Psykoosipotilaan kysymys?

Anonyymi

Tein aiheesta aloituksen myös kysy terveydestä palstalle mutta ajattelin kysyä täältäkin koska täällä voi olla eniten ihmisiä joilla on samanlaista taustaa kuin minullakin.

Eli olen toisinaan huomannut aivojeni toimivan merkillisellä tavalla.

Kerran esimerkiksi ollessani Helsingin metroasemalla huomasin hetkellisesti kuinka metroaseman aikataulunäyttö alkoi alkoi liikkua oikealta vasemmalle, tämän sai aikaan se, että hetkeä aiemmin oli näytön alaosassa ollut tiedote joka näkyi liukuvana tekstinä. Tuo liike sai aikaan sen, että sekunnin verran koko näyttö näytti siltä kuin sillä olevat kellonajat olisivat liikkuneet liukumalla oikealta vasemmalle.

Kerran on tapahtunut niinkin, että kun joku ihminen on puhunut olen ollut kuulevinani hänen äänensä tulevan jostain toisesta suunnasta kuin missä hän on itse fyysisesti sijainnut.

Näihin tilanteisiin on saattanut vaikuttaa myös väsymys esimerkiksi olen tällaisen kokemuksen sattuessa ollut nukkunut vain lyhyet yöunet kevyttä koiranunta.

Psyykkisten sairauksien vaikutukset täytyy tietysti huomioida, minulla on aiemmin puhjennut psykoosi jota on hoidettu Risperidon lääkityksellä.

Nämä ovat olleet todella harvinaisia tapahtumia ja kumpikin on tapahtunut 40-vuotisen elämäni aikana vain kerran.

Olen kuitenkin utelias tietämään onko paljon muita ihmisiä ja mahdollisesti samanlaisella taustalla joilla on vastaavanlaisia kokemuksia ja minkähän niminen tällainen ilmiö mahtaa olla?

5

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Risperidoni-päissään saattaa nähdä vaikka ufoja. Vähemmän kamaa niin helpottaa.

      • Anonyymi

        Ai niin tämähän on Suomi24, koittaapa nyt täältä saada jotan asiallisia vastauksia.
        Ja edelliselle kirjoittajalle tiedoksi Risperidon ei ole mikään huume vaan lääke jonka pitäisi ehkäistä sitä ufojen näkemistä.


    • Minulla ei ole todettu psykoosia mutta kolmekymmentä vuotta aiemmin olin ahdistunut pakkoajatusteni kanssa ja kun olin varma että muut kuulee ajatukseni. Olin paniikissa ja tätä vaivaa kesti ainakin kymmenen vuotta. Tämä ei ollut jatkuvaa vaan tuli ajoittaisesti ja varsinkin kun olin väsynyt. Sitten myöhemmin tuli masennus johon jouduin hakemaan apua. Nyt myöhemmin kun olen lukenut kaikenlaisia vertaistukipalstoja onkin selvinnyt minulle että en ole ollut yksin näiden ongelmieni kanssa vaan paljon on ollut samojen ongelmien kanssa painivia. Se oli todella ahdistavaa kun kuvittelin muiden tietävän mitä pääkoppani sisällä tapahtui. En voinut puhua kenellekkään näistä ongelmista. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos apua olisin hakenut. Olisinko saanut hullun leiman itselleni loppuiäkseni. Vieläkin taistelen elämässäni eteenpäin ja välillä uni karkaa ja joudun ottamaan joskus sillointällöin unilääkkeitä jotta saa univelat kuitattua. Psykoosia on suvussani todettu useilla henkilöillä kuten isoisälläni ja äidilläni ja kahdella serkulla ja se diagnoosi onkin heillä kaikilla vaihtunut skitsofreniaksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "En tiedä mitä olisi tapahtunut jos apua olisin hakenut. Olisinko saanut hullun leiman itselleni loppuiäkseni. "

      On olemassa hyvää hoitoa ja huonoa hoitoa. Katso tuo dokumentti "Avoin dialogi" youtubesta. Siinä on kuvattu hoitoa joka oikeasti auttaa. Tapahtumapaikka Suomen Lappi.

      Moni saa pelkkiä reseptihuumeita ja lisäksi sen hullunleiman.

      Joten et välttämättä menettänyt mitään...

      Skitsofreniadiagnoosi tulee helposti jos joutuu syömään pitkään vahvoja psyykehuumeita. Psykoosilääkkeitä siis, ja epilepsialääkkeitä ja SSRI:tä. Niiden haittavaikutukset ovat sellaisia että tekevät pitkällä aikavälillä skitsofreniankaltaisia oireita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      80
      5933
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      288
      5234
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3304
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      10
      2726
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2713
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1655
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1585
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1440
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      30
      1439
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      176
      1033
    Aihe