ettei tiedä mitä pöytään laittaisi.
Vähän hassu "puheenaihe", mutta kaikkea kai voi kirjoittaa, mitä mieleen tulee.
Keksittekö jotain tekemistä tai "leikkimistä" vai annatteko tapaamisen mennä, kuin he itse haluavat tai jos lapsi osaa jo itse päättää mitä tehdä.
Tarjoatteko vanhemmille ruuan jne....
Uskallatteko olla ns. normaaleja, siis komentaa lapsia ja ei olla mitään "tekopyhiä", eli ei vetää mitään "vieraskoreus" roolia tapaamisen aikana?
Minulle on tullut "pakkomielle", että aina pitäisi olla paljon syötävää ja tarjottavaa, tai kyllä sitä saakin olla, jos aikoo ruuan riittävän, meillä ainakin ovat niin kovasti nälkäistä sakkia, ettei tiedä mitä pöytään laittaisi.
Vähän hassu "puheenaihe", mutta kaikkea kai voi kirjoittaa, mitä mieleen tulee.
Vastaukset 20
Vanhimmat
itse tiedät siihen jo vastauksen.
Hyvä kuitenkin muistaa, kuinka tärkeäa tämä hetki tulee olemaan, niin lapselle kuin hänen vanhemilleen ..
Ajattele jos asemanne olisivat toisin : mitä itse "toivoisit"?
Ja ajattele jos olisit itse, se lapsi : "mitä toivoisit" ?
Voi kuinka tärkeä hetki se onkaan lapselle ja bio-vanhemmalle, kun vanhempi on niin huume-lääke tokkurassa, ettei kunnolla tiedä missä mennään.
Silloin on pakko miettiä, mitä tehdään ja miettiä MIKSI tehdään näin?!
Riippuu varmasti aina tapauksesta - meillä biovanhemmat ei saa tulla "kotiin". Tapaamiset tapahtuu kaupungin tiloissa valvotusti. Tapaamiset kestävät tunnin ja kerran kahdessa kuukaudessa.
...kaikkien muiden lasten tapaamiset ns. valvottuja 2 tuntia tapaaminen...nyt on sisaruksien tapaamiset normaaleja tapaamisia.
Ennen meillä kävikin pääsääntöisesti kaikkien lasten vanhemmat meillä kotona, mutta uusi sukupolvi onkin sitten "toista maata", eli huonompaan suuntaan lasten kannalta ollaan menossa.
minä en puutu lapsen ja vanhemman kanssakäymiseen. se on heidän hetkensä. ainoa mitä teen on: kun lapsi pujahtaa luokseni kertomaan ja selittelemään juttujaan, muistutan, että äiti on täällä ja on tullut juuri sinua katsomaan. pysy nyt äidin luona, me jutellaan myöhemmin. ja pidän muut lapset poissa heidän kimpustaan jos he eivät itse pyydä muita mukaan esin. lautapelejä pelaamaan.
ruuan ja kahvin tarjoan pitkämatkaiselle.
osa tapaamisista on valvottuja ja sinne sijoittaja tuo kahvitarvikkeet. siellä ja myös kotitapaamisissa aikuisten seurustelua on juuri kahvihetken aikana. muu aika on vanhemman ja lapsen.
olen hoitanut lapsia vastaanottokodissa :) eli huostaanotettuja osa! sekä lastenkodissa.
Mutta totuus, valitettavasti jotkut sijaiskodit todellakin myös rahallisesti hyödyntävät lapsen hoidosta ja olosta, yhdestä lapsen hoidostahan saa uskomattomat rahat:)
JA heille jotka sydämestään tekevät tätä työtä, arvostan teitä suuresti, todella paljon.
Ps. jopa tekin tiedätte tämän sijausvanhemmuuden vaihtelevaisuuden.
Nyt lähinnä ajattelin tätä yksittäistä tapausta.
Ps. mehän otamme lapset vain vastaan, kun heistä ilmoitetaan ja varaudumme tilannekohtaisesti..
Emme hae heitä, tunne vanhempia heti jne.
Kuin esim. sairaalassa toimitaan samoin, ei koskaan tiedä kuka tulee ja miksi, aluksi.
tuon "uudistetun nikkini" :D:D hassua..
Meillä on ollut 1 sijoitettu 1,5v ja toinen 4kk. Vielä emme ole päässeet (rahallisesti) plussan puolelle. Ja tarkoitan todella näihin lapsiin menevää rahaa, en meihin muihin! Alkuhankintoihin emme ole saaneet kuin 500e, joten kun siitä alkaa ostelemaan vaunut, turvaistuimet, vaatteet, huonekaluja, vuodevaatteita yms. niin kyllä menee muutamalta tulevaltakin kuukaudelta jokunen ropo jo etuottona. Me jouduimme tekemään näiden lasten takia taloon lisää tilaa monien tuhansien eurojen edestä, joten emmeköhän jää auttamattomasti miinukselle jos tätä alkaisi rahassa mittaamaan, vaikka lapset olisivat meillä aikuisikään saakka. Ainakaan meillä ei ole päästy rikastumaan, enkä kyllä usko että muutkaan.
Jos meillä ei olisi näitä sijoitettuja lapsia niin olisin töissä, joten jos vertaan kahdesta saamaani palkkiota ja mitä tahansa minimipalkkatyötä, niin alta menee ja raakasti. Ottaen vielä huomioon, että työ on TÄYSIPÄIVÄISTÄ, sanan todellisessa merkityksessä. Olenhan kuitenkin "hälytysvalmiudessa" 24tuntia/vrk seitsemänä päivänä viikossa, vuoden joka päivä.. Joten en kyllä pidä edes kohtuullisena palkkiota, jota lapsista saan. Miksiköhän ne joilla ei itsellä ole sijoitettuja lapsia ovat ainoita, jotka pitävät näitä summia uskomattomina. Tai oikeastaan uskomattomiahan ne ovat, mutta ilmeisesti eri tavalla kuin sinun mielestäsi. Ihme ettei sijaisperheistä ole ylitarjontaa kun tästä makoilemalla saa kuulemma muhkean tilin. Käsittämätön yhtälö..
Kun vielä ajattelee, ettei sijaisvanhemmat ole teoriassa sijaislapseensa nähden elatusvelvollisia, niin miksi kuitenkin käytännössä näin on?
tiesin, että saan negatiivisen palautteen..
Ytimeni: En ala toki riitelemään asiasta.
Mutta, raha aina ennen lasta, se itsestään selvyys!:)
Se huolenpito , rakkaus sekä turvallisuus jne. tärkeintä.
Ala sijaisvanhemmaksi niin saat huiman palkan! Turha ihmetellä negatiivista palautetta, jos tulet heittämään noinkin fiksua tekstiä.
tämä heartti on sellainen nopea älyinen jutustelija, jonka ajatus laukkaa kirjoitusnopeutta lujempaa, joten sen jutut ja kitjoitukset kuten myös ajatuksenpoikasetkin ovat vailla päätä ja häntää.
viisaana hän toki itseään pitää ja näsäviisaasti takaisin näpäyttelee, mutta anna mokoman olla.
sijaisvanhempi hän tuskin on, todennäkjöisesti ei edes vanhempi. ainakaan niistä viesteistä päätellen joita tuonne kasvatuspalstalle pisteli.
viisaudella ja tietämisellä pieni ero.
Mutta tuohon haukkumislinjalle en mene :) heartti sellainen ja sellainen ...
Ja hei olen todella onnellinen kun olen saanut hoitaa huostaanotettuja lapsia sekä ollut lastenkodissa töissä sekä lastenlinnanssa :)
Nämä hiukan eri asioita kuin sijaisäiti:)
Eli sinun turha kyseenalaistaa pätevyyttäni mielipiteideni takia.
Kerro mikä ero on Lastenlinnassa työssä olevalla ja perhehoitajalla, kerro?
Onhan noissa mahtava ero.
"Oikeassa" työssä olevalle maksetaan palkkaa, perhehoitajalle palkkiota, joka ei korvaa tehtyä työtä kovinkaan kummoisesti.
Lastenlinnassa yms. työskentelevä tekee tiettyä tuntimäärää viikossa ja kun lopettaa työnsä, kävelee ovesta ulos ja työt jää taakse. No kyllähän perhehoitajallakin on tietty tuntimäärä, 24h/vrk 7pv/vk.., mutta työt seuraavat myös oven ulkopuolelle!
Enkä kirjoittanut tätä halveentaakseni kenenkään työpanosta, mutta ne "suuret rahat" on aika kaukana todellisuudesta, niinkuin tässä jo ennempää todettiinkin. Kaikki me olemme arvokkaita, jotka lasten kanssa töitä teemme!
Tässä taannoin puhuin puolituntia puhelimessa alansa ammattilaiselle meille sijoitetun lapsen ongelmista ja pyysin, että he antaisivat jonkinlaista apua lapselle. Lapsen ongelmat kun ovat todella suuret, enkä halua, että hän joutuu yhtään huonompaan asemaan kuin biolapsenikaan. Minulta kehdattiin kysyä: -Mistä olin huolissani? Rahastako?
Tekisi mieli sanoa rumasti. Kysyinkin tältä ammattilaiselta: -Mistähän minä olen sinulle puolituntia puhunut?
Kukaan sijaisäiti tai isä tuskin arjessa ajattelee, kuinka paljon hän saa tästä palkkaa, vaan on antaumuksella vanhempi tälle lapselle ja pyrkii lasta auttamaan kaikin tavoin.
Kuitenkin olen sitä mieltä itse lastenhoito alalle kouluttautuneena, että tämä jos mikä käy työstä, päiväkodissa pääsisin paljon helpommalla.
Meidän elämämme on muuttunut täysin näiden lasten tultua. Mm. Emme voi kulkea niinkuin ennen, koska lapset reagoivat siihen. Joudun jatkuvasti kontrolloimaan lapsia ja ohjaamaan heitä sellaisissa asioissa, jotka pitäisi olla tämän ikäisille lapsille itsestään selvyys.
Huoli lapsen tulevaisuudesta häilyy, koko ajan päällä, kun mietin ettemme mitenkään pysty korjaamaan lasta niin paljon kuin pitäisi, että hän pystyisi joskus "normaaliin" itsenäiseen elämään.
Ruokamenomme ovat kasvaneet puolella, autolaina on kasvanut puolella (tarvimme isomman auton), vaatemenot ovat kolminkertaistuneet (en edes biolapsillemme osta niin paljon vaatetta kuin sijoitetuille, et ei vain tulisi sanomista), kodinkoneisiin ja huonekaluihin on pakko koko ajan syytää rahaa enemmän koska ne eivät kestä näiden lasten menoa. Palkkiota saan vähemmän näistä lapsista kuin jos voisin olla kodin ulkopuolella töissä ja nämä edellä mainitut menot voisi vielä vähentää, jos emme sijaisvanhemmiksi olisi ryhtyneet.
Et kaikki otetaan mikä meille kuuluu ja meistä meille kuuluisi enemmän. Saavathan laitoksessakin työskentelevät 8 tunnin työstään enemmän kuin me.
Jos tekisimme tätä rahasta, lähtisin heti töihin ja jättäisin tämän taakseni, sillä kyllä tämä niin rankkaa on välillä henkisesti, kun koko ajan saat taistella lasten edun vuoksi.
TÄMÄ ON ELÄMÄNTAPA, JOSSA TARVITAAN "HEARTTIA" -eikä se ole mikään klisee.
On se kumma, että raha pomppaa esille tuon tuostakin. Onko se pahasta, että sijaisvanhempi saa korvauksen vaativan lapsen hoidosta. Ei nämä lapset helppoja ole,kokeilkaa itse. Toisaalta täytyy sanoa, että en työelämässä saisi tämän verran käteeni (lastentarhanopettaja),kuin mitä nyt saan kahden sijaislapsen kasvatuksesta omassa kodissani, onneksi minulle on suotu melko "helpot" lapset. Lisäksi säästän työmatkakulut ja työvaaterahat sekä päivähoitokulut omasta lapsesta (3v), mutta sitten taas on kaksi suuta kotona enemmän. Eli tämä mitä tulee bruttona:
2 sijaislasta, hoitoraha+korvaus = 1900€
lapsilisät = 230€
-------------
2130€
Veroja maksan 10%, eli nettona 1940€
Työssä ollessani sain bruttona 2025€
ja nettona 1478€, tästä vielä pois päivähoitomaksu 170€, työmatkakulut 80€ ymym
vaikka vanhemmat käyvätkin meillä katsomassa. Vieraalle tarjoan tietysti kahvit, niinkuin vieraille yleensä. Lapsille pidän saman "komennon" kuin yleensäkin, sillä alussa huomasimme, että vieraskoreudestamme oli vain haittaa lapsille.
Meillä seurataan näitä lasten ja vanhempien tapaamisia perhetyöntekijän tai sosiaalityöntekijän ja minun sijaisäidin voimin. Lapsia emme voi jättää hetkeksikään vanhempien kanssa yksin.
Eli "tapauksesta" riippuen on toimittava, mutta aina pitäisin samat rajat kuin muulloinkin, ettei lapset mene sekaisin muutoksista.
Aluksi kuvittelin, että se pari tuntia on varattu lapsen ja vanhempien omaksi ajaksi, ja pyrin siihen että saavat olla rauhassa; vanhemmat sentään tapasivat lastaan vain pari kertaa kuussa, ja itse olisin vastaavassa tilanteessa mielelläni vain lapseni kanssa. Kahvit kyllä tarjosin, mullakin on sellainen "pakkomielle" ollut että pitää tarjota.
Vanhemmat eivät kuitenkaan viihtyneet lapsen kanssa, joten tapaaminen meni pääasiassa kahvipöydän ääressä. Ruokaakin tarjosin joskus, vaikka vanhemmat tulivat ihan läheltä. Tuntui, että vanhemmat tulivat tapaamaan meitä aikuisia, eikä lastaan, kun eivät lapsen pyynnöistä huolimatta halunneet esim. leikkiä tai jutella lapsen kanssa. Lapsi oli ikään kuin sivuosassa, sellainen välttämätön paha. Lapsen jutut eivät kiinnostaneet ollenkaan.
Vanhemmat vaan tuppasivat olemaan juhlatuulella ihan joka kerta, enemmän tai vähemmän, ainakin toinen heistä, ja jouduin jopa joskus siivoamaan tapaamisten jälkeen, kun humalassa toikkaroivat kakkujen tai keksien kanssa pitkin taloa ja kaatuilivat. Päätin, etten tarjoa mitään humalaisille. Kesällä en pyytänyt edes sisälle, kun eivät olleet selvin päin. Tästäkös sitten älämölö syntyi, kun ei tarjota vieraille mitään, ja sosiaalityöntekijätkin tuntuivat närkästyvän tällaisesta "pihtailusta" ja "epäkohteliaisuudesta".
Nyt on ihan turha sanoa, ettei humalaisia vanhempia voi tulla tapaamiseen, että niin ei saa tapahtua. Mutta ne vaan tulivat, monta vuotta, vaikka tottakai säännöllisesti sos. työntekijät heille puhuivat "päihteettömistä tapaamisista", kun heille asiasta kerroimme. Ei siinä puhe auta, oikeasti. Normaali ihminen voisi jotain tajuta, mutta nämä eivät. Monen vuoden "yrittämisen" jälkeen sosiaalityöntekijät vihdoin suostuivat KOKEILEMAAN valvottuja tapaamisia; tapaamiset siis heidän valvonnassaan.
No nyt ei sitten ole onneksi meillä enää tapaamisia, siis toistaiseksi, kokeiluhan loppuu joskus. Onneksi siksi, että oli oikeasti rasittavaa viettää koko päivä humalaisten ihmisten kanssa, jotka välillä suuttuivat tai kiukuttelivat tai rähjäsivät, välillä itkivät, tulivat halaamaan tai ihan mitä tahansa. En halunnut lasten näkevän tällaista showta, en siis sijaislapsen enkä omienkaan. Sosiaalityöntekijöistä oli kai ok, että vanhemmat käyttäytyvät noin, sillä "ovathan he lapsen vanhempia". Kai he ajattelivat, että lapsi on niin tottunut siihen. Mutta minun omat biologiset lapseni eivät ole tottuneet kännisten koheltamiseen, ja siksi tuntui oikein pahalta. Kun eivät myöskään lähteneet sovitun 2 tunnin jälkeen, vaan parhaimmillaan olivat iltaan asti. Ei siinä puhe aina auta. Musta ei ole siihen, että tarttuisin johonkin ihmiseen ja kantaisin pihalle, etenkään lasten nähden. Ja siitähän tulisi sitten syyte pahoinpitelystä kuitenkin, ja lapsi lähtisi meiltä pois.
Ollaan oltu muuten "normaaleja", esim. tarvittaessa komennettu lasta, tai muuten ohjattu. Tästäkin tuli sitten kamala valitus vanhemmilta (sosiaalityöntekijöille), kun me vaan huudetaan ja komennetaan. Vaikka tälle lapselle ei ole meillä kyllä koskaan huudettu. Pitäisi kai antaa olla kuin pellossa, ei saisi huolehtia ruuasta, vaatteista, mistään.
antaa elää niinkuin pellossa. Hih!
Tällainen olo sitä tulee aina välillä. Kylläpä ootte ollunna sitkeitä, kun ootte tollasta jaksaneet! Niin mekin alussa yritettiin taipua joka suuntaa, mutta kun huomattiin että sehän on ihan järjetöntä, niin on ruvettu sanomaan rehellisesti niinkuin asiat on. En taatusti suostuisi vanhempia ottamaan kotiini humalassa, vaan vaatisin tapaamiset muualle, jos se kerran sossunkin mielestä on sopivaa tavata päissään lasta niin tavatkoon muualla.
Vitsi miten pieniltä omat tapaamisongelmat tuntuivat sinun kirjoitusta lukiessasi. Kiitos!
...omia vanhempiaan, kun kasvavat ja tulevat siihen ikään, että kaikki "hävettää".
Kyllä meillä tapaaminen ainakin oli semmoista, ettei lapset halunneet sitä pientä aikaa olla omiensa kanssa, vaan halusivat lähteä pois, väkisin heitä pidättelin siinä tilanteessa.
Enkä yhtään ihmettele, kun vanhemmat eivät muutakuin örisivät vastauksiaan, kun jotain kysyi....elivät omissa maailmoissaan.
Ihan pahaa teki katsoa, kuinka nuoret ihmiset ovat menneet pilalle.