Valitetaan ihmisten stressistä ja uupumuksesta. Mutta onko vapaa aikaa????
Ei. Töitä tehdään yli 8 tuntia myös lauantaisin, pyhäisin ja illalla kotona.!!!!!!
Mihin on kiire??????
Turha valittaa kun tästä menosta on järki pois!!!!
Miksi töitä viikonloppuisin
2
199
Vastaukset
- Anonyymi
Rahalla on kiire. Rahan pitää siirtyä seuraavaan kohteeseensa. Ihminen on biologinen ohjelmoitava kone, minkä tarkoitus on toteuttaa rahan tahto.
Tosin raha on vain tehokkuuden mittari. Tehokkuuteen pyrkiminen on luonnonlaki, evoluution työkalu. Raha on ihmisen luoma kuvitteellinen jatke evoluutiolle. Biologinen evoluutio ei enää juurikaan toimi ihmisen kohdalla. Siksi näin. - Anonyymi
Sanotaan että palkalla on pärjättävä. Sen takia kai monet ihmiset tekevät töitä, monet ihan liikaa että väsyvät.
Perhetilanteetkin voivat olla sellaisia että yksi aikuinen joutuu huolehtimaan useammasta lapsesta ja siihen yleensä tarvitsee rahaa.
Ahneus ei aina ole motiivi liialliseen työntekoon. Tottakai jotkut haalivat vain rahaa ja omaisuutta mutta monet myös tarvitsevat kaiken sen rahan jonka ansaitsevat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760