Jos kaikki toimisivat ympäri maailman yhtä eettisesti ja tasa-arvoisesti kuin Vihreät, olisi maailma paljon parempi paikka meille kaikille, niin ihmisille, kuin eläimillekin. Ja täällä olis silloin ihanaa asua. Ei olisi sotia, ei terrorismia, ei ilmansaasteita, eikä tahallisia metsänsytytysoperaatioita missään päin maailmaa.
Kaikki saisivat rakastella tasa-vertaisesti omimmillaan tavalla, kunhan täysikäisinä täysikäisten kesken. Toki lapsillekin seksuaalisuus kuuluu, eikä heiltä pidä sitä kieltää, mutta aikuisten ja lasten välinen seksuaalinen käytäntö totta kai on pysyttävä kiellettynä aina. Niin ja ihmisen ja eläimen välinen, koska siinä loukataan eläinten oikeuksia.
Vihreät ajavat tasa-arvoa ja rakkautta kaikkialle ja ottaa kokonaisvaltaisesti koko luonnon huomioon päätöksissään. Eläimille ne oikeudet, jotka eläimille kuuluu, lapsille ne oikeudet, mitkä lapsille kuuluu ja aikuisille ihmisille ne oikeudet, mitkä aikuisille ihmisille kuuluu. Vihalle ja kiusaamiselle täydellinen nollatoleranssi.
Uskon, että kun teemme runsaasti hyvää niin luonnolle kuin ihmisille, hyvä leviää ja laajenee laajemmalle. Hyvä syrjäyttää pahan, mutta pahaa ei syrjäytetä väkivallalla, koska väkivalta ruokkii lisää väkivaltaa. Emme saa käydä sotaan terroristeja vastaan, vaan rakkaudellisin ja diplomaattisin keinoin voimme heitäkin siirtää seuraavalle tasolle, jossa kukoistaa suvaitsevaisuus, lähimmäisen rakkaus ja luonnon hyvinvointi! Eri asia on tietysti oman hengen suojelu, mutta hätävarjelun liioitteluun se ei anna ikinä oikeutta. Riisutaan maailma aseista ja käykäämme rauhassa neuvottelemaan meille parempi huominen!
Siihen ei päästä hetkessä, vaan se vaatii lukuisia sukupolvia. Silti kannattaa sen eteen tehdä lujasti töitä, jotta joskus maapallollekin saadaan pysyvä rauha ja hyvä tahto kaikkien elävien kesken!
Vihreät ovat ainut hyvä puolue!
36
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ja parempi paikka muslimiraiskaajille.
Äläpä hyvä rakas yleistä kaikkia muslimeja raiskaajiksi. Samaa ikävää rikollista toimintaa ovat harrastaneet valitettavasti ihan myös kantasuomalaiset. Tuomitsen jyrkästi raiskaukset, teki ne sitten kuka tahansa, mutta vihapuhetta ja tahallisia asioiden yleistämistä en hyväksy millään muotoa!
- Anonyymi
koskalöydettäisiin virhee joka ymmärtäisi että jokaisella on oma maansa
jota tulisi rakentaa selaiseksi että siellä eläisivät keskenään rauhassa
eikä toiselta puolt palloa tultaisi hajoittamaan muiden maita kun oma
on hajoitettu - Anonyymi
Hannuli kirjoitti:
Äläpä hyvä rakas yleistä kaikkia muslimeja raiskaajiksi. Samaa ikävää rikollista toimintaa ovat harrastaneet valitettavasti ihan myös kantasuomalaiset. Tuomitsen jyrkästi raiskaukset, teki ne sitten kuka tahansa, mutta vihapuhetta ja tahallisia asioiden yleistämistä en hyväksy millään muotoa!
missä on kantasuomi jossa asuu kantasuomalaisia?
äläpä vääristele käsitteitä
- Anonyymi
Tosiaan maapallolla saattaisi vihreiden oppien täydellisellä noudattamisella vallita pysyvä rauha ihmiskunnan rappion ja täystuhon jälkeen:-)
Niin se teistä oikeistopopulisteista saattaa tuntua ja teillä on tietysti helpot ratkaisut kaikkeen. Te uskottelette kansalle, että voitte ikään kuin sormia naksauttamalla lopettaa kaikki sodat yms siihen pisteeseen. Mutta totuus taitaapi olla niin, että oikeistopopulismi vain lisää sodan riskiä. Diplomaattisesti ja rauhanomaisesti toimien rakennetaan paremmin rauhaa, mitä uhkailemalla tai jopa sotimalla. Minun Suomessani oikeistopopulismille ei ole sijaa!

otetaan yksi esimerkki aloituksesta "ottaa kokonaisvaltaisesti luonnon huomioon". Tuo on täyttä soopaa vihreiden "oikealle linjalle" ! Ajavat sähköautoilua ainoana vaihtoehtona ! SUURI luonnon tuhoaja, kun akkujen materiaaleja louhitaan ja prosesseissa käytetään valtavat määrät puhdasta pohjavettä ! VESI tulee loppumaan maapallolta tämän hömpän takia. YHDEN sähköauton akkujen saamiseksi on käytetty 80000L vettä ! Aiheutettu tuhansien kilojen louhinta maaperässä. n.160kg, CO2 päästöt jokaista KWH kohden. jne.jne. tätä mielettömyyttä vihreät kannattaa.
Nämä kaivokset maailmalla on maailman rikkaimpien ihmisten / yhtiöiden omistuksessa ja ovat onnistuneet sumentamaan realismin lobbauksellaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
otetaan yksi esimerkki aloituksesta "ottaa kokonaisvaltaisesti luonnon huomioon". Tuo on täyttä soopaa vihreiden "oikealle linjalle" ! Ajavat sähköautoilua ainoana vaihtoehtona ! SUURI luonnon tuhoaja, kun akkujen materiaaleja louhitaan ja prosesseissa käytetään valtavat määrät puhdasta pohjavettä ! VESI tulee loppumaan maapallolta tämän hömpän takia. YHDEN sähköauton akkujen saamiseksi on käytetty 80000L vettä ! Aiheutettu tuhansien kilojen louhinta maaperässä. n.160kg, CO2 päästöt jokaista KWH kohden. jne.jne. tätä mielettömyyttä vihreät kannattaa.
Nämä kaivokset maailmalla on maailman rikkaimpien ihmisten / yhtiöiden omistuksessa ja ovat onnistuneet sumentamaan realismin lobbauksellaanMeideä "talvivaaramme" on pieni louhos verrattuna maailmalla oleviin !
Sekin sai/saa monta vesistöä saastutettua. Litiumia louhittaessa 1500 tonnia louhintaa tarvitaan jotta saadaan 1 tonni litiumia, hyvin tuottavilla kaivoksilla. Pohjavettä kulutetaan miljoonia litroja päivässä.
NO vihreät, millä latausverkon sähkö tuotetaan ? Teille sähkö perinteisesti on tullut pistorasiasta - sitä EI tarvitse mitenkään tuottaa - Anonyymi
Hannuli kirjoitti:
Niin se teistä oikeistopopulisteista saattaa tuntua ja teillä on tietysti helpot ratkaisut kaikkeen. Te uskottelette kansalle, että voitte ikään kuin sormia naksauttamalla lopettaa kaikki sodat yms siihen pisteeseen. Mutta totuus taitaapi olla niin, että oikeistopopulismi vain lisää sodan riskiä. Diplomaattisesti ja rauhanomaisesti toimien rakennetaan paremmin rauhaa, mitä uhkailemalla tai jopa sotimalla. Minun Suomessani oikeistopopulismille ei ole sijaa!
mitä oppia ne isis akat juuri opettivat että vääräuskonnon väeltä pää irti
varmasti mustan kaavun alla vihree akka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meideä "talvivaaramme" on pieni louhos verrattuna maailmalla oleviin !
Sekin sai/saa monta vesistöä saastutettua. Litiumia louhittaessa 1500 tonnia louhintaa tarvitaan jotta saadaan 1 tonni litiumia, hyvin tuottavilla kaivoksilla. Pohjavettä kulutetaan miljoonia litroja päivässä.
NO vihreät, millä latausverkon sähkö tuotetaan ? Teille sähkö perinteisesti on tullut pistorasiasta - sitä EI tarvitse mitenkään tuottaaVihreät EI ole mitenkään kommentoineet eivätkä välitä pienen talvivaaramme vesistön saastuttamisesta ja peruuttamattomasta tuhosta luonnolle !
Saatika suurista louhoksista maailmalla ja valtavasta lisäyksestä louhittuun alueeseen - mikäli sähköauto hömppä lobbareiden toimesta saadaan läpi.
Louhokset kuluttavat valtavat määrät pohjavettä, josta on kohta pulaa, yksi tulevaisuuden aihe sodille - vesi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihreät EI ole mitenkään kommentoineet eivätkä välitä pienen talvivaaramme vesistön saastuttamisesta ja peruuttamattomasta tuhosta luonnolle !
Saatika suurista louhoksista maailmalla ja valtavasta lisäyksestä louhittuun alueeseen - mikäli sähköauto hömppä lobbareiden toimesta saadaan läpi.
Louhokset kuluttavat valtavat määrät pohjavettä, josta on kohta pulaa, yksi tulevaisuuden aihe sodille - vesiTänään (4.9) ess tiede osiossa lueteltu talouksien vedenkulutusta ja ostovalintojen vaikutusta. "vesi on tärkein luonnonvaamme" Esim. vaikkapa tomaattien kasvatukseen käytetty vesimäärä ! ?
Aika merkityksetöntä joku kahvinkeittoon käytetty vesi, KUN litiumin lohinnassa esim. chilessä käytetään puhdasta pohjavettä 1,2 MILJOONAA litraa/ TUNTI ! Sielä alkaa olla pulaa kasvien kasvattamiseen tarvittavasta vedestä.
Tätä mieletöntä veden tuhlausta VIHREÄT KANNATTAA ! Haluamalla sähköautot ja polkupyörätkin. (mm. lahti "viherkaupunki" ostaa työntekiöilleen SÄHKÖpolkupyörät ?)
- Anonyymi
NO NIIN ITU-HIPIT KYLLÄ ON MAUKASTA YLÄ-MAAN PUHVELI VARTAASSA RILLATTUNA KIVASTI RASVA TIRISI . VIIME VIIKOLLA VILLISIKAA RILLASIN OLI PIKKU PÄRTYT RANSCILLA. JOKO NÄRÄSTÄÄ ITU-HIPIT ?? TÄYTYY LÄHTÄ KIRKOLLE PYSTYLAMPPU 123 KOPPASELLA SE KIVASTI SAVUVAA KUN 42 sta ANTAA KAMINALLE.
Mikä on henkinen ikäsi?
- Anonyymi
hienoa , haluun sun olotilas ehdottomasti
❀ ✿ ♡ ☮ ❣ ❤
♫♬♪ mahdunko maailmaas
Sovinko sydämees
Saanko tilaisuuden toisen♫♬♪
。◕‿◕ 。 - Anonyymi
ihana haamemaa, kannatetaan..
eli persuille ulkopolitiikka ja vihreille sisäpolitiikka.
persut paaluttaa rajaa ja niin vihreet saa istuttaa kukkia ja suojella luontoa, eläimiä ja kaikilla hyvä olla.
mitäs nää muut puolueet, ei taida mahtua mukaan, hmmmmm...
josko ne kääntää takkia kun senhän jo osaavat tai jatkais ahvenanmaalla samaa mitä tähänkin asti ? - Anonyymi
Katsotaan neljän vuoden kuluttua oliko Vihreät hyvä puolue. Epäilen silloin Suomen kyntävän tosi syvällä. Vihreiden kannatus tulee romahtamaan ja kaikki kiroavat häpeissään kuinka tulinkaan äänestäneeksi ymmärrystä vailla olevat ihmiset eduskuntaan!
- Anonyymi
hyvä hyvä aloittaja, lähtekäämme heti toteuttamaan unelmaasi ja kun muu maailma huomaa mitä meillä on menossa he jättävät meidät rauhaan ja paaluttavat itse suomalaiset tänne sisään LOL LOL haha
karanteeni :)- Anonyymi
.....//
...(,") ...tadaa
<( )>'
....?
..J L - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
.....//
...(,") ...tadaa
<( )>'
....?
..J LSama suomeksi?
En ymmärrä koukeroitasi.
Viimeiset kirjaimet lienevät nimimerkkisi.
t: vihreäsisarkumpulasta
- Anonyymi
Vihersaastan harhasta ei käytänössä tulisi mitää.
- Anonyymi
Ei tulisikaan. Persusaasta on sen verta isänmaallista, jotta ... .
- Anonyymi
Kaikki eivät ole kaikkien kavereita. On utopiaa uskoa moiseen. Monet maahanmuuttajat eivät edes koskaan halua integroitua länsimaisten arvojen mukaiseen yhteiskuntaan.
- Anonyymi
missä vihree elää niinkuin opettaa
- Anonyymi
Aloittaja on vähän oikeassa, mutta valitettavasti enemmän väärässä. Ei köyhyydestä ponnistavat, sivistymättömät miehet usko mihinkään muuhun kuin voimaan ja väkivaltaan. Kiva kun kuitenkin elelet unelmaasi.
- Anonyymi
Ikävä kyllä nyky Suomessa ei normaaleilla ihmisillä eli enemmistöllä ole oikeuksia, jos olisi niin vihreät olisi Suomessa kielletty. Eihän Suomessa löydy yhtää vihreää joka olisi joko normaali ihminen tai ajatukset olisi järkeviä. Homoja, lesboja, lentokonekaappareita, homoklubien mainostajia, huumeiden käyttäjiä, eivät oikeasti ymmärrä ilmastota tai sen muuttumisesta mitään. Nytkin kun kun pohjoisen helle ennätys vuodelta 1937 lyötiin päivällä niin taas kirkuminen huumeissaan ilmastomuutoksesta. Mistä johtui aikanaan jääkausi.
- Anonyymi
Vihreät on Suomen syöpä.
- Anonyymi
Ai niinkö. Onneksi syöpä on sellainen joka kasvaa kasvamistaan. Siinä jää persu syövän syömäksi. Se on oikein se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niinkö. Onneksi syöpä on sellainen joka kasvaa kasvamistaan. Siinä jää persu syövän syömäksi. Se on oikein se.
Nykyään syöpä voidaan hoitaa ja poistaa....
Se on oikein se.
- Anonyymi
Nykyvihreät eivät ole enää oikeita vihreitä. Tässä teille oikea vihreä.
https://www.youtube.com/watch?v=ZqJFPAGSRyc - Anonyymi
Täh! Kuinka luonnonsuojeluun sopii haittamaahanmuutto joka lisää hiilijalanjälkeä valtavasti? Kuinka se sopii ilmastosta huolehtimiseen? Erittäin huonosti. Kaikkea soopaa sitä saakaan lukea aloituksessa.
- Anonyymi
Kaikki ei ole kuitenkaan aloituksessa soopaa, mutta tuo tekopyhyys joka vihreitä vaivaa, se on valtavaa.
- Anonyymi
Ensin luulin, että aloittaja heittää ironiaa, mutta sitten huolestuin, että taitaa olla ihan tosissaan... kuulostaa pikkutytön mielikuvitusmaailmalta. Ei siinä mitään pahaa, mutta vaikka hyvään haluaa uskoa pitää myös tiedostaa pahan olemassaolo.
Vihreät elää omassa utopiakuplassaan ja pahinta on se, että osa heistä vieläpä uskoo tähän kuplaan. Voi kun olisikin ihanaa lyödä höyhenillä ja peittää paha pumpuliin, mutta ihmisluonteen tuntien on täysin hölmöä kuvitella, että näin on.
Jos haluaisitte koko maailmaa pussaavan kaikkea ja kaikkia rakastavan maailman teidän pitäisi sorkkia aika rajusti ihmisen genetiikkaa...eli luoda jokin aivan uusi ihmisrotu, sanotaan vaikka sitä virkkeliksi. Nykyihminen ei tuohon taivu. Tosin tuskin virkkelikään onnea löytäisi tuossa homogeenisessä yhteisössä, joku haluaisi kuitenkin loppujen lopuksi olla erilainen.- Anonyymi
Pelottavaa on että nuoret ovat tällaisia haihattelijoita. Ei minkäänlaista kosketuspintaa heillä ole todellisuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottavaa on että nuoret ovat tällaisia haihattelijoita. Ei minkäänlaista kosketuspintaa heillä ole todellisuuteen.
Suomen nuorison uhka heidän tulevaisuudelleen on vihreät. Suurin osa varmasti kuitenkin lopulta ymmärtää kun elämän tosiasiat avautuu. Vihreiden ajatukset maailman pelastamisesta ja siitä että kaikki muutkin heidän lisäksi eläisi pelkillä avustuksilla huumeita käyttäen saattaa upota moniin nuoriin. Todella huolestutava ryhmä Suomen tulevaisuuden kannalta. Jossain luki että Vihreät on sitä mieltä että eläkkeet on ihan turhia kun on Suomessa on heidän hyväksi havaitsemat Kelan palvelut.
- Anonyymi
Nythän vihreät haluavat kaikki isis-lapset ja isis-vaimot suomeen.
Mitähän hyvää siinä on??
Kertokaapa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029