Meillä on menoa riittänyt jo reilusti yli vuoden, mutta ei ilmeisesti ohimoilla harmaata vielä tarpeeksi. Otimme siinä sitten uuden pennun, kaveriksi aikaisemmalle. Kumma on miten sitä ehti jo unohtaa yöheräämiset ja pissapaperit. Mutta kai se on sama juttu noiden ihmislasten ja kakkavaippojen kanssa... Aika kuultaa muistot. Kuitenkin, hetkeäkään en ensimmäistä koiraani ola katunut ja sama tämän uuden kanssa. Monesti olen arvuutellut, että miten käy jos ottaa villille koiralle pennun seuraksi. Rauhoittuuko vai opettaako hullunmerkit uudelle tulokkaalle...? Meillä kävi niin, että vanhemmasta tuli ensi näkemällä reilun vuoden vanhana ihan täys mamma. Vahtii pienokaista ja hoivaa. Välillä katselee sohvalta pienen menoa, voin vain kuvitella mitä päässä liikkuu... "kuinka noi lapset aina jaksaa?" Hassua sinäänsä, kun vanhempi on aina ollut energisin tuntemani koira. Aina menossa. Monet tuttavatkin ovat huomanneet, että ihan kiva koirahan tuo vanhempi, kun sen kerrankin näkee paikallaan eikä vain mustana viivana horisontissa...
Tästä nyt ulkoiluttamaan hiskejä. Jaksamista ja onnellisia hetkiä niin uusille kuin vanhoillekkin koiranomistajille!!
Tästä nyt ulkoiluttamaan hiskejä. Jaksamista ja onnellisia hetkiä niin uusille kuin vanhoillekkin koiranomistajille!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
sai kyllä vanhempaan koiraan vipinää (vähän liiankin paljon). Vanhempi koira täytti juuri 3-vuotta ja pentu on nyt 4 - kuukautta, ja kyllä riittää vipinää ja vilskettä. Leikkivät, painivat, juoksevat, hyppivät ja muutenkin riehuvat hurjan paljon. Molemmat koirat on parssonrusseleita, joten sekin tietysti selittää paljon :) Vanhempi koiramme on kyllä piristynyt entisestään ja laulaa vain koko ajan onnesta, kun on kaveri kenen kanssa leikkiä. Pihalla saattavat touhuta keskenään tuntitolkulla, joten täytyy tunnustaa, että ollaan päästy pennun kanssa aika helpolla, kun leikkivät keskenään niin paljon ja uuvuttavat toisensa niin. Vanhempi koira on myös ollut loistava apuri pennun koulutuksessa, sisäsiisteydessä ym.