Lihavako?

Paljon on tullut kritiikkiä siitä aineenvaihdunnasta, puolin ja toisin.
Minä luulen, että joillain ihmisillä todella on liian laiska aineenvaihdunta tai elimistö käyttää kaiken saamansa ravinnon liian tehokkaasti hyväksi.
Omalla kohdallani tavallaan uskon tuohon teoriaan.
Parempina päivinä en syö mitään, elän vain vedellä, ja puolella litralla appelsiinimehua.
Toisinaan syön 400-700 kaloria päivittäin.
Ja liikuntaa harrastan paljon, hyvä kunto minulla on moniin lihaviin ihmisiin nähden, 9 kilsan reippaalla kävelylenkillä tulee ennemmin kylmä kuin hiki.
En vain laihdu, vaikka mitä tekisin.
Kun olen tätä teoriaani, että elimistöni käyttää kaiken hyvin tehokkaasti hyväkseen, kertonut, niin kukaan ei kuitenkaan suostu uskomaan vaan meinaavat että on sun nyt pakko joskus syödä.
Kyllähän mä syönkin, mutta aika terveellisesti, ja noista mainitsemistani kalorimääristä päätellen mun kuuluisi laihtuakin.
Paino vaan pysyy samana.
Turhauttavaa, todellakin.
Mittani ovat 165/57-60
Mietin, miltä peilissä mahtaa esim. 100-kiloisesta näyttää, kun mä näen itsestäni höllyvät vatsamakkarat aivan valtavina, vaikka teen 200 vatsaa päivittäin, reiteni ja pohkeeni läskeinä, vaikka lenkkeilen lähes päivittäin.
Ja se ei ole harhaa, tunnenkin läskini, joten ei ole kysymys syömishäiriöstä tai vääristyneestä kehonkuvasta.
Aineenvaihduntani täytyy siis olla ehdottoman laiska.
Muutakaan selitystä en lihavuudelleni enää keksi enkä ymmärrä missä mättää...
11939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Geenit ovat tavallisin syy ylipainoon. Tai sitten, jos harrastat salajuoppoutta.

Äänestä
  • Ei ole geenit tavallisin syy, syy piilee jossain muualla.

    Kokeile noita mitä nuo muut sulle tässä alhaalla suosittelee.

    Äänestä

  • Velin velin kirjoitti:

    Ei ole geenit tavallisin syy, syy piilee jossain muualla.

    Kokeile noita mitä nuo muut sulle tässä alhaalla suosittelee.

    Geeneissä kai se laiskuuskin periytyy.

    Äänestä

  • UPDATE_3858500 kirjoitti:

    Geeneissä kai se laiskuuskin periytyy.

    laiskuus=lihavuus?? missä määrin puhut laiskuudesta?harvempi ihminen niin laiska on että ei ylös jaksa nousta, ja jos on ehkä se voi johtua jo ylipainosta, joka toisaalta ei johdu laiskuudesta!

    Äänestä

Ehkä et laihdu koska syöt liian vähän, liian yksipuolisesti tai liian epäsäännöllisesti. Olisi parempi syödä se sama ruokamäärä tasaisesti, kuin pitää paastopäiviä. Miksi kävelet? Ala juosta, käy aerobicissä, tms. Lisää rasitusta koko ajan kunnon kasvaessa niin varmasti läskit lähtee. Vatsalihasten treenaaminen ei muuten hävitä läskimakkaroita sen enempää kuin muukaan liikunta.

Äänestä

Ensinnäkin appelsiinimehussa on suurinpiirtein saman verran energiaa kuin tavallisessa sokerilimsassa. Toisekseen ei ole mitään järkeä olla noin vähällä energialla, väsyttää vaan koko ajan eikä se ole hyväksi pidemmän päälle. Kokeile mielummin vähähiilihydraattista ruokavaliota, eli jätä esim pasta pois, korvaa vaikka perunoilla ja yritä syödä säännöllisesti, mutta silti terveellisesti.

Itse olen tässä hiljalleen laihtunut vaikka olen esim syönyt pitsaa melkein joka viikko ja karkkiakin silloin tällöin. Olen vain vähentänyt hiilihydraattien määrää ja syönyt enemmän esim tonnikalaa yms. Ainakin kannattaa kokeilla.

Äänestä

BMIsi on 22-23 eli ihan normaali. Jos liikut noin paljon, rasvaprosenttisi on varmasti melko matala ja iso osa painosta on lihasta. Toimintasi ei kuulosta suoraan sanottuna ihan terveeltä. Suosittelisin lääkärillä käyntiä. Syöt aivan liian vähän kulutukseesi nähden eikä aineenvaihduntasi edes VOI toimia kun ei ole ainetta joka toiseksi vaihtuisi!

Äänestä
  • Tässäpä asiallista keskustelua olet fiksu kun neuvot lääkäriin toisin kuin wyhy alias miksi
    minusta myös normaalipainoinen ihminen.

    Äänestä

  • kesää kirjoitti:

    Tässäpä asiallista keskustelua olet fiksu kun neuvot lääkäriin toisin kuin wyhy alias miksi
    minusta myös normaalipainoinen ihminen.

    Miksi aina lääkäriin? Jos ei ole sairas ja haluaa vain päästä muutamasta ylimääräisestä kilosta ja vatsamakkaroista eroon, ei ole mitään syytä mennä lääkäriin. Paastopäivät ei ole terveelle ihmiselle vaarallisia. Vaikka en pidäkään aiheen aloittajan elämäntapoja laihtumisen kannalta hyvinä, on ne kuitenkin paremmat kuin monella lihavalla mässäilijällä. Lääkäreillä olisi parempaakin tekemistä kuin alkaa neuvomaan jollekin miten hän saa muutaman kilon laihdutettua.

    Jos oletetaan että tämä aiheen aloittaja ei ole henkisesti sairas, pystyy hän melko varmasti ilman lääkärin apuakin löytämään sellaista tietoa ravinnosta ja liikunnasta, jonka avulla hän saa kroppansa haluamaansa kuntoon. Lääkärit ovat vastuussa neuvoistaan ja siksi he yleensä suosittelevat laihdutukseen kävelyä ja vähän pienempää ruokamäärää. Jos lääkäri suosittelisi tehokasta laihdutusta potilailleen ja esim. joku potilas kuolisi juostessaan sydänkohtaukseen, saattaisi lääkäri saada syytteen hoitovirheestä.

    Äänestä

  • Why Why kirjoitti:

    Siksi että kirjoittaja ei ole lihava lääkärille maksetaan palkka hoitamisesta.minä käyn lääkärissä hyvin harvoin että wyhylle tiedoksi en kuluta yhteiskunnan varoja maksan kyllä veroja siinä missä moni muukin.

    Äänestä

Sä sanoit, että "se ei ole harhaa, tunnenkin läskini, joten ei ole kysymys syömishäiriöstä tai vääristyneestä kehonkuvasta". MULLA ON syömishäiriö, ja vaikka olisin pelkkää luuta ja nahkaa "tunnen" koko ajan läskini. Lääkäri on sanonu et tavalliset ihmiset ei tunne läskejänsä, mut mä tunnen, joka askeleella....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

No-one kirjoitti:

Paljon on tullut kritiikkiä siitä aineenvaihdunnasta, puolin ja toisin.
Minä luulen, että joillain ihmisillä todella on liian laiska aineenvaihdunta tai elimistö käyttää kaiken saamansa ravinnon liian tehokkaasti hyväksi.
Omalla kohdallani tavallaan uskon tuohon teoriaan.
Parempina päivinä en syö mitään, elän vain vedellä, ja puolella litralla appelsiinimehua.
Toisinaan syön 400-700 kaloria päivittäin.
Ja liikuntaa harrastan paljon, hyvä kunto minulla on moniin lihaviin ihmisiin nähden, 9 kilsan reippaalla kävelylenkillä tulee ennemmin kylmä kuin hiki.
En vain laihdu, vaikka mitä tekisin.
Kun olen tätä teoriaani, että elimistöni käyttää kaiken hyvin tehokkaasti hyväkseen, kertonut, niin kukaan ei kuitenkaan suostu uskomaan vaan meinaavat että on sun nyt pakko joskus syödä.
Kyllähän mä syönkin, mutta aika terveellisesti, ja noista mainitsemistani kalorimääristä päätellen mun kuuluisi laihtuakin.
Paino vaan pysyy samana.
Turhauttavaa, todellakin.
Mittani ovat 165/57-60
Mietin, miltä peilissä mahtaa esim. 100-kiloisesta näyttää, kun mä näen itsestäni höllyvät vatsamakkarat aivan valtavina, vaikka teen 200 vatsaa päivittäin, reiteni ja pohkeeni läskeinä, vaikka lenkkeilen lähes päivittäin.
Ja se ei ole harhaa, tunnenkin läskini, joten ei ole kysymys syömishäiriöstä tai vääristyneestä kehonkuvasta.
Aineenvaihduntani täytyy siis olla ehdottoman laiska.
Muutakaan selitystä en lihavuudelleni enää keksi enkä ymmärrä missä mättää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu