Kolmen kivaa; kivaa vai ei?

Olen onnellisessa avioliitossa oleva reilu nelikymppinen nainen. Lapset ovat aikuisia ja olemme mieheni kanssa kahden. Avioliittomme on kaikinpuolin onnellinen. Ja nyt jo tässä vaiheessa voin sanoa kaikille jeesustelijoille, että emme ole eron partaalla, emme ole normaalia pervompia eikä meillä ole ongelmia kommunikoinnissa, eikä meillä ole muutenkaan mitään isompia haasteita elämässä. En jaksa siis kuulla moralisointia, säästäkää minut siltä. Rakastan miestäni ja hän rakastaa minua.

Seksimme on ihanaa ja nautin siitä ihan valtavasti. Viime aikoina mieheni on tuonut usein esiin fantasiansa, jossa hän saa katsella minun harrastavan seksiä toisen miehen kanssa. Aluksi olin hämmentynyt enkä uskonut hänen olevan tosissaan. Jossain vaiheessa itsekin huomasin kiihottuvani valtavasti hänen puheistaan ja aloin haaveilla kahden miehen valtiatterena olosta. Miten ihanaa olisi saada suuseksiä ja samalla antaa sitä eteenpäin. Seksin aikana fantasioimme siitä usein yhdessä ja molemmat saimme usein mahtavat orgasmit juuri tämän ihanan fantasian myötä.

Aikaa kului, emmekä toteuttaneet tätä fantasiaa, puhuimme vaan. Kerran erään tiukan riidan jälkeen mieheni sanoi, että hän antaa minulle vapauden harrastaa seksiä muiden miesten kanssa. Arvaatte varmaan miten riidalle kävi, se suli olemattomiin ja me naimme kuin hullut. Lähdimme molemmat kotiin kesken työpäivän vain siksi, että saisimme harrastaa seksiä. Minua kiihotti ihan järjettömästi se, että hän antoi minulle luvan harrastaa seksiä työmatkoilla ja häntä kiihotti se, että hän mielikuvissaan näkee minut sängyssä toisen miehen kanssa ja saisi jälkikäteen kuulla kaiken mitä olemme sängyssä tehneet. Naineet,nuolleet ja nussineet.

Itse haluaisin ehkä aloittaa siitä, että saamme vieraan miehen sänkyyn peuhaamaan kanssamme, voisi olla liian iso askel mennä vieraan miehen kanssa sänkyyn ensimmäistä kertaa?

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jättäkää se vain fantasiaksi. Teillä on kaikki. Älkää vaarantako sitä vain yhden seksifantasian vuoksi.

    • Anonyymi

      Olemme vaimoni kanssa pian toteuttamassa samaa suunitelmaa ja vaimoa jännittää asia tietysti. Näin aiommme tehdä ja uskon että molemmat nautimme siitä. On eka kerta myös meille.

      • Anonyymi

        Jos asia jännittää vaiomoasia se on merkki jostain;) Luulen hänen olevan tyytyväisin jos ehdotat että unohdatte koko jutun.

    • Anonyymi

      Missäpäin vaikutatte? Tapaus kuulostaa siltä mistä itse unelmoinnu :o täältä löytyis 30v ori joka vois jättää isännälle tarinoita kerrottavaksi ;) [email protected]

      • Anonyymi

        Sä oot joka langassa vonkaamassa seksiä, millon minkälainen aloitus ja aina tarinaa siitä kuinka olet fantasioinut siitä. Oot säälittävä vonkaaja, joka esiintyy ”kokemattomana”.

    • Anonyymi

      Meillä samankaltainen tilanne ja olisi kiva saada uusia kokemuksia. Toteuttamisella ei kiire mutta olisi kiva vaihtaa ajatuksia tähän liittyen. T, viisikymppinen mies

    • Anonyymi

      Kolmen kimpasta se on hyvä aloittaa. Niin mekin teimme mieheni kanssa.
      Samoin hän fantasioi ensin naidessamme ja minä aloin vähitellen lämmetä ajatukselle.
      Nyt on ollut jo useita vieraita uroksia panemassa minua ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen. Suhde voi hyvin ja rakastelemne mieheni kanssa usein ja kiihkeästi. Toi lisäpotkua suhteeseemme. Mies ei ole yhtään mustasukkainen, kun kerron aina sellaisenkin hänelle, jota ei nähnyt. Esim. mitä teimme hänen nukkuessaan, käydessämme kahdestaan saunassa ym. Ei hän aina roiku mukana, vaikka useimmiten kahta saankin peräjälkeen tai yhtä aikaa.

    • Anonyymi

      Edetkää varovasti. Ottakaa aikaa ettei käy kuten meillä. Miehelläni vastaava fantasia ja sai minut siihen mukaan. Itse olisin halunnut pysyä fantasiatasolla. Mieheni vakuutti että on valmis. Teimme siis kokeilun, joka oli virhe. Keskustelimme mutta emme riittävästi ja teimme sen liian aikaisin. Nyt ei ole liitto eikä seksielämä entisellään. Oli liian kova paikka lopulta miehelleni.

      Ottakaa sis aikaa, keskustelkaa ja keskustelkaa lisää.

      • Anonyymi

        Ei se varovaisuus auta. Siihen auttaa ainoastaan kommunikointi.

        Täytyy ymmärtää mistä on kysymys.

        Esimerkiksi tilanne jossa mies ehdottaa että haluaisi mukaan kolmannen pyörän, voi tarkoittaa naisen ajatuksissa ihan jotain muuta kuin miehen ajatuksissa.

        Esimerkiksi minä itse kiihotun hemmetisti siitä ajatuksesta että vaimo käy jonkun kolmannen miehen kanssa panemassa. Tosiasiassa ihan joka mies ei käykään. Minua kiihottaa ainoastaan tutut, luotettavat miehet.

        Vaimolleni taas sopisi aivan kuka tahansa.

        Toinen esimerkki on se että toinen osapuoli haluaa pitää kaiken fantasiatasolla. Painostus ja toisen miellyttäminen (alistumalla) on jyrkkä alamäki kohti tuhoa. Tuohon tilanteeseen ei auta sellainen keskustelu jonka tarkoituksena olisi saada toinen osapuoli ymmärtämään toista, eli käytännössä alistumaan. Siinä tilanteessa on ehdottoman parasta jättää asia pelkästään ajatuksen asteelle ja nauttia erilaisista fantasioista aiheen ympärillä.

        Eli täytyy ymmärtää myös se mikä on keskustelun tarkoitus. Sen tarkoitus ei ole manipuloida toista osapuolta lainkaan suostumaan, vaan pelkästään leikitellä ajatuksella ja jos ajatus siitä että se tehdään oikeasti sopii molemmille, niin sen jälkeen sopia erilaisiin tilanteisiin molempia miellyttävät ja molempien ymmärtämät, sopivat pelisäännöt. Esimerkiksi se saako vaikka vaimo toteuttaa tuon ilman miehen välitöntä suostumusta, tai toisinpäin. Toinen tärkeä asia on miettiä myös se mitä tapahtuu jälkeenpäin. Ainakin omalla kohdalla jälkeenpäin tunsin mustasukkaisuutta, mutta kun sen ymmärsin ja kun sen tunnustin vaimolleni, niin asia alkoi helpottaa. Miehen yleisin mustasukkaisuuden syy on paikkansa tai arvonsa menettäminen, sekä siitä johtuva epävarmuuden tunne. Sen ymmärtäminen on hyväksi. Aisankannattajat ovat tietenkin siitä innoissaan, mutta esimerkiksi minä en ole aisankannattaja. Minä jaan sitä hyvää mitä minulla on niille joilla sitä ei ole. Jos jonkinlaista karrikointia ja arvolatausta pitää tähän aiheeseen tuoda, niin nuo kolmannet pyöräthän ovat puutteessa, en minä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitat asiaa. Meillä lähti matkaan mieheni aloitteesta ja suhtauduin vastentahtoisesti asiaan. Halusin kuitenkin miellyttää miestäni, koska sanoi sen kiihottavan häntä.
        Aluksi peuhaaminen vieraan miehen kanssa tuntui epämiellyttävältä, mutta kun kaveri hoiti homman hyvin, niin aloin nauttia siitä.
        Mieheni oli koko ajan kannustava ja antoi aluksi minun tutustua vieraaseen eri huoneessa. Hän tuli mukaan vasta, kun kuuli meidän päässeen huipulle. Ja halusinhan sitten saada spermat myös häneltä.
        Seuraavilla kerroilla olinkin sitten kahden miehen yhtäaikaisessa hoidossa. Vähitellen hyvää tulee.
        Ja jälkeenpäin purimme tuntemuksemme mahdollisimman avoimesti.

      • Juuri näin meilläkin meni. Eka kerta oli kyllä sähellystä, vieraan miehen kännisyyden vuoksi. Nyt tämä mies on heivattu ja kaipaisimme luotettavaa, mukavaa ja kyvykästä miestä touhuileen kanssamme kimpassa.

        Yksi kerta oli automatkalla. Olin kuskina ja vaimoni otti takapenkillä vieraalta suihin ja sitten ratsasti päällä. Oli todella kiihottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se varovaisuus auta. Siihen auttaa ainoastaan kommunikointi.

        Täytyy ymmärtää mistä on kysymys.

        Esimerkiksi tilanne jossa mies ehdottaa että haluaisi mukaan kolmannen pyörän, voi tarkoittaa naisen ajatuksissa ihan jotain muuta kuin miehen ajatuksissa.

        Esimerkiksi minä itse kiihotun hemmetisti siitä ajatuksesta että vaimo käy jonkun kolmannen miehen kanssa panemassa. Tosiasiassa ihan joka mies ei käykään. Minua kiihottaa ainoastaan tutut, luotettavat miehet.

        Vaimolleni taas sopisi aivan kuka tahansa.

        Toinen esimerkki on se että toinen osapuoli haluaa pitää kaiken fantasiatasolla. Painostus ja toisen miellyttäminen (alistumalla) on jyrkkä alamäki kohti tuhoa. Tuohon tilanteeseen ei auta sellainen keskustelu jonka tarkoituksena olisi saada toinen osapuoli ymmärtämään toista, eli käytännössä alistumaan. Siinä tilanteessa on ehdottoman parasta jättää asia pelkästään ajatuksen asteelle ja nauttia erilaisista fantasioista aiheen ympärillä.

        Eli täytyy ymmärtää myös se mikä on keskustelun tarkoitus. Sen tarkoitus ei ole manipuloida toista osapuolta lainkaan suostumaan, vaan pelkästään leikitellä ajatuksella ja jos ajatus siitä että se tehdään oikeasti sopii molemmille, niin sen jälkeen sopia erilaisiin tilanteisiin molempia miellyttävät ja molempien ymmärtämät, sopivat pelisäännöt. Esimerkiksi se saako vaikka vaimo toteuttaa tuon ilman miehen välitöntä suostumusta, tai toisinpäin. Toinen tärkeä asia on miettiä myös se mitä tapahtuu jälkeenpäin. Ainakin omalla kohdalla jälkeenpäin tunsin mustasukkaisuutta, mutta kun sen ymmärsin ja kun sen tunnustin vaimolleni, niin asia alkoi helpottaa. Miehen yleisin mustasukkaisuuden syy on paikkansa tai arvonsa menettäminen, sekä siitä johtuva epävarmuuden tunne. Sen ymmärtäminen on hyväksi. Aisankannattajat ovat tietenkin siitä innoissaan, mutta esimerkiksi minä en ole aisankannattaja. Minä jaan sitä hyvää mitä minulla on niille joilla sitä ei ole. Jos jonkinlaista karrikointia ja arvolatausta pitää tähän aiheeseen tuoda, niin nuo kolmannet pyöräthän ovat puutteessa, en minä.

        Hyviä ajatuksia. Meilläkin asiasta keskustellaan mieheni aloitteesta. Minua kiinnostaa kuulla lisää miespuolisen ajatuksia ymmärtääkseni paremmin. Miten käsittelit mustasukkaisuutta? Koitko jälkeenpäin minkäänlaista katumusta? Oliko vaikeaa katsoa oman vaimon kiihkoa toista miestä kohtaan?

        Mustasukkaisuuden käsittely alkoi oikeastaan siitä että mietin että mikä aiheuttaa sen mustasukkaisuuden tunteen. En ole koskaan katunut sitä mitä olemme tehneet, sillä se kiihottaa meitä kumpaakin ja minua kiihottaa todella paljon nähdä tai jälkeenpäin kuulla kuinka vaimo nautti.

        Mutta suosittelen että vaimon tai miehen lainaaminen kannattaa jättää myöhempään. On parempi olla paikalla ja käsitellä faktoja, kuin käsitellä kaikenlaisia kuvitelmia ja väärinymmärrettyjä lauseita jälkeenpäin.

        Aina kun vaimo puhui siitä kuinka hyvältä se oli tuntunut toisen miehen kanssa, tulin mustasukkaiseksi, vaikka olin hetkeä aikaisemmin kertonut kuinka paljon minä nautin heidän näkemisestä. Kerroin mustasukkaisuudesta ihan suoraan jonkin ajan kuluttua ja vaimo totesi heti että meidän ei ole mikään pakko harrastaa seksiä muiden kanssa. Hän oli valmis lopettamaan. Minä en ollut. Ristiriitaista.

        Olin jostain kuullut että kannattaisi "riidellä" niin että kertoo vain siitä mitä itse tuntee. Tuota minä sovelsin. Sanoin vain sen miltä minusta tuntuu, enkä koskaan sanonut esimerkiksi sitä kuinka hän muka näytti nauttivan liikaa, tai jotain muuta vastaavaa. Se auttoi asian pitämisessä raiteillaan.

        Sillä hetkellä kun he rakastelivat, en tuntenut myöskään minkäänlaista mustasukkaisuutta, joten mustasukkaisuuden syy ei voinut olla se että vaimoni nautti tai että he harrastivat seksiä. Seksiä harrastaessa en tuntenut jääväni mistään paitsi, päinvastoin!

        Tulin mustasukkaiseksi aina seuraavana päivänä kun juttelimme siitä. Mustasukkaisuuden syy oli lopulta se etten tiennyt mitä vaimoni oikeasti ajatteli ja että oliko hänellä tunteita tuota miestä kohtaan. Toisinsanoen, syy ei ollut hänen tunteet miestä kohtaan, vaan minun epävarmuus asemastani.

        Kyllä siinä saa olla aikamoiset kassit kun vaimo alkaa ensimmäisen kerran kertomaan kuinka paljon nautti. Mutta kannattaa muistaa että ehkä niillä sanoilla ei ole piilomerkityksiä. Ehkä kyse on vain siitä että hän nautti valtavasti. Omassa päässä taas kävin dialogia kysellen itseltäni että nauttiko hän enemmän hänen kanssaan kuin minun, ja muuta vastaavaa. Sehän on tyhmää, sillä jos hänellä olisi jotain, niin ei hän siitä sanoisi mitään.

        Ajan kanssa tuo tunne on mennyt ohi, enkä ole ollut enää mustasukkainen siitä että hän haluaa rakastella toisen miehen kanssa ja vaimo on ollut lainassa silloin tällöin omasta halustaankin. Kuten edellä totesin, niin minua kiihottaa enemmän se että hän rakastelee tutun miehen kanssa, kuin jonkun tuntemattoman kanssa. Hänelle sopii ihan jokainen. Mutta se ettei minua kiihota, ei tarkoita sitä että inhoaisin sitä. Mutta ehkä siinä onkin se että täytyy olla jonkinlainen kosketuspinta heidän seksiin, koska muutoin se on vain seksiä jota harrastavat kaikki.

        Palaan vielä tuohon mustasukkaisuuteen. Väitän että miehillä on helpompaa erottaa ihastuminen ja seksi toisistaan. Minä ymmärsin sen mikä ero niillä on, mutta kun vaimoni oli joskus aikaisemmin sanonut että hän tarvitsee seksistä nauttiakseen ihastumisen tai rakastumisen tunteen, niin se oli se kummitus mikä teki minut epävarmaksi. Oliko hän siis ihastunut tuohon mieheen ja kuinka pahasti?

        Vaimo myöhemmin sanoi että hän nautti seksistä, eikä siihen kuulunut muuta tunnetta kuin se että oli mukavaa kun toinenkin nautti seksistä ja että hänellä oli vielä kaksi miestä jotka palvelivat vain häntä. Tuollainen vakuutteluhan ei itsessään mustasukkaisuutta hälvennä, mutta siitä keskusteleminen oli se mikä helpotti ja sen tunnustaminen itselle että olin mustasukkainen ja erityisesti se etten koskaan syyttänyt häntäö. Keskusteluhan on sitä että jaetaan ja käsitellään jotakin asiaa yhdessä ja vain sillä voi päästä eteenpäin.

        Voin kuvitella kuinka joku toinen mies voi tulla samalla tavalla mustasukkaiseksi ja keksiä alkaa syyttämään vaimoaan esimerkiksi liiasta nautinnosta. Mutta lopultakin kyse on vain ja ainoastaan omista tunteista jotka kumpuavat luuloista, ei faktoista, eikä vaimon tunteista.

        Muistatko kuinka suuri asia oli ensimmäinen kerta? Ryhmäseksissäkin on ensimmäinen kerta ja se on iso asia! Kyllä sen käsitteleminen vaatii aikaa siitäkin huolimatta että mitään erikoisempia mustasukkaisuudentunteita ei olisikaan ilmassa. Voisin väittää että lähes kaikilla ryhmäseksiä ensimmäistä kertaa kokeilevilla on samankaltainen huuman ja epävarmuuden tunne kuin silloin kun ihastutaan ensimmäistä kertaa. Silloinhan on hyvä olla kun ollaan kahdestaan, mutta kun toinen on poissa, niin pää meinaa seota. Onhan siitä jonkinlaisia tutkimuksiakin joskus ollut että ihastuminen on samaa kuin mielenhäiriö. Ehkä ryhmäseksikin aiheuttaa samanlaista tunnetta?

        Kun myöhemmin meillä oli toinen nainen, minä pelkäsin sitä mitä vaimoni sanoo kun tulen liian nopeasti toisen naisen kanssa. Tilanne kiihotti aivan liian paljon ja tulin hyvin äkkiä. Mutta toisin kuin minä olin ollut mustasukkainen, vaimoni ei ollut asiasta moksiskaan. Hänelle se oli sellaista mitä hän oli odottanutkin tapahtuvan ja sen näkemisestä hän nautti.

        Olipas todella hyvin kirjoitettu ja antoi selkeän, realistisen ja avoimen kuvan sen kummemmin moralisoimatta tai hehkuttamatta asian kumpaakaan puolta! Kiitos!

    • Suosittelen kokeilemaan. Mutta on vaarana että jäätte koukkuun ;)
      Meillä ihan samat fantasiat. Tai ei ne enää ole fantasioita. Muutama kerta on ollut mies kolmantena. On todella kiihottavaa katsoa, miten vaimo saa vierasta.

    • Täällä on kyllä muutamilla todella fiksuja kommentteja.
      Jos kaikki tapahtuu kaikkien suostumuksella ja nauttivat siitä ja ovat aikuisia ihmisiä, se on kai heidän asiansa.

      • Anonyymi

        Laitoin postia eilen mutta vastausta ei tullut.....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laitoin postia eilen mutta vastausta ei tullut.....

        Kenelle laitoit? Minulle ei ole tullut. Millä nic:llä?

    • Tampereen alueella kimppoja kokenut ja useimmiten paljon nauttinut viiskymppinen hoikka sinkkumies valmiina uusiin seikkailuihin =) Mailia saa laitella nicci suomi24.fi =)

    • Anonyymi

      Aikuisen oikeesti. Eiköhän uskottomuus ole aika yleistä. On kavereita joiden kanssa sitten on myös "*******" ja sitten on kevereita jotka on mielesttä, mutta ei uskalleta vaan edetä.

    • Anonyymi

      Ap taitaa olla maksullinen nainen.

      Ei kimpoissa mitään ihmeellistä nykyään ole, olen itsekin ollut mukana tyydyttämässä pariskunnan vaimoa tai naisystävää ja aina on mennyt hyvin ilman mustasukkaisuuden puuskia mieheltä.
      Pariskunnan mies ei haittaa ollenkaan vaikka hetero olen, kiihottaahan se itseäkin katsella kun panevat, mukavaa touhua.
      Lähtisin mukaan kimppaan koska vaan.

      • Anonyymi

        Mä olen tapaillut yhtä pari pian parikymmentä vuotta! Olen ukm, eikä vaimo tiedä asiasta mitään. Yleensä tämä pari haluaan, että minä ole rouvan kaa ensin. Suusexillä usein aloitellaan ja täytyy todeta, että tämä Lissu on 10 kertaa parempi ottamaan suihin kuin vaimoni koskaan. Sit tulee mies, usein siten, että hän on alinna ja rouva peruttaa päälleen peppu edellä. Pimpsa spermaa valuen ja mies haluu nähdä kun vieras sperma valuu vaimonsa pimpsasta.
        Tätä jatketaan edelleen, vähintään yksi ilta viikosta. Asuvat samalla paikkakunnalla. terv. [email protected]

    • Anonyymi

      Millaisia keskusteluryhmiä/sivustoja facesta löytyy aiheeseen liittyen?

    • Anonyymi

      Meillä se vaati pitkän kypsyttelyn. Minä joskus sanoin vaimolleni haaveilevani toisten miesten panevan häntä. Sanoin myös usein näkeväni sellaista unta.

      Vaimo rupesi ottamaan asian puheeksi ratsastaessaan päälläni. ”Halusitko että naisin muita miehiä? Minä voin naida jos haluat. Kiihottaisiko se sinua?” Minä vastasin aina että kiihottaisi ja nai jos itse haluat. En ehkä kuulostanut vakuuttavalta. Vaimon jutut muuttuivat aina vain rajuimmiksi. Tätä jatkui ehkä pari vuotta. Sitten vaimo kysyi taas päällä ollessaan: ”Kiihottaisiko laueta kunnolla nussittuun pilluun?” Vastasin myöntävästi. ”Anna tulla. Se on nussittu eilen perusteellisesti.” Siihen ei vaadittu monta työntöä. Siitä se lähti eikä ole kaduttanut.

    • Anonyymi

      Sain uskomattomalta taholta tänään ehdotuksen kolmenkeskisestä. Vanha nuoruuden tyttöystävä, jonka kanssa ollaan väleissä, mutta ei siis oltu seksiväleissä sen jälkeen, sanoi, että kävi mielessä, josko hänestä olisi meidän seksielämään piristystä. Henki liki salpaantui asiasta. Ei kuulemma ole ollut naisen kanssa koskaan, mutta ei se pois suljettuakaan ole. Mehän toki ollaan oltu ja tavat on tutut. Sen verran tunnen vaimoa, että aika vaikea on alkaa asiaa markkinoimaan, mutta molempia olen pelmuuttanut sen verran. Että tiedän heidän tapansa ja uskon, että seksityyli voisi olla heille molemmille sopivaa. Molemmat pitää saman tyylisestä pitkästä touhusta. . Olemme pitäneet yhteyttä ystävinä vuosien ajan ja toki keskusetlussa on ollu välillä vanhojen muistelua, mutta siinä kaikki. Nyt en saa mielestäni ajatusta, että työntelen vanhaa tyttöystävää takaapäin hänen nuollessa vaimoni pimpsaa tai, että hän iatuu naamani päällä vaimon ratsastaessa minun päällä saisin laueta jompaan kumpaan ja pian otettaisiin taas uusiksi. Pidän vielä kovaati kummastakin naisesta. Omalla tavallaan aöpöjä molemmat. Kummallakin parhaat puolet ovat vähän erilaisia. Exälle homma olisi ok ainakin ajatuksen tasolla, muutta nyt pitäisi keksiä, millaisina paloina aletaan asiaa kertomaan vaimolle. En tiedä onko hänelle sitten ova paikka, että tuon vanhan tyttökaverin meille. Ollaan reilu nelikymppinen perheellinen pariskunta, exä on sinkku, se helpottaa tietenkin palettia.

    • Taas anonyymit kommentoi, ja todennäköisesti vielä sama/samat henkilöt!
      Antakaa palaa! Niin mekin tehtiin! Ainoa asia on, että ei saa olla yhtään mustasukkaisuutta ja molempien, todellakin molempien yhdessä on oltava valmiit tekemään tuo juttu!
      Kivaa oli ja lisää haluamme, tosin vaikea saada yhtäkään paria saati sitten asiallista ja vaatimukset täyttävää miestä tai naista.
      No, koko ajan on haussa, mutta kiire ei ole!

    • Anonyymi

      Onko täällä kokemuksia siitä, et homma olis menny pahasti karille miehen mustasukkaisuuden vuoksi? Eli se ei kuitenkaan sitten sopinut miehelle.

      • Anonyymi

        En ole kuullut että olisi noin pahasti kenellekään käynyt. Kyllä ihmisillä, idiooteillakin on sen verran järkeä päässä että he tuntevat rajansa ja sen mikä kiihottaa ja mikä ei.

        Nuo omistushaluisemmat eivät taatusti edes ala mihinkään parinvaihtoon tai ryhmäseksiin.

        Yleensä se on niin että kun puoliso ehdottaa ryhmäseksiä, niin se toinen puoli joka on suostunut siihen, pistää asialle stopin jos se alkaa tökkimään. Aika harvoin olen kuullut että nainen olisi sellaista miehelle ehdottanut ja sitten mies olisi suostunut. Miesten ja naisten "markkina-arvo" kuitenkin sen verran erilainen että ihan joka miespuolinen jantteri ei naista saa, kun taas vähän rähjäisempikin nainen sellaisen saa helposti, joten kortit sukupuolten välillä eivät mene tämän fetissin/fantasian kohdalla tasan ja siitä syystä mies on yleisemmin se ehdottaja.

    • Vastasin teille. Mutta en saanut vastausta takaisin.

      • Anonyymi

        ViiviJamesonille? Spostiin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        ViiviJamesonille? Spostiin?

        Juu, sähköpostiin laitoin

      • Anonyymi
        kimppaa kirjoitti:

        Juu, sähköpostiin laitoin

        Voisitko tarkistaa vielä, että osoite on oikea koska olen vastannut kaikkiin viesteihin

      • Laitoin uudelleen. Tarkistatko tuliko perille.

      • Anonyymi
        kimppaa kirjoitti:

        Laitoin uudelleen. Tarkistatko tuliko perille.

        Hih hih!

        Jos tuli, varmaan vastaanottaja yllättyi, kuka sitten olikaan.

    • Anonyymi

      En tiedä yhtään liittoa joka olisi kaatunut Siihen että nainen tykkää ottaa välillä vierasta kalua sisäänsä.

      Tiedä päin vastaisia tapauksia. Oma vaimo on ruvennut kiinnostamaan kun tavaran markkina-arvo on testattu vieraitten toimesta.

      Miehen vieraissa käyntiin kaatuneita suhteita tiedän monia.

      • Anonyymi

        Yksittäisen ihmisen subjektiivisella "tietämisellä" lähipiirinsä asioiden muka"todellisesta" tilanteesta ei ole paljoakaan todellista tietoarvoa. Yleensä ihmisillä kun ei ole aavistustakaan, edes oman puolisonsa salaisista ajatuksista ja mielihaluista, puhumattakaan lähipiirinsä seinien sisällä tapahtuvista intiimimeistä asioista.

    • Anonyymi

      Ei voi mitään. Kyllä vaimon nussittu pillu on paras. Hyvä tavara on pistettävä jakoon. Turhaa sitä on pihdata yhdelle miehelle. Paranee vain pantaessa.

    • Anonyymi

      Aloittakaa vaikka hankkimalla naiselle alaston mieshieroja. Se on kivaa ja näette oletteko oikealla tiellä.

    • Vaikuttaa, että olette kummatkin kyllä jo miettineet asiaa ja mukava kiihotus tulee, kun mietitte kolmatta.
      Kannattaa keskustella asiasta paljon kahden kesken, että sitten mustasukkaisuuspuuskia ei ainakaan vieraan nähden tule. Ei ole kivaa vieraana olla perheriidan keskipisteessä.
      Toiset tykkää aloittaa niin, että nainen tapailee vierasta miestä ensin yksin mutta toiset kyllä on heti kahdestaan liikkeellä. Kannattaa varmaankin vaikka viestitellä aluksia jonkun verran, että sopiva yhteys löytyy vieraan kanssa. Vai olettek okenties miettineet jotain puolituttua miestä?
      Ehdottomasti kannattaa kokeilla kolmen kivaa, kun se teille molemmille sopii.
      Välilä voi nauttia vähän erilailla ja saada siitä mukavaa vaihtelua.
      :-)

    Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      145
      2435
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      403
      2043
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      34
      1928
    4. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1300
    5. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      110
      1210
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      119
      1149
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1083
    8. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      124
      1054
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      11
      1047
    10. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      908
    Aihe