voiko kuminaa sisältäviä tuotteita esim. leipää huoletta syödä? Ja toiseksi olen vähän huolissanni mahani kasvusta. olen rv 16 eikä mahaa ole juuri ollenkaan...Onko vauvan kasvu voinut jotenkin pysähtyä? Viikolla 13 ultrassa näytti kaikki olevan hyvin...
hei
minä
3383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuminaa voi syödä. En ole mistään kuullut ettei voisi. Unikonsiemeniä on neuvottu välttämään. Ei se masu vielä useinkaan noilla viikoilla näy :)
Hei,
minä olen rv 20 alussa ja tuntuu siltä, että maha alkoi vasta viime viikolla muuttua ja näkyä, sitä ennen muutokset olivat tosi pieniä. Lääkäri lohdutti rv 19 lopussa, että älä murehdi, kyllä se maha lähiviikkoina muuttaa muotoaan ja tulee esiin. Ja ultrassa oli kaikki hyvin.
Taitaa olla aika yksilöllistä. Oma äitini sanoi, että kun hän oli seitsemännellä kuukaudella, niin joku täti olisi ihmetellyt, että onko hän muka raskaana...
moikka,
älä siitä mahan koosta huoli, kyllä se vielä siitä kasvaa, eikä kaikille edes tule sellaista valtavaa massua ku toisille. Kaikilla on mun mielestä yksilöllisen mallinen ja kokoinen maha,onhan ne vauvatkin kaikki erilaisia yksilöitä;toiset kolmen kilon kieppeillä, toiset yli viis kiloisia.
Mä sain ihanan tyttövauvan viime lokakuun lopulla. Koko mun raskauden ajan kaikki koko ajan taivasteli, et "onpas sulla pieni masu" jne. Muistan ku se välillä otti ihan älyttömästi päähän, toisinaan taas aloin ihan turhaan miettiä niinku säkin, et onkohan kaikki ihan ok.
Mä tulin heinäkuun alussa töihin kesälomalta, ja kerroin vasta silloin sielläkin asiasta, kun maha alkoi kasvaa vasta oikeastaan kesäkuussa. Ei siitä koko aikana mitään ihan mahottoman kokosta tullut, mutta kaikki meni ja oli ihan kunnossa. Tyttö on tosi suloinen ja terve lapsi, syntymämitat oli 34445 g ja 49 senttiä.
Hyvää vointia raskausajallesi, ja muista nauttia ajasta, yritä olla murehtimatta kun kaiken kerrottu neuvolassa kerran olevan kunnossa:)