Ystävystymisessä, jos oikeasti haluaa tehdä töitä sen eteen, niin suosittelisin ystävystymään sellaisten ihmisten kanssa, jolla on paljon ja erilaisia ystäviä. Yksinäisen on vaikeampaa tutustua yksinäiseen, kuin sellaiseen, joka ei ole yksinäinen. Ei siksi, että toinen yksinäinen ei olisi samanarvoinen, vaan siksi, että jos molemmat kokevat ystävystymisen hankalana asiana, niin asenteet voivat sitten vaikuttaa, vaikka myöhemmin olisikin todella helppo ymmärtää toista.
Sellaisen ihmisen, jolla on erilaisia ystäviä on helppo hyväksyä yksinäisempikin. Pitemmän päälle ihmisistä oppii erottamaan ne, kenellä on avoin ja hyväksyvä asenne ja ketkä ovat vain itsekkäitä suhteissaan.
Sitten olisin halunnut sanoa vielä sen, että älkää ainakaan heti tuoko julki yksinäisyyttänne liian voimakkaasti.
Tämä voi vaikuttaa tylyltä, mutta monesti yksinäiset hakevat lohdutusta ja ymmärtämistä yksinäisyydelle ystävistä. Kuitenkin ystävyyden pitäisi olla muutakin, kuin vain terapeutin virka. Joskus tuntuu, että kyllähän minä tuon yksinäisen kanssa voisin ollakín enemmän, mutta kun voimia vie itseltäkin toisen alituinen yksinäisyyden ja kurjuuden korostus. Ennemminkin, kun saatte ystävän, niin ottakaa kaikki ilo irti ja unohtakaa murheet hetkeksi. Aluksi se voi olla hankalaa, mutta kyllä se ilo sieltä löytyy.
Tietysti on myös niitä hetkiä, jolloin voi purkaa sydäntään. Se levy ei kuitenkaan saisi jäädä sitten päälle. Tietynlainen itsekkyys siinäkin asiassa pitäisi unohtaa, eikä alkaa vaalimaan niitä omia murheita liikaa. Yksinäisenä kuitenkin monet asiat pyörivät siinä omassa elämässä niin paljon, että sitten sitä ei helposti myöhemmin huomaakaan.
Siinä mielessä ystävyys on uhrautumista, että välillä oma etu on unohdettava ja joustettava monissa asioissa. Sekin yhteinen nimittäjä monille yksinäisille on, että jostain syystä, kun ystäviä sitten löytyy, niin niissä on jokin vika. Ýksinäisenä on aika herkkä toisen reaktioille, jotka voivat loukata yksinäistä pahastikin, vaikka tarkoittamatta. Yksinäisenä tulisi muistaa, että kun haluaisi itse sitä ymmärtämystä, niin sitä voisi myös itse opetella antamaan. Ystävänä joutuu välillä katsomaan joitakin asioita vähän läpi sormien. Kukaan ei ole täydellinen. Joskus se voi olla hyvin vaikeaa, mutta ihmissuhteet ovat yleensä monimutkaisia.
Yksinäisenä myös helposti alkaa idealisoimaan toisia ihmisiä. Etsii sitä täydellistä sydänystävää, kaikilla on oma käsitys siitä täydellisyydestä, joka kuitenkin on hyvin epätodennäköistä olla olemassakaan. Voi käydä, että silloin jää kokonaan yksin. Jos tyytyisi edes jonkinlaiseen sosiaaliseen verkostoon, kavereihin, tuttuihin jne.. Niistähän ne ystävyydet sitten kuitenkin kehittyvät. Sitäpaitsi, kun tuntee edes jollain tavoin muita, on aina hiukan helpompi sitten tutustua muihin.
Sellaisen ihmisen, jolla on erilaisia ystäviä on helppo hyväksyä yksinäisempikin. Pitemmän päälle ihmisistä oppii erottamaan ne, kenellä on avoin ja hyväksyvä asenne ja ketkä ovat vain itsekkäitä suhteissaan.
Sitten olisin halunnut sanoa vielä sen, että älkää ainakaan heti tuoko julki yksinäisyyttänne liian voimakkaasti.
Tämä voi vaikuttaa tylyltä, mutta monesti yksinäiset hakevat lohdutusta ja ymmärtämistä yksinäisyydelle ystävistä. Kuitenkin ystävyyden pitäisi olla muutakin, kuin vain terapeutin virka. Joskus tuntuu, että kyllähän minä tuon yksinäisen kanssa voisin ollakín enemmän, mutta kun voimia vie itseltäkin toisen alituinen yksinäisyyden ja kurjuuden korostus. Ennemminkin, kun saatte ystävän, niin ottakaa kaikki ilo irti ja unohtakaa murheet hetkeksi. Aluksi se voi olla hankalaa, mutta kyllä se ilo sieltä löytyy.
Tietysti on myös niitä hetkiä, jolloin voi purkaa sydäntään. Se levy ei kuitenkaan saisi jäädä sitten päälle. Tietynlainen itsekkyys siinäkin asiassa pitäisi unohtaa, eikä alkaa vaalimaan niitä omia murheita liikaa. Yksinäisenä kuitenkin monet asiat pyörivät siinä omassa elämässä niin paljon, että sitten sitä ei helposti myöhemmin huomaakaan.
Siinä mielessä ystävyys on uhrautumista, että välillä oma etu on unohdettava ja joustettava monissa asioissa. Sekin yhteinen nimittäjä monille yksinäisille on, että jostain syystä, kun ystäviä sitten löytyy, niin niissä on jokin vika. Ýksinäisenä on aika herkkä toisen reaktioille, jotka voivat loukata yksinäistä pahastikin, vaikka tarkoittamatta. Yksinäisenä tulisi muistaa, että kun haluaisi itse sitä ymmärtämystä, niin sitä voisi myös itse opetella antamaan. Ystävänä joutuu välillä katsomaan joitakin asioita vähän läpi sormien. Kukaan ei ole täydellinen. Joskus se voi olla hyvin vaikeaa, mutta ihmissuhteet ovat yleensä monimutkaisia.
Yksinäisenä myös helposti alkaa idealisoimaan toisia ihmisiä. Etsii sitä täydellistä sydänystävää, kaikilla on oma käsitys siitä täydellisyydestä, joka kuitenkin on hyvin epätodennäköistä olla olemassakaan. Voi käydä, että silloin jää kokonaan yksin. Jos tyytyisi edes jonkinlaiseen sosiaaliseen verkostoon, kavereihin, tuttuihin jne.. Niistähän ne ystävyydet sitten kuitenkin kehittyvät. Sitäpaitsi, kun tuntee edes jollain tavoin muita, on aina hiukan helpompi sitten tutustua muihin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eiköhän niitä ystäviä löydy, kun tällä palstalla aikansa ruikuttaa:)) ruik ruik ruik....
aina ole olleet sellaisia, joiden on vaikea tutustua ihmisiin ja jotka eivät hyväksy muita.
Itse olen elänyt pitkän ajan elämästäni hyvin yksin, välillä ei ole ollut yhtään ystävää.
Olen todella kuitenkin aina hyväksynyt jokaisen ihmisen, joka on minutkin hyväksynyt ja koittanut käsittää ja auttaa parhaani mukaan.
Monesti on vain käynyt niin, että kun minä olen nostanut kaverin itsetunnon taas sille tasolle, että hän uskaltaa tutustua uusiin ihmisiin,
niin olen itse jäänyt taas kerran yksin.
On sekin aika kiittämätöntä ja ärsyttävää.
Minä kelpaan ilmeisesti aina vain tietyllä lailla "ystävän korvikkeeksi", kun ne ihmiset, joihin ystävystyn, haaveilevatkin oikeasti pääsevänsä vielä jonain päivänä niiden toisten, parempien ihmisten ystäviksi.
Minä en kelpaa jos on mahdollisuus johonkin muuhunkin. Sen aikaa, kun on masentunut, yksinäinen, kielitaidoton, ujo tai muuta niin minä sovin psykiatriksi, opettajaksi ja ohjaajaksi, toinen näyttää viihtyvän seurassani, mutta sitten kun minua ei enää tarvita, niin ei tarvi enää tunteakaan.
Olen niin täynnä jo tuota samaa kuviota.
Sama toistuu, aina uudelleen ja uudelleen.
Mikä minussa on vikana?
Miksen ole tarpeeksi hyvä ystäväksi?
Tälläisestä kohtalosta ovat tulleet myöhemmin taustalle myös seurustelusuhteissani ne tunteet, etten kykene olemaan tarpeeksi hyvä, ja kohta toinen lyötää uuden ja paremman ja jään yksin.
no, tämä on vain elämää, täytyy kai kestää mitä eteen tulee.
Kirjoitin tämän viestin siitä syystä, että aina luullaan, että yksinäiset ovat kaikki niin nirsoja, itserakkaita, vaikeita persoonia, joille ei edes kelpaa muiden ystävyys tai hyväksyntä.
Toiset yrittävät kaikkensa, mutta jäävät silti lopulta yksin.
luettuani tuota kirjoitustasi ajattelin että et osaa sanoa ihmisille ei, tarpeeksi ajoissa,ei tarvii kumarrella eikä nöyristellä,on kuitenkin oma itsensä just sellanen kuin on ja sillä siisti, normaali huomioiminen ja auttaminen aikuisia kohtaan riittää,ei pidä mennä paapomaan,on niin että toki hyvän mielen saa kun auttaa toisia mutta kaveruus suhteeseen ymmärtääkseni kuuluu vastavuoroisuus,eikä suinkaan, kuten sanoit että autettuasi sinut unohdetaan,anna sellaisten kavereiden mennä,varmasti kohdallesi tulee sellaisiakin ihmisiä jotka todella arvostavat sinua, ja heidän kanssaan voit viettää monia mukavia aikoja
Mielestäni ns. kiinteät ihmissuhteet ovat yli arvostettuja. Pääasiassa on mielestäni rasittavaa kun jää roikkumaan ihmisten nurkkiin. Vahvalla itsetunnolla taikka jo normaalillakin varutettu henkilö on siinä mielessä itsekäs että käyttää tarvittaessa hyväkseen tuttaviaan ,mutta niin että siitä on heillekin suurta hyötyä. Yksinäinen ihminen on tuplasti yksinäisempi roikkuessaan kiinni ihmisissä, joille ei ole mitään sanottavaa.
Mitä eroa sinusta on ystävällä ja lypsylehmällä? Et taida tietää ystävyydestä mitään. Ystävyys ei ole roikkumista. Pitkäaikaiset ystävyydet perustuvat MOLEMMINpuoliseen tahtoon. Nekin ihmiset, joiden ei tarvitse hyötyä muista mitenkään, nauttivat ystävyydestä. Sitäpaitsi vahvalla tai terveellä itsetunnolla varustettu tietää selviävänsä elämästään itsekin ilman toisten hyväksikäyttöä. Ystävällisyydellä voit käydä kauppaa, mutta tosiystävyydellä et.
Kuin vammaan tai sairauteen.Kaikki yksinäiset eivät suinkaan kärsi tilanteestaan vaan nauttivat sen suloudesta ja rauhasta.Parempi kulkea yksin kuin typerysten kanssa.Aina ei tarvita toisten myötäilyä tai ihailua oman egon pönkittämiseksi.Sitä paitsi jatkuva paskan jauhaminen on rasittavaa.
... ovat merkki masennuksesta.
Jos kirjoittaa terveys / yksinäisyys palstalle, niin hakee jonkinlaista kontaktia toisiin ihmisiin. Tai vaikkapa vain lukee toisten kirjoituksia, on ihan oikealla asialla hakemassa helpotusta oloonsa.
Mitä rumaa on totuudenmukaisessa puheessa?Uloste on samaa maailmankaikkeutta kuin me itsekin.
No helpottiko?
Pee ei ole niin rumaa kuin ihmisten pitäminen typeryksinä.
Olen minä siinä samaakin mieltä kanssasi, että yksinäisyys ei ole sairautta. Se voi kyllä johtaa sairauksiin, jos siitä kärsii.
Onpahan meillä netti, missä voi valitella vaivojaan ja jakaa ilonsa ja surunsa muiden kanssa. Täälläkään ei kannata haukkua millä tahansa nimikkeillä, kun ei siitä ole vastaavaa hyötyä haukkujalle.
tosiaan,että vastaisin tähän jos tavoittelisin jotain hyötyä.Enkä sitä paitsi ole väittänyt kaikkien ihmisten olevan typeryksiä(on olemassa myös ÄÄLIÖITÄ).
Tavallinen tyytyväisyyden tunnekin on hyötyä. Pahaa oloa nettikeskusteluilla tuskin tavoitellaan ja siinä mielessä tarkoitin, että omaa pahaa oloaan ei voi auttaa haukkumalla muita.
Katsoisin vain, että tämän ketjun aloittaja on nähnyt paljon rehellistä vaivaa tehdäkseen jotain yksinäisyydestä kärsivien helpotukseksi kirjoittamalla tuon tiiviin tekstin.
Mutta kuten sanottu, oikeassa olet siinä, ettei yksinäisyys ole sairautta, ennenkuin sen takia sairastuu johonkin oireiluun.
Minusta netti on kiva helpotus oikein käytettynä.
Selvennän tarkoitustani.Ajatus,että yksinäiseksi itsensä kokevalla olisi paljon valinnan mahdollisuuksia siinä millaisten ihmisten kanssa hän ystävystyy,herätti vain tarpeeni puolustaa yksinäisyyden valintaa tilanteessa,jossa toinen olisi ystävystyä henkisesti kypsymättömien kanssa,joille synonyymejä suomenkielestä löytyy kyllä enemmänkin kuin käyttämäni kaksi.
"Ystävystyminen" väärien ihmisten kanssa voi olla suorastaan vaarallistakin. Tuolla yhdessä kommentissa joku sanoo, että yksinäinen ihminen idealisoi helposti muita. Tulee sinisilmäiseksi niin sanotusti.
Sellaisesta tulee mieleen esimerkiksi nämä vanhemmat miehet, jotka ovat joutuneet naisten huijattaviksi. Ja onhan naisia varmaan huijattu vielä enemmän.
Toisaalta toisen, eli "ystävän", idealisoiminen voi aiheuttaa liiallisia odotuksia ja vaatimuksia. Normaalikaan ihminen ei silloin kelpaa seuraksi.
Ei ole mitenkään helppoa tutustua uusiin ihmisiin.
mä olen 12 vuotias tyttö ja mulla on koulussa kyllä sellasia kavereita joiden kanssa voin olla mutta en haluais olla niiden kanssa paljoa vapaa-ajalla. Syy on yksinkertainen: Mä tunnen itteni vielä yksinäisemmäks niiden seurassa. tulee sellasia 10 min. taukoja millon kukaan ei sano mitään ja suurimman osan jutut on sellasia, et onks sust Johnny Depp söde? ja eiks toi naapuriluokan Markus oo ihana??? Toiset taas on viel sellasii "hei pelataanko kanin loikka-peliä?" -tyyppei. mul on yks kaveri jonka kaa mä voin puhua IHAN mistä vaan ja se on mun mielestä parempi kun 100 hyvää kaveria. Tää mun kamu ei voi olla mun kaa ku aika harvoin, mut ei se mua häiritse. Onhan välil sellasia kausia et ei oo mitää tekemistä ja haluis puhuu jonkun samanhenkisen ihmisen kanssa mut kun niitä sellasia ihmisiä ei oo joka nurkan takana nii sitten pitää valita onko yksin vai jonkun sellasen kanssa joka on ihan eri aaltopituudella mun kanssa. mä valitsen mieluumin se yksin olon. Ennen mä mietin et miks just mun pitää olla yksin, mut sitten mä tajusin, että mä ite kartan muita ihmisiä vapaa-ajalla ja ootan että muiden pitäis olla mun kaa samanlaisia. en ota kovin helposti ketä tahansa ystäväkseni (ihan sillee läheiseks) mut se kuuluu mun luonteeseen enkä kärsi tästä yhtään :) en nyt sit tiiä et kuuluuks tää tähän aiheeseen mut kirjotin kuitenki...
Toi on kyllä hyvä ajatus että yksinäisen kannattaa etsiä ystävää sellaisesta jolla on paljon kavereita. Kun vaan uskaltaisi lähestyä niitä :////