Kysyisin milloin ja mille perustella vaihdetaan vanha purje uuteen (ainakin iso).Kiitos vastauksesta
Teemin
Stranger
3689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tulee isopurjeen takaliikkiin (ajattele suora viiva mastonhuipusta puomin päähän) eli tällä on suurin venymä. Tämä venymä aiheuttaa sen että purjeen kaksi keskimmäistä lattaa kääntyvät tuuleen päin (eli purjeesta tulee liian pussikkaaksi takaliikistä) jolloin vauhti hidastuu ja vene kallistuu herkemmin (varsinkin kovemmassa tuulessa). Osittain tätä ilmiötä voidaan korjata trimmaamalla purjetta oikein (kiristetään mastoliikkiä ja taivutetaan mastoa) mutta tulee hetki jolloin ei edes tämä auta. Tämä on se hetki jolloin kannattaa vaihtaa isoa. Retkipurjehtijalle tämä ei ole yhtä kriittinen asia kuin kilpapurjehtialle (Retkipurjehtija usein reivaa purjetta varhaisessa vaiheessa mikä osittain tuo apua mainittuun ongelmaan.
Purjeen syvin kohta (vaakatasossa, monessa purjeessa valmiiksi värilliset viivat mastosta takaliikkiin, katsotaan mahdollisimman alhaalta) pitäisi olla vähän purjeen keskiviivan etupuolella, ei koskaan sen takapuolella.
Sama periaate koskee myös etupurjetta, korjaustoimenpiteet ovat etustaagin kiristäminen, etuliikin kiristäminen sekä skuuttipisteen siirtäminen taaemmaksi.
Tämä koskee purjehdukseen liittyvistä syistä vaihtaa purjeita. Jos tyytyy tehottomiin purjeisiin (moni tekee näin) niin turvallisuussyyistä on viimeistään aika vaihtaa kun ompelusaumoja alkaa aueta (purjekangas on niin kova ja liukas että panelien liike pikkuhiljaa leikkaavat ompelulangat poikki. Tässä vaiheessa ei enää voi tehdä mitään muuta kuin hankkia uusi purje (vaikka vanha olisi näennäisesti ehjä).
Isopurje vaihdetaan aina kun omistajalla on siihen varaa ja/tai sisäinen pakko. Jos pakkoa ei synny, esimerkiksi ei ole väliä niillä viimeisillä luovivauhdin sadasosilla, isopurjetta ei tarvitse vaihtaa. Jos varaakaan ei ole, niin:
Usein ison mastoliikkiin tulee ajan oloon ryppyjä, kun isopurjeen kangas venyy enemmän kuin mastoliikin köysi. Purjeeseen saa vuoden, pari jatkoaikaa poistamalla mastoliikin käyden alapään ompeleet, venyttämällä hieman mastoliikkiä ja ompelemalla köysi muutaman sentin ylemmäs edellisestä paikasta..
Ei ehkä käy kisoihin (mennee yli merkin), mutta pelaa kruisailupurjeesssa.
miksi sinun on vastattava?