Kappale Sinulle

Olin ihastunut ihmiseen, jonka myöhemmin ymmärsin olevan mielikuvitukseni tuotetta. Olin kuvitellut asioita, jotka olivat vain pääni sisällä. Olin kuvitellut tulevaisuuden, jonka vain minä näin.



Mielikuvieni ihminen oli rakastettava, luotettava, kiltti ja hyvä. Sellainen hän oli. Sellainen, jonka kaltaisen kanssa olisin halunnut elämäni jakaa. Hän toi toisinaan mielihyvää päiviini ja sai minut odottamaan kaikkea yhä enemmän. Tunsin syvää hyvyyttä häntä kohtaan. Olisin halunnut häntä suojella kaikelta pahalta ja olla tukena elämässä; kulkea se hänen vierellään.



Oikeassa elämässä hän oli erilainen, hän ei ajatellut niin kuin minä. Hän halusi elää menetettyä nuoruuttaan, kokea asioita, etsiä sitä itselleen oikeaa ihmistä. Hän ei välittänyt minusta niin kuin minä hänestä välitin. Hän ihastui ja rakastui muihin ihmisiin. Hän ikävöi toisia ihmisiä ei minua. Sellainen hän oli.



Hänellä on tänään syntymäpäivä ja hän katsoo näitä viestejä täällä ja näkee myös tämän. Olin ajatellut aiemmin laittaa hänelle tämän kappaleen. Ajattelin sitä silloin, kun ajatukseni olivat yhä siellä jossain mistä ei todellisuutta voi nähdä.

https://www.youtube.com/watch?v=wZf41UudAbI


Nyt tiedän ja ymmärrän enemmän ja toivon, että hän elää hyvä elämän. Hyvää syntymäpäivää.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos sinulle kaikesta, kaikesta huolimatta, kiva kun muistit syntymäpäiväni, voi hyvin..........

Äänestä

Vähän teiniä kuvitella tuollaista hyvyyttä ja kirkasotsaisuutta. Jokaisessa on hyvät ja huonot puolet ja se hyvän ja pahan balanssi. Se kuinka paljon joutuu tasapainoilemaan ja aktivoituuko tietyt puolet riippuu ihan mitä elämä tuo eteen. On hyvä että näet erillisenä ihmisenä.

Äänestä

No se että se ei sinusta välitä ja tahtoo elää nuoruutta ei tarkota että olis yhtään sen huonompi ihminen.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Hyvä on että tekee niin.

    Äänestä

Karua tekstiä. Sellaisia naiset on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olin ihastunut ihmiseen, jonka myöhemmin ymmärsin olevan mielikuvitukseni tuotetta. Olin kuvitellut asioita, jotka olivat vain pääni sisällä. Olin kuvitellut tulevaisuuden, jonka vain minä näin.



Mielikuvieni ihminen oli rakastettava, luotettava, kiltti ja hyvä. Sellainen hän oli. Sellainen, jonka kaltaisen kanssa olisin halunnut elämäni jakaa. Hän toi toisinaan mielihyvää päiviini ja sai minut odottamaan kaikkea yhä enemmän. Tunsin syvää hyvyyttä häntä kohtaan. Olisin halunnut häntä suojella kaikelta pahalta ja olla tukena elämässä; kulkea se hänen vierellään.



Oikeassa elämässä hän oli erilainen, hän ei ajatellut niin kuin minä. Hän halusi elää menetettyä nuoruuttaan, kokea asioita, etsiä sitä itselleen oikeaa ihmistä. Hän ei välittänyt minusta niin kuin minä hänestä välitin. Hän ihastui ja rakastui muihin ihmisiin. Hän ikävöi toisia ihmisiä ei minua. Sellainen hän oli.



Hänellä on tänään syntymäpäivä ja hän katsoo näitä viestejä täällä ja näkee myös tämän. Olin ajatellut aiemmin laittaa hänelle tämän kappaleen. Ajattelin sitä silloin, kun ajatukseni olivat yhä siellä jossain mistä ei todellisuutta voi nähdä.

https://www.youtube.com/watch?v=wZf41UudAbI


Nyt tiedän ja ymmärrän enemmän ja toivon, että hän elää hyvä elämän. Hyvää syntymäpäivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu