Kirkon katto

Montakohan metriä lunta kertyy uuden kirkon oudon V-mallisen katon alaosaan. Voi olla, että sulamista saa odotella juhannukseen. Miten lumi tavittaessa poistetaan? Pakkautunut lumi on niin kovaa, ettei siihen lapio pysty. Mitenkähän katon pintamateriaali kestää lumen sulamista ja jäätymistä, sillä vesihän jäätyessään laajenee ja saattaa repiä katon pinnoitetta (tuttu ilmiö tasakatoilta). Kannttaisiko kustannusarvioon lisätä euroja ämpreiden hankkimista varten.
2365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Älä ole huolissasi, kyllä ne viskisepät nikkaroi siihen kattojen katon ja tiivistävät saumat mällillä.

Äänestä
  • Tulee vielä kirkon jäsenille reippaasti maksettavaa tästä virityksestä. Ei taida kymmenykset enää riittää.

    Äänestä

ei yhtään,ontulossa suuri ilmaston muutos,jokapovaa vain lämmintä suomeen,kuivia puidenlehtiävain.

Äänestä
  • Alkukesällä Kalevassa oli pitkä juttu tuosta ilmastonmuutoksesta. Nyt ollaan viisaitten tiedemiesten tutkimusten mukaan jo niin pitkällä, että viimeistään 30 vuoden kuluttua maapallon ilmasto on jo siinä pisteessä, että ihmiskunta tuhoutuu kokonaan. Tulee siis maailmanloppu ihmisen kannalta. Siispä Yliviskassa kannattaa tehdä niin suuri ja hieno kirkko kuin velkaa saa. Se velkahan ajää maksamatta kun loppu tulee. Nautitaan siihen asti.

    Äänestä

Tarpeeksi kun lunta tuohon solaan pakkautuu niin Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta varsin konkreettisella tavalla eikä Trinitas ole enää kolmiyhteinen.

Äänestä

Niin vaskisepothan aiko tehä kirkonkaton talkoilla, toivottavasti mieli ei oo muuttunut.

Äänestä

Arkitehi luulee jotta sulatuskaapelilla pysyy kourut auki. Mutta nähty on että kaivot jäätyy ja vedet tulvii sisälle.Susi jo syntyisään.

Äänestä

Suotta tuosta ootta huolisanne erokkaa kirkosta niin ei tarvi huolehtia,naurella vain.

Äänestä

Naurellaan naurellaan kirkkorahvaalle kun antavat arkkitehdin vetää nenästä.

Äänestä

Jos Ylivieskan uuden kirkon kattoa sitten mataloitetaan 5 metriä säästäväisyyssyistä niin miksi ei ole näkynyt kuvaa matalammasta mallista? On valitettu että risti kirkon seinssä ja tapulissa on turhan pienet. Eihän kirkko ole Herran huone vaan arkkitehdin muistomerkki nerokkuudestaan kun älysi tehdä näin erikoisenmallisen kirkon.

Äänestä
  • Ei sitä kattoa pelekästään mataloitettu, ku kirkkoa vaan pienennettiin. Ihan samanlainen siitä tullee, mutta vain pienempänä. Suhteet eivät ole muuttuneet mihinkään. Koska kirkkoa skaalattiin pienemmäksi, pieneni siinä myös penkit, pönttö ja alttari. Meinaan penkeissä on nyt hilppasen verran ahtaampaa istua ja vessan pöntötkin ovat nyt totuttua pienempiä, mutta kyllä niihin tottuu!

    Äänestä

Höpsistä kukkuu. Lämmityskaapeleilla voidaan hyvin hoitaa ongelmapaikat (jos edes on) keväällä.

Äänestä

Kattoon tulee kuuleman 10 000kwh lämmitin, joka on yötä päivää päällä talvella.

Äänestä
  • 10 megawattia riittää, mutta minne sulanut vesi johdetaan pakkasella, vai onko tarkoitus halkaista viemärit jäätyvällä vedellä?

    Äänestä

  • kymmenellä megawatilla veden saa näppärästi höyrystymään joten ei muuta kuin turbiini päälle generoimaan sähköä. kondenssivedet voidaan johtaa kellariin käytettäväksi viinin keitossa.

    Äänestä

  • 10 000kwh käytetään taivaan lämmittämiseen. . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    10 000kwh käytetään taivaan lämmittämiseen. . .

    nyt on ilmastomuutostulossa,seurakunta on jo ottanut kiitettävästi senhuomioon,katonsuhteen,lunta ei kuulemma enäänsada talvisin,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kymmenellä megawatilla veden saa näppärästi höyrystymään joten ei muuta kuin turbiini päälle generoimaan sähköä. kondenssivedet voidaan johtaa kellariin käytettäväksi viinin keitossa.

    Täällä on näköjään teuvo hakkaraiset asialla, kun eivät edes perusasioita ymmärrä, että VIINIÄ EI KEITETÄ milloinkaan, eikä missään olosuhteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä on näköjään teuvo hakkaraiset asialla, kun eivät edes perusasioita ymmärrä, että VIINIÄ EI KEITETÄ milloinkaan, eikä missään olosuhteissa.

    Joskus kastiketta tehdessä viini kiehahtaa tunninkin verran

    Äänestä

Ränneistä, niitä ei osaa pohjois- suomessa mikään yrittäja edes omakoti talolle. Lupaavat takuun ja paskat . Ainakaan tällä alueella ei osata ränni ym. hommaa!!

Äänestä

takuu on elinikäinen,eliniinkauvan kuin rikkimenee,siinä on takuuaika,josette ymmärrä kunrikkimeni takuuloppu,on elinikäinen

Äänestä

näillä näkymin lunta ei kerry ollenkaan,

Äänestä

vettä kertyy alapohjaan varmasti huomattavia määriä,eiole suojattu ja nytkin montapäivää vettäsataa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Montakohan metriä lunta kertyy uuden kirkon oudon V-mallisen katon alaosaan. Voi olla, että sulamista saa odotella juhannukseen. Miten lumi tavittaessa poistetaan? Pakkautunut lumi on niin kovaa, ettei siihen lapio pysty. Mitenkähän katon pintamateriaali kestää lumen sulamista ja jäätymistä, sillä vesihän jäätyessään laajenee ja saattaa repiä katon pinnoitetta (tuttu ilmiö tasakatoilta). Kannttaisiko kustannusarvioon lisätä euroja ämpreiden hankkimista varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu